Haha! Kuulostaa tutulta! Mä lähdin tarkastuttamaan vuotoa ja kätilö tuumasi että täytyy käynnistää kun lapsivedet tihkunu vuorokauden. Siitä 57 min ja tyttö sylissä. Ei kerenny lääkityksiä pyydellä. :)
Synnytys
- Ketjun aloittaja Haidina
- Aloituspäivämäärä
Haha! Kuulostaa tutulta! Mä lähdin tarkastuttamaan vuotoa ja kätilö tuumasi että täytyy käynnistää kun lapsivedet tihkunu vuorokauden. Siitä 57 min ja tyttö sylissä. Ei kerenny lääkityksiä pyydellä. :)
Meillä meni kaikkiaan 5h ton esikoisen kohdalla, epiduraalin sain ja sen ansiolla ei sattunut yhtään! Synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis. Kätilö sanoi että seuraavan kohdalla kannattaa tulla nopeemmin laitokselle kun niillä tapana tulla nopeammin :)
Mun esikoisen synnytys oli kaamee kokemus. Monta vuorokautta ja sitten piti ponnistaa ja ponnistaa ja ei tullu mitään ku oli vaavin pää väärässä asennossa-> sektio!
Olin tällä viikolla neuvolassa ja sanoin et en halua edes yrittää koska jäi traumat eikä käyty synnytystä läpi sairaalassa vaik olin siel melki 2vkoo!!! Sain lähetteen pelkopolille ja aion kyl vaatia suunnitellun sektion!!!!
Olin tällä viikolla neuvolassa ja sanoin et en halua edes yrittää koska jäi traumat eikä käyty synnytystä läpi sairaalassa vaik olin siel melki 2vkoo!!! Sain lähetteen pelkopolille ja aion kyl vaatia suunnitellun sektion!!!!
Mullakin enemmän tuo "pelkoa" sektio. Turvallisimmin mielin ajattelen luonnollista alatie synnytystä, vaikka toki sekin hieman jo jännittää ajatuksen tasolla. Mutta uskon että hyvin se tulee menemään :)
Mulla ei ollu tullu mieleenkään toi sektio ennen ko se sitten tapahtu. Ei siinä ehtiny miettiin ku että kuolenkohan mä nyt tähän, tai vauva. En ollu osannu valmistautua mitenkään etukäteen. Suosittelen siis kaikille ottamaan selvää mitä siinä käytännössä tapahtuu jos sitten synnytys päätyykin siihen sektioon.
Mulla sama.
Ei tullu mieleenkään toi sektio. Olin kaikki synnytysjutut käyny läpi, miettiny asentoja jne.
Mulle tehtiin hätäsektio ja nukutettiin että siitä itse tapahtumasta ei hajua, mutta ei kyllä käyny mielessä.
Mä en missään nimessä halua enään sektiota vaikka sekin on mahdollista kun ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Synnytys ei pelota, se on kerran koettu ja sopii mulle niin sata kertaa paremmin (siis jos on mitään mahdollisuutta päättää
).
Ei tullu mieleenkään toi sektio. Olin kaikki synnytysjutut käyny läpi, miettiny asentoja jne.
Mulle tehtiin hätäsektio ja nukutettiin että siitä itse tapahtumasta ei hajua, mutta ei kyllä käyny mielessä.
