Synnytys
- Ketjun aloittaja Zeinika
- Aloituspäivämäärä
Minä en taas haluaisi minnekään perheosastolle, jossa joutuu kaiken hoitamaan itse, vaan rauhassa aloitella imetystä ja vauvan hoitoa ja levätä sen päivän tai pari ns täysihoidossa ja sitten kotiin. Tuo nelivuotias esikoinen kyllästyisi täysin sairaalassa ja parempi olisi olla isän/isovanhempien kanssa kotona ja itsellä vähän energiaa, kun kotiutuu. Tottakai haluan esikoisen sairaalaan katsomaan vauvaa, mutta en hoidettavaksi, kun itse toipuu vielä synnytyksestä... Sektiosta tms komplikaatioista toipuminen onkin sitten eri juttu.
mannikka
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Helmikuunmammat 2015
Elomammat 2016
Syysmammat 2016
Elomammat 2018
Aa se ei oo sit ihan semmonen ku kuvittelen :D viimeeks mies sai olla osastolla miun kanssa samassa huoneessa ja ihan yhtä lailla tuli ruuat ja kätilön sai napista painamalla paikalle.. Haluaisin kyllä miehen taas osastolle seuraksi mut taitaa olla mahdotonta 
Pk-seudulla on noita perheosastoja, jonne ohjataa mm uudelleen synnyttäjiä. Siellä ollaan omissa vaatteissa ja vauva hoidetaan itse ja hoitajia tavataan vain tiettyinä aikoina kansliassa. Kättärillä taitaa olla jopa mahdollista tehdä itse ruuat. Jorvissa sentään ruuat tulevat valmiina.
Meillä oli viimeksi perhehuone, kun päästiin pois lastenosastolta. Siellä mies sai olla koko ajan, mutta lisäksi hoitajat olivat apuna. Lastenosastolla ei saanut olla yötä. Minä nukuin synnyttäineiden osastolla ja mies kotona, muuten lasten osastolla sai olla ihan koko päivän vauvan kanssa. Tosin siellä ei ollut äidillä mahdollisuutta lepäilyyn. Meillä kävi tuuri, kun lastenosastolla oli silloin tosi hiljaista ja saimme olla yksin neljän vauvan huoneessa. Lisäksi osastolla sattui olemaan samaan aikaan toinen perhe, joilla oli samat ongelmat vauvalla ja heidän kanssa tuli juteltua paljon vanhempien huoneessa.
Meillä oli viimeksi perhehuone, kun päästiin pois lastenosastolta. Siellä mies sai olla koko ajan, mutta lisäksi hoitajat olivat apuna. Lastenosastolla ei saanut olla yötä. Minä nukuin synnyttäineiden osastolla ja mies kotona, muuten lasten osastolla sai olla ihan koko päivän vauvan kanssa. Tosin siellä ei ollut äidillä mahdollisuutta lepäilyyn. Meillä kävi tuuri, kun lastenosastolla oli silloin tosi hiljaista ja saimme olla yksin neljän vauvan huoneessa. Lisäksi osastolla sattui olemaan samaan aikaan toinen perhe, joilla oli samat ongelmat vauvalla ja heidän kanssa tuli juteltua paljon vanhempien huoneessa.
saa nähä miten nyt ku edellisestä on reilusti yli kuus vuotta sitte..Tässä jotain otteita Jorvin pehreosastosta:
"Perhepesässä ensisynnyttäjät voivat olla synnytyksen jälkeen kahden yön yli ja uudelleen
synnyttäjät yhden yön yli.
Perhepesässä ei ole rajoitettua vierailuaikaa. Äidin ja vauvan lisäksi Perhepesään voivat tulla
puoliso tai tukihenkilö ja perheen muut lapset.
Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala haetaan Perhepesän päädyssä olevasta keittiöstä. Kellon
kilinä ilmoittaa, kun ateriat ovat tulleet osastolle.
Perhe vastaa itse huoneen siisteydestä. Roskat voi tarvittaessa viedä osaston siivouskeskuksessa
oleviin isoihin jäteastioihin.
Perhepesässä käytetään omia vaatteita.
Vauvan kanssa käydään kolmesti vuorokaudessa hoitotapaamisella. Tapaamisen aikana saatte
hoito-ohjeita ja voitte kysellä mieltänne askarruttavista asioista. Tapaamiset ovat hoitajien
kansliassa.
