Synnytys

Mulla myös ensimmäinen synnytys edessä, enkä ole oikeastaan koko asiaa osannut miettiä. Joka paikassa kehoitetaan miettimään toiveita synnytykseen liittyen, mutta mistä minä voin tietää että missä asennossa haluan synnyttää? Tai haluanko mitä kivunlievitystä? Mitä haluan tehdä supistelujen aikana?  Kaikki tuo tulee olemaan uutta jota en ole ennen kokenut, joten en myöskään voi vielä sanoa mikä on juuri minulle paras. Sittenhän sen vasta näkee kun siellä ollaan.

Ainoa asia mikä itsellä pelottaa on se sairaalaan lähtö. Ja että missä vaiheessä omalla autolla ja milloin ambulanssilla. Meiltä kuitenkin reilu 200km synnytyssairaalaan matkaa, niin ei kovin kauaa kehtaa kotona maata vaan tulee varmaan aika herkästi lähdettyä liikkeelle.
 
Täällä en voi edes miettiä synnytystä kun pelottaa ja ahdistaa niin kovasti.Sen verran tiedän että kivunlievitykseen haluaisin epiduraalin tai ilokaasua mutta muuta en ole miettinyt enkä mietikkään ennenkuin neuvolassa pääsen asiasta keskustelemaan. En voi mitään synnytystarinoita tai ohjelmiakaan enää katsoa kun käy pelottamaan.,.
 
Ja sitä on tosiaan ihan turha miettiä etukäteen että miten synnyttää tai mitä tapahtuu... Jotkut voivat maata paikallaan supistusten kourissa ja itkeä. Itsellä oli niin päin että kun supistus tuli niin samantien oli pompattava pystyyn ja pyöritettävä lantiota edestakaisin... Paikallaan ei voinut olla... Ja mulla kävi myös niin ekan kanssa että en saanut synnyttää kuin puoliistuen makuulla kun vauvan sydänäänet heikkeni heti kun asentoa muutettiin.... Mä en ollu onneks tehny mitään suunnitelmia niin ei tullu mikään shokkina. Mutta kyllä siihen tilanteeseen sopeutuu kun tietää mikä palkinto odottaa kaikki kipu lakkaa kun vauva ulkona... :) Mailman paras palkinto.
 
Ennen tätä viikkoa on ollut tuo synnytysvisio ihan täysin "teatteriverhojen takana". Nyt on vihoviimein päättäny katsoa totuutta silmiin.. se oikeasti tapahtuu ja tosiasiana on pian edessä, synnytys.

Nyt on ihan pakko poimia itelleen täältä sellanen "apulista", et voi liittää tonne sairaalan tietoihin jo ennakoivasti juttuja: (eli kiitos teille jo kun kerrotte omia juttuja, niistä voi mulle olla iso apu)
- pitkän matkalaisena + sairaustaustani huomioon ottaen mennään heti sairaalaan kun supistukset alkaa. + suvun nopeat synnyttäjät, vaikka äitini oli hidas tapaus tarinoidensa mukaan.
- napanuora leikataan vasta kolmen minuutin jälkeen syntymästä poikki (mies katkaisee) ja tämä väli lapsi pidetään istukan alapuolella (lukekaa tuo vau.fi:n tutkimusjuttu... ja antakaa ihmeessä palautetta suuntaan/toiseen)
- alatiesynnytys (spontaani?= vissiin se luonnollinen)
- Kipua eka käsittelen normi purkukeinoilla: Suihkut, kylvyt, jumppapallo, kaurapussi, (onks siellä nyrkkeilysäkkejä?/tai sparriparia tarvittaessa? :D)
- Syntymän ja 3 minuutin jälkeisen napanuoran katkasun jälkeen (minkä ajan mieheni voinee pitää lasta sylissä?) tietenkin tahtosin lapsen omaan syliini. Imetys jos onnistuu? + ympäristön rauhoittaminen.
- Sitten lapsi hoitajille tarkistuksiin ym. ja hoitajat tietysti tästä päättävät tilanteen mukaan, miten päin mennään tärkeysjärjestyksissä.
- Kivunlievityksessä kokeilen alkuun sitä ilokaasua vaan, mutta jos menee meininki karuksi niin kyllä epiduraali varmana kelpaa.
- Avomiehelläni on toimintaa varten muistilista josta hän voi auttaa minua parhaansa mukaan tilanteissa. (tietty on läpikäyty myös yhdessä etukäteen asiat)
- Synnytys sairaalassa mielellään jo sairaustaustani vuoksi.
- Toivon myös, että saan sairauteeni liittyvää tukea mukaan jopa sairaalaan.. tätä pitää alkaakin jo selvittelemään, onko mahdollista.. luultavasti.
- Luonnolliset kivunlievityskeinot vielä kokonaan selvittämättä: akupunktio? vyöhyketerapia? kylpyamme? hieronta, ym?
- Mua ei varmaan tuo oma ulkonäköpuoli kiinnosta synnytysvaiheessa - et saatan olla pelottavan näkönen tapaus lähinnä kaikille muille... hmm..... :D Toki ihan hyvä idea et hieman sitä kautta hemmottelis itseään....?
- Välilihan venytys/öljyäminen ennen synnytystä?
- Jakkarasynnytys
- Kotikuviot mahdollisimman valmiina tietysti: synnärilaukku pakattu, koiran hoito varmistettu, talouskuviot kunnossa, miehen lähtövalmiudet kunnossa :), jne..