Mä en missään nimessä halua enään sektiota vaikka sekin on mahdollista kun ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Synnytys ei pelota, se on kerran koettu ja sopii mulle niin sata kertaa paremmin (siis jos on mitään mahdollisuutta päättää
).Mä pelkään sektiota lähinnä sen takia että mulla ei aina puudutukset toimi eikä kestä niin kauan kun pitäisi, mut no sektiossa varmaan vähän vahvemmat pudutteet, kun esim hammaslääkärissä :D mä siis pelkään sitä että tunnen kaiken leikkauksen ja muut... kaverille tehty sektio ja se sano että kyllä ne perjaatteessa tuntuu, niin et tunnet mitä ne tekee, mutta ei tunnu kipuna ollenkaan, vähän kauhistuttaa ajatus et tuntisin yhtään mitään. Myös saattaa kauhistuttaa sen takia, että olin joskus kättärillä työharjottelussa huoltomiehenä ja kerrran kun oltiin jotain menossa korjaamaan käveltiin sektiosalin ohi ja ne kätilöt oli unohtanut laittaa ovesta luukun kiinni ja ihan vahingossa ohikulkiessa näin just kun oli vatsa leikattu ja vauvaa otettiin ulos, ei ollut miellyttävä näky ja varmasti sekin on vaikuttanut mun sektio pelkoon.
Mä pelkään kumpaakin mutta mua ahdistaa jopa sairaala tv-sarjat ja ajatuskin siitä että maha on leikattu auki ja olen hereillä, on ehkä vielä karmivampi kuin alatiesynnytykseen liittyvät pelot. Toisaalta nukutuksessa pelkään etten enää herääkään, mua ei ole ikinä nukutettu. Aion vaatia pääsyä kätilön luokse ja kierrosta sairaalassa, joita täällä normaalisti siis ei anneta vaan pitäis vaan videolta katsoa kaikki, sillä mun kohdalla lisätieto asioista tuo turvallisemman tunteen.
Mulla on takana neljä alatiesynnytystä, jotka kaikki on sujunut ihan hyvin ja sutjakkaasti. Silti mua kauhistuttaa ajatus tulevasta synnytyksestä ja pariin kertaan terkkari on kysynyt, että haluaisinko päästä keskustelemaan synnytyspelosta. Vielä en ole asiasta innostunut, koska kokemuksen mukaan mitä pidemmälle raskaus menee, mitä tukalampi olo alkaa olla niin sitä rennommalla mielellä asennoituu tulevaan synnytykseen. Hormonit auttaa asiaan.
Eniten mua pelottaa sen kivun kokeminen. Jännittäviä tekijöitä on se ettei kestoa ja yllättäviä tekijöitä voi ennakoida. Mietityttäviä juttuja on mikä kivunlievitys tällä kertaa olisi paras.
Toivottavasti ajan myötä pelot haihtuu.
Sektiotakin oon pohtinut vaihtoehtona, mutta se on ajatuksena inhottava eikä toipuminen ole välttämättä niin nopeaa. Oon ollut aina heti synnytyksen jälkeen tosi hyvässä kunnossa.
Et kyl konkariakin pelottaa
Eniten mua pelottaa sen kivun kokeminen. Jännittäviä tekijöitä on se ettei kestoa ja yllättäviä tekijöitä voi ennakoida. Mietityttäviä juttuja on mikä kivunlievitys tällä kertaa olisi paras.
Toivottavasti ajan myötä pelot haihtuu.
Sektiotakin oon pohtinut vaihtoehtona, mutta se on ajatuksena inhottava eikä toipuminen ole välttämättä niin nopeaa. Oon ollut aina heti synnytyksen jälkeen tosi hyvässä kunnossa.
Et kyl konkariakin pelottaa
Taisin jo aiemmin kertoakin, että mulla oli melkoisen rankka synnytys esikoisen kanssa, 34 tuntia, supistukset koko tämän ajan maksimissaan 7-8min välein, viimeiset muutama tunti ilman supistusvälejä ja puudutukset eivät toimineet ollenkaan. Oonkin jännännyt aika paljon, iskeekö kauhu ja pelko jossain kohti.. Synnytyksestä jäi kuitenkin tavallaan hyvä mieli, henkilökunta oli mahtavaa, ja kun mikään ei varsinaisesti mennyt pieleen, niille asioille ei vain voitu mitään. Toistaiseksi olen ollut kovin hyvillä mielin lähdössä hommaan uusiksi, ehkä lähinnä sellaisella "no ei se kamalampaa voi olla ja siitäkin selvisin" -mentaliteetilla. Enemmän mua pelottaa repeämiset ja jälkitoipuminen kuin se kipu mitä synnytyksen aikana tulee.
