Synnytys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Michelle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo, minusta tuo asento oli tosi hyvä. :) Olin lueskellu kaikista asennoista valmiiksi ja valinnu tuon (toki varauksella, ettei välttämättä oo mahdollinen). Auttoi siinä loppuvaiheessa kun tiesi jo mihin asentoon aikoo pyrkiä eikä tarvinnu miettiä, että mitenhän päin tässä nyt kannattais asettua.
 
Kokemuksena synnytys olikin täydellinen, loppuunsa oli vähän kipuja ja mulle synnytys oli lyhyt ja mukava. Nukuin oikeastaan ponnistukseen asti. Oman synnytyskertomuksen kirjoitan kuhan kotiin pääsen :)
 
Synnytys ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan meidän kohdalla.

Se tiedettiin, että synnytys käynnistetään lievän raskausmyrkytyksen takia ennen laskettua aikaa. LA oli 19.12 ja synnytys käynnistettiin 17.12. Aluksi sanottiin, että pillereillä käynnistellään mutta sitten torstaina laitettiinkiin ballongi ja se aiheuttikin suppareita ja lopuksi lapsivedet meni (ilmeisesti ainakin osittain), kun ballongi tuli ulos hoidettuaan hommansa. Sitten ei tapahtunutkaan enää mitään ja synnytystä päätettiin jatkaa seuraavana päivänä pillereillä. Perjantaina sitten sain pillereitä ja olin käyrillä jatkuvasti, jossakin vaiheessa iltapäivää siirryttiin synnytyssalin puolelle ja lääkäri tuli tarkistelemaan tilannetta, kohdunkaulaa oli ilmeisesti vähän jäljellä ja kohdunsuu oli noin 3 cm auki. Tilanne ei edistynyt ihan lääkärin toiveiden mukaan ja jossakin vaiheessa vauvan päähän laitettiin anturi, joka antoi tarkempaa tietoa vauvan voinnista. Suppareita kyllä oli koko ajan ja nukutuslääkäri tulikin laittaaan epiduraalin, sitä olinkin pelännyt. Onneksi lääkäri oli taitava ja laittaminen onnistui hyvin ja auttoi kipuihin. Iltapäivä kääntyi iltaan ja lääkäri kävi aina välillä tarkistelemassa tilannetta, kalvot puhkaistiin ja lapsivettä tuli. Vauvan syke alkoi olla liian tasainen ja lääkäri päätti ottaa ph-arvon vauvan päästä...tai ainakin hän yritti. Hommasta ei meinannut tulla mitään, lääkäri oli nuori nainen ja mielestäni tässä vaiheessa kokemattomuus näkyi. Lisäksi näytteen saatuaan, laitteet eivät toimineet!!! Siis kuvitelkaa, arvo jouduttiin ottaa toisen kerran..ja aikaa kului. Jossakin vaiheessa tämän nuoremman lääkärin takapäivystäjä tuli ja sanoi, että nyt homma pitää saada tehtyä..ja otti näytteen muutamassa sekunnissa..lopulta laite saatiin toimimaan ja vauvan ph-arvo olikin tosi korkea...sitten kuulin sanat, jotka en olisi halunnut kuulla;.nyt tehdään keisarileikkaus!
Verenpaineeni nousi miehen mukaan heti taivaisiin, pelotti paljon. Lisää ongelmia oli luvassa, kun minut olisi voitu nukuttaa nopeasti kanyylin pistettävällä nukutusaineella, niin kanyyyli ei toiminut riittävän hyvin. Minulle laitettiin spinaalupuudutus, jossa kesti ainakin 20 min.(arvokkaita minuutteja vauvan jaksamisen kannalta) Leikkaus alkoi ja olin peloissani. Pikkuisen itkua en kuullut ja tietysti hätäännyin, nukutuslääkäri (muistaakseni) tuli lohduttelemaan, että vauva on hyvässä hoidossa. Vauva kärsi happivajauksesta mutta alkoi onneksi hengittämään pienen avun jälkeen. Apgar pisteet oli aluksi vain 2 mutta nousi 6 ja lopulta vielä 10, koska vauva virkosi niin hyvin. Minut kärrättiin sitten heräämöön ja mieheni lähti vauvan mukana tehovalvontaan. Siellä meidän pikkuista hoidettiinkiin 9 päivän ajan ja nyt vasta pääsimme kotiin pikkuisen kanssa. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin ja ainakin pikkuinen on tutkittu ja hoidettu tarkasti. Myöhemmin sairaalassa minun kanssa tuli juttelemaan etupäivystäjä lääkäri (nuori nainen), joka selitteli kovasti ongelmia joita matkalla oli. Takapäivystäjän kanssa käymäni keskustelu oli paljon parempi ja hän ihmisenä huomattavasti miellyttävämpi. Hän myös sanoi, että minua EI olisi pitänyt lähteä käynnistelemään vaan olisi pitänyt tehdä suunniteltu sektio. Olipa mukava kuulla jälkikäteen tämmöinen asia!!!! Päätös käynnistämisestä tehtiin äitiyspolilla eri lääkärin toimesta..
Itse leikkaus meni minun osalta loistavasti, verenmenetystä ei ollut paljon yhtään ja olen nyt jo pärjännyt ilman kipulääkkeitä, vaikka leikkauksesta ei ole kahta viikkoakaan. Mielestäni sektion riskejä suurennellaan ihan aiheetta!
Meidän perheen pikkuisen alku oli turhan vaikea mutta onneksi nyt ollaan kotona ja imetys jne. sujuvat hyvin. Poika on aivan ihana tapaus, rauhallinen mutta kuitenkin tarkkaavainen ja suloisen syötävä. :Heartbigred

