Kyllä mullakin jäi hyvänä kokemuksena mieleen ja tosiaans ellanen voittajafiilis, että tein sen! Tosi paljon myös auttoi, että mies oli niin ihana ja sanoi monta kertaa synnytyksen aikana mm. että "olet urhea nainen!" Ja palkinto on jotain niin käsittämätöntä! Kannattaa keskittyä siihen ajatukseen myös synnytyksen aikanakin!
Synnytys
- Ketjun aloittaja minttu90
- Aloituspäivämäärä
Mua hämää hirveesti se ku Tays mainostaa mahdollisuutta tutustua heidän tiloihin etukäteen, ja sit kun luet aiheesta lisää selviää että se on käytännössä kätilön tapaaminen jossain luentotilassa jossa voi sit esittää kysymyksiä... et siinä synnytysvalmennusta tamperelaisittain.
Voiko ne jotka on jo taysissa synnyttäny kertoo tarkemmin et onks se tommosta?
Voiko ne jotka on jo taysissa synnyttäny kertoo tarkemmin et onks se tommosta?
Mun käsittääkseni siellä kyllä pääsee myös katsomaan synnytyssalia JOS silloin on sali tyhjänä. Tosin eipä niissä saleissa mitään ihmeellistä oo. Se ei oo mikään synnytysvalmennus muutenkaan vaan tutustuminen siihen paikkaan. Synnytysvalmennukset on sitten erikseen jossain muualla. Meidän kunta ei ees tarjonnut mitään valmennuksia ja ilmankin pärjää kyllä.
Minä kävin siinä taysin valmennuksessa. Se siis pidetään sellaisessa luentosalissa ja enemmän siis on tiivistetty synnytysvalmennus/info (synnytyksen vaiheet, kivunlievitys) kuin tiloihin tutustuminen. Saleihin ei kai pääse, tai ehkä tosiaan, jos on tyhjänä, mutta me päästiin käymään siinä synnytysvastaanoton tiloissa. Ja ainakin sillä meidän kerralla käytiin läpi se sisääntulo, eli mistä ovesta tullaan, mihin tarkalleen ottaen mennään eli missä se synnytysvastaanotto on jne. Kyllä se osa musta oli hyödyllinen, että näki sen reitin, mitä pitkin pitää tulla. Käytävä tuntui TODELLA pitkältä sitten kun tultiin tositoimiin!
Hei ihan mahtava vinkki että toi sarja löytyy Youtubesta! Mua ainakin kiinnostaa nähdä synnytyksiä videolta peloistani huolimatta (ehkä se jopa auttaa siihen vaikka moni sanoo ettei halua kuulla eikä nähdä mitään etukäteen) joten pitää käydä kurkkaamassa!
Tuosta synnytysvalmennuksesta pitää koittaa udella varmaan neuvolasta, että onko täällä tuommoisia järjestetty...
Tuosta synnytysvalmennuksesta pitää koittaa udella varmaan neuvolasta, että onko täällä tuommoisia järjestetty...
Mulla keskiviikkona alkoi vetinen valkovuoto (niin luulin), torstaina neuvola ei kommentoinut muuta ku et jos jatkuu ni soittele kättärille. Torstai iltana vieraiden lähdettyä soitin ja pyysivät käymään kättärillä. Oltiin miehen kaa siellä 22.30 siinä sitte kätilö vaan haistoi mun sidettä/talouspaperia ja sanoi että tää on lapsivettä ja koska tätä tullut on jo edellisenä päivänä niin käynnistykseen menee heti (rv 37+0).
Käyrillä nökötin 30 min jona aikana tunsin ekaa kertaa sipistuksen, josta kätilölle mainitsin ja siihen hän naurahti " sulla on tullut käyrille koko ajan supistuksia, etkö ole tuntenut?"