Jännä miten eri ihmiset reagoi ja ajattelee synnytyksestä :) Meillä synnytys kesti kokonaisuudessaan 15min vajaat 48h, josta 15h säännölliset supistukset 3-5min välein ja tiheni tietenki loppua kohden kuten kuuluu. Silti en koe synnytyksen olleen millään tavalla rankka. Sanoin neuvolassaki että helppoa, ku heinän teko ja terkka ihmetteli, että ootko tosissas.
Kannattaa etukäteen valmistautua henkisesti siihen, että se kyllä oikeasti sattuu paljon, mutta vain sen hetken. Ei se kipu kestä loppuelämää, eikä sitä enää siinä vaiheessa muistakaan kun vauvan saa syliin ja se on oikeasti todella voimaannuttava kokemus! :) Ainakin itsellä oli sen jälkeen tunne, että mä pystyn ihan mihin vaan!
Repeytymiä tulee nykyään aika vähän perussynnytyksessä, verrattuna vaikka 10v taaksepäin. Vähiten repeytymiä tulee kun ponnistaa polvillaan seisten tai kyljellään. Myös kätilöt osaa nykyään aika hyvin tukea välilihaa niin että pahoilta repeytymiltä vältytään. Kyse siis perussynnytyksestä. Jos joudutaan esim. imukupilla avustamaan, niin asia VOI olla ihan toinen. Ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että repeää persreikään asti
Mistään sairaalasarjoista ei kannata katsoa ns.mallia. Tiedän kyllä, että joillakin huuto auttaa, mutta ei se synnyttäminen ihan oikeasti ole sellasta draamaa kuin ohjelmissa. Toisenlaisissa äideissäkin ollut näitä panikoivia ja hyperventiloivia äitejä, mutta itse ponnistus kuitenkin aina tapahtunu hiljaa työntäen, eikä rääkymällä hikisenä ja verisenä kuten fiktioon perustuvissa sairaalasarjoissa ja leffoissa :)
Mä itse esikoista odottaessa toistelin vaan itelleni, että turhaa pelkoa. Turhaa pelkoa. Pelko voi myös tehdä synnytyksestä vaikean. Itselleen ei tietenkään mitään voi, jos pelkää niin se tunne on todellinen. Mun vinkki omasta kokemuksesta on se, että kannattaa ottaa se synnytys vastaan sellaisena kun se tulee ja yrittää itse pysyä mahdollisimman rauhallisena. Keskittyy vain siihen työhönsä ja ajattelee vain sitä, että kohta se vauva on vihdoinkin sylissä :) Tsemppaa itteesä siihen, että ”helekatti, kyllä mä tähän pystyn!” Koska jotenki vauvan on pakko ulos tulla. Tavalla tai toisella.
En väheksy kenenkään pelkoja tai aikaisempia vaikeita synnytyksiä. Tää tarkotettu enempi ensisynnyttäjille, koska eka kerta tulee määrittelee aika paljon teidän omia ajatuksia synnytyksestä. Synnytyksestä kannattaa tehä itse itselleen mahdollisimman helppo ja jättää draamailut salin ulkopuolelle :) Mä pystyn puhumaan tietenki vain omasta kokemuksesta.
Kannattaa etukäteen valmistautua henkisesti siihen, että se kyllä oikeasti sattuu paljon, mutta vain sen hetken. Ei se kipu kestä loppuelämää, eikä sitä enää siinä vaiheessa muistakaan kun vauvan saa syliin ja se on oikeasti todella voimaannuttava kokemus! :) Ainakin itsellä oli sen jälkeen tunne, että mä pystyn ihan mihin vaan!