Jotenkin tekisi mieli kyseenalaistaa lääkäreiden toiminta ja ottaa yhteyttä potilasasiamieheen. Onko muilla kokemuksia tälläisistä asioista, jos sairaalassa ja hoidossa ei omasta mielestä ole mennyt kaikki ihan putkeen?
Tehovalvonnan osalta meillä ei ole kun suuri kiitollisuus, siellä oli mahtavaa toimintaa ja meistä pidettiin hyvää huolta. Sain olla siellä yötä ja hoitaa pikkuista. Mitään vierailauaikoja ei ollut ja olimmekin siellä mieheni kanssa niin paljon kun vain pystyimme. Pääsimme vielä perhehuoneeseen yöksi ennen kotiin lähtemistä, lääkärit halusivat varmistua meidän vauvan hoitotaidoista varmaakin ennen kuin päästivät kotiin. :p
 
Mulla ei mennyt synnytyksen käynnistys läheskään putkeen, esittelyosiossa on lyhyt versio synnytyksestä. Ja pitäs kai se kokonaisuudessaan kirjoittaa tuonne huhtikuisiin (sori ku kyttään teitä, vauvakuume uusiutunut ja haaveilen siitä normaalisynnytyksestä =) )
 
Onneksi Winnien kertomus päättyi onnellisesti ja ihana vauva on kotona <3
 
Miten SenoraG:n synnytys meni? Menikö ihan luomusti ilman puudutteita? Kovasti olen odotellut synnytyskertomusta. Menikö kaikki niin kuin oli suunniteltu ja oliko doulasta apua?
 
Rosita-

Vasta eilen illalla tultiin kotiin enkä ole juuri omaa aikaa saanut. Tässä kuitenkin jonkinlainen kuvaus mun synnytyksestä, josta olen todella tyytyväinen loppujen lopuksi.

Lähtökohtana minulla tosiaan oli siis täysin luomu synnytys. Lyheysti sanottuna synnytys meni 90% ajasta synnytyssuunnitelman mukaisesti ja olin 40h luomuna. Lukuunottamatta siihen tuntimäärään särkylääke jota minulle annettiin kun saavuin Jorviin sekä epiduraali loppu päässä. Särkylääke ei tosin ottanut kipuja pois lainkaan mutta sain hieman rentouduttua ainakin.

Lauantai aamuna 27.12. klo.05.00 alkoivat supistukset kotona ja muuttuivat päivän mittaan kokoana kivuliaimmiksi.

28.12. klo.02.30 lähdimme mieheni kanssa Jorviin, josta mies passitettiin kotiin lepäämään ja minä jäin Jorviin. Olin vain sentin auennut vaikka kotona jo kivuissa ollut 24h tuntia miltein. Tässä kohtaan tosiaan sain särkylääkettä, joka auttaisi nukkumaan kun pitkä taakka jo tähän mennessä takana. Ei se kuitenkaan vienyt mitään kipuja pois, mutta hieman rentouduin ja sain tunniksi vähän levähtää.

Mieheni palasi luokseni samana päivänä iltapäivällä, jolloin olimme jo aika pitkällä synnytyksessä ja vedet menivät noin klo.14.00 ja ns. aktiivinen synnytys alkoi, olin 3cm auki.

Lähdin ammeeseen vain tunniksi ja siellä lilluin. Supistukset jotenkin kovenivat altaassa ja en sitten viihtynytkään siellä kauan. Lähdettiin synnytys saliin ja olin 4cm auki. Siellä keinutuolissa istuen, seisten nojaten seinään, polviasennossa nojaten sängyn laitaan ja TENS laite selässä ollut siis kotona sekä sairaalassa. Akupunktio magneetitkin laitettiin korvaan mutta ei auttanut.

Käyriä otettiin siinä välissä. Mulla nousi kuume ja vauvalta otettiin kahdesti Ph- testi päänahasta mutta arvot hyvät.

