Synnytys

Toivottavasti tällaista aloitusta ei jo ollut :)

Huomenna olisi kuulema jo hyvä tietää kumpaan kaupunkiin lähden synnyttämään, jotta voisin käydä myös ultrat siellä. Olen kahden vaiheilla siis. Edellinen synnytys oli aika raju ja jännittää, kiirehditäänkö sillä synnärillä liikaa tai laitetaanko suoraan leikkuriin. Ja voisikohan toisessa paikassa synnyttäminen olla parempi vaihtoehto.

Mitä asioita toivotte synnykyseen liittyen? Yritän koota listaa, mitä asioita olisi huomenna hyvä osata kysyä.
 
Mä haluisin kans kokea sponttaanin synnytyksen:)
Esikoinen käynnistettiin yliaikasuuden vuoks. Tosin ei siin mitään vikaa ollu. Mut haluisin vaan kokee sen fiiliksen ku vedet menee ja laskeskelet kotona supistusten välejä:)
 
Kopioin tän tuolta salaiselta puolelta..

Toivon alatiesynnytystä ja lähtökohtaisesti haluaisin pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Tavoitteena ns luomusynnytys kivunlievityksen osalta.
Tens oli apuna viime kerralla, sen haluan myös nyt. :)
Jakkaralla oon ponnistellut 2/3 lapsesta, se on mun juttu.

Synnyttäessä haluan olla jalkeilla/pystyssä/hakeutua oloa helpottavaan asentoon. Siksi toiveena on, ettei makuuteta käyrillä ylimääräisiä tai pitkiä aikoja. Tämä toive toteutui viimeksi tosi hienosti!

Mitähän vielä... Rauhallinen ensi-imetys heti salissa ja vauva saa itse ryömiä rinnalle (ei avusteta tai survota tissiä suuhun), on yksi toive. :Heartred
 
Mä toivon, ettei tällä kertaa olisi niin isoa synnytettävää! Mun molemmat lapset olleet yli nelikiloisia ja kummankin synnytys oli omalla tavallaan rankka kokemus. Ja tietty toivon spontaania käynnistymistä, mulla on yhden kerran käynnistetty yliaikaisuuden vuoksi pitkän kaavan mukaan ja yhden kerran synnytys käynnistyi yliaikakontrollin jälkeen + kalvojen puhkaisulla ja oksitosiinilla vauhditettuna, että toivoisin, että tulisi nyt vähän sujuvammin.

Mulle on ihan sama, syntyykö alateitse (toisaalta vähän pelkään jo sitä, koska nuo aikaisemmat synnytykset olleet ei-kovin-kivoja kokemuksia) vai sektiolla, pääasia, että syntyy ja olisi terve.
 
Mulla kans toiveissa olisi että synnytys käynnistyisi luonnollisesti. Kotona tuskin kovin kauaa oon koska yli tunnin matka on sairaalaan ja eka muksu syntyi ekalla ponnistuksella :-D avautumisvaihe oli mulla se pitkä ja ikävä mutta mitään traumoja ei kuitenkaan jäänyt.

Omalla rujolla tavalla pidin synnyttämisestä!
 
Itellä toiveena spontaani synnytys, mutta ei liian nopea kuitenkaan. Jos pärjään niin mielellään mahdollisimman vähän kivunlievitystä :)
Esikoinen käynnistettiin ja se kestikin 25h, silloin sain epiduraalin. Keskimmäisen kohdalla käynnistyi spontaanisti, josta olin ihan super iloinen. Silloin mentiin parin ilokaasu henkäyksen voimalla kun sairaalaan päästyä olin 8cm auki ja kokonaiskesto oli vain 4h (joista 1h sairaalassa).
Neuvolassa eilen sanoivat että tällä kertaa joudun kyllä heti ensimmäisestä kunnon supistuksesta lähtemään sairaalaan kun edellinen tuli noin nopeasti ja sairaalaan on tällä kertaa yli tunnin matka, aikaisemmin kun oli 0,5h. Tuon takia toivonkin ettei liian nopeasti tulisi, en halua moottoritiellä alkaa ponnistamaan :)
 