Huoneen televisiossa on internet-yhteys, jota pääsette käyttämään valitsemalla kanavan X.
Aloitussivulle on koottu linkit tärkeimpiin vauvanhoito-, imetys- ja äidin toipumiseen liittyviin
ohjeisiin. "
Minä en todellakaan halua jotain internet ohjausta sairaalassa, vaan ihan oikeaa ohjausta. Täytyy tästä varmaan vielä neuvolassa kysellä. Ja eipä tämä vielä ole ajankohtaista...
"Perhepesässä ensisynnyttäjät voivat olla synnytyksen jälkeen kahden yön yli ja uudelleen
synnyttäjät yhden yön yli.
Perhepesässä ei ole rajoitettua vierailuaikaa. Äidin ja vauvan lisäksi Perhepesään voivat tulla
puoliso tai tukihenkilö ja perheen muut lapset.
Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala haetaan Perhepesän päädyssä olevasta keittiöstä. Kellon
kilinä ilmoittaa, kun ateriat ovat tulleet osastolle.
Perhe vastaa itse huoneen siisteydestä. Roskat voi tarvittaessa viedä osaston siivouskeskuksessa
oleviin isoihin jäteastioihin.
Perhepesässä käytetään omia vaatteita.
Vauvan kanssa käydään kolmesti vuorokaudessa hoitotapaamisella. Tapaamisen aikana saatte
hoito-ohjeita ja voitte kysellä mieltänne askarruttavista asioista. Tapaamiset ovat hoitajien
kansliassa.
Huoneen televisiossa on internet-yhteys, jota pääsette käyttämään valitsemalla kanavan X.
Aloitussivulle on koottu linkit tärkeimpiin vauvanhoito-, imetys- ja äidin toipumiseen liittyviin
ohjeisiin. "
Minä en todellakaan halua jotain internet ohjausta sairaalassa, vaan ihan oikeaa ohjausta. Täytyy tästä varmaan vielä neuvolassa kysellä. Ja eipä tämä vielä ole ajankohtaista...
Nen89
Vauhtiin päässyt keskustelija
Esikoisen kanssa mut otettiin huonommin huomioon, kuin mitä kuopuksen kanssa. Imetys kun ei lähtenyt hyvin käyntiin, niin hoitajat oli todella tökeröitä ja välillä ei uskaltanut soittaa hoitajaa käymään sen takia. Kuopuksesta mulla oli todella mukavat hoitajat. Eli varmaan paljon hoitajistakin kiinni, miten ottaa uudelleen synnyttäjän huomioon..
Miuna
Näppärä viestien naputtelija
Mulla oli yks tosi tympee hoitaja, joka tais tehä vaan muutaman yövuoron sillon. Muuten oli kyllä mukavia hoitajia. Vaikka vauva oli syntymästään perjantaista maanantaihin keskolassa niin silti saatiin imetys onneks käyntiin, varsinkin yks vanhempi hoitaja on jäänyt mieleen ja oon tosi kiitollinen hälle :)
Me oltiin esikoisesta perhehuoneessa ja palvelu on erinomaista. Tuo perheosasto oli tosiaan siitä eri homma, että esim. ruoat haetaan henkilökunnan ruokalasta ja rajoitettu 2 vrk oleskelu. Mutta meillä ei oo isovanhempia tai juuri muutakaan tukiverkkoa kavereiden lisäksi lähimmän 300 km alueella, joten toivoisin, että mies ja esikoinen vois tulla pariksi päiväksi sairaalaan.
Poikienäiti.
Puuhakas puhuja
Esikoisen synnytys kesti 12,5h. Kivunlievitykseen sain epiduraalin,joka toimi tosi hyvin. Synnytys oli aika helppo. Ponnistusvaihe kesti 40min. Sain vaik kaksi pientä tikkiä.
Poika syntyi maanantaina ja perjantaina päästiin kotiin. Tällä kertaa toivon että päästäisiin kotin viimeistään vuorokauden kuluttua.
Poika syntyi maanantaina ja perjantaina päästiin kotiin. Tällä kertaa toivon että päästäisiin kotin viimeistään vuorokauden kuluttua.
Me oltiin naistenklinikalla perhehuoneessa viikko minä, mies ja vauva. Ruuat sai käydä hakemassa salista ja miehelle määrättiin tehtäväksi huolehtia huoneesta roskat ja pyykit pois. Minä ja vauva oltiin sairaalan vaatteissa. Hoitajilta saatiin aina tarvittaessa, mutta oltiin asennoiduttu niin, että hoidetaan vauvaa mahdollisimman paljon itse. Päivissä oli aika paljon toimintaa, kun oli kaikenlaisia tutkimuksia ja hoitojuttuja, että oltiin välillä aika uupuneitakin.
Mä oon molemmat synnyttänyt naikkarilla ja ekalla kerralla olin yksin eristyshuoneessa ja miehen ei annettu jäädä sairaalaan, syitä en avaa enempää julkisella puolella, mun kohtelu oli ala-arvoista ja asiasta tehtiin valituskin. Sairaalassa olin viikon.
Kuopuksen kanssa saatiin perhehuone, kohtelu oli todella asiallista ja meitä ohjattiin kaikessa mitä pyydettiin ja oli tosi eheyttävä kokemus esikoisen kokemuksen jäljiltä. Kotiuduttiin kun vauva oli 36h ikäinen. Vauva oli ekan vuorokauden sokeriseurannassa, mutta kun siinä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, päästiin kotiin heti kuin mahdollista.
Kuopuksen kanssa saatiin perhehuone, kohtelu oli todella asiallista ja meitä ohjattiin kaikessa mitä pyydettiin ja oli tosi eheyttävä kokemus esikoisen kokemuksen jäljiltä. Kotiuduttiin kun vauva oli 36h ikäinen. Vauva oli ekan vuorokauden sokeriseurannassa, mutta kun siinä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, päästiin kotiin heti kuin mahdollista.
Ruuhkavuodet
Vauhtiin päässyt keskustelija
Kiva lukea muiden kokemuksia!
Mulla esikoisen synnytys kesti 19 tuntia, josta ponnistusvaihetta noin tunti. Melkein kaksi, jos laskee sen ajan mitä "harjoitusponnistelin", kuten kätilö sanoi.
Supistukset alkoi laskettuna päivänä iltapäivällä. Muutaman tunnin päästä lätkäisin TENS-laitteen selkään ja se pysyikin selässä ponnistukseen asti. Kymmenen tunnin päästä ekasta supistuksesta lähdettiin sairaalaan. Suppareita tuli silloin n. 4min välein ja saapuessa olin reilu 3cm auki.
Seuraavan seitsemän tunnin aikana sain kaksi kipupiikkiä reiteen ja yhden kohdunkaulan puudutteen, mikä auttoi ihan kivasti. Ainut huono puoli oli, että kipu siirtyi ikävästi vasempaan jalkaan, eli makoilu oli melko vaikeaa. Söin, istuin pallolla ja keinutuolissa. Kun lähestyttiin ponnistusvaihetta olin jo aika eläimellinen äänteni kanssa. :D sekä kätilö että mieheni nojasi mun kanssa sänkyä vasten ja mölisi samaan tahtiin mun kanssa, että muistin pitää äänen matalana.
Kuuden jälkeen rupesin harjoitusponnistelemaan, seiskalta tuli uusi kätilö ja alkoi kunnon ponnistelu. No poitsun pää oli juuri sen verran vinossa että imukupillahan se lopulta ulos tuli. Tässä vaiheessa salissa oli n. 6 ihmistä, kun oli opiskelijoita ja lääkäreitä. Mitään vaaraa ei siis kuitenkaan ollut ja vauvalla sydänäänet koko ajan ok. Episiotomia ja 2.asteen repeämät, jotka kuitenkin parani äkkiä.
Itse koin synnytyksen tosi positiivisena kokemuksena. Tällä kertaa toivon jälleen luonnollista käynnistymistä, vähäisiä kipulääkkeitä ja sitä että tällä kertaa saisin itse ponnisteltua lapsen ulos asti.
Mulla esikoisen synnytys kesti 19 tuntia, josta ponnistusvaihetta noin tunti. Melkein kaksi, jos laskee sen ajan mitä "harjoitusponnistelin", kuten kätilö sanoi.
Supistukset alkoi laskettuna päivänä iltapäivällä. Muutaman tunnin päästä lätkäisin TENS-laitteen selkään ja se pysyikin selässä ponnistukseen asti. Kymmenen tunnin päästä ekasta supistuksesta lähdettiin sairaalaan. Suppareita tuli silloin n. 4min välein ja saapuessa olin reilu 3cm auki.
Seuraavan seitsemän tunnin aikana sain kaksi kipupiikkiä reiteen ja yhden kohdunkaulan puudutteen, mikä auttoi ihan kivasti. Ainut huono puoli oli, että kipu siirtyi ikävästi vasempaan jalkaan, eli makoilu oli melko vaikeaa. Söin, istuin pallolla ja keinutuolissa. Kun lähestyttiin ponnistusvaihetta olin jo aika eläimellinen äänteni kanssa. :D sekä kätilö että mieheni nojasi mun kanssa sänkyä vasten ja mölisi samaan tahtiin mun kanssa, että muistin pitää äänen matalana.
Kuuden jälkeen rupesin harjoitusponnistelemaan, seiskalta tuli uusi kätilö ja alkoi kunnon ponnistelu. No poitsun pää oli juuri sen verran vinossa että imukupillahan se lopulta ulos tuli. Tässä vaiheessa salissa oli n. 6 ihmistä, kun oli opiskelijoita ja lääkäreitä. Mitään vaaraa ei siis kuitenkaan ollut ja vauvalla sydänäänet koko ajan ok. Episiotomia ja 2.asteen repeämät, jotka kuitenkin parani äkkiä.
Itse koin synnytyksen tosi positiivisena kokemuksena. Tällä kertaa toivon jälleen luonnollista käynnistymistä, vähäisiä kipulääkkeitä ja sitä että tällä kertaa saisin itse ponnisteltua lapsen ulos asti.
Animeari
Jostain jotain jo tietävä
Ensimmäisen lapsen kohdalla lapsivedet meni 12 päivällä. Sairaalaan menin 8 illalla tarkistukseen mutta kiska ei ollut supistuksia tullut neinasivat lähettää kotiin mutta en suostunut. Aamu yöllä klo 4 alkoi supistukset. Synnytys saliin mentiin 6 ja kokeilin ilokaasua mutta meinas laatta lentää. Otin epiduraalin ja tyttö synty 10.17 vk 40+3 3050g 50 cm. Toisen tytön synnytys lähti käyntiin limatulpan irtoamisella ja supistuksilla. Sairaalassa olin joskus 3 aikaan. Lapsivedet puhkaistiin 6 ja tyttö synty 7.35. Epiduraali kans tässä synnytyksessä. Viikkoja oli 41+0 2885g ja 50 cm. Kaksi viikkoa sitten synnytin kolmanbeb tyttäreni :D synnytys lähti nytkin käyntiin 4 aamuyöllä limatulpan irtoamisella ja heti sen jälkeen alkoi säännölliset supistukset 1,5-2,5 minuutin välein.sairaalassa oltiin vähän 5 jälkeen. Tarkistuksessa selvisi että olin 5 cm auki. Ajattelin että jos tunnissa oon auennut niin paljon niin kai jaksan odottaa seuraavan tunnin että aukeisin viel loput 5. Ei. Tunnin päästä oltiin samassa tilassa edelleen. Voin sanoo että supistukset ei oo kummassakaan aikaisemmassa ollut yhtä kipeät kuin tässä. Vaikka kahden ensimmäisen supistukset ottais ja laittais yhteen niin ei vedä vertoja näille. Aikaisemmissa en huutanu ja varsinkaan kiroillu miten tän kolmannen kanssa kuin supistuksia tuli. Otin epiduraalin sitten ja voi elämä mikä pelastus ja helpotus. Otin vielä lisäannoksen koska tiesin että ponnistusvaihe on lähellä. Tyttö syntyi 10.36 vk 41+4 3800g 51cm. Ponnistusvaiheet 1.17 min. 2. 5 min. 3. 11 min. Nyt kyl sitten pidempi tauko ku ei näillää oo kuin 2 v ikäeroo ( 4v, 2v ja 0v) :)
Mulla alko puuhakas päivä klo 6 aamulla, kun luulin et vedet meni ja supistukset alko perään. Noin viiden aikaan ip naistenklinikalle ja selvisi ettei mitään vesiä ollu mennytkään :D supistuksia kuitenkin tasasesti aamusta asti ja saatiin jäädä. 22h myöhemmin klo 4 yöllä ponnistin 15min, epiduraalia olin juuri tilaamassa lisää kun hoitaja sanoi että nyt synnytetään. Ilman kivunlievitystä siis mentiin ja vauvan pää tuntui killuvan iäisyyden paraatipaikoilla. Supistuksia en enää tunnistanut, kun yritin vaan väkisin pukertaa vauvan ulos. Sisäiset repeämät ja epis, paikattavaksi leikkaussaliin synnytyksen jälkeen.