Sunnuntai iltana sitten noin klo. 21.00 olin 6cm auki ja minulle annettiin epiduraali, jotta saisin levätä pitkään kestäneiden kipujen takia ja, että viimeiset 4cm avautuvaisivat nopeasti. Tytön kasvot väärin päin ja joku pieni reuna kohdusta tukki tietä. Näiden takia kätilö veikkasi että avautuminen niin hidasta. Epiduraali auttoi ja tunnissa avauduin täysin. Toinen annos annettiin koska tyttöä yritettiin sitten eri asentoon kääntää.

Tyttöä aloin ponnistamaan sitten 29.12. klo. 00.10 ja hän syntyi puolessa tunnissa.

Ponnistus vaihe oli mielestäni rankin urakka, mutta minulle sanottiin, että oli erittäin luonnollinen ja vahva ponnistaja.

Väliliha ei revennyt. Sain ainoastaan kolme pientä haavaumaa emättimeen joka vaati pienet tikit.

Olen eirttöin tyytyväinen synnytykseen ja minulla oli ihanat kätilöt, vaikka vaihtuivat kesken synnytyksen. :-)

Tekisin uudestaan ja taas luomuna. TENS laitteesta sain tosi paljon irti alusta loppuun asti.

Nyt täytyy kiiruhtaa tyttö huutaa ruokaa!!
 
Heräsin maanantaina 29.12. klo 3.30 supistuksiin. En jäänyt niitä siinä juurikaan kellottamaan, mutta unta en juurikaan enää siinä saanut. Isäntä heräsi töitä varten vaille 6 ja sanoin hänelle, että minusta tuntuu, ettei sinun kannata tänään lähteä töihin, sen verran kipeätä supistukset tekivät. Isäntä sitten jäi kotiin, ja odottelemaan esikoisen heräämistä, minä lähdin laittamaan hevoset ulos ja siivosin siellä samalla ja laitoin päivän ja illan eväät valmiiksi. Sisälle tullessani soitin SVO:lle ohjeita, miten seurataan tilannetta. Sain ohjeen että kun itsestä siltä tuntuu, voidaan mennä käymään näytillä.

Aamupalan jälkeen siinä sitten pakkasin oman kassini ja esikoisen hoitotarvikkeet ja lähdettiin. Laitoksella oltiin joskus 9 aikaan ja isäntä lähti vielä viemään esikoista hoitoon, minä menin tutkittavaksi ja käyrille. Kaulaa oli vielä reilusti jäljellä ja kohdunsuu kahdelle sormelle auki. Meidät laitettiin kävelemään ja liikkumaan, Seuraavalla tutkimuskerta oli klo 13, jolloin kaulaa oli 1cm jäljellä ja kohdunsuu 3cm auki. Tässä kohtaa lähti isäntä hoitamaan hevosia ja koiria. Supistuksia tuli koko ajan, mutta epäsäännöllisesti, kuitenkin maksimissaan 15minuutin välein, liikkuessa voimistuivat ja tihentyivät ja käyrillä/levossa laantuivat. Käveltiin ja kiivettiin portaita ja kulutettiin aikaa.

Iltavuoron kätilöt tutkivat taas klo 18 jälkeen taas tilanteen, kohsunsuu 4cm auki ja ihan aavistus reunaa jäljellä. Koska edelleen tunnun pärjäävän ilman lääkitystä ja supistukset vieläkin säännöllisen epäsäännöllisiä, passittavat meidät vielä kotiin tai minne nyt sitten halutaan mennäkään. Olen aika kiukkuinen asiasta, olisin melkein ennemmin sitten toivonut jonkinlaista piikkiä perseelle että olisin saannut siellä levättyä, mutta kiukustuneena totesin sitten että lähdetään kotiin. 19.30 lähdetään ajamaan ja jo matkalla supistukset vähän tihentyvät. Hoidetaan kotona hevoset talliin ja koirat ulos ja katsotaan mäkihyppyä. Supistukset voimistuu ja tihentyy koko ajan ja jossain 20.30 jälkeen isäntä alkaa sanomaan että me varmaan tästä ihan kohta lähdetään? Sanoin että joo, mennään vaan, mutta sillä tavalla että SVO:lla on varmasti vuoro vaihtunut.... :grin Eli jokunen aika vielä oltiin kotona, sillä seurauksella että kun päästiin takaisin SVO:lle, itkin koko matkan kävellessäni käytävää päivystyksen läpi ja toiseen kerrokseen oikealle ovelle...