Minäkin toivon että käynnistyisi itsestään mutta ei jäänyt kyllä traumoja esikoisen synnytyksestä joka käynnistettiin että ei harmita vaikka luonnollisesti käynnistyisikään. Se kesti 16h, olis käyny nopeemminkin mutta vauvan sykkeet laski niin en saanut lääkettä niin tiuhaan kun olis pitänyt, piti odottaa että on tietty aika ilman että sykkeet tipahtaa. Se oli kaikista ikävintä koko synnytyksessä jännittää että meneekö kaikki hyvin ja tuleeko kiire lähtö sektioon ja lopuksi paikalla ollut vanhempi kätilö oli inhottava, hän sanoi kun sanoin etten pysty pidättämään et on pakko ponnistaa niin minulle sitten että no ponnistelehhan ei se ens kertalaiselta niinvaan onnistu. Niimpä kuitenki onnistu kun sit oli kiirus hällä jo ottaa vauva vastaan ja hälyttää apuja.. Ja muutenkin lopetin sit sanomasta hälle miltä tuntuu kun hän sano takasin ei se niin voi tuntua. Ilmeisesti oli huono päivä, mut onneks tuo pikkuihme häivytti kaikki ikävät tunteet kun sai siihen rinnalle. [emoji170]
 
Myös minulla esikoisen synnytys käynnistettiin. Oli todella raju synnytys, oksitosiinia meni täysillä ja muistikuvat on hataria. Epiduraalin ainakin sain ja ilokaasu oli käytössä, muusta en oikein muistakaan. Imukuppisynnytys siitä tuli ja muistan kuulleeni loppuvaiheilla sanan "hätäsektio". On varmaan pelkopolilla käytävä tästä synnytysasiasta juttelemassa, että miten tää nyt ois parasta mun kohdalla hoitaa. Sektioon en kuitenkaan halua myöskään. Jotenkin tää vauva pitäis vissiin kuitenkin sillon elokuussa pihalle saada :D
 
Mä toivon spontaania synnytystä. Kokemus esikoisen käynnistetystä oli supistusten osalta verran tuskainen. Ekan synnytyksen alussa mukana ollut vanhempi kätilö laukoi kuin absoluuttisena totuutena, että ensisynnytykset kestää kauan. Ei myöskään millään olisi antanut edes ilokaasua (sanoi vaan, että "hengittele vaan syvään" ja "me naiset kyllä kestetään kovempaakin kipua"), ellei mies olis vaatinut katsottuaan mun kärvistelyä, kun 10 minuutissa tuli 6 supistusta. Kun kätilöiden vuoronvaihto tuli, sain ihanan mieskätilön, joka heti tilas epiduraalin ja sanoi, että turha väsyttää kroppaa kovin supistusten kanssa, kun voimia tarvii sit ponnistusvaiheessa. Koko synnytyksen kesto oli n. 6,5h ja ponnistusvaihe 9 min.

Toinen käynnistyi spontaanisti ja kroppa ehti mukautua supistuksiin. Vedet meni aamukuudelta, sairaalassa olin seiskalta (taksimatka meni pari esikoiselta napattua vaippaa housuissa :D ), iltaviideltä kätilö puoliksi pakotti mut ottamaan särkylääkkeen, kun näytin kuulemma niin tuskaiselta. Siinä vaiheessa mies saapui paikalle ja synnytys on kirjattu alkaneeksi. Ennen iltakasia tuli käsky siirtyä synnytyssaliin ja mä yritin vääntää vastaan, kun olin vasta 3cm auki, että eihän siinä mikään kiire vielä ollut. Varttia yli kasin tanssin samban tahdissa vessaan kuunnellen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Vessasta en sit päässytkään enää omin avuin pois, vaan alkoi sellainen vauhdikas show, jossa mun piti saada spinaalipuudutus, mutta sattuneista syistä en sitä ehtinytkään saada. Siinä vaiheessa, kun olisin voinut saada, tuli jo tarve ponnistaa, joten ilokaasulla mentiin. Kokonaiskesto 4,5h, josta ponnistusvaihe 5min. Se, että jouduin suoriutumaan hommasta pelkällä ilokaasulla, oli mulle superiso juttu esikoisen todella kivuliaan avautumisvaiheen jälkeen. Sellainen voimaannuttava kokemus. Siitä huolimatta en kyllä epäröi pyytää kivunlievitystä, jos yhtään siltä tuntuu.

Ja lyhyet synnytykset on mulla hyvin linjassa lyhyempien raskauksien kanssa eli melko pieniä poikia oon päässyt pakertamaan.
 
Itse odotan esikoista ja synnytys pelottaa/jännittää aika paljon. Olen itse hoitoalalla ja koen tiedon osittain lisäävän tuskaa. Haluaisin olla jalkeilla mahdollisimmat pitkään ja myöskin kokeilla jakkaraa. Imetykseen haluan rahoittua ajan kanssa. Jään lukemaan ketjua ja koitan muodostaa omat toiveet synnytyksen suhteen. Äitini synnytykset ovat olleet kohtalaisen lyhyitä, noin kymmenen tuntia ja ponnistusvaiheet äitini mukaan suht helppoja, toivon saavani perintönä nämä:woot:
 
Rintta, tieto kyllä lisää tuskaa ja siitä huolimatta luin ja kuuntelin kaikki mahdolliset synnytystarinat ennen esikoisen tuloa. Mulle se oli hyvä, kun sai kattavan kuvauksen toimintatavoista ja mahdollisista skenaarioista. Eihän niistä mikään osunut yksiin oman kokemuksen kanssa, mutta ehkä mua rauhoittikin se, että ymmärsin kaiken olevan mahdollista - en ollut teeveestä tuttujen mielikuvien varassa. Ja oma kokemus opetti myös sen, että vaikka aktiivinen toimija ois sama eri synnytyksissä, kokemukset ovat erilaisia joka kerta.
 
No, ehkä murehdin synnytystä sitten kun on selvitetty ekan kolmanneksen pitkät viikot. Luotan että luonto hoitaa homman ja olo on niin tukala että olen valmis mihin vaan että lapsi tulee ulos:nailbiting::wtf::woot:
 
Synnytykseen kannattaa ehdottomasti valmistautua, se on eri asia kuin käsikirjoittaminen tai suunnittelu. Jo se, että luin synnytyskertomuksia ja mulle selvisi ennen ekaa synnytystä sellaiset perusasiat kuin että avautumisvaihe on se pitkä ja tuskallinen ja ponnistusvaihe yleensä lyhyt, auttoi hahmottamaan synnytystä etukäteen. Telkkarissahan maataan sängyssä kunnes saa ponnistaa ja sit ähkäistään kaksi kertaa ja lapsi on ulkona.

Lukemalla opin esim että
- avautumista voi edesauttaa kävelemällä, tanssimalla, hengittämällä, liikkumalla, lillumalla vedessä, pyörittelemällä lantiota jumppapallon päällä...
- että moni näistä asioista on itse asiassa kivunlievitystä
- että lapsen voi ponnistaa ulos muutenkin kuin selällään makaamalla ja melkein mikä tahansa asento onkin siihen parempi (itse olen ponnistanut molemmat lopulta kyljelläni).

Kokemusperäisesti voin sanoa että synnyttäminen on minusta tosi hienoa. Molemmat on mulla olleet käynnistettyjä eri syistä , ja hyviä kokemuksia kyllä.

En ole niinkään luomuintoilija kuin aktiivisen synnytyksen puolestapuhuja. Me äidit se synnyttäminen tehdään, muut auttaa.
 