Pelkään: luonnollisesti komplikaatioita/riskejä ja pitkää matkaa, perusteettomia hoitovirheitä/välinpitämättömyyttä. Pelkään myös yhtä kätilöä jo etukäteen kun kaveri on kertonu hänen tekosistaan hirmu kauhutarinoita. Synnytystä enempi jännittää kylläkin tuleva arkielämä.

Henkiset/fyysiset tuet:
Pyrin olemaan avoin ja henkisesti valmistaudun synnytykseen kuin urheilusuoritukseen, mutta myös muiden henkireikien kautta (esim. musiikki ym. rentoutumiskeinot ym.) Psyykkaan itseäni positiiviseen ajatteluun ja kelaan vielä synnytyksen jo etukäteen läpi monta kertaa.
- Kivun hetkellisyys auttaa selittämään tilannetta paljon.
- Miehen läsnäolo ja fyysinen tuki
- Me kaikki on muutes tänne synnytty.. on se jännä miten voi tehdä jostain niin perustavanlaatusesta asiasta kun synnytys niin ison numeron itelleen? :D
- Oon katellu rauhallisin mielin paljon synnytysohjelmia läpi koko raskauden ajan ja niistä onkin tullu mulle jostain syystä lempiohjelmaa.. :D... Et en vissiin oo "herkimmästä päästä", kun kestän kaikenlaiset tilanteen katsoa...

Fyysisesti olen entisen urheilu-urani takia elellyt rennosti "sohvaperunana" aina tänne loppuraskauteen saakka. Nyt kuitenkin alan hiljalleen herätellä kehoa synnytykseen ja siis aion mm. venyttää taas spagaatit pohjiin ym nivuset laajimmilleen ym niin uskon että auttaa synnytyksessä.

En muutes ymmärrä nyt yhtä juttua: Alapään lihaksia pitäs treenata aktiivisesti, sehän kiristää sillon niitä lihaksia.. tietty raskausaikana ois hyvä et lihakset ois vahvat et ei pissi joka paikkaan jo pikku yskäsystä... mutta mutta: sit kun synnytys tulee niin mun mielestä toi perustellusti reväyttää paikat??? Selittäkää oikeesti mulle, mikä on juju, et eivät revähtäs ku treenailee liikaa? En ole kovin motivoitunu tohon alalihasten treenailuun vaan annan niiden jo valmiiksi löystyä ja suojaan alaosastoa siteillä ym. Ei sit repeile paikat??? :D On tää kyl yks vitsi jutella näistä jutuista kenellekään..