Perillä oltiin klo 22, tutkittaessa todetaan kohdunsuu 5cm auki ja synnytys hyvin käynnissä. Lyhyen käyrän ja muiden tutkimusten jälkeen tilataan epiduraali jonka saan noin klo 23. Supistuskivut mahalta ja selästä häviää mutta kipu kohdunsuulle ja emättimelle jää. Kalvot puhkaistaan vähän epiduraalin laiton jälkeen ja todetaan lapsiveden olevan kirkasta ja hyvännäköistä, sitä ehkä vähän reilunlaisesti. Puolen yön jälkeen alkaa tulemaan ponnistamisen tarvetta ja kätilö kehottaa "kulkemaan tarpeen mukana" ei siis vielä ponnistamaan. Jonkin ajan kuluttua saan alkaa oikeasti ponnistamaankin, ja se kyllä tekee kipeää ja häijyä, kun kaikki kudosten venyminen tuntuu. Sain pienen repeämän edellisen episiotomian arven viereen, toisen asteen repeämä, mutta 5 tai 6 tikkiä kaikkinensa. Tyttö syntyi siis klo 0.39, ja alkoi huutamaan lähes välittömästi kun pää oli ulkona. Itseasiassa pää ja vartalo tulivat ulos yhdellä kertaa, vartaloa ei tarvinnut ponnistella erikseen.

Syntymän hetkellä osastolla oli tosi hiljaista, ja kolme neljästä työvuorossa olevasta kätilöstä oli paikalla, samoin yksi lääkäri joka tuli varmistamaan istukan irtoamista. Tämä siis varotoimenpiteenä edellisen synnytyksen takia, jolloin istukka ei irronnut ja käsinirrotuksessa vuosin sitten sen 3litraa verta. Tällä kertaa ei kuitenkaan istukan kanssa tullut ongelmia, vaan se irtosi hienosti ja kokonaisena. Minä en sitä katsonut, mutta isäntä kyllä "tarkasti" tilanteen kun siin mahdollisuus annettiin. :p

Papereiden mukaan synnytyksen 1. vaihe kesti 4h 30min, 2. vaihe 6min ja 3.vaihe 7min.

Hyvä kokemus tälläkin kertaa, poislukien tuon kotiin lähettämisen, ilman sitä olisin arvioinut kokemuksen täydeksi 10. Synnyttää voisin vaikka samantien uudestaan, mutta en mä noita supistuskipuja kyllä ole ihan heti valmis taas kärsimään!
 
Minulla synnytys alkoi la 27.12 iltana. Olin jo aamusta arvellut että nyt ollaan lähellä, vähän supisteli koko ajan. Vaaleaa vuotoa oli myös ollut päivän mittaa, ja illalla kun elokuvaa katsottiin niin lapsivedet meni. Soitin Oysiin ja sanoivat että lähteä tulemaan koska streptokokki positiivinen. Sinne sitten ajeltiin ja olin vajaa 2cm auki. Yön aikana supistukset pikkuhiljaa voimistuivat ja aamuyöllä menin tunniksi suihkuun. Aamuvuoron kätilö totesi että homma ei juurikaan edennyt joten sain piikin kankkuun ja pari pilleriä särkylääkettä joiden voimalla nukuin pari tuntia. Lähempänä puoltapäivää sunnuntaina laitettiin antibiootti ja oksitosiini käynnistämään synnytystä, ja sittenhän se alkoikin edetä. Otin ilokaasun apuun joka toimi todella hyvin. Myöhemmin sain vielä epiduraalin joka toimi loistavasti; kipu lähti mutta tunto säilyi. Oli mukava köllötellä ilokaasupöhnässä ja kattella käyriltä että joo-o, kylläpä supistelee : D

Tainno, ei se epi ihan täydellisesti toiminu. Oikea silmäluomi valahti puolitankoon, jota anestesialääkärikin tuli ihmettelemään. En sitä sitten saanut toista annosta vaan kun olo alkoi sitten olla jälleen tuskainen, puudutettiin kohdunkaula. Tuossa vaiheessa tunsin kovaa kipua peräaukossa enkä ees aluksi tajunnu että se on vauvan pää joka painaa vaan luulin että mulla olin lähes varma että mulla on nyrkin kokoinen kivi perässä.. Ponnistamisen tarve tuli hyvin pian siitä, ja se on oikeastaan ainoa vaihe jota muistelen kauhulla.

Kun supistukset tulivat, menin alkuun joka kerta paniikkiin enkä uskaltanut ponnistaa kunnolla. Kätilön mielestä minun olisi pitänyt ponnistaa kolme pitkää jokaisella supistuksella, mutta sain aikaan pari lyhyttä. Jotenkin oli vaikeaa kun tiesi aiheuttavansa itselleen aivan järjetöntä kipua. Homma junnasi hetken paikallaan kunnes aloin saamaan voimaa ja tolkkua hommaan. Kamalin tunne oli kun pää alkoi syntyä ja tunsin repeämän ja samalla piti vaan jatkaa eikä tahtonut henkeä saada. Pihalla se kummiskin oli 18.08 pistein 9-10-10.