Just näin. Valmistautukaa synnytykseen. Infotkaa itseänne mitä on tulossa. Parannatte tosi paljon mahdollisuutta, että synnytys on edes hieman helpompi tai mukavampi kokemus. Jos menee takki auki ja taistelee peloissaan kipua vastaan niin voi tehdä itselleen hallaa ja saada synnytyksen tuntumaan kivuliaammalta ja hidastaa kehon luonnollista toimintaa.

Ei voi suunnitella synnytystä, mutta varautua voi ja toivoa saa. :)

Mulle synnytys on voimaannuttava kokemus, haluaisin kokea sen monta kertaa ja pidän siitä touhusta kivuista huolimatta. :Heartred näin niinko tsemppinä, että näinkin voi alkaa ajatella. :)
 
Minä en tiiä synnytyksestä mitään. Käynnistettiin mutta siitä ei tullu ku keinotekoisia supistuksia joista ei ollu mitään hyötyä. Sen muistan että illalla oli semmonen kuiskaileva kätilö joka roudas jotai lihasoppaa mun nenän eteen ja meinas että syö siinä samalla ku supistelee. Sitte sain sentään kipulääkityksen yöksi ku olin pari päivää siellä kitunut ja aamulla mentiinki sitten leikkuriin. Vaikka meinashan ne ensin että vielä kolmas päivä työnnetään oksitoniinia vaikka vedet oli menny jo 36 tuntia aiemmin, paikat oli edelleen vasta 4 cm auki (niinku oli ollu jo 2 päivää) ja kohtutulehdus jylläs.

Kyllä jälkipuinnin yhteydessä haukuin ne maan rakoon ku pilasivat multa synnytyskokemuksen.

Parempi onni tällä kertaa...
 
Toivon, et tämä synnytys menisi yhtä nopeasti kuin tammikuussa -17 poikani syntymä. Klo 12 yöllä meni vedet, sairaalaan lähdettiin neljän maissa (asutaan muutaman km päässä) ja neljältä siellä tarkistivat niin olin 7,5cm auki. Poika syntyi klo 07.02. Kätilö kyl varoitteli, et seuraavan kans saa varmaan olla nopeampi sairaalaan tulossa.

Mut mua pelottaa jotenkin synnytys nyt enemmän. En ehtinyt viime synnytyksessä saamaan kuin ilokaasua ja just ja just kohdunkaulapuudutteen. Sinänsä se ei ollut ongelma. Enemmän pelkoa jäi siitä kun yks kaks pojan sydänäänet heikkeni ja napanuora oli kaulan ympärillä. Kätilö sit vaan ponnekkaasti sanoi et nyt vauva saatava pihalle. Muistan sen ikuisuudelta tuntuvan ajan, kun ponnistan ja pelkään et vauva ei oo kunnossa.

Meille syntyi kuitenkin terve poika :Heartred Mut nyt ehkä tuo kokemus vähän heijastuu näihin ajatuksiin.
 
Luin Aktiivisen synnytyksen keskustelusta kätilön vinkin niille, jotka on oksentaneet synnytyksessä: johtuu usein kuulemma kehon kuivumisesta. Kannattaa alkaa nesteyttää itseään jo pari vk ennen LA. Ei riitä, että vasta synnytyksessä yrittää juoda.

Ja synnytykseen urheilujuomaa mukaan. Kohtu on lihas, joka tarvii pitkään tehtäväänsä synnytyksessä voimaa. Aion pistää tämän vinkin tällä kierroksella korvan taa. :)
 
Itseäni kiinnostaa paljon vesi ja altaan käyttö kivunlievityksenä. Itselle vesi ollut aina rauhoittava elementti ja uskoisin siitä olevan iso apu omalla kohdalla.

Naistenklinikalla näitä löytyy remontoidulla puolella, tiedä sitten voiko olla ruuhkaa niin, ettei toiveista huolimatta allasta saa.

Onko kellään muulla kokemusta tästä tai samanlaisia toiveita? :)
 
Takaisin
Top