Synnytys

Hemppa

Hemppa

Kommentoinnin ninja
Helmimammat 2017
Ootteko muut miettiny jo paljonkin synnytystä? Onko teillä toiveita? Pelkoja? Ihan mitä vaan on mielessä, keskustellaan! :)

Itsellä synnytys on paljonkin mielessä. Toivon sen olevan yhtä "helppo" kuin edellinenkin. Vaikka apuna oli imukuppi ja eppari tehtiin niin silti koin synnytyksen olevan helppo ja ihana kokemus.
Nyt oon ruennu miettimään hirveesti polikliinista synnytystä ja sen mahdollisuutta. Olettaen tietysti että kaikki on vauvalla ja mulla hyvin. Siis tää tarkottaa että heti synnytyksen jälkeen lähdettäs kotiin eikä mentäs osastolle. Mut meiltä on kuitenkin synnärille matkaa 100km joten jos jotain ongelmia tuleekin kotona vastaan niin aika pitkä matka ois takaisin.. Mut silti tää kiinnostas. :)
 
No onhan se mielessä, se synnytys . Ensimmäinen synnytys oli mulla myös "helppo" vaikka imukuppia jouduttiin käyttämään (napanuora oli 2 kertaa kaulan ympäri ja sydänäänet heikentyi supistuksen aikana). Epparia ei jouduttu tekemään eikä repeämiä yms. ollut lainkaan.

Muutamia toiveitakin olen listannut ylös vaikka olen kyllä "joustava" ihminen, pääasiassa mennään tilanteen mukaan.

Toiveissa:
- Spontaani alatiesynnytys
- Polikliininen synnytys kiinnostaisi (miestä ei, mun kuulemma TÄYTYY olla sairaalassa)
- Kivun lievityksessä olen avoin kaikille, alkuun yritän pärjätä suihkulla, jumppapallolla sekä kaurapusseilla. Kivun mukaan tässäkin edetään, epiduraali ehdottomasti jos siltä tuntuu.
- Lapsen haluaisin heti synnyttyä rinnalle imemään sekä toivon että valoja himmennetään ja äänitasoa lasketaan.
- Sen jälkeen pesut + muut, isä suorittaisi pesut sekä ottaisi lapsen paidan sisälle kenguruhoitoon.

Pelkään:
Supistuskipuja (olen aika kipuherkkä), sektiota, pitkittynyttä synnytystä, ennenaikaista synnytystä tai jos synnytyksen aikana joku menee totaalisesti pieleen. Olen kuitenkin positiivisella mielellä, edellinen synnytys meni kuitenkin niin mukavasti.
 
Mä myös toivon, että ois yhtä helppo kun edellinen. Lapsi tuli sieltä ihan itestään eikä ees yhtään repemiä :) Ja mulla oli aivan ihana kätilö. Toisaalta vähän myös pelottaa, ne supistukset oli niiin kauheen kipeitä. Toivottavasti saisin epiduraalin vähän aikasemmin, viimeks sain just ennen ku aloin ponnistamaan... Onneks oli ilokaasua.

Tota poliklinistä synnytystä mäkin oon miettiny, en yhtään tiiä kuin helposti sellasen saa? Mut kai sitä voi ainaki toivoa jos vauvalla on kaikki hyvin :) esikoisen kaa ainakin meni kaikki hyvin, en paljo hoitajia tarvinnu sairaalassa ollessa.. Vähän vaan mietin, et jos tästä tulee joku alle 3kg syntyessään, niin onko niillä joku painoraja, että kauheen pienten kanssa ei pääsis kotiin? kun ainaki esikoisen kanssa ne oli tosi tarkkoja esimerkiks kuinka usein imetän, kun oli just tasan 3kg syntyessään..
 