Repeytymiä tulee nykyään aika vähän perussynnytyksessä, verrattuna vaikka 10v taaksepäin. Vähiten repeytymiä tulee kun ponnistaa polvillaan seisten tai kyljellään. Myös kätilöt osaa nykyään aika hyvin tukea välilihaa niin että pahoilta repeytymiltä vältytään. Kyse siis perussynnytyksestä. Jos joudutaan esim. imukupilla avustamaan, niin asia VOI olla ihan toinen. Ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että repeää persreikään asti
Mistään sairaalasarjoista ei kannata katsoa ns.mallia. Tiedän kyllä, että joillakin huuto auttaa, mutta ei se synnyttäminen ihan oikeasti ole sellasta draamaa kuin ohjelmissa. Toisenlaisissa äideissäkin ollut näitä panikoivia ja hyperventiloivia äitejä, mutta itse ponnistus kuitenkin aina tapahtunu hiljaa työntäen, eikä rääkymällä hikisenä ja verisenä kuten fiktioon perustuvissa sairaalasarjoissa ja leffoissa :)
Mä itse esikoista odottaessa toistelin vaan itelleni, että turhaa pelkoa. Turhaa pelkoa. Pelko voi myös tehdä synnytyksestä vaikean. Itselleen ei tietenkään mitään voi, jos pelkää niin se tunne on todellinen. Mun vinkki omasta kokemuksesta on se, että kannattaa ottaa se synnytys vastaan sellaisena kun se tulee ja yrittää itse pysyä mahdollisimman rauhallisena. Keskittyy vain siihen työhönsä ja ajattelee vain sitä, että kohta se vauva on vihdoinkin sylissä :) Tsemppaa itteesä siihen, että ”helekatti, kyllä mä tähän pystyn!” Koska jotenki vauvan on pakko ulos tulla. Tavalla tai toisella.
En väheksy kenenkään pelkoja tai aikaisempia vaikeita synnytyksiä. Tää tarkotettu enempi ensisynnyttäjille, koska eka kerta tulee määrittelee aika paljon teidän omia ajatuksia synnytyksestä. Synnytyksestä kannattaa tehä itse itselleen mahdollisimman helppo ja jättää draamailut salin ulkopuolelle :) Mä pystyn puhumaan tietenki vain omasta kokemuksesta.
Jännä miten eri ihmiset reagoi ja ajattelee synnytyksestä :) Meillä synnytys kesti kokonaisuudessaan 15min vajaat 48h, josta 15h säännölliset supistukset 3-5min välein ja tiheni tietenki loppua kohden kuten kuuluu. Silti en koe synnytyksen olleen millään tavalla rankka. Sanoin neuvolassaki että helppoa, ku heinän teko ja terkka ihmetteli, että ootko tosissas.
Kannattaa etukäteen valmistautua henkisesti siihen, että se kyllä oikeasti sattuu paljon, mutta vain sen hetken. Ei se kipu kestä loppuelämää, eikä sitä enää siinä vaiheessa muistakaan kun vauvan saa syliin ja se on oikeasti todella voimaannuttava kokemus! :) Ainakin itsellä oli sen jälkeen tunne, että mä pystyn ihan mihin vaan!