Jälkeisillä kesti ja sain lisää oksitosiinia ja vuodin kuulemma reilusti. Sen painelun ja nykimisen vielä kestin, mutta kun kätilö alkoi tikkaamaan repeämää, koin viisaammaksi potkaista häntä päähän. Repeämä oli sellaisessa paikassa että puudutetta siihen ei kunnolla saanut ja olin henkisesti niin loppu siihen kipuun että en yksinkertaisesti enää kestänyt. Märisin silmät päästäni ja rinnalla olleen vauvanikin ensimmäinen ajatus varmaan oli että mitä tuo tuossa oikeen ulvoo ja reuhtoo.. Repeämä oli onneksi niin pieni että homma voitiin jättää siihen yhteen tikkiin kun lupasin suihkutella reippaasti.

Oikeastaan kun homma oli ohi, vointini oli todella hyvä. Suihkussa käynti ja kävely sujui ongelmitta jo heti salissa vaikka verta olikin tullut reippaasti, ja toipuminen ollut muutenkin nopeaa. Särkylääkkeitä ei ole tarvinnut. Synnärillä oli samassa huoneessa 2 sektiopotilasta ja kiitän onneani vieläkin että selvisin kuitenkin todella helpolla.

Synnyttää voin uudestaan heti kun aika kultaa tuon ponnistusvaiheen muistot. Lääkkeettömästi homma ei sujunut kuten vähän haaveilin mutta silti kokemuksena oikein hyvä.
 
Mä lueskelen täällä innokkaasti ja nyt jo ehkä vähän haikeudella synnytyskertomuksia, melkein tekis mieli jo uudestaan lähteä hommaan, niin ihana se lopputulos on, vaikkka sylissä tuhisee tuorein lopputulos :) Raskausaika oli näin jälkeen päin helppo, vaikka valitinkin 24/7:grin, samoin synnytys. Vauvakuumehan tässä kohta tulee :eek::grin
 
Mä punnersin vauvan tosiaan ulos kylkiasennossa, ja apgar pisteet olivat 9 yhteensä.
Tyttö sai yhden miinuksen ihon väristä. Kuulemma alatien synnyttäjät aina saavat miinusta ihon väristä.
 
Mulla samat fiilikset kun Satrulla. Voisin mennä vaikka heti uudestaan synnyttämään :grin Pikkumiehelläkin ikää huomenna jo 1kk! Kasvanut on ihan hirveästi siitä pikkutoukasta jonka ulos punnersin, melkeen ikävöin jo valmiiksi tätä toukka-aikaa :grin
 
Joo se meni jotenkin niin että eka piste syntymän hetkellä, toka minuutin ikäisenä ja kolmas piste viiden tai kymmenen minuutin ikäisenä tms.. Eli voi tulla 9-9 tai 7-9-10 jne
 
Meille tuli 8-9-9. Eka lähti väristä ja jäntevyydestä, seuraavat väristä. Pikkasella oliki aika pitkään vähän sinertävät kädet.
 
Synnytys oli aika mielenkiintoinen ja karikkoinen ja ennen kaikkea jumalattoman pitkä, 50 tuntia kipeää supistelua ja vesien menosta 53 tuntia. Reilun vuorokauden sairaalassaolon jälkeen huomattiin, että vedet olikin mennyt ylhäältä, ja vauvan pään ja kohdunsuun väliin oli jäänyt "vesi-ilmapallo" avautumista hidastamaan.

Viimein päästiin ma-aamuna 15.12. saliin, kun vedet oli mennyt ja säännölliset supistukset alkaneet la-iltana 13.12. Tulehdusarvoni olivat nousussa ja lämpö, joten synnytystä piti vauhdittaa oksitosiinitipalla. Vauva oli ehtinyt kakata jämävesiin. Melkein kaksi vuorokautta jaksoin luomuna tanssien ja laulaen, mutta parin tunnin taukoamattomien keinosupistuksien ja kahden nukkumattoman yön jälkeen suostuin ilokaasuun, ja "kännipäissäni" sitten lopulta kävi mikä vaan, ja sain epiduraalin :). Sen avulla sain vähän hengähtää muutaman tunnin ja taisin jopa hetkeksi nukahtaa. Pitää tässä kohti antaa iso kiitos puolisolle mahtavasta osallistumisesta fyysisesti ja henkisesti koko synnytyksen ajan!

Ponnistusvaiheeseen kun ruvettiin kohtu ei enää jaksanut kunnolla supistaa jatkuvasti suurenevasta oksitosiiniannoksesta huolimatta, vaan jouduin ponnistamaan pelkällä raa'alla lihasvoimalla ja kahden kätilön avustamana. Kerrankin oli yliliikkuvista lonkista hyötyä, kun tartuin puoli-istuvassa asennossa jalkateristä kiinni ja avasin lonkat täyteen aukikiertoon. Napanuora oli kerran vauvan kaulan ympärillä ja kerran käden ympärillä. Onneksi imukupilta vältyttiin, vaikka valmistelut oli sille tehty, ja lääkäri seurasi vieressä ponnistusvaiheen lopun. Kaiken jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika syntyi mongolialaisen kurkkulaulun ja rummun säestämänä 16.12. Klo 0.46 <3.
 
Iteki voin kertoa oman synnytyskertomuksen. Ei välttämättä kaikkein paras kokemus, mutta pääasia, että vauva synty. Viikolla 40+0 oli kokokontrolli, josta jäimmekin käynnistettäväksi osastolle. Noin klo 16 sain ensimmäiset pillerin, seuraavatn klo 20, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. Noin klo 21 ollaan siirrytty synnytyssaliin, koska supistukset alkoivat olemaan säännölliset ja kipeät. Tässä vaiheessa olen ollut 2cm auki. Synnytyssalissa aloin henkäilemään ilokaasua, joka alkuun toimi hyvin. 23.30 anesteialääkri tulee laittamaan epiduraalia. Kuusi kertaa pistivät ennen kun "onnistuivat" saamaan oikeaan paikkaan. Epiduraali puudutti vain toisen puolen. Klo 4 anestesialääkäri tulee laittamaan uudestaan epiduraalin. Tuo väli on ollut tukala, olen oksennellut supistuksien aikana jne. Kolmannella yrittämällä saavat epiduraalin oikeaan paikkaan. Tässä vaiheessa oon auki vain 5cm. Noin klo 6 aukean 6cm, jolloin alkaa hirveä tarve työntää ja ponnistaa supistusten aikana. Yritän taistella tunnetta vastaan, mutta en pysty täydelliseti. Tämä vain pahentaa tilannetta kohdunsuulla. 8.15 tulee lääkäri ultraamaan ja tekee kiireellisen sektiopäätöksen. Noin 9.30 pääsen leikkaussaliin ja 10 poika syntyy.
 
Jokohan nyt ehtisin kirjoittaa tänne (vieressä tuhistaan sikeästi). Mulla alkoi kipeät ja suht säännölliset supistukset jouluaattona aamuyöstä. (Edellisenä yönä olin epäillyt lapsiveden tihkumista mutta sitä ei testissä sitten päivällä näkynyt, kun käväisin polilla.) Olisin varmaan kärvistellyt kotona pitempään mutta lakkasin tuntemasta vauvan liikkeitä, joten lähdin soittelemaan synnärille. Puhelimessa oli tosi nuivankuuloinen mies(!)kätilö, joka oli sitä mieltä, ettei tässä mitään vielä synnytetä mut antoi armeliaasti luvan tulla käyrille. Onneksi mun mies otti siitä huolimatta sairaalakassin mukaan - eväät tosin jäi pakkaamatta.
Käyrillä oli kaikki ok ja olinkin jo taksissa alkanut taas tuntea liikkeitä. Kätilö tsekkasi tilanteen ja totesi kohdunkaulan hävinneen ja kohdunsuun olevan pari senttiä auki, jos nyt oikein muistan, joten päästiin heti synnytyshuoneeseen. Ensimmäinen kätilö ehti ohjata mut suihkuun jumppapallon kanssa ja sitten vuoro vaihtui. Ei haitannut, molemmat kätilöt oli just sellaisia kuin toivoin eli ei mitään lässytystä vaan asiallista puhetta ja sain kertoa toiveistani ja ne myös otettiin huomioon.
Olin suihkussa pallon kanssa ehkä tunnin, minkä jälkeen siirryin huoneen lattialle pallon kanssa. Siinä vaiheessa vähän nälätti ja kätilö toi ystävällisesti meille aamupalaa. Sain jopa syötyä 2 voileipää. Mies viritti sitten tns-laitteen mun selkään ja vähän ajan päästä siirryin sängylle ilokaasua hengittelemään. Se oli aika ihanaa ainetta, ja pärjäsin sillä ja tns:llä pari tuntia. Sitten kivut oli jo sillä mallilla, että kätilö ehdotti epiduraalia. Kävi kuitenkin niin, että anestesialääkäri oli kiinni sektiossa ja jouduin odottelemaan melkein tunnin. Onneksi oli sitä ilokaasua ja naamari vaimensi mun mölinääkin kivasti ;) Epiduraali toimi kuin unelma kun sen vihdoin sain. Supistuksia piti kyllä voimistaa oksitosiinilla mutta enhän mä sitä kipua enää tuntenut, vain ponnistustarpeen. Ponnistusvaihe kesti n. 40 min ja epiduraali vaikutti lähes loppuun asti. Pari viimeistä ponnistusta kiljuin kuin pistetty sika ja sitten pikkunen jo pullahti maailmaan klo 14.10. Eli ei siinä kokonaisuudessaan kauhean kauaa kestänyt.
Ponnistin puoli-istuvassa asennossa, ei repeämiä, ei välilihan leikkausta. Paras tuki synnytyksessä oli mun mies. Hän oli niin rauhallinen ja rohkaiseva <3 En edes hätääntynyt, kun vauva vietiin heti teholle tai johonkin tsekattavaksi huonon hengityksen takia. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun sain pikkusen syliin. Häneltä oli pitänyt imeä vähän lapsivettä hengitysteistä. Ensi töikseen vauva kakkasi suoraan mun napaan :D
 
