Kuopuksen synnytys käynnistyi myöskin supistuksin kotona. Seuraavalle aamulle oli sovittu käynnistys, mutta yöllä 3 aikaan lirahti lapsivettä ja sen perään alkoi supistukset. Ne oli kipeitä, mutta tulivat harvakseltaan ja päädyttiin että mennään laitokselle aamulla. Sairaalaan ajaessa supistuksen välit oli viitisen minuuttia ja miestä hiukan hirvitti, mä nimittäin ajoin itse sairaalaan. Miehellä kun ei ole ajokorttia niin koin turvallisemmaksi ajaa itse ja kun ne kivut oli sellasia että pystyin niiden kanssa vielä hengittämään ja tarvittaessa vetämään auton tiensivuun.
Naistenklinikall oltiin 10 aikaan ja lääkäri tsekkas ja paikat oli auki 4cm. Totesi et kokeillaan nyt laittaa ballonki et jos se vauhdittais toimintaa et oikeasti kannattas puhkoa kalvot, mutta mun sairauden vuoksi niin ei voida tehdä. Ballonki laitettiin ja se ei pysynyt paikallaan edes tuntia. Hengasin taas kuumassa suihkussa ottamassa supistuksia vastaan ja kävelin portaita ja osaston käytäviä. Tens oli myös apuna ja tehokas olikin. 3 aikaan iltapäivällä siirryttiin synnytyssalin puolelle, koska kivut oli niin kovat että kaipasin jo tehokkaampaa helpotusta. Aloin kiskoa ilokaasua ja se jeesas. 18 aikaan illalla olin edelleen 4cm auki vaikka supistuksia tuli ihan koko ajan. Tässä vaiheessa alkoi taas olla vauvan sykkeissä vikaa. Sekä mut että vauva kytkettiin monitoreihin ja taas siellä pyöri yks jos toinen tutkimassa ja ihmettelemässä. 21 aikaan illalla lääkäri tutki ja totes että olen edelleen 4cm auki ja synnytys ei etene. Lääkäri ilmoitti että lapsi tulee syntymään sektiolla. Päätettiin että kokeillaan josko hän saisi puhkaistua multa kalvot käsin. Kipeetä teki, mutta se onnistui. Kalvot puhkaistiin n. 21:40. Sovittiin että kätilö menee tekemään sektio papereita yms valmiiksi ja me odotellaan ja kuulostellaan tapahtuuko mitään.
Supistuksia tuli liki tauotta ja oli pakko soittaa kätilö antamaan lisää epiä, ilmoitti tulevansa kohta. 23 aikoihin mun oli soitettava et epiä on saatava heti etten pysty olemaan enää ja kätiklö tuli, ilmoitti et tsekkaa tilanteen eka ja sit lisätään lääke. Totes mun olevan 9cm auki ja kalvojen puhkaisu oli saanut asiat etenemään. Kätilö meni käväsee jossain ja mulle alkoi tulla ponnistamisen tarve ja soitettiin se takas. 16 minuutiin ponnistamisen jälkeen syntyi poika 3410g ja 48cm rv 39+3.
En revennyt, muutama pieni pintanaarmu ja "muodonvuoksi" 3 tikkiä jotka kaikki tuli jonnekin tuonne sisälle. Mulle ei loppupeleissä tosiaan ehditty antamaan yhtään mitään puudutteita lisää ja ponnistaminen meni luomuna ja kyllähän se kipeetä teki. Synnytyksen katsottiin alkaneen vasta tuosta kalvojen puhkaisusta ja kestoksi on papereihin merkattu 2h26min.
Synnytyksen jälkeen pääsimme perhehuoneeseen ja osastolla meillä oli maailman ihanin kätilö, joka neuvoi jos jotain kysyimme ja muuten saatiin olla omissaoloissa. Vauva oli radin vuoksi 24h sokeriseurannassa, mutta yksikään arvo ei heittänyt ja pääsimme kotiin vauvan ollessa 36h ikäinen. Vauvalle ei kertaakaan edes yritetty antaa lisämaitoa pullosta vaan mua kehoitettiin imettämään ahkerasti ja eka kerta oli jo salissa. Kokemuksena todella eheyttävä.
Nyt kolmannen kanssa menossa myöskin naistenklinikalle synnyttämään. Mä haluaisin suunnitellun sektion, koska en usko että mun psyyke kestää enää kolmatta synnytystä, jossa joudun pelkäämään lapsen hengenpuolesta ja jos jouduttas kolmannen kerran tekemään kesken kaiken sen kärsimisen sektio päätös. En ole mitään lopulistä päätöstä vielä tehnyt, mutta tällä hetkellä se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.
Lisätään vielä että esikoisenkin kohdalla koin että itse synnytys oli hyvä kokemus vaikka meni miten meni, sain kivunlievitystä silloin kun tarvitsin ja mua pidettiin kartalla koko ajan siitä mitä tapahtuu. Se mitä tapahtui syntymän jälkeen on se joka jäi kaivelemaan.
Naistenklinikall oltiin 10 aikaan ja lääkäri tsekkas ja paikat oli auki 4cm. Totesi et kokeillaan nyt laittaa ballonki et jos se vauhdittais toimintaa et oikeasti kannattas puhkoa kalvot, mutta mun sairauden vuoksi niin ei voida tehdä. Ballonki laitettiin ja se ei pysynyt paikallaan edes tuntia. Hengasin taas kuumassa suihkussa ottamassa supistuksia vastaan ja kävelin portaita ja osaston käytäviä. Tens oli myös apuna ja tehokas olikin. 3 aikaan iltapäivällä siirryttiin synnytyssalin puolelle, koska kivut oli niin kovat että kaipasin jo tehokkaampaa helpotusta. Aloin kiskoa ilokaasua ja se jeesas. 18 aikaan illalla olin edelleen 4cm auki vaikka supistuksia tuli ihan koko ajan. Tässä vaiheessa alkoi taas olla vauvan sykkeissä vikaa. Sekä mut että vauva kytkettiin monitoreihin ja taas siellä pyöri yks jos toinen tutkimassa ja ihmettelemässä. 21 aikaan illalla lääkäri tutki ja totes että olen edelleen 4cm auki ja synnytys ei etene. Lääkäri ilmoitti että lapsi tulee syntymään sektiolla. Päätettiin että kokeillaan josko hän saisi puhkaistua multa kalvot käsin. Kipeetä teki, mutta se onnistui. Kalvot puhkaistiin n. 21:40. Sovittiin että kätilö menee tekemään sektio papereita yms valmiiksi ja me odotellaan ja kuulostellaan tapahtuuko mitään.
Supistuksia tuli liki tauotta ja oli pakko soittaa kätilö antamaan lisää epiä, ilmoitti tulevansa kohta. 23 aikoihin mun oli soitettava et epiä on saatava heti etten pysty olemaan enää ja kätiklö tuli, ilmoitti et tsekkaa tilanteen eka ja sit lisätään lääke. Totes mun olevan 9cm auki ja kalvojen puhkaisu oli saanut asiat etenemään. Kätilö meni käväsee jossain ja mulle alkoi tulla ponnistamisen tarve ja soitettiin se takas. 16 minuutiin ponnistamisen jälkeen syntyi poika 3410g ja 48cm rv 39+3.
En revennyt, muutama pieni pintanaarmu ja "muodonvuoksi" 3 tikkiä jotka kaikki tuli jonnekin tuonne sisälle. Mulle ei loppupeleissä tosiaan ehditty antamaan yhtään mitään puudutteita lisää ja ponnistaminen meni luomuna ja kyllähän se kipeetä teki. Synnytyksen katsottiin alkaneen vasta tuosta kalvojen puhkaisusta ja kestoksi on papereihin merkattu 2h26min.
Synnytyksen jälkeen pääsimme perhehuoneeseen ja osastolla meillä oli maailman ihanin kätilö, joka neuvoi jos jotain kysyimme ja muuten saatiin olla omissaoloissa. Vauva oli radin vuoksi 24h sokeriseurannassa, mutta yksikään arvo ei heittänyt ja pääsimme kotiin vauvan ollessa 36h ikäinen. Vauvalle ei kertaakaan edes yritetty antaa lisämaitoa pullosta vaan mua kehoitettiin imettämään ahkerasti ja eka kerta oli jo salissa. Kokemuksena todella eheyttävä.
Nyt kolmannen kanssa menossa myöskin naistenklinikalle synnyttämään. Mä haluaisin suunnitellun sektion, koska en usko että mun psyyke kestää enää kolmatta synnytystä, jossa joudun pelkäämään lapsen hengenpuolesta ja jos jouduttas kolmannen kerran tekemään kesken kaiken sen kärsimisen sektio päätös. En ole mitään lopulistä päätöstä vielä tehnyt, mutta tällä hetkellä se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.
Lisätään vielä että esikoisenkin kohdalla koin että itse synnytys oli hyvä kokemus vaikka meni miten meni, sain kivunlievitystä silloin kun tarvitsin ja mua pidettiin kartalla koko ajan siitä mitä tapahtuu. Se mitä tapahtui syntymän jälkeen on se joka jäi kaivelemaan.
Muokattu viimeksi:
oli sinne jossai vaiheessa tullu lääkäriä ja opiskelijaa paikalle ku vauvan sydän äänet tippu ku supisti/ponnisti ja imukuppia ne oli jo esiin kaivanu..mä olin kuulema siitä sisuuntunu ja 2 työntöä ja lapsi maailmassa.. istukka ei meinannu irrota millään, yks kätilö repi ja toinen oli kontallaan sängyllä ja paino kohtua että se irtos. Puol tuntia oli se raja että jos se ei lähe niin saliin muttaonneksi se lähti jo 28 minuutin kohalla 