Mut siis yleensäkin sen tiiän, että miten tahansa päin tässä nyt aattelis: aattelis kaiken täysin läpi tai ois täysin aattelematta tai sit siltä väliltä niin aina menee kummiskin ihan metsään :D....
 
en mä ainakaa oo raskaana treenaillu mitään alapään lihaksia, eikä revennykään yhtään :) mä oon ymmärtäny, että se treenaaminen ois tärkeintä sitte synnytyksen jälkeen, että ei sitten jatkossakin pissaa housuun joka yskästä :D
 
Mä en oikeen tiedä mitä tuosta synnytyksestä aattelis tai kun ei nyt ees vielä tiedä syntyykö normaalisti vai sectiolla varmaan alkaa sitä asiaa miettiä enemmän sit ku on ollu se synnytystapa-arvio.
Vähän on ehkä jännittäny se et kestääkö leikkaushaava varmasti normisynnytyksen mut eiköhän ne senki tutki. Nyt toiveena kovasti olis et sais kotoa lähtee synnyttämään eli alkais kotona itellään supistukset tai menis vedet hirveesti en sitä jänntä ehditäänkö. Meiltä sairaalaan menee ehkä 20min. niin luulen et ehtii hyvin. Niin oon aatellu et pari tuntia ainaki olis kotona ku supistukset alkaa tai jos ei kestä kauempaa niin sit ennemmin lähtö.

Mä en esikoisen aikana oikeestaan yhtää miettiny mitä haluaisin synnytykses ym. Toki se mielessä oli mut tiesin et mikään ei mee niinku suunnittelee niin en sit suunnitellu. Ja ei kyl mielessäkää käyny et sectio tehtäis niin ei kyl menny yhtää niinku olis ajatellu.

Nytkään en turhaan mieti mut ainut toive olis toi et sais kotoa lähtee mut näkee nyt sit toisaalta jotenki tuntuu et sectioon menee tääki.
 
Pakko kommentoida tähän herkulliseen aiheeseen "väliliha ja lantionpohjalihasten treenaus"
Eli noi on kaksi eri asiaa: väliliha voi revetä - sitä voi venytellä manuaalisesti (aika hurjia oli ne ohjeet, jotka neuvolasta sai...) ja estää repeämistä. Mutta ei kaiki repee kuitenkaan. Nykyään antavat kyllä ennemmin revetä kuin leikkaavat, kun leikkaushaava saattaa olla liian iso ja mennä "väärään suuntaan". Mitä sitten taas tulee tuohon lantionpohjalihasten treenaukseen, tai kuten Dia Lia asian sanoi "alapään lihasten" treenaukseen, niin niiden voimistaminen auttaa paitsi siihen virtsankarkailun estämiseen, niin myös sitten ponnistusvaiheessa lasta syntymään. Eli kahdesta eri asiasta on kyse ja lantionpohjalihaksia olis hyväkin treenata. Ja jos niitä on treenannu niin saa sit kuulemma nopeammin paikat kuntoon synnytyksen jälkeen - emätin palautuu "normaaliksi" ja virtsarakko ym. saa tukea. Meille fysioterapeutti kehotti alottamaan "heti" synnytyssalista päästyä parit treenauskerrat - ikään kuin muistuttaa lantionpohjalihaksia siitä, mikä niiden tehtävä on. Kehotti jopa miestä muistuttamaan asiasta, mutta voi olla kyllä että ainakin mun mies saa nyrkistä, jos menee mainitsemaan heti synnytyksen jälkeen, että "treenaa, kulta, treenaa"

Mitä muuten tulee synnytykseen, niin kuten Dia Lia sanoi -me ollaan kaikki tänne synnytty. Jotenkin ajattelen niin, että tämä "projekti" on kestänyt jo kohta 8kk, joten itse synnytys (vaikka pitkittyisikin) on kuitenkin vain murto-osa koko ajasta. Se on kivulias, joo, mutta suurin osa ihmisistä siitä hyvin selviää ja lopputulema on sen arvoinen. Kivun kyllä kestää kun tietää että se loppuu joskus. Juttelin tutun kätilön kanssa asiasta, ja hän kehotti lämpimästi olematta luomasta mitään kovin tarkkaa suunnitelmaa synnytyksen varalle - koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja se nyt vaan on prosessi, jossa minä ja minun tahtoni ei ole se kaikkein tärkein asia, vaan vauvan hyvinvointi. Toki omat mielipiteet saa (ja pitääkin) olla kivunlievityksestä, mutta käsikirjoitusta ei kannata tehdä - synnytys on suurempien voimien kädessä. Varsinkin kun on esikoinen tulossa, eikä oikeasti tiedä yhtään miten itse reagoi/jaksaa/osaa/pystyy asiaa käsittelemään.

Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille!
 
Sikkuriini: Hahhah , kiitos selvennyksistä! Musta tulis varmana joku loistava "valelääkäri".. :)

:D Ja tosiaan kun ei mulle ole tuota alapään lihaskuvioasiaa koskaan selventänyt, niin kiitos Sikkuriini nyt tästä hyvästä.. :) Pelastaa ehkä itteni myös noilta omilta vaipoilta :D :D..

Kiitos muuten tuosta lopun selvennyksestä myös tuohon synnytystsydeemiin.. itekin just loppuun totesin että jaahas: "Mut siis yleensäkin sen tiiän, että miten tahansa päin tässä nyt aattelis: aattelis kaiken täysin läpi tai ois täysin aattelematta tai sit siltä väliltä niin aina menee kummiskin ihan metsään :D...."

Eli vissiin taas vaan parasta jatkaa elämää päivät ja hetket kerrallaan ja palailla sitten synnärillä asiaan........ :S :)

Hyvää loppuodotusta kaikille ^^ Toivottavasti minäkin oon tänne huumoria antanut teidän päiviin. :)
 
Jiha: Mun on muutes pakko tosta sectio asiasta sanoa oma ajatukseni.. Sille ei sitten varmana voi mitään, jos se tulee vastaan. Olenkin päättänyt, että jos sitä kautta lapsi syntyy ja selviää kaikin puolin hyvin tapahtuneesta tänne maailmaan mukaan elämään, niin sitten se sectioarpi tulee olemaan mulle arvomerkki. Kunhan menis semmosessa tilanteessa kaikki jokatapauksessa hyvin. Tää on mun mielipide, kun oon vaan kuullu/lukenu, että paljon on ihmisiä, jotka kärsivät häpeästä tähän asiaan liittyen tai että heidän mahdollisuutensa suorittaa luonnollinen synnytys vietiin yms.... emt. Vaikee asia. Mietin aina liikaa asioita.
 
Kaveri sai toukokuussa sektiolla pojan ja siitä jäänyt arpi oli kyllä niin mitätön, ettei sektio siinä mielessä pelota. Kun vertaa esim. oman äitini sektioarpeen niin puhutaan ihan eritasoisista haavoista.

Eniten pelottaisi se, että sen jälkeen on niin kipeä ettei pysty mitään oikein tekemään. En tunnetusti siedä oikein mitään kiputiloja kauhean hyvin...
 
Tuo sectio on semmonen, mihin en haluaisi joutua. Toki se tehdään jos on pakko mut viimeseen asti välttelen sitä. Juurikin sen parantumisen takia. Meillä kun on tuo taaperokin ja sitä ei vois ollenkaan nostella ja muutenkin täytyis varoa enemmän niin sen takia en halua sitä.

Ja mulle on tehty episiotomia eikä siitä ole ollut mitään vaivaa sen jälkeen kun tikit suli pois. Paikat ei oo yhtään sen väljemmät eikä kireemmät kuin ennenkään. :D Eikä sitä enää edes sormella tunne vaikka kuin etsis.
 
Niin mä ehkä huonosti ilmasin itteeni ja jätin jotain sanomatta.
Eli mulla ei kyl oo minkäänlaista häpeää et on tehty sectio eikä periaatteessa haittais vaikka tehtäis nytkin.Sillon ku esikoisesta sectio-päätös tehtin kun ei homma edistyny ja äänet heitti niin olin suunnattoman helpottunut kun tiesin et nyt se syntyy eikä tarvii koko yötä kärvistellä.Ja toivuinki tosi hyvin oon nähny joitain alakautta synnyttäneitä joilla toipuminen kesti kauemman.

Mutta toive vaan olis et sais kokee sen kotoa lähdön ja jännityksen:) Mielummin kuitenki sit taas sectio kun se et aletaan käynnistelemään ja en haluis et yli päästettäis vaan sit sectiolla jos ei itellään lähde tulemaan. Ja mulla vähän sama kun hempalla et ku on toi esikoinen jo niin helpompaa olis se normi synnytys kun section jälkeen ei sit sais 4 viikkoon esikkoa nostella. Toki kun sanoin tuosta nla-tädille se painotti että niin olet toipilas myös alatie-synnytyksen jälkeen. Mut vaikka nyt toivon normaalsti käyntiin lähtevää synnytystä niin enemmän se ala kautta synnytys jännittää ku sectio.
 
Ainua mitä toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissa on se että voin lähteä synnyttämään omin kyytineni ettei ambulanssilla tarte lähteä. Viimeksi meni vaan niin tiukille saliin ehtiminen että neuvolasta ovat järkähtämättä sitä mieltä että lanssilla olis lähdettävä mutta jotenkin se tuntuu niiiiiiin vastenmieliselle ajatukselle ettei tosikaan.
Tosin mieskin koittaa ettei kyytimään mua tarttislähteä vaan hän ajelis perässä sitte laitokselle ku mie menisin lanssilla. kait sitä pelottaa et joutuu kätilöksi jos omalla mennään yhdessä. Muuten minuu ei jännitä. Tuleman on sitä mitä on, en paljon voi siihe vaikuttaa ku omalla asenteella miten kaiken otan vastaan. Keskimmäistä synnytystä vaille muut on ollu helppoja ja mutkattomia ja viimesin sitte se supernopea erikoisin supparein höystetty synnytys. Että samalla kaavalla ois kiva jos menis mutta vähän rauhallisemmassa tahdissa ku viimesin . Epiduraalin otan jos kerkeen ja sille tuntuu..muuta kipulääkettä en usko tarttevani kun en muissakaan ole käyttäny. Viimesimmässä synnytyksessä mentiin täysin luomuna. Mutta sittenhän sen näkee miten asiat menee kun on tilanne päällä. Juu ja se ois kiva jos laitokselta kotiutus yhtä nopeesti ku aikasemmista. Polikliinistä synnytystä en edes harkitse kun laitoksella saa toipua sen pari päivää niin kivassa rauhassa vaikka en siel osaa nukkuakaan..mut saa olla sen hetken ihan vaan itteensä kääriytyneenä ja ihmetellä rauhassa sitä myttyä kainalossa. Meillä kun tääl kotona on jo 3 muksua odottamassa äiteetä ja vauvaa kotiin niin ei paljon makailtas ja nautittas mitään tekemättömyydestä jos synnytyksestä suoraan kotia tulisin
 
_nisupulla_ mä neuvolasta tiedustelin tuota polikliinista synnytystä kun asutaan kaukana sairaalasta (sulla hieman lyhempi matka mut pitkä sullakin) ja terkka oli sitä mieltä ettei kannata lähtee kotiin koska vauva pitää viedä kuitenkin lääkärintarkastukseen Kysiin sit kahden vuorokauden ikäisenä ja täällä ei ole mitään päivystystä auki missä olis ammattilaiset paikalla 24h vuorokaudessa jos vauvalle tulisikin jotain. JOten turvallisinta on jäädä sairaalaan. Ja niin olenkin nyt päättäny et vauvan turvallisuus on tärkein tässä asiassa ja sairaalassa ollaan se pari päivää ainakin. :)
Ja tosiaan, sulla on monta lasta kotona, saat "levätä" rauhassa siellä pari päivää.

Mä oon jotenkin niin sitoutunu tohon poikaan ja mä tiedän että mulle tulee aivan hirvittävä ikävä sitä kun oon poissa sen pari  päivää. Mulla on jotenkin pelko että satutan poikaa jotenkin henkisesti kun lähden pois vaikka ei noin pieni vielä ymmärrä niistä asioista mitään.  Paha mieli tulee jo kun ajattelen koko asiaa että joudun olee erossa pojasta. Mut ehkä se on ihan hyväkin, oon kyllä liian suojelevainen ja kiinni tuossa pirpanassa. En osaa oikein selittää asiaa, mitä ajattelen mutta kuitenkin.
 