Nyt 4kk synnytyksestä ei ehkä päivän tapahtumat oo yksityiskohtia myöten parhaassa muistissa, mutta tässä nyt jonkinlainen versio mun synnytyksestä. Synnytys oli aivan karmea, enkä vieläkään oo saanut käsiteltyä sitä niin paljoa, että fiilikset sen suhteen olis ookoot.

Ilta vaihtui yöhön ja alkoi 36+5 päivä. Tarkalleen puolen yön aikaan supistukset alkoivat. Heti tuli napakoita polttavia tuntemuksia alavatsaan ja arvelinkin, että nämä on supistuksia. Aiemmin ei ollut supistellut, joten en tiennyt mitä odottaa. Aloin tunnin päästä kellottaa ja tiheähkösti tuli. Muutaman tunnin kärvistelin yksinäni, kunnes kävin 02 nukkuvalle miehelle sanomassa, että nyt saattoi synnytys käynnistyä. Olin aika skeptinen kuitenkin ja odotin, että supistukset laantuisivat. Otin lääkettä, puhisin, kävin suihkussa,kävelin asuntoa ympäri, keinuttelin lantiota ja sain näin pari tuntia kulumaan. Klo 04 kävin pyytämässä miehen seuraksi ja ounastelin, että piakkoin tulisi lähtö. Söimme vähän ja lähdimme miehen äidin tyhjillään olevaan asuntoon, sillä sinne suihkun lattialle mahtuisin makaamaan. Oma suihku on vain pieni koppi. Kuudesta seitsemään suihkuttelin makuulla, seisten, istuen. Kivut voimistuivat nopeaan ja aloin jo pelätä automatkaa sairaalaan. Onneksi olimme parin-kolmen kilometrin päässä sieltä. Teinme niin nopean lähdön kuin vain keskellä supistuksia on mahdollista. Automatka oli tuskaa, jokainen kuoppa tuntui hurjalta pompulta ja kipu vaan kasvoi.
Synnärille kirjauduttiin klo 7:20, juuri sopivasti vuoronvaihdon aikaan. Käyrillä olin hetken ja kohtuullisia supistuksia piirtyi mittariin. Sain huoneen ja koitin syödä. Pari lusikallista jugurttia upposi. Mies ilmoittelu lähipiirille kuulumiset ja suljimme puhelimet. Sitten pääsin ammeeseen. Olisko ollu vähän vajaan tunnin verran lillunassa. Kivut tuntui vedessä kovilta, eikä asennon vaihtaminen ollut helppoa. Oon pitkä ja piti valita onko jalat vai yläkroppa vedessä. Kylmähän siinä nopeasti tuli. Huono olo myös ja oksensinkin kaikki vähät, mitä olin yöllä ja aamulla saanut syötyä.