50cm ja 3205g poikanen
Ei pahoja traumoja, vaikka nyt toivoisi rauhallisempaa ponnistusta ja ohjeita.
Onko kätilöopistolla tai naistenklinikalla synnyttäneiden kokemuksia? Halusin naistenklinikalle, koska kättärillä kokemukset (ultrat jne käynnit) olleet huonoja. Toivon taas pääseväni naikkarille, vaikka kättäri ois paljon lähempänä.. Mutta ei yhtään hyvää kokemusta kättäriltä
50cm ja 3205g poikanen
Ei pahoja traumoja, vaikka nyt toivoisi rauhallisempaa ponnistusta ja ohjeita.
Onko kätilöopistolla tai naistenklinikalla synnyttäneiden kokemuksia? Halusin naistenklinikalle, koska kättärillä kokemukset (ultrat jne käynnit) olleet huonoja. Toivon taas pääseväni naikkarille, vaikka kättäri ois paljon lähempänä.. Mutta ei yhtään hyvää kokemusta kättäriltä
Zeinika
Näppärä viestien naputtelija
Mulla käynnisty synnytys säännöllisillä supistuksilla illalla tuli heti 2-6min välein kotona roikuin oven karmeissa pari tuntia sit ukko ei kestänyt kattoa mun kipuilua enään vaan pakotti soittaa synnärille ja sinne saatiin lupa mennä ja sinne sitten jäätiin :) muistan ukko paran ilmeen kun kellotti supistuksia ja jumaliste ne supistukset teki kipeää:D
Muokattu viimeksi:
Mamis, mulla on kyllä oikeen hyvät kokemukset kättäriltä. Mulle sattui tosi mukavat kätilöt yhtä lukuunottamatta, myös ultratessa. Ainoot miinukset, että synnytyksen jälkeen kätilö oli vähän huolimaton mua tutkiessaan, eikä huomannut ommella yhtä haavaa ja sit kotiinlähtöä edeltävänä yönä oli vähän tympee kätilö. Muuten oon oikeen tyytyväinen. Siellä oli ruuhkaista, mutta ei se mielestäni mun hoidossa näkynyt.
Esikoisen synnytys käynnistyi tosiaan supistuksilla. Kotona seurailin niitä ja soittelin miehelle töihin että tänään saattaa tulla lähtö, siinä vaiheessa tuli vielä aika harvakseltaan ja pärjäilin hyvin kotona hengaamalla kuuman suihkun alla. Siitä ne sitten lähti tihentymään ja jossain vaiheessa oli pakko soittaa miehelle et nyt pitää tulla hakemaan mut ja kohti sairaalaa, en pysty enää olla kotona. Miehen saapuessa väli oli kolmisen minuuttia ja kävelin valmiiksi pihalle vastaan.
Naistenklinikalle saavuttiin muistaakseni seitsemän aikaan illalla. Olin tässä vaiheessa vasta kolmisen senttiä auki. Kipuun kokeilin akupunktiota, ilokaasua ja jossain vaiheessa sain epiduraalin. Vedet meni itekseen n. 23:30 ja pian sen jälkeen alkoi verenvuoto joka alkoi voimistua. Kätilö kävi puhumassa jossain vaiheessa vauvan sykkeistä ja että niissä on laskuja, vauva ei kestänyt supistuksia ja sykkeen laskut tuli viiveellä, eli sykkeen lasku tuli kun supistus oli jo ohi. Jossain vaihessa käskivät mut kontilleen pää patjaan ja pylly kohti taivasta, mutta se ei auttanut kohentamaan vauvan vointia.Oli muuten harvinaisen vaikea päästä kyseiseen asentoon kun juuri ennen sitä oli lisätty epiä ja mulla ei ollut lainkaan tuntoa alakropassa. Verenvuoto lisääntyi ja samalla vauvalta katosi sykkeet. Sen jälkeen juostiin ja ainoa ajatus itsellä oli että kävi mitä vaan itselleni kunhan vauva vaan jäis henkiin.
Olin niin puuduksissa että mua ei edes nukutettu, lyötiin jotain lisää ja vauva ulos. Tyttö rääkäsi heti ja näytettiin mulle pikaisesti, mutta olin niin lääkkeissä etten tajunnut siitä mitään. Ainoa havainto oli et vauvalla oli punainen tukka. Mut kursittiin kasaan ja vauva vietiin miehelle ja sieltä teholle. Jossain vaiheessa mut rullattiin heräämöstä osastolle yhden hengen huoneeseen. Koitin kysellä vauvasta kaikilta, mutta kukaan ei kertonut mulle mitään. Kaikki sanoivat vaan et koita levätä lääkäri tulee sulle puhumaan myöhemmin. Olin täysin varma että vauva on kuollut. Yritin myös kysellä mun miehestä, missä hän on ja hoitaja vaan ilmoitti että on lähtenyt kotiin. Mä tiesin et mun mies ei tasan tekis niin. Jossain vaiheessa mies sitten tuli huoneeseen, koska ei ollut suostunut lähtemään sairaalasta ennen kuin näkee mut ja tietää että mulla on kaikki hyvin. Mies sitten kaivoi mulle puhelimen, johon oli kuvannut pätkän vauvan punnituksesta ja kertoi mulle että vauva on hengissä ja on viety teholle. Kertoi että tulehdusarvoissa on jotain. Mies pakotettiin lähtemään kotiin tän jälkeen, ei annettu jäädä mun luo ja kello oli tässä vaiheessa yli 4 yöllä.
Seuraavana aamuna ilmoitin hoitajalle että haluaisin päästä katsomoaan vauvaa, johon hoitaja sanoi että ensin tarttee päästä jaloilleen, noh pyysin poistamaan pissakatetrin ja päästä vessaan ja niin myös tein. Tässä vaiheessa kello oli jotain 8-9 välillä aamulla ja mut oli leikattu 1:20 yöllä, jotku puudutteet toimi edelleen ja varmasti sen turvin pääsin ylös.
Pyysin aamun mittaan moneen kertaan että joku veisi minut lapsen luo, mutta koko ajan sanottiin vaan että kohta ja kukaan ei vienyt. 12 aikoihin mies tuli takas sairaalalle ja rullas mut pyörätuolilla sinne meiän ipanan luo. Oli elämäni karuimpia fiiliksiä katsoa niitä sänkyjä ja todeta etten tunnista omaa lastani, enkä tiedä kuka heistä on minun.
Olin lapsen luona niin paljon kuin mahdollista ja illalla hoitaja kertoi että voin saada vauvan mukaan osastolle, mutta jos yhdenkin kerran sokerit on liian alhaalla vauva joutuu heti takaisin teholle ja minun täytyy tuoda hänen antibiootille 3 kertaa vuorokaudessa. Osastolla pyysin moneen kertaan josko joku tulisi ohjaamaan imetyksessä, mutta ainoa vastaus jonka sain oli "otatko jo nämä lääkkeet jotka estää maidon nousun" ilmoitin joka kerta että en ota, haluan imettää lastani ja haluan jonkun tulevan ohjaamaan siinä alkuun, näin ei tapahtunut. Jossain vaiheessa joku lääkäri tuli puhumaan aiheesta kanssani ja ilmoitti minun vaarantavana lapseni hengen jos imetän. Pyysin perusteluita asiaan niitä saamatta.
Mulla on siis sairaus, jolla he perustelivat tätä, vaikka se ei todellakaan ole este imetykselle.
Viimesenä iltana yö kätilö tuli luokseni ja sanoi, luin koneelta että olet pyytänyt ohjausta imetykseen, mutta ei ole merkintää että kukaan olis ohjannut. Kerroin hänelle sitten kuinka mua oli siihen asti kohdeltu asian tiimoilta ja kuinka olin sitten salaa opetellut vauvan kanssa syömään tissiä. Tämä kätilö oli pöyristynyt kuulemastaan ja tarkisti vauvan otteen ja neuvoi kaikki jutut joista mulla oli kysyttävää.
Mä en osastolla ollessa saanut kertaakaan apua vauvan hoidossa ja mun miehen ei annettu olla siellä mun apuna, eli huolimatta sektiosta tein aivan kaiken alusta saakka itse. Reissusta jäi tosi paskamaku suuhun ja teimme valituksen kohtelusta.Koska synnytys käni näin kuin kävi niin mä koin hirveätä itse inhoa ja olin pettynyt kroppaani kun ei lapsi syntynyt normaalisti. Mä en myöskään kyennyt rakastamaan lastani heti. Pelkäsin koko ajan että joku vievauvan multa pois ja en uskaltanut kiintyä vauvaan. Toki välitin lapsesta, mutta mitään elämää suurempaa äidinrakkautta ei tullut, semmosia tunteita alkoi tulla vasta kun lapsi oli lähemmäs vuoden vanha.
Pahoittelen että tästä tuli tällainen romaani. Laitan kuopuksen syntymästä omansa, koska se on täysin päinvastainen kokemus.
Näin yhteenvetona sektiosta ei jäänyt kammoja, oli toimenpiteenä ihan ok. Olin sen jälkeen kipeäö, mutta kipu oli siedettävää ja koen etä toivuin nopeasti. Uskon että siihen vaikutti se että mun oli pakko pärjätä yksin heti.
Neitokaisen mitat oli 2575g 46cm ja syntyi 37+6. Syy sektioon oli istukan ennenaikainen irtoaminen, vauvan sykkeen katoaminen ja uhkaava hapenpuute.
Naistenklinikalle saavuttiin muistaakseni seitsemän aikaan illalla. Olin tässä vaiheessa vasta kolmisen senttiä auki. Kipuun kokeilin akupunktiota, ilokaasua ja jossain vaiheessa sain epiduraalin. Vedet meni itekseen n. 23:30 ja pian sen jälkeen alkoi verenvuoto joka alkoi voimistua. Kätilö kävi puhumassa jossain vaiheessa vauvan sykkeistä ja että niissä on laskuja, vauva ei kestänyt supistuksia ja sykkeen laskut tuli viiveellä, eli sykkeen lasku tuli kun supistus oli jo ohi. Jossain vaihessa käskivät mut kontilleen pää patjaan ja pylly kohti taivasta, mutta se ei auttanut kohentamaan vauvan vointia.Oli muuten harvinaisen vaikea päästä kyseiseen asentoon kun juuri ennen sitä oli lisätty epiä ja mulla ei ollut lainkaan tuntoa alakropassa. Verenvuoto lisääntyi ja samalla vauvalta katosi sykkeet. Sen jälkeen juostiin ja ainoa ajatus itsellä oli että kävi mitä vaan itselleni kunhan vauva vaan jäis henkiin.
Olin niin puuduksissa että mua ei edes nukutettu, lyötiin jotain lisää ja vauva ulos. Tyttö rääkäsi heti ja näytettiin mulle pikaisesti, mutta olin niin lääkkeissä etten tajunnut siitä mitään. Ainoa havainto oli et vauvalla oli punainen tukka. Mut kursittiin kasaan ja vauva vietiin miehelle ja sieltä teholle. Jossain vaiheessa mut rullattiin heräämöstä osastolle yhden hengen huoneeseen. Koitin kysellä vauvasta kaikilta, mutta kukaan ei kertonut mulle mitään. Kaikki sanoivat vaan et koita levätä lääkäri tulee sulle puhumaan myöhemmin. Olin täysin varma että vauva on kuollut. Yritin myös kysellä mun miehestä, missä hän on ja hoitaja vaan ilmoitti että on lähtenyt kotiin. Mä tiesin et mun mies ei tasan tekis niin. Jossain vaiheessa mies sitten tuli huoneeseen, koska ei ollut suostunut lähtemään sairaalasta ennen kuin näkee mut ja tietää että mulla on kaikki hyvin. Mies sitten kaivoi mulle puhelimen, johon oli kuvannut pätkän vauvan punnituksesta ja kertoi mulle että vauva on hengissä ja on viety teholle. Kertoi että tulehdusarvoissa on jotain. Mies pakotettiin lähtemään kotiin tän jälkeen, ei annettu jäädä mun luo ja kello oli tässä vaiheessa yli 4 yöllä.
Seuraavana aamuna ilmoitin hoitajalle että haluaisin päästä katsomoaan vauvaa, johon hoitaja sanoi että ensin tarttee päästä jaloilleen, noh pyysin poistamaan pissakatetrin ja päästä vessaan ja niin myös tein. Tässä vaiheessa kello oli jotain 8-9 välillä aamulla ja mut oli leikattu 1:20 yöllä, jotku puudutteet toimi edelleen ja varmasti sen turvin pääsin ylös.
Pyysin aamun mittaan moneen kertaan että joku veisi minut lapsen luo, mutta koko ajan sanottiin vaan että kohta ja kukaan ei vienyt. 12 aikoihin mies tuli takas sairaalalle ja rullas mut pyörätuolilla sinne meiän ipanan luo. Oli elämäni karuimpia fiiliksiä katsoa niitä sänkyjä ja todeta etten tunnista omaa lastani, enkä tiedä kuka heistä on minun.
Olin lapsen luona niin paljon kuin mahdollista ja illalla hoitaja kertoi että voin saada vauvan mukaan osastolle, mutta jos yhdenkin kerran sokerit on liian alhaalla vauva joutuu heti takaisin teholle ja minun täytyy tuoda hänen antibiootille 3 kertaa vuorokaudessa. Osastolla pyysin moneen kertaan josko joku tulisi ohjaamaan imetyksessä, mutta ainoa vastaus jonka sain oli "otatko jo nämä lääkkeet jotka estää maidon nousun" ilmoitin joka kerta että en ota, haluan imettää lastani ja haluan jonkun tulevan ohjaamaan siinä alkuun, näin ei tapahtunut. Jossain vaiheessa joku lääkäri tuli puhumaan aiheesta kanssani ja ilmoitti minun vaarantavana lapseni hengen jos imetän. Pyysin perusteluita asiaan niitä saamatta.
Mulla on siis sairaus, jolla he perustelivat tätä, vaikka se ei todellakaan ole este imetykselle.
Viimesenä iltana yö kätilö tuli luokseni ja sanoi, luin koneelta että olet pyytänyt ohjausta imetykseen, mutta ei ole merkintää että kukaan olis ohjannut. Kerroin hänelle sitten kuinka mua oli siihen asti kohdeltu asian tiimoilta ja kuinka olin sitten salaa opetellut vauvan kanssa syömään tissiä. Tämä kätilö oli pöyristynyt kuulemastaan ja tarkisti vauvan otteen ja neuvoi kaikki jutut joista mulla oli kysyttävää.
Mä en osastolla ollessa saanut kertaakaan apua vauvan hoidossa ja mun miehen ei annettu olla siellä mun apuna, eli huolimatta sektiosta tein aivan kaiken alusta saakka itse. Reissusta jäi tosi paskamaku suuhun ja teimme valituksen kohtelusta.Koska synnytys käni näin kuin kävi niin mä koin hirveätä itse inhoa ja olin pettynyt kroppaani kun ei lapsi syntynyt normaalisti. Mä en myöskään kyennyt rakastamaan lastani heti. Pelkäsin koko ajan että joku vievauvan multa pois ja en uskaltanut kiintyä vauvaan. Toki välitin lapsesta, mutta mitään elämää suurempaa äidinrakkautta ei tullut, semmosia tunteita alkoi tulla vasta kun lapsi oli lähemmäs vuoden vanha.
Pahoittelen että tästä tuli tällainen romaani. Laitan kuopuksen syntymästä omansa, koska se on täysin päinvastainen kokemus.
Näin yhteenvetona sektiosta ei jäänyt kammoja, oli toimenpiteenä ihan ok. Olin sen jälkeen kipeäö, mutta kipu oli siedettävää ja koen etä toivuin nopeasti. Uskon että siihen vaikutti se että mun oli pakko pärjätä yksin heti.
Neitokaisen mitat oli 2575g 46cm ja syntyi 37+6. Syy sektioon oli istukan ennenaikainen irtoaminen, vauvan sykkeen katoaminen ja uhkaava hapenpuute.