24 aikaa puhkaistiin kalvot jotta lapsivesi tulis ulos ja käynnistäis synnytyksen kunnolla. Samalla laitettiin mulle ab tippa ja pojalle srurantalaite päähän. Supparit eivät tunnissa lisääntyneet joten sain klo 01 käynnistystipat suoneen. Ilokaasulla mentiin klo 2.30 asti jolloin kutsuttiin anestesia lääkäri. Laittoi epiduraalin klo 2.45 vaikutus alkoi sopivasti kun vauva piti saada ulos keskeytymättömien supistusten vuoksi jotka laskivat pojan hengitystä. Paikalle kutsuttiin lääkäri, koska poika tartettiin saada ulos äkkiä imukupilla. Työntövaiheessa en tuntenut supistuksia/tarvetta työntää ja terve poika syntyi imukuppiavustuksella klo 3.25 rv 37+1.
Verta mentin 1,5 litraa ja tikkejä tuli enemmän ku laki sallii. Minulle siis tehtiin myös epi.
Käyrillä nökötin 30 min jona aikana tunsin ekaa kertaa sipistuksen, josta kätilölle mainitsin ja siihen hän naurahti " sulla on tullut käyrille koko ajan supistuksia, etkö ole tuntenut?"
24 aikaa puhkaistiin kalvot jotta lapsivesi tulis ulos ja käynnistäis synnytyksen kunnolla. Samalla laitettiin mulle ab tippa ja pojalle srurantalaite päähän. Supparit eivät tunnissa lisääntyneet joten sain klo 01 käynnistystipat suoneen. Ilokaasulla mentiin klo 2.30 asti jolloin kutsuttiin anestesia lääkäri. Laittoi epiduraalin klo 2.45 vaikutus alkoi sopivasti kun vauva piti saada ulos keskeytymättömien supistusten vuoksi jotka laskivat pojan hengitystä. Paikalle kutsuttiin lääkäri, koska poika tartettiin saada ulos äkkiä imukupilla. Työntövaiheessa en tuntenut supistuksia/tarvetta työntää ja terve poika syntyi imukuppiavustuksella klo 3.25 rv 37+1.
Verta mentin 1,5 litraa ja tikkejä tuli enemmän ku laki sallii. Minulle siis tehtiin myös epi.
Ja tosiaan tokaan synnytykseen meen edelleen kädet levällään ottamaan vastaan mitä annetaan. Mulla ei onneksi oo ikinä ollut pettymyksen tunnetta siitä, että tuli imukupilla + piti käynnistää yms. Mä ajattelen niin, että se synnytys on pakollinen juttu lapsen saannissa.. Ihan sama tuleeko se alakautta miten vai leikattuna mahasta.
Mä tykästyin kovasti semmoseen mun mielestä vauvamyönteiseen ja synnyttäjää voimaannuttavaan netti-synnysvalmennussivustoon ku vauvantai. Se on ilmainen, kätilön käsialaa.
Mä haaveilin luomusynnytyksestä, mutta jouduin radin ja vauvan isousepäilyn takia käynnistykseen. Vauva oli sitten kuitenkin ihan normaalikokoinen. Käynnistely kesti viikon.. mulla oli tens-laite ja se riitti ekat 6 päivää erinomaisesti kaikkiin kipuihin :D
Lopulta puhkaistiin kalvot mutta mitään ei alkanut tapahtua ja lopussa oksitosiini virtasi täysillä.. supistuksissa ei ollut yhtään taukoa ja ne oli tosi kovia ehkä sen tipan takia.. ensin menin tensillä ja laulu-hyminällä/mölinällä ja kipuun "sukeltamisella" ja liikkumisella noin 6h ja kun viimeiset 2h siitä oli jo tosi kipeää mutta niiden aikana en auennut yhtään (6h kohdalla saldo 4cm) niin taivuin kohdun kaulan puudutukseen. Se ei vienyt lähimainkaan kaikkea kipua mut sen verran hellitti että pysty jotenkin olemaan, tensin kanssa tuntuu et vaipu sellaseen omaan tilaan.. Vettä en voinu sen oksitosiinilaitteen kanssa koittaa kun sähköjohtokaan ei antanu paljon myöten, mut se tenskään ei sovi ammeeseen tai suihkuun.. ja ilokaasua kokeilin mikä ei auttanu kipuun yhtään mutta etoi pahasti ja oksensin ja jäi pitkäks aikaa inhottava pöhnäinen olo.
Sitten meni joitakin tunteja ja avauduin vaan sentin vaikka oksitosiinia vaan lisättiin ja mut ylipuhuttiin epiduraaliin, koska muuten homma venyis liikaa yms ja en jaksais ponnistaa, kohdunkaulan puudutteen teho ehti loppua ennen piikkiä joka tuntuikin sitten todella hyvältä idealta.. laitto ei tuntunut oikein missään ja autto niin että tunsin supistukset mutta ne ei sattuneet ja pystyin olemaan jalkeilla mikä tuntui koko ajan hyvältä. Mutta myös kun kivut hävis niin tehokkaasti niin se oma synnytystila katos myös ja sitten vaan jutustelin miehen kans ja hengittelin ja kävelin. Kaikki kätilöt oli tosi mukavia ja kuunteli mua paitsi viimeinen, jonka vuoro alkoi silloin kun rupes ponnistuttamaan. Se käytännössä pakotti mut ottamaan sen ponnistusvaihepuudutuksen, pudendaalin.. Siitä ei mitään hyvää sanottavaa. Myös kun ei uskonut eikä kuunnellut mitään mitä sanoin ja kampes mut huonoimpaan mahdolliseen ponnausasentoon (puoli-istuvaan) ja suhtautui koko ajan kuin ainoastaan minä olisin esteenä lapsen syntymälle :banghead: Homma venyi ja venyi ja vaiheen kestoks merkittiin yli tunti.. mutta ei siinä pystyny tekeen mitään kun se kammottava kätilö häiritsi :bag: Lopulta tuli jotain häikkää sydänääniin ja täti rupes puhumaan imukupeista ja sektioista senmoseen uhkailusävyyn
Mutta kaikeks onneks aivan ihana lääkäri kuunteli mua ja lapsella ei ollukkaan niin hätä, ja heti homnat alko luistaa ku sai tehdä niin ku ties että pitää ja muutamassa minuutissa vauva oli syntynyt 
Eka ajatus oli että kaikki itse synnyttämisessä oli sellaista että voi vaikka heti tulla uudestaan 
Olis kyllä kiva kokea synnytys ilman käynnistämisiä ja oksitosiineja.. mutta jos kaikkea ei voi valita niin tilanteen mukaan mentävä. Varsin lääkkeellisestä synnytyksestä huolimatta pystyin kokeen onnen siinä ku lapsi laitettiin paidan sisään ja lapsi oli virkeä, pelkäsin että ollaan molemmat lääkepöllyssä. Istukkaa kiskottiin ulos antaumuksella ja sain kolme tikkiä ja niiden aikana vauva oli mun rinnalla, harmittaa et jostain syystä kiellettiin imettämästä vielä siinä vaik pieni olis ryöminy rinnalle eikä olis edes ollut tiellä ja varmaan imemisestä olis ollut vain hyötyä siinä kohtaa kohdun supistamisessakin.. mutta tämä "mukava" kätilö sanoi ettei käy ja ensi- imetys oli synnärillä vasta kun vauva oli pesty, puettu ja punnittu ja mieletön uupumus valtas mut.
Jotenki kokemuksena tykkäsin siitä että olin lukenu ja miettiny ja aatellu etukäteen ja sanoisin jopa että "tiesin mitä tein" vaikka jutut ei menneetkään kaikilta osin ennakkotoiveiden mukaan. Nyt vaan toivon että sais synnyttää semmosten kätilöiden kanssa kuin ne ekat jotka ehdotti ja olis tarvittaessa varmaan komentanukkin mutta myös kuunteli ja kunnioitti mun päätäntävaltaa ja että mun keho on mun edelleen vaikka synnytänkin.. Ja toivon että semmoista viimeisen kaltaisra ei tulis, vaikka ehkä selviäisin semmosestakin nyt paremmin. Niin ja tää on jo ehkä vähän hullua, mutta treenasin ponnistusvaihetta ja venymistä sellasella Epi-No laitteella kotona ja koen et siitä oli tosi paljon hyötyä sekä ponnistamiseen että siihen, ettei se pelottanut. Se tuntuu jälkikäteen hassulta että koko ajan oli jotenkin kauhea kiire saada hommaa eteenpäin vaikka varsinainen synnytys kesti vain 12h mikä ei kuitenkaan ole niin hirveän pitkä ensikertalaiselle.