Aloin odottaa epiduraalia ja lääkärillä kesti. Puolilta päivin sain sen ja laitto sujui hyvin. Ainoastaan pelästyin ja oikeen säpsähdin juuri neulaa laitettaessa ja pelkäsin, että mun takia jokin meni pieleen. Ei mennyt onneksi. Mies kävi ulkona syömässä, mä makailin/koitin/pissasin alusastiaa. torkkua. Uni ei tullut mutta olo oli hetken ok. Kivut palasivat pian. Sairaalaan tultaessa olin 2cm auki. Ammeen jälkeen kai 3. Epin laiton jälkeen taisi olla pian 5cm. Kalvot puhkaistiin muistaakseni vielä ennen klo 14. Klo 14 tuli vuoron vaihto ja uusi kätilö. Piti vain makailla ja olla paikallaan. Se oli hankalaa. Sentit lisääntyivät hiljalleen ja mut katetroitiin. Oksitosiinitippa ja epi tippui molemmat. Viiden maissa oli 9cm auki. Kipu oli selässä ja toisessa lonkassa. Uutena tuli loppua kohti repivä kipu alavatsassa. Vielä katetroitiin toisen kerran ja kätilö paineli reunoja, jotta vika sentti saataisiin. Kuuden aikaan sain luvan alkaa harjoitella ponnistusta. Kauhea paineentunne takapuolessa ja supistusten välissä tuntui, että alavatsa repeytyy. Hetken ponnistettuani kasoin kelloa 18:30 ja ajattelin että ihanaa, kahdeksan aikaan viimeistään vauva on rinnalla, kyllä mä kestän! Ponnistin ja ponnistin. Selällä ja kyljellä. Valitin aina välissä alavatsan repivää kipua ja olin hyvinhyvin kivulias. Aloin olla vähän epäileväinen, sillä vauva seilasi ylös-alas. Ponnistin ja vauvan pää tuli alas, tauolla se nousi aina takaisin. Reilun tunnin kuluttua kätilö haki synnytyskäärin, sillä alkoi epäillä virhetarjontaa. Ultrassa paljastui avotarjonta (kasvot kattoa kohti) ja se selitti, miksei vauvan pää laskeutunut. Lääkäri sanoi laittavansa pudendaalin, jospa helpottaisi vauvan laskeutumista. Ai hitto mikä piikki ja kuinka paljon se sattui!!! Karjuin, huusin ja yritin vaistomaisesti peruuttaa alta pois. Sattui paljon enemmän kuin mikään supistus, varmaan potenssiin kymmenen, ja pistot piti tehdä neljään kohtaan! En muuten enää koskaan anna laittaa pudendaalia!! Lääkäri jäi huoneeseen ja hetken päästä ponnistus jatkui. Kello oli kahdeksan ja vaikersi , olin väsynyt, alavatsa sattui entistä enemmän (vauvan kasvot painoi siihen), pyysin useaan kertaan sektioita, mutta ponnistin silti ja tein parhaani aina polton tullessa. Mies tsemppasi vieressä kovasti. Kahdeksan jälkeen supistukset alkoivat laantua, enkä enää tiennyt koska pitäisi ponnistaa. Niin harvakseltaan tuli polttelua. Sitten kokeiltiin jo jalustoja. Aloin olla ihan finaalissa. Olin ollut jo tunnib valmis luovuttamaan. Kipu oli infernaalista ja tuntui ettei mua oteta tosissaan kun sanon etten enää jaksa. Mietin jo selviänkö hengissä, niin kamalaa se oli. Kello oli lähemmäs klo 21. Lääkäri otti imukupin apuun ja sen laitto sattui ihan älyttömästi! Salissa oli yhtäkkiä paljon porukkaa. Molempien jalkojen vietessä yksi kätilö, lääkäri imukupissa ja yks tai kaks muuta lääkärin takana. Ponnistin muutaman kerran ja karjuin niin kovaa, etten tiennyt että pystyn pitämään niin kovaa ääntä. Toisella puolella oleva kätilö alkoi mussuttaa mulle, että pidä vielä käsilläsi jalkoja oikein koukussa. Sanoin etten jaksa. Käski vaan pitämään silti. Mulle riitti ja vetäsin jalat suoriksi yrittäen samalla potkaista ko muoria. Ei osunut. Harmi.
Kuulin noin klo 21 sanat "viedään sektioon" ja sitten alkoi tapahtua! Mun piti kömpiä toiseen sänkyyn ja raahauduin vikoilla voimilla sinne. Puolihorroksessa itkua tuhertaen ja supistusten aikana vaikeroiden tajusin vaan että nyt mua viedään käytäviä pitkin leikkuusaliin. Olin helpottunut. Salissa oli rauhallinen tunnelma ja sain tosi nopeasti spinaalipuudutuksen. Ihana tunne, kun kivut loppui ja sai maata rauhassa. Anestesiahoitaja ja -lääkäri vuorotellen kyselivät vointia. 21:12 kuulin ekan rääkäisyn ja vesihanat aukes silmissä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Parin tunnin kuluttua, lähellä puoltayötä, pääsin osastolle, jossa mies ja vauva odottivat.
Lääkärin mukaan synnytyksestä vaikean teki virhetarjonta, supistusten vaimentumunen ja vauvan iso koko (4310g) tarjonta huomioiden (avotarjonnassa tarvitaan enemmän tilaa). Osastolla lääkäri ja kätilö kävivät erikseen synnytyksen kanssani, jt oli äitiyspolilla jossa kaksi lääkäriä, kerran ulkopuolisella terapeutilla puhumassa, lähipiirissä terapiahenkilöitä joiden kanssa oon puhunut sekä paljon miehen kanssa ja lähimpien ystävien kanssa ollaan käyty sitä läpi. Eiköhän ne fiilikset jossain vaiheessa helpota.

Kaikkiaan se oli elämäni karmein vuorokausi, mutta seuraavasta päivästä tuli paras. Ei saatu perhehuonetta, joten mies lähti yöksi kotiin. Aamulla toi mukanaan kalevalan äiti-korun. Sitten aloimme yhdessä tutustua omaan esikoiseemme . <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top