Synnytys

En jaksa ees pelotella ensikertalaisia nyt jollain huonoilla kokemuksilla, toivottavasti monilla olisi mahdollisimman tsemppaavia tarinoita lievittämään esikoisensa saavien synnytysjännityksiä (enkä nyt tarkoita etteikö tänne saisi purkaa myös niitä huonoja fiiliksiä asiasta). Koska itelläni hyväkin synnytyskokemus on takana tämän kolmannen kanssa, se oli paljon että lähin pelkopotilaana synnyttämään ja sain ihanan kätilön. Ja toivon että jokainen synnyttäjä saisi hyvää kohtelua ja tuntisi olevansa hyvissä käsissä muutenkin. :) Ite lähden synnyttämään avoimin mielin, koska eipä sitä hommaa paljon pysty etukäteen suunnittelemaan. Toivon toki ettei tulisi käynnistystä tai sektiota, tietty nekin on pakko jos tarpeen vauvan vuoksi.
 
Maatuska83 sanoi:
En jaksa ees pelotella ensikertalaisia nyt jollain huonoilla kokemuksilla, toivottavasti monilla olisi mahdollisimman tsemppaavia tarinoita lievittämään esikoisensa saavien synnytysjännityksiä (enkä nyt tarkoita etteikö tänne saisi purkaa myös niitä huonoja fiiliksiä asiasta). Koska itelläni hyväkin synnytyskokemus on takana tämän kolmannen kanssa, se oli paljon että lähin pelkopotilaana synnyttämään ja sain ihanan kätilön. Ja toivon että jokainen synnyttäjä saisi hyvää kohtelua ja tuntisi olevansa hyvissä käsissä muutenkin. :) Ite lähden synnyttämään avoimin mielin, koska eipä sitä hommaa paljon pysty etukäteen suunnittelemaan. Toivon toki ettei tulisi käynnistystä tai sektiota, tietty nekin on pakko jos tarpeen vauvan vuoksi.
Click to expand...

Joo siis en minäkään niin ongelmalähtöisesti ajattele, vaikka esikoisen kanssa olikin haasteita niin synnytyksessä kuin pikkuvauva-aikana. Kaikenkaikkiaan toivon alatiesynnytystä ja en mitenkään pelkää sitä. Kannattaa tuoda omat toiveet esille niin neuvolassa kuin synnytyssairaalassa. Ja suurimmalla osalla menee hyvin ja vauva-aika on ihan mukavaa.

Ja meilläkin oli terve vauva ja kaikki synnytyksestä palautumisen ja muut meni hyvin. Ei kannata ottaa paineita etukäteen asioista, mitkä ei oo tapahtunut- ajattelen.
 
Mun mielestä on kans hyvä tietää kaikkea mahdollista synnytyksestä. Kyllä mäki olin menossa ns normaalisti synnyttään mut päädyttiin kiireelliseen sektioon ja poika vietti 4pvää teholla.
Yks kaveri totes mulle et hän ois ollu ihan paniikissa ja kauhuissaan, mut mä olin onneks kattonu kaikenlaisia synnytyksiä telkkarista ja kuullu todella vaikeistakin synnytyksistä kavereilta, niin en mä osannu panikoitua. Olin vaan onnellinen et olin sairaalassa sillä hetkellä.
 
Mäki katoin ennen esikon syntymää paljon synnytysvideoita youtubesta ja sit olinki yllättyny kuinka helposti ja nopeesti kaikki lopulta meni :) Saa nähdä tuleeko tästä sit kivuliaampi ja pidempi sessio mitä en kyllä toivo
 
Suski.81 sanoi:
Mä toivon et en loukkaa ketään tossa imetysohjausasiassa.. mutta en mä ainakaan mitään ohjausta kaipaa. Esikoisen sain rinnalle parin vuorokauden ikäisenä ekaa kertaa ku hän oli 4pvää teholla. Löin vaan tissin suuhun ja hän alko syömään. Yks kätilö sano ehkä 5. pvä siellä et käännä lapsen napa omaas vasten, muuten näyttää hyvältä. Maito alko tuleen heti synnytyksen jälkeisenä päivänä ku puristelin maitoa ulos ja roudasin sitä pillerikupissa teholle. Muuten hän sai luovutettua maitoa.
Voihan se olla et toisen kans on erilaista.. eipä sitä koskaan tiedä.
Click to expand...

Sehän on vaan positiivistä jos homma on toiminut teillä noin hyvin :) ei se keneltäkäön ole pois. Monilla vaan on ongelmia tai epävarmuutta, johon he tarvitsevat apua ja tukea.
 
Ja suurin osa synnytyksistä menee hyvin, mutta kannattaa lueskella myös sellasia synnytyskertomuksia tms joissa kaikki ei mennytkään ihan nappiin. Ei siis mitään pelottelutarinoita, mutta silleen että osaa henkisesti varautua että voi kesken kaiken joutua sektioon tai muuta vastaavaa.
 
Vika kolmannes on käynnistynyt ja olen alkanut "treenaamaan" synnytystä varten. Lainasin bailamama kohti synnytystä kirjan- jonka mukana olen tehnyt lantionpohjanlihaksia ja niiden rentoutuksia ja kokeillut eri ponnistusasentoja. Kyljellään, polvillaan ja puoli-istuvassa asennossa melko pystyasennossa ovat tuntuneet hyviltä.
Lainasin myös synnytysrentoutus-cd:n, jonka avulla rentoudutaan, valmistaudutaan synnytykseen ja harjoitellaan supistusten vastaanottamista ja ponnistamista.

Toiveena olisi alatiesynnytys kumminkin. Pelottaa, jos vauva olisikin perätilassa! Tuskinpa edes saisin kokeilla synnyttää alatietä, koska eiköhän tämä vauveli tule olemaan yli 4 kiloa. Enkä enää halua ponnistaa jalat gynetuilla...
 
Mua on aina jotenkin hirvittäny ajatus synnytyksestä. Osin varmasti sen takia, että en oo "tienny" siitä oikeestaan mitään muuta kuin mitä tv:n perusteella vois päätellä :hilarious: (eli että ottaa kauheen kipeetä ja pitää olla siinä puoli-istuvassa asennossa sen koko synnytyksen ajan. Ja tv-ohjelmissa kun ei oikein käsitellä sitä avautumisvaihetta niin oikeesti luulin jossain vaiheessa, että synnyttäminen = ponnistusvaihe, ja kun siihen päälle vielä heittää sen, että synnytys kestää useita tunteja, niin mulla oli just se mielikuva, että synnytyksessä ponnistetaan se 12 tuntia...) Äitini on kauheen puhelias ihminen ja tykkää käsitellä "traumojaan" meidän lasten kanssa, niin siltä "opin", että synnytykseen kuuluu välilihan leikkaaminen tai repeytyminen (aina) ja hirvittävä verenhukka. :rolleyes: Äiti oli vakaasti sitä mieltä, että episiotomia tehdään lähes aina. Ei uskonu millään, kun yritin sanoa, että mun käsittääkseni se ei enää mee ihan silleen. Nii joo, ja äiti oli myös sitä mieltä että spinaalipuudutus annetaan automaattisesti kaikille ja mua hirvittää sekä spinaali että epiduraali.
Mun mielestä ei oo mikään ihme siis, että on hieman vaikeuksia suhtautua synnytykseen positiivisesti. Tähän on nyt tullut vähä muutosta, kun oon lukenu, miten synnytys yleensä etenee ja mitä eri kivunlievitystapoja on. Oon todennu myös sen, että mua ei pelota se kipu (kun en tiedä, mitä odottaa :joyful:), eikä avautumisvaihe, mutta se ponnistusvaihe... Helpottaa paljo, kun tietää, että se ei kestä sitä 12 tuntia, mutta mua hirvittää ajatus siitä, että vauvan pitäis mahtua musta pihalle ja siihen liittyen veikkaan, että jos en kunnolla käsittele asiaa etukäteen saattaa tulla kesken kaiken paniikki, että mitä jos se vauva jääkin jumiin. Mä en kestä kauheen hyvin tilanteita, joista en pääse pois halutessani. Synnyttämistä on kai vähä vaikee lopettaa kesken kaiken :hilarious:

Oon lueskellu kauheesti synnytyskertomuksia nyt. Ne jollain tapaa auttaa käsittelemään useita eri tunteita liittyen synnytykseen. Useissa synnytyskertomuksissa tuodaan esille lopuksi myös synnytyksen positiivinen puoli, mikä on mun mielestä erityisen mukavaa.
 
Suosittelen YouTubesta kattoo One born every minute sarjaa, siinä saa aika realistisen kuvan kun kertoo lontoolaisen synnytyssairaalan arjesta :)
 
Mulle tehtiin eppari viime synnytyksessä ja siitä toipuminen oli ka ma laa :hungover: toivon niin paljon ettei tarvi enää. Alapäässä nyrkin kokoinen mustelmarypäs ja turvonnut. Jokainen asento tuotti tuskaa, onneksi vahvat särkylääkkeet ja jääsiteet toivat hetken helpotuksen. Ei ollu herkkua kuitenkaan 5 vuorokautta viettää sairaalassa noilla kivuilla. Kotiin päästessä onneksi alkoi jo paraneen enemmän. Huhhuh:nailbiting:
 
Katlera sanoi:
Mua on aina jotenkin hirvittäny ajatus synnytyksestä. Osin varmasti sen takia, että en oo "tienny" siitä oikeestaan mitään muuta kuin mitä tv:n perusteella vois päätellä :hilarious: (eli että ottaa kauheen kipeetä ja pitää olla siinä puoli-istuvassa asennossa sen koko synnytyksen ajan. Ja tv-ohjelmissa kun ei oikein käsitellä sitä avautumisvaihetta niin oikeesti luulin jossain vaiheessa, että synnyttäminen = ponnistusvaihe, ja kun siihen päälle vielä heittää sen, että synnytys kestää useita tunteja, niin mulla oli just se mielikuva, että synnytyksessä ponnistetaan se 12 tuntia...) Äitini on kauheen puhelias ihminen ja tykkää käsitellä "traumojaan" meidän lasten kanssa, niin siltä "opin", että synnytykseen kuuluu välilihan leikkaaminen tai repeytyminen (aina) ja hirvittävä verenhukka. :rolleyes: Äiti oli vakaasti sitä mieltä, että episiotomia tehdään lähes aina. Ei uskonu millään, kun yritin sanoa, että mun käsittääkseni se ei enää mee ihan silleen. Nii joo, ja äiti oli myös sitä mieltä että spinaalipuudutus annetaan automaattisesti kaikille ja mua hirvittää sekä spinaali että epiduraali.
Mun mielestä ei oo mikään ihme siis, että on hieman vaikeuksia suhtautua synnytykseen positiivisesti. Tähän on nyt tullut vähä muutosta, kun oon lukenu, miten synnytys yleensä etenee ja mitä eri kivunlievitystapoja on. Oon todennu myös sen, että mua ei pelota se kipu (kun en tiedä, mitä odottaa :joyful:), eikä avautumisvaihe, mutta se ponnistusvaihe... Helpottaa paljo, kun tietää, että se ei kestä sitä 12 tuntia, mutta mua hirvittää ajatus siitä, että vauvan pitäis mahtua musta pihalle ja siihen liittyen veikkaan, että jos en kunnolla käsittele asiaa etukäteen saattaa tulla kesken kaiken paniikki, että mitä jos se vauva jääkin jumiin. Mä en kestä kauheen hyvin tilanteita, joista en pääse pois halutessani. Synnyttämistä on kai vähä vaikee lopettaa kesken kaiken :hilarious:

Oon lueskellu kauheesti synnytyskertomuksia nyt. Ne jollain tapaa auttaa käsittelemään useita eri tunteita liittyen synnytykseen. Useissa synnytyskertomuksissa tuodaan esille lopuksi myös synnytyksen positiivinen puoli, mikä on mun mielestä erityisen mukavaa.
Click to expand...

Jos kuitenkin haluat epidiraalin, voit pyytää ilokaasua sen laiton ajaksi. Se auttaa pelkoon ja tuntemuksiin. Itse itkin koko laiton ajan, sillä pelkäsin niin paljon. Ihon puudutus kirveli, mutta muuten se ei sattunut. Turhaan pelkäsin aivan älyttömästi. Pelkään kyllä vieläkin, mutta tiedän, että selviän siitä hyvin. Ajatus vaan inhottaa ja pelottaa
 
Itteni kohdalla ollut aina ihan sama mistä niitä mömmöjä pumpataan, kun ei oo tajunnu paljon muustakaan kipujensa kanssa. Kunhan on vain helpottanut oloa. :D
 
Mä oon - taas - lukenut paljon vinkkejä eri tilanteisiin mitä saattaa tulla vastaan ja ostin ja luin kirjan "Ina May's Guide to Childbirth" sekä vähän suomalaista kirjallisuutta synnytyksestä. Aktiivinen synnytys ry on parasta ikinä, jos mietityttää joku asia ja haluaa lueskella juttuja ja kyselläkin pystyy fb:n keskusteluryhmässä.
Otan myös tulevaan synnytykseen erilaisen asenteen (En anna minkään lannistaa mua ja kaikkeen on vaihtoehtoja, jos nyt henki ei ihan ole menossa. Se on MUN SYNNYTYS.) ja pistän miehen oikeasti hommiin (eli olemaan mulle läsnä ja avuksi eri tavoin) itse synnytyksessä sekä hankkimaan mulle (hänelle listaamani) soittolistan ja laitteen mukaan.
Otan doulan myös mukaan tukemaan mua ja puolisoa.
 
On kyllä sanottava, että epiduraalin laitto ei tuntunut miltään. En tuntenut edes tipan laittamista käteen. En nähnyt niitä työkalujakaan, mies vaan jälkikäteen sanoi että se ei kehdannut ees katsoa koska se neula oli jäätävä.
Keskityin vain pysymään paikallaan, koska liikkua ei saa yhtää kun sitä neulaa laitetaan. Ja samaan aikaan kun tulee supistus niin se on vaan purtava huulta
 
Mulla oli epiduraali kyllä aivan loistohomma!!! 2,5vrk:n valvomisen jälkeen sain nukuttua 2h epiduraalin ansiosta!!! Niissä supistuskivuissa ei sen laitto tuntunut missään. Siinä nukkuessa oli kohdunsuukin avautunut, vaikka epäilivät ettei olisi ja joutuisivat laittamaan käynnistystipan... Tabletteja olinkin jo syönyt vuorokauden. Minä kyllä tulen haluamaan kaikki kivunlievitystavat, mitä maan päällä on paitsi ilokaasua. Siitä tuli niin huono olo (oksensin jo kivustakin niin en halua lisätä enää pahoinvointia), eikä se kyllä auttanut mun kipuihin yhtään. Mulla ei oo kauheeta luottoa tulevaan synnytykseen, kun ekakin tuntui niin kamalalta. Toivottavasti pelkopolilla saadaan joku järkevä ajatus tulevaan...
 
Nii ja kannattaa muistaa, että tosiaan kaikki synnytykset on tapauskohtaisia jopa samalla äidillä. Eli vaikka tässäkin on tullut esiin esim. tuo erittäin kivulias välilihan leikkaus ja siitä parantumisen tuskaisuus ni mulla on ihan eri kokemus. Ja synnytin siis ilman puudutteita ja sain kolmannen asteen repeämät ja se väliliha leikattiin myös ilman puudutusta. Ni ei kyllä ollut parantumisessa mitään ongelmaa! Vaikka sen välilihan lisäksi tikkejä ja muuta oli ihan enemmän kuin laki sallii. Luonnollisestikin alapää on arka alatiesynnytyksen jälkeen. Toiset tokenee herkemmin ja toisilla menee vaikeamman kautta ja sitä ei etukäteen tiedä.

Sama mulle laitettiin kyllä epiduraalikatetri, mutta ei sitä lääkettä (ei tiedetty kuinka pitkällä synnytys jo oli). Niin niissä tuskissa myös en tuntenut yhtään mitään sen laiton aikana ja vaikka en todellakaan ollut edes 30 sekuntia paikoillaan niin anestesialääkäri sai sen hyvin. Tätä käytettiin sit myöhemmin synnytyksen jälkeen leikkaussalissa ja sain puudutteet sitä kautta.

Ja toiset sanoo ponnistusvaiheen sattuvan tai pelkäävät sitä nimenomaan etukäteen. Taas mulla on eri kokemus kaikista repeämisistä huolimatta. Se oli henkilökohtaisesti mun synnytyksen vähiten kivulias osuus.

Eli tosiaan ei kannata ottaa muiden kokemuksia niin totena. Tai siis ne ovat totta, mutta eivät kerro siitä, miten eri synnytykset menevät.
 
Mä sain neuvolasta lainaan Kun synnytys pelottaa- kirjan, jota oon hieman alkanut lukemaan jo. Alkaa nimittäin hieman jo mietityttämään synnyttäminen vaikka luottavaisin mielin siihen oon asennoitunut ja suhtaudun. Sitä kun ei yhtään osaa ajatellakaan millaista se sitten lopulta on. Ja aina uusi ja tuntematon mietityttää! Tää asia vaan ehkä välillä jopa pelottaa. Synnytysvalmennus on lokakuun puolessa välissä meillä ja ootan aika innolla sitä, kun sieltä saa varmasti paljon tietoa!
 
Mä en vieläkää osaa sanoa jäikö synnytyksestä joku pelkotila vai ei.
Kipu ei jääny pelottavana mieleen, oli hyvät lääkkeet ja toimi hyvin.
Ponnistusvaiheessa vaan meinas voimat loppua, mut lopulta repeämiä ei tullu ollenkaa.

Pahin oli ku en ite yhtää pystyny hallitsee synnytystä. Makasin vaa letkuis kiinni ja itkin väsymystä. En pystyny liikkumaa vaikka olisin halunnu. Olisin kotona halunnu odotella sitä synnytyksen käynnistymistä enkä mennä laitokseen makaamaan turhan panttina. (Käynnistyspäivän aamuyöllä meni vedet kotona ja mun piti lähteä sairaalaan sovitusti vaikka halusin jäädä kotiin).

Mut nää on semmosii asioita, et selvii vasta lähempänä miten menee. Eniten jännittää ja pelottaa uus käynnistetty synnytys.
 
Mua ei pelota synnytys. Vaikkakin jos esikoisen aikaan ois synnytys alkanu kotona niin oltas molemmat aika varmasti menehdytty..
Onneksi oltiin sairaalassa, niin en osannut pelätä vaikkakin se päättyi kiireelliseen sektioon. Eikä siitä jäänyt mitään kammoa.

Jokainen synnytys on niin erilainen. Oon kuullu siis niin järkyttäviä synnytyskokemuksia kavereilta, mutta myöskin niitä helppoja ja nopeita. Niin ei sitä koskaan tiedä mikä sattuu kohdalle.
 
Itseni kohdalle on sattunut sekä pelottavia että hyviä kokemuksia synnytyksien suhteen. Kahden imukuppisynnytyksen jälkeen pelkäsin kolmatta synnytystä todella paljon ja kävin siitä keskustelemassa. Mutta siitä synnytyksestä jäikin hyvä kokemus vaikka olikin kipuja, enkä nyt pelkää sitä synnytystä niin paljon, enemmän sellaista että terve pieni pelko ja jännitys. Että ei ne synnytykset välttämättä mene niin "huonosti" seuraavalla kerralla, koska jokainen kerta on erilainen.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top