Hemppa. mulla tulee jo pelkästään tuota ukon kutjaketta <3 hormonihuuruissa niin ikävä et itkut pitää tirauttaa kun se synnytyksen tai katsomassa käynnin jälkeen kotia lähtee että nyt mietin et pitäskö sanoo et tulee vasta sitten kun on meidän kotiinhaku. Siis jos ollaan vauvan kans vaan se pari päivää laitoksella. Synnyttämään mä sen tietty tahon mukaan.On kultaakin kalliimpi tuki. :) Muksut on sitte oma lukunsa nekin..kun soittaa et miten äiti voit ja onko vauva missä niin kyllä siinä sydämestä revitään paloja pahemman kerran kun ikävä raastaa ja kaikkea. Et mie tiiän mitä se on vaik et välttis sanoja löytänytkään kuvaamaan tunnetta pojan suhteen. Semmoset 100km meillä on matkaa kysille..syksyllä lyheni 15km matka ku muutettiin mutta se ei paljon heilauta puoleen eikä toiseen jos yhtä rytinällä meinaa syntyä ku edellinen.
 
No kyllä täälläkin miestä ikävä tulee, ihan samalla tavalla kuin poikaa. MUTTA poika on vielä niin pieni eikä ymmärrä, mies sentään ymmärtää ikävän ja sen että tulen kyllä takaisin. :) Poika voi aatella että nyt se äiti hylkäs. :S
Mä kyllä vaadin että mies ja poika tulee meitä kattomaan siinä välipäivänä jos ei tarvii pidemmäks aikaa jäädä. Ja kotiinhakureissulle saa kyl poikakin lähtee mukaan, haluun jo autossa sitä halia ja pusia. :D Kaikki oon suunnitellu valmiiks.
 
Hemppa: Varmasti tulee ikävä, mutta onneksi teilläkin poika niin pieni, ettei aika käsitykset ole vielä ihan kohdallaan.. :) Itse en ees voi enää ajatella noin, että parin päivän ero jotenkin lasta satuttais tai aiheuttais haittaa, kun on pakosta joutunu sen melkein 7 viikkoa perheestä erossa olla tässä raskaudessa. Synnytys on enää pieni paha tämän jälkeen, jos siihen asti saisin vaan kotona olla. :) Ja onhan sillä lapsella siinä koko ajan kuitenkin se toinen vanhempi läsnä! 
Enkä tosiaan usko että näin pienet osaa ajatella sitä niin, että äiti hylkäis. Lisäksi, koska on niin nuori, niin muistojakaan tuolta ajalta ei jää lapselle  hirveemmin, joten uskoisin että voit olla aika huoleti! :)
 
Jiha: juu, otin asian ihan yleisellä tasolla esille, et ei sillä tavalla ollu sinusta kyse tuossa.

Onkos muilla ollu raskausaikana tällästä ihme harrastusta: kattoo kaikki synnytysohjelmat läpi telkusta ja lukee synnytysjuttuja? Oon kyl hieman pimee :)

Entäs onko kellään muulla samaa pelkoa pitkänmatkalaisena, et enempi pelottaa automatka sairaalaan, kun/jos mies on kuskina, kun voi vaan arvata miten paljon enempi hermona se mies on, kun minä....? Ja se vielä, et sit synnytysmeiningeissä se isä onkin tapahtumien keskipiste, kun pyörtyilee siellä ja tekee kaiken maailman vedot omasta takaansa.. 
No ei nyt sentään?! :)

Mulle on esikoinen tulossa, mut semmoset joilla on jo lapsia, niin onko kukaan meinannu lasta ja minkä ikästä ottaa mukaan synnytykseen ja saako sellasta ees tehdä?

Noh.. oonpas minäkin ollu nyt taas lähipäivinä oikea aktiivikommentaattori.. 
 
Epiduraalista äkkiä kysymys tähän väliin:

Kun sinne selkään kuulemma jätetään se suntti lisäannoksia varten.. Vaikuttaako se jotenkin synnytysasentoon? Ei varmaan voi olla lainkaan selkä patjaa vasten, vai? Katottiin synnytysvalmennuksessa kuvia mahdollisista synnytysasennoista ja mietin vaan että mitkä kaikki asennot epiduraali poissulkee... Taas tällänen typerä kysymys, mutta te jotka ootte synnyttäneet ja ottaneet epiduraalin, niin voisitteko valaista tyhmää ensisynnyttäjää?

 
Epiduraalin kanssa voi olla selällään, sitä se ei haittaa.
Mulla siis oli epiduraali ja tavaraa lisättiin kerran, kerran laitettiin kokonaan uusiksi kun ei puuduttanut kunnolla (oikea puoli jäi puutumatta) ja selällään synnytin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top