Tässä jotain mitä löysin tuosta polikliinisesta synnytyksestä:

Polikliinistä synnytystä voidaan harkita kun

  • äiti on terve, raskaus on normaali ja sujunut ongelmitta
  • äiti on uudelleensynnyttäjä
  • äidillä ei ole sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä
  • äiti on Rh –positiivinen
  • äidillä on todettu emättimessä streptokokki (agalactiae) –bakteeria mutta hän on saanut sen hoitoon antibiootin synnytyksen aikana vähintään 4 h ennen lapsen syntymää
  • edellisillä lapsilla ei ole ollut varhaista kellastumista
  • synnytys on normaali
  • lapsi on syntynyt > 39 raskausviikkoisena
  • lapsen tulee olla normaalipainoinen (ei suuri eikä pieni laskettuun aikaan nähden), hyväkuntoinen
  • lasta tulee seurata synnytyssalissa vähintään 6 tuntia, ja sinä aikana lapsen syömisen (imemisen) tulee onnistua, hänen tulee virtsata, ulostaa mekoniumia, lapsenpihkaa. Hänen tulee pystyä pitämään ruumiinlämpö normaalina, ja 6 h iässä (tai aiemmin) mitatun verensokerin tulee olla normaali
  • lastenlääkäri on tarkastanut lapsen terveeksi ennen kotiutusta
  • tarkastusta ei tehdä klo 22-08 välisenä aikana, (lauantaisin ja sunnuntaisin ei klo 22-09 välisenä aikana)
  • lapsi tulee tarkastaa polikliinisellä käynnillä (maksullinen) 2-3 vrk:n iässä, jotta voitaisiin todeta myöhemmin ilmenevät sairaudet, esimerkiksi sydänviat (lääkärintarkastus), liiallinen keltaisuus (tarvittaessa mitataan verikokeella) ja todeta lapsen mahdollinen kuivuminen (punnitus). Samalla lapselle annetaan Calmette –rokote tuberkuloosia vastaan.

Että onhan tuossa jo aikamoinen lista mitä kaikkee otetaan huomioon.

Itsellä toiveena synnytyksessä on ainakin se että ilokaasua ei tuputeta, sitä en aio käyttää ja sen olen jo päättänyt aikoja sitten. En halunnut sitä myöskään esikoisen synnytyksessä ja hyvin pärjäsin ilman. Haluan kuitenkin muistaa kaiken synnytyksestä niin en halua mitää "huumaavia" aineita käyttää :D
Haluaisin synnyttää ilman mitään lääkkeitä mutta toki epiduraalin otan jos tilanne sen vaatii.
Kätilö oli mullakin aivan ihana ekassa synnytyksessä ja toiseen toivon kanssa yhtä mukavaa.

 
Must on kiva lukee muiden kokemuksia ja ajatuksia synnytyksestä.
Ite oon yrittän olla miettimättä sitä koska oon luonteeltani kova stressaamaan joten se ei varmaankaan tekis hyvää mulle eikä pienelle et alkaisin nyt jo sitä miettimään. :D
Se tulee eteen joka tapauksessa ja oon koittan asennoituu niin että oon valmis kaikkeen siihen mitä eteen tulee. Kipuja pelkään eniten, koska kipukynnys ei oo mikään huiman korkea. Mutta sitäkään en jaksa etukääteen pelätä. :) Eli synnytystä odotellessa..
 
No ei toi lista niin pahalta näytä minkä Hemppa laitto :) Toivotaan vaan että syntyy aamulla ennemmin ku illalla ja kaikki on hyvin.