Muoks. Ja tietysti vauvan hyvinvointi on tärkeintä, jos sen takia tarvitaan imukuppia, epiä, sektiota tms niin sitten on niin. En ajattelisi mitenkään itse "epäonnistuneeni" tms... uhraan mielummin hyvän kokemuksen vauvan parhaaksi jos niin on käytävä. Mut tietenkin jokainen toivoo, että sujuisi hyvin :)
Mä haaveilin luomusynnytyksestä, mutta jouduin radin ja vauvan isousepäilyn takia käynnistykseen. Vauva oli sitten kuitenkin ihan normaalikokoinen. Käynnistely kesti viikon.. mulla oli tens-laite ja se riitti ekat 6 päivää erinomaisesti kaikkiin kipuihin :D
Lopulta puhkaistiin kalvot mutta mitään ei alkanut tapahtua ja lopussa oksitosiini virtasi täysillä.. supistuksissa ei ollut yhtään taukoa ja ne oli tosi kovia ehkä sen tipan takia.. ensin menin tensillä ja laulu-hyminällä/mölinällä ja kipuun "sukeltamisella" ja liikkumisella noin 6h ja kun viimeiset 2h siitä oli jo tosi kipeää mutta niiden aikana en auennut yhtään (6h kohdalla saldo 4cm) niin taivuin kohdun kaulan puudutukseen. Se ei vienyt lähimainkaan kaikkea kipua mut sen verran hellitti että pysty jotenkin olemaan, tensin kanssa tuntuu et vaipu sellaseen omaan tilaan.. Vettä en voinu sen oksitosiinilaitteen kanssa koittaa kun sähköjohtokaan ei antanu paljon myöten, mut se tenskään ei sovi ammeeseen tai suihkuun.. ja ilokaasua kokeilin mikä ei auttanu kipuun yhtään mutta etoi pahasti ja oksensin ja jäi pitkäks aikaa inhottava pöhnäinen olo.
Sitten meni joitakin tunteja ja avauduin vaan sentin vaikka oksitosiinia vaan lisättiin ja mut ylipuhuttiin epiduraaliin, koska muuten homma venyis liikaa yms ja en jaksais ponnistaa, kohdunkaulan puudutteen teho ehti loppua ennen piikkiä joka tuntuikin sitten todella hyvältä idealta.. laitto ei tuntunut oikein missään ja autto niin että tunsin supistukset mutta ne ei sattuneet ja pystyin olemaan jalkeilla mikä tuntui koko ajan hyvältä. Mutta myös kun kivut hävis niin tehokkaasti niin se oma synnytystila katos myös ja sitten vaan jutustelin miehen kans ja hengittelin ja kävelin. Kaikki kätilöt oli tosi mukavia ja kuunteli mua paitsi viimeinen, jonka vuoro alkoi silloin kun rupes ponnistuttamaan. Se käytännössä pakotti mut ottamaan sen ponnistusvaihepuudutuksen, pudendaalin.. Siitä ei mitään hyvää sanottavaa. Myös kun ei uskonut eikä kuunnellut mitään mitä sanoin ja kampes mut huonoimpaan mahdolliseen ponnausasentoon (puoli-istuvaan) ja suhtautui koko ajan kuin ainoastaan minä olisin esteenä lapsen syntymälle :banghead: Homma venyi ja venyi ja vaiheen kestoks merkittiin yli tunti.. mutta ei siinä pystyny tekeen mitään kun se kammottava kätilö häiritsi :bag: Lopulta tuli jotain häikkää sydänääniin ja täti rupes puhumaan imukupeista ja sektioista senmoseen uhkailusävyyn
Mutta kaikeks onneks aivan ihana lääkäri kuunteli mua ja lapsella ei ollukkaan niin hätä, ja heti homnat alko luistaa ku sai tehdä niin ku ties että pitää ja muutamassa minuutissa vauva oli syntynyt Eka ajatus oli että kaikki itse synnyttämisessä oli sellaista että voi vaikka heti tulla uudestaan Olis kyllä kiva kokea synnytys ilman käynnistämisiä ja oksitosiineja.. mutta jos kaikkea ei voi valita niin tilanteen mukaan mentävä. Varsin lääkkeellisestä synnytyksestä huolimatta pystyin kokeen onnen siinä ku lapsi laitettiin paidan sisään ja lapsi oli virkeä, pelkäsin että ollaan molemmat lääkepöllyssä. Istukkaa kiskottiin ulos antaumuksella ja sain kolme tikkiä ja niiden aikana vauva oli mun rinnalla, harmittaa et jostain syystä kiellettiin imettämästä vielä siinä vaik pieni olis ryöminy rinnalle eikä olis edes ollut tiellä ja varmaan imemisestä olis ollut vain hyötyä siinä kohtaa kohdun supistamisessakin.. mutta tämä "mukava" kätilö sanoi ettei käy ja ensi- imetys oli synnärillä vasta kun vauva oli pesty, puettu ja punnittu ja mieletön uupumus valtas mut.Jotenki kokemuksena tykkäsin siitä että olin lukenu ja miettiny ja aatellu etukäteen ja sanoisin jopa että "tiesin mitä tein" vaikka jutut ei menneetkään kaikilta osin ennakkotoiveiden mukaan. Nyt vaan toivon että sais synnyttää semmosten kätilöiden kanssa kuin ne ekat jotka ehdotti ja olis tarvittaessa varmaan komentanukkin mutta myös kuunteli ja kunnioitti mun päätäntävaltaa ja että mun keho on mun edelleen vaikka synnytänkin.. Ja toivon että semmoista viimeisen kaltaisra ei tulis, vaikka ehkä selviäisin semmosestakin nyt paremmin. Niin ja tää on jo ehkä vähän hullua, mutta treenasin ponnistusvaihetta ja venymistä sellasella Epi-No laitteella kotona ja koen et siitä oli tosi paljon hyötyä sekä ponnistamiseen että siihen, ettei se pelottanut. Se tuntuu jälkikäteen hassulta että koko ajan oli jotenkin kauhea kiire saada hommaa eteenpäin vaikka varsinainen synnytys kesti vain 12h mikä ei kuitenkaan ole niin hirveän pitkä ensikertalaiselle.
Muoks. Ja tietysti vauvan hyvinvointi on tärkeintä, jos sen takia tarvitaan imukuppia, epiä, sektiota tms niin sitten on niin. En ajattelisi mitenkään itse "epäonnistuneeni" tms... uhraan mielummin hyvän kokemuksen vauvan parhaaksi jos niin on käytävä. Mut tietenkin jokainen toivoo, että sujuisi hyvin :)
Muokattu viimeksi:
Mä en pelänny synnytystä juurikaan, kun pidin mielessä tän olennaisen asian: Naisen keho on suunniteltu siihen, että nainen pystyy synnyttämään. Naiset on tehny sitä jo tuhansia vuosia, joten ei ole mitään syytä, miksi siihen ei itse pystyisi.
Mua rupes yks vanha kätilö uhkailemaan kalvojen puhkaisulla ja oksitosiinitipalla, vaikka vauvalla ei ollu hätää. Onneks sellanen ihana lääkäri sit tsekkas ja ultras ja totesi, että antaa edetä rauhassa omalla painollaan, kun mä ja vauva voidaan hyvin. Ja meillä oli ensi-imetys ennen mitään pesuja ja mittauksia, kun poika niin päättäväisesti ryömi rinnalle ja maiskutti nyrkkiään. :)
Meillä poika oli kyllä jo pukeissa, kun pääsi rinnalle, mutta se viettikin siinä sit melkein kaks tuntia :D Mukavaa, kun kukaan ei hätistelly meitä sieltä salista pois vaikka laps veti pitkän kaavan mukaan. Se tykkäs kyllä jatkossakin hengailla älyttömiä aikoja rinnalla, ja se oli mulle tosi rankkaa. Seuraavan kohdalla oon fiksumpi ja rajotan tota ruokailun kestoa, niin ei ota itelle niin voimille. Kaameet vatsavaivatkin pojalla johtu ainakin osittain tosta ahminnasta.
Kiva kun jaksatte tänne kertoilla kokemuksia. Aika laidasta laitaan tuntuu teillä synnytyksen kokeneilla jo olevan tarinoita. Näin ensikertalaisena näitä on kyllä mukava lukea, vaikka ei niin ruusuiselta kuullostakaan.
Mulle tämä raskausaika ja synnytys on ns. "pakollinen paha", jota vähän pelkään ja kammoksun. Mutta kun lapsen haluan, niin oon valmis kaiken sietämään.
Mä yritän vaan luottaa siihen, et jos miljardit naiset on pystyny tähän kaikkeen ennen mua, niin en mä voi olla yhtään sen heikompi tai huonompi kuin kukaan muukaan. Mä tiedostan, että se synnytys tulee olemaan kivuliasta ja kamalaa, mut jos se on edellytys omalle lapselle, ni totta hemmetissä mä sen kaiken aion kestää. Toki sitä toivoo, et kaikki menis niin kuin oppikirjoissa, mut mä tiedän, että ne komplikaatiotkin liittyy tähän asiaan ihan luonnollisesti, ja sitä varten siellä sairaalassa on ammattilaiset apuna. Pelottaa, jännittää ja kammottaa koko synnytys. Jos nyt ekan ultran ensin selvittäis et onks siellä ketään ees synnytettävänä
Eiköhän se konkreettinen jännäys ala sit elokuussa kun mammalomalle pitäis jäädä ja alkaa valmistautua ihan toden teolla :P
Mulle tämä raskausaika ja synnytys on ns. "pakollinen paha", jota vähän pelkään ja kammoksun. Mutta kun lapsen haluan, niin oon valmis kaiken sietämään.
Mä yritän vaan luottaa siihen, et jos miljardit naiset on pystyny tähän kaikkeen ennen mua, niin en mä voi olla yhtään sen heikompi tai huonompi kuin kukaan muukaan. Mä tiedostan, että se synnytys tulee olemaan kivuliasta ja kamalaa, mut jos se on edellytys omalle lapselle, ni totta hemmetissä mä sen kaiken aion kestää. Toki sitä toivoo, et kaikki menis niin kuin oppikirjoissa, mut mä tiedän, että ne komplikaatiotkin liittyy tähän asiaan ihan luonnollisesti, ja sitä varten siellä sairaalassa on ammattilaiset apuna. Pelottaa, jännittää ja kammottaa koko synnytys. Jos nyt ekan ultran ensin selvittäis et onks siellä ketään ees synnytettävänä
Eiköhän se konkreettinen jännäys ala sit elokuussa kun mammalomalle pitäis jäädä ja alkaa valmistautua ihan toden teolla :P
esikoiselta synnytys oli melko nopea 4h15min, käynnistyksellä.Kivunlievityksenä kokeilin ilokaasua mutta en tykännyt, Mää vaivuin johonki omaan tilaan kipuineni, pihaustakaan en päästänyt.ponnistusvaiheeseen sain puudutuksen (olikohan paraservikaali ..apua ei muista,siitä on jo niin kauan
) joka auttoi kyllä pahimpaan.ponnistusvaihe oli 15min.synnytyksen jälkeen ei kauaa mennyt kun olin ihan jaloillani ja tosi hyvä vointinen.
Keskimmäiseltä kaikki ei mennytkään sitten niin hyvin.mulla tuli raskausmyrkytys,olin viikosta 30 eteenpäin sairaalassa ihan vuodelevossa,sen verran jalkeilla että vessassa sai käydä,se oli tosi rankka kokemus..viikolla 34+4 tehtiin sitten kiireellinen sektio ja meidän keskimmäinen syntyi ihan pikkusena 41cm ja1970g mutta kaikki mennyt hyvin sitten sen jälkeen
Pitkän aikaa olimme sitä mieltä että nyt on lapsiluku täynnä mutta niin se vaan mielimuuttui ja aloimme tuota kuopusta tekemään mikä olikin sitten pitempi prosessi, kesti 6 vuotta ennenkuin hänet alulle saatiin, eis itä raskautumista ollut enää "muutamaan" vuoteen edes niin ajatellut oltiin tosi onnellisia
Käynnistykseen meni sitten tämäkin,mikähän siinä että mulla ei itsestään ala tapahtumaan mitään?12 päivää meni yli lasketunajan, käynnisteltiin useaan otteeseen, laitettiin jo kotia välissä, arvakkaa olinko jo kypsä..no sitten vihon viimen tuli joku keikka lääkäri ja sanoi että puhkastaan kalvot ja siitä sitten lähti käyntiin hommat, 6,5h kesto.sain spinaalipuudutuksen ja se vei kivut kyllä totaalisesti mutta huono puoli oli sitten että ei tullut ponnistamisen tarvetta lainkaan ja ponnistusvaihe oli tosi pitkä,2h, mutta niin se vain sieltä viimen tuli.
tältä neloselta toivon että synnytys käynnistyis itsestään,spinaalipuudutusta en halua enää.
) joka auttoi kyllä pahimpaan.ponnistusvaihe oli 15min.synnytyksen jälkeen ei kauaa mennyt kun olin ihan jaloillani ja tosi hyvä vointinen.Keskimmäiseltä kaikki ei mennytkään sitten niin hyvin.mulla tuli raskausmyrkytys,olin viikosta 30 eteenpäin sairaalassa ihan vuodelevossa,sen verran jalkeilla että vessassa sai käydä,se oli tosi rankka kokemus..viikolla 34+4 tehtiin sitten kiireellinen sektio ja meidän keskimmäinen syntyi ihan pikkusena 41cm ja1970g mutta kaikki mennyt hyvin sitten sen jälkeen
Pitkän aikaa olimme sitä mieltä että nyt on lapsiluku täynnä mutta niin se vaan mielimuuttui ja aloimme tuota kuopusta tekemään mikä olikin sitten pitempi prosessi, kesti 6 vuotta ennenkuin hänet alulle saatiin, eis itä raskautumista ollut enää "muutamaan" vuoteen edes niin ajatellut oltiin tosi onnellisia
Käynnistykseen meni sitten tämäkin,mikähän siinä että mulla ei itsestään ala tapahtumaan mitään?12 päivää meni yli lasketunajan, käynnisteltiin useaan otteeseen, laitettiin jo kotia välissä, arvakkaa olinko jo kypsä..no sitten vihon viimen tuli joku keikka lääkäri ja sanoi että puhkastaan kalvot ja siitä sitten lähti käyntiin hommat, 6,5h kesto.sain spinaalipuudutuksen ja se vei kivut kyllä totaalisesti mutta huono puoli oli sitten että ei tullut ponnistamisen tarvetta lainkaan ja ponnistusvaihe oli tosi pitkä,2h, mutta niin se vain sieltä viimen tuli.
tältä neloselta toivon että synnytys käynnistyis itsestään,spinaalipuudutusta en halua enää.
Se synnytysoelko on varmasti kamalaa, en tiedä, kun ei ole omakohtaista kokemusta. Itseäni ei ole mikään synnytksistä pelottanut. Kipuhan on kieltämättä todella kovaa, mutta kyllä se aina supistusten välillä helpottaa. Ja vaikka kuinka kipeää tekee, niin se kipu kyllä unohtuu välittömästi, kun lapsen saa syliin. Mistään työstä ei isompaa "palkkaa" voi saada.
Ensimmäisestä synnytyksestäni viisastuin sen verran, että toisen alatisynnytyksen alettua kävelin aika paljon. Ekassa mulla ei kohdunkaula auennut ylhäältä ja kätilö työnsi sen sormella auki. Siinä vaiheessa mun selkä ei pysyny sängyllä.
Sektio oli itselleni paljon merkityksettömämpi, kun itse ei voinut tehdä mitään. Ja jollain tapaa syntynyt vauva ei tuntunut heti niin omalta kuin alatiekautta syntynyt. Sektio ei ole kuitenkaan synnytystapana luonnollinen. Paljon turvallisempaa sekä äidille että lapselle on normisynnytys. Itseäni ei arpi mahassa haittaa. Tuollahan se on läskimakkaran alla. Se on vain yksi merkki äitydestäni. Onpa noita raskausarpia rinnoissa, vatsassa, reisissä ja persposkissakin. Mua ei haittaa, että minun kehossa äitiys näkyy. Kyllä se on minussa muutenkin niin syvällä sydämessä että saa se ulospäinkin näkyä.
Sitä kipua lapsen myötä tulee synnytyksessä, mutta kyllä sitä tulee todella paljon myös lapsen varttumisen myötä. Se on vaan erilaista, eikä siihen ole piikkiä tai puudutusta. Synnytys on vain yksi lyhyt vaihe, josta yhteinen elämä alkaa. Se on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Ja varmasti todella mieleenpainuva kokemus. Turha sitä ennakkoon on murehtia. Saatikaan kaikkea muuta mitä lapsi tuo elämänsä aikana mukanaan.
Eli ei muuta kuin luottoa itseen ja henkilökuntaan. Ei ykskään vauva oo vielä mahaan jääny!
Ensimmäisestä synnytyksestäni viisastuin sen verran, että toisen alatisynnytyksen alettua kävelin aika paljon. Ekassa mulla ei kohdunkaula auennut ylhäältä ja kätilö työnsi sen sormella auki. Siinä vaiheessa mun selkä ei pysyny sängyllä.
Sektio oli itselleni paljon merkityksettömämpi, kun itse ei voinut tehdä mitään. Ja jollain tapaa syntynyt vauva ei tuntunut heti niin omalta kuin alatiekautta syntynyt. Sektio ei ole kuitenkaan synnytystapana luonnollinen. Paljon turvallisempaa sekä äidille että lapselle on normisynnytys. Itseäni ei arpi mahassa haittaa. Tuollahan se on läskimakkaran alla. Se on vain yksi merkki äitydestäni. Onpa noita raskausarpia rinnoissa, vatsassa, reisissä ja persposkissakin. Mua ei haittaa, että minun kehossa äitiys näkyy. Kyllä se on minussa muutenkin niin syvällä sydämessä että saa se ulospäinkin näkyä.
Sitä kipua lapsen myötä tulee synnytyksessä, mutta kyllä sitä tulee todella paljon myös lapsen varttumisen myötä. Se on vaan erilaista, eikä siihen ole piikkiä tai puudutusta. Synnytys on vain yksi lyhyt vaihe, josta yhteinen elämä alkaa. Se on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Ja varmasti todella mieleenpainuva kokemus. Turha sitä ennakkoon on murehtia. Saatikaan kaikkea muuta mitä lapsi tuo elämänsä aikana mukanaan.
Eli ei muuta kuin luottoa itseen ja henkilökuntaan. Ei ykskään vauva oo vielä mahaan jääny!
Mua ei itseä pelota etukäteen niin paljoa esim kipu, vaan enemmänkin se että jos se vauva jää vaikka jotenkin jumiin eikä sitä saada ajoissa ulos ja siltä loppuu happi. Tai jos multa loppuu voimat ja se ei sen takia pääse ajoissa ulos.
Nää tarinat, hurjatkin, muakin tuntuu vähän jopa helpottavan juuri siksi että niissä kaikissa on loplta kuitenkin kaikki mennyt ihan hyvin, joten se antaa jotenkin tsemppiä siihen että jotain voi sattua mutta kaikesta selvitään silti.
Nää tarinat, hurjatkin, muakin tuntuu vähän jopa helpottavan juuri siksi että niissä kaikissa on loplta kuitenkin kaikki mennyt ihan hyvin, joten se antaa jotenkin tsemppiä siihen että jotain voi sattua mutta kaikesta selvitään silti.
Snuzzle, ymmärrän kyllä että oma jaksaminen pelottaa tai se, että vauvalle tapahtuu jotain. Mutta kannattaa muistaa, että kun sairaalassa synnytetään niin siellä on kyllä asiansa osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta juuri sitä varten, että jos jotain tapahtuu niin on edellytykset toimia tilanteen mukaan. Oma kälyni synnytti esikoisensa loppujen lopuksi sektiolla juuri siksi, että synnytys venyi ja hän uupui ja leikkaus koettiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Ja jos oikein vaarallinen tilanne tulee, niin hätäsektio pystytään tekemään todella nopeasti, ihan minuuteista puhutaan. Eli meillä Suomessa on todella hyvät mahdollisuudet synnyttää turvallisesti myös riskitilanteissa.