Repeytymiä tulee nykyään aika vähän perussynnytyksessä, verrattuna vaikka 10v taaksepäin. Vähiten repeytymiä tulee kun ponnistaa polvillaan seisten tai kyljellään. Myös kätilöt osaa nykyään aika hyvin tukea välilihaa niin että pahoilta repeytymiltä vältytään. Kyse siis perussynnytyksestä. Jos joudutaan esim. imukupilla avustamaan, niin asia VOI olla ihan toinen. Ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että repeää persreikään asti
Mistään sairaalasarjoista ei kannata katsoa ns.mallia. Tiedän kyllä, että joillakin huuto auttaa, mutta ei se synnyttäminen ihan oikeasti ole sellasta draamaa kuin ohjelmissa. Toisenlaisissa äideissäkin ollut näitä panikoivia ja hyperventiloivia äitejä, mutta itse ponnistus kuitenkin aina tapahtunu hiljaa työntäen, eikä rääkymällä hikisenä ja verisenä kuten fiktioon perustuvissa sairaalasarjoissa ja leffoissa :)
Mä itse esikoista odottaessa toistelin vaan itelleni, että turhaa pelkoa. Turhaa pelkoa. Pelko voi myös tehdä synnytyksestä vaikean. Itselleen ei tietenkään mitään voi, jos pelkää niin se tunne on todellinen. Mun vinkki omasta kokemuksesta on se, että kannattaa ottaa se synnytys vastaan sellaisena kun se tulee ja yrittää itse pysyä mahdollisimman rauhallisena. Keskittyy vain siihen työhönsä ja ajattelee vain sitä, että kohta se vauva on vihdoinkin sylissä :) Tsemppaa itteesä siihen, että ”helekatti, kyllä mä tähän pystyn!” Koska jotenki vauvan on pakko ulos tulla. Tavalla tai toisella.
En väheksy kenenkään pelkoja tai aikaisempia vaikeita synnytyksiä. Tää tarkotettu enempi ensisynnyttäjille, koska eka kerta tulee määrittelee aika paljon teidän omia ajatuksia synnytyksestä. Synnytyksestä kannattaa tehä itse itselleen mahdollisimman helppo ja jättää draamailut salin ulkopuolelle :) Mä pystyn puhumaan tietenki vain omasta kokemuksesta.
Huh, näin ensisynnyttäjän ajatuksena lähinnä että aika pirunmoisen homman olet kestänyt [emoji16]
mutta silti tekstistäsi aistii juuri sen mitä sanoit, ettei ollut niin paha kuitenkaan.. näitä lukiessa alkaa omakin synnytys välillä mietityttää vaikka siihen on vielä aikaa paljon.. mielestäni tekstisi oli kuitenkin ns. kannustava ja voimaannuttava, kiitos kun jaoit ajatuksiasi
Mä oon nillan kanssa samaa mieltä oikeastaan koko homma on itestään kiinni, pelkoa voi olla ja ymmärrän hyvin, mä pelkäsin synnytystä ihan hirveesti ku odotin esikoista, juurikin kaikkea repeämiä, kipua tai jos joku meneeki pieleen, mä en osannu ponnistaa enkä hengittää oikein, mä en tienny miltä supistus tuntuu, kätilö ei uskonu et mulla on synnytys käynnissä koska mä pystyin puhumaan sille normaalisti ja olin auki vaan 2cm, mut kuinkas ollakkaan kun mä pyysin kätilöä synnytys saliin koska halusin suihkuun niin kätilö muuttikin mielipidettään ja sanoi etten enää pääse syuihkuun kun poika tulee nyt, puudutuksia en olis enään ehtinyt ottaa ja tosiian siitä kun kättärille menin niin vajaa 4h niin poika oli jo mun sylissä, kokonaisuudessaan synnytys kesti 7h. Mä huusin synnytyksessä, mut en huutanut kivusta vaan juurikin kun se anto enemmän voimaaponnistamiseen, ainakin se tuntui siltä. Nyt mun suurin pelko on että ehin lähtee kotoolta mutta en ehi sairaalaan saakka ja synnytän autoon... esikoisen odotus aikana zemppasin itseäni hokemalla juurikin tuota että se kestää vaan hetken ja ite oon lapsen halunnut ja enää en voi välttyä synnytykseltä vaan nyt on pakko synnyttää vauva pitää saada tavalla tai toisella ulos ja se ehkä auttoi:)
Minä kyllä myös huusin tai karjuin ja munkin mielestä se auttoi ja antoi voimaa ponnistaa. Mutta auttoi myös viemään kipua pois.
Mulla oli ilokaasu käytössä.
Mun mielestä synnytys oli ihana kokemus ja vaikka sattuikin niin mun mielestä se kipu ei ollut sellasta mitä olin kuvitellut. Koska kun vauva syntyi, niin kivut häipyi. Ja oikein mielelläni lähtisin synnyttämään alakautta jos vaan tilanne sallii. Sitä en pelkää yhtään.
Synnytystä on vaikea lähteä suunnittelemaan etukäteen mutta mullakin on toiveita sen suhteen, niinkun just se että toivoisin että voisin uudelleen synnyttää ilman suurempia kivunlievityksiä koska selkeesti pärjäsin hyvin ilmankin. Mutta kaikki jätetään silti avoimeksi, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Lisäksi haluaisin taas synnyttää pystyasennossa. Edellinen syntyi niin että olin oikeestaan seisoma-asennossa siihen saakka kun ponnistettiin (3min) polvien päällä pystyssä. Tämä oli mulle tosi luonnollinen synnytysasento ja niin olin sen päässäni aikasemmin ajatellutkin. En pysty synnytyksen aikana istumaan tai makaamaan ollenkaan. Sen verran oli pakko käydä makaamassa kun katsottiin kuinka paljon sitä ollaan auki.
No, jokaiselle sopii omansa synnytysasento ja sen varmaan huomaa vasta synnyttäessä. Onneks on niin paljon kaikkia vaihtoehtoja ja välineitä. Tosin ainahan synnytys ei mene niin että sen asennon saa itse päättää, mutta usein näin on.
Mulla oli ilokaasu käytössä.
Mun mielestä synnytys oli ihana kokemus ja vaikka sattuikin niin mun mielestä se kipu ei ollut sellasta mitä olin kuvitellut. Koska kun vauva syntyi, niin kivut häipyi. Ja oikein mielelläni lähtisin synnyttämään alakautta jos vaan tilanne sallii. Sitä en pelkää yhtään.
Synnytystä on vaikea lähteä suunnittelemaan etukäteen mutta mullakin on toiveita sen suhteen, niinkun just se että toivoisin että voisin uudelleen synnyttää ilman suurempia kivunlievityksiä koska selkeesti pärjäsin hyvin ilmankin. Mutta kaikki jätetään silti avoimeksi, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Lisäksi haluaisin taas synnyttää pystyasennossa. Edellinen syntyi niin että olin oikeestaan seisoma-asennossa siihen saakka kun ponnistettiin (3min) polvien päällä pystyssä. Tämä oli mulle tosi luonnollinen synnytysasento ja niin olin sen päässäni aikasemmin ajatellutkin. En pysty synnytyksen aikana istumaan tai makaamaan ollenkaan. Sen verran oli pakko käydä makaamassa kun katsottiin kuinka paljon sitä ollaan auki.
No, jokaiselle sopii omansa synnytysasento ja sen varmaan huomaa vasta synnyttäessä. Onneks on niin paljon kaikkia vaihtoehtoja ja välineitä. Tosin ainahan synnytys ei mene niin että sen asennon saa itse päättää, mutta usein näin on.
Hassu kysymys ehkä mutta saako siellä synnytyssalissa olla vaikka alusvaatteisillaan? Kun mua yleensäkin häiritsee kaikenlaiset kaavut ja kiristävät paidat ja kinnaavat vaatteet. Puhumattakaan tilanteesta, jolloin pitäisi keskittyä ja liikkua ja sitten on joku kaapu päällä ettei pääse tiettyyn asentoon jne.
Riippuu synnäristä ja kätilöstä, mutta uskoisin että saa olla vaikka alasti! :) Meillä ainakin äidin mukavuus kaikkein tärkein salissa ja meillä saa viedä omaa musiikkiaki synnytyssaliin, että saadaan siitä kokemuksesta äidille kaikkein mieluisin ja mahdollisimman mukava/rento :) Mä olin unohtanu rintsikat koko synnytyksen ajaks, ku itellä on sellaset mollukat, et ovat aina tiellä ilman rintsikoita ja tuli sit kiire ottaa liivejä pois ku vauva oli syntyny ja tulossa rinnalle