Mä taas vedin siellä kyllä ilokaasua koko sen ajan ku makasin kivuissani siinä sängyllä :D varmaan joku 4 tuntia. En mäkää mielellään tietysti ota mitää ylimääräsiä kivunlievityksiä, mutta musta tuntuu, että oisin oikeesti kuollu siihen kipuun ilman sitä :D loppuvaiheessa ei se ilokaasukaan enää saanu sitä kaikkee kipuu pois. Mut ehkä toisessa synnytyksessä ei ois niin paljo kipua? toivottavasti.. :D
 
Mulla tosiaan esikoinen tulossa ja oon ihan täydellisesti onnistunut sulkemaan koko synnytyksen ulos mielikuvistani. Kuitenkin pari juttua olen jo etukäteen aatellut, et vois olla järkeviä synnytyksessä:
- Jos mahdollista niin synnytän jakkaralta
- Liikun mahdollisimman paljon supistusten aikana. Esim. rumppaan rappuja ylös ja alas ym. kiikkukin hyvä vaihtoehto istua tai jumppapallo.
- Aattelin, et ois kiva tuntea täysin kaikki se tuska. Mut ehkä otan ilokaasua ehkä en.. en vielä tiiä.. (sit kuiteskin on kaikki kivunlievitykset käytössä, hehheh :D )

Ei mulla vielä ole hirveesti asioita, mut pitäs kyl miettii ehkä vähän paremmin niin selvii ehkä helpommin tilanteista :) *jänskää*
 
Mullakin eka tulossa ja olen parhaani mukaan vältellyt ajattelemasta koko synnytystä. Mä en kyllä tiedä yhtään miten sitä toivois synnytyksen kulkevan... Sen sanon että kaikki mahdolliset kivunlievitykset haluan, ja mieluiten mahdollisimman nopeasti. En edes tiedä haluanko miehen mukaan vai en, luonteeltani olen lähinnä sellanen stressipussi ja parhaiten pärjään pelottavissa tilanteissa ns. yksin. Vähän huonon esimerkin voisin sanoa tuosta mun pärjäämisestä: Yritin luovuttaa verta viis kertaa, joka kerta mulla oli henkistä tukea mukana, mutta jänistin. Sitten kuudennella kerralla menin yksin, ja päätin että mun ei tartte esittää että mä pärjään, ja siinä sitten iskettiin piikki käteen ja luovutettiin pussillinen :) On helpompaa tehdä vaikeat asiat yksin, sen jälkeen voi aika nätisti unohtaa koko tapahtuman. Ei sillä että en haluis muistaa synnytystä, mutta en mä välttämättä halua sitä muistella jälkikäteen vaihe vaiheelta, riittää että konkreettinen lopputulos on mun sylissä terveenä ja muutenkin kunnossa.
 
 Minullakin yksi synnytys takana, joka oli helppo. Kesti vain viisi tuntia ja ponnistusvaihe helppo.

Itse toivoisin seuraavaa:

Rauhallista ja kiireetöntä ympäristöä ja kivunlievitystä tarpeen mukaan. Ei siinä muuta tarvita jokainen synnytys varmasti erilainen niin turhaan en ala etukäteen miettimään.
 
Täällä ensimmäinen synnytys ja pelottaa ku synti koko asia ! en aluksi voinut edes voi miettiä sitä kun kävi ahdistamaan, mutta nyt sen verran pää selvinnyt että kivunlievitys on ehdoton ja pääasia kunhan vauva tulee ulos ja sen saa syliin :) uskon että omalla painollaan se menee.  vaikka sen kuinka olisi kotona päässä suunnitellut valmiiksi voi olla ettei asia sitten menekkään niin joten minulle pääasia kunhan vauva tulee turvallisesti ulos :)
 
Se on kyllä totta, että ei kannata liikaa sitä miettiä ja suunnitella, se saattaa mennä kuitenkin aivan erillailla sitten :) Olin mäkin esikoisen kohalla ajatellu kokeilevani vaikka mitä, mutta kun ne supistukset alko, ni en kyllä pystyny tekemään muuta ku makaamaan sängyllä ja itkemään kivusta :D
Ja niinku joku sanokin, pääasiahan se on, että se vauva saadaan terveenä ulos :)
 
mäkään en oikein osaa vielä ajatella synnytystä, tässä on vielä kuitenkin viikkoja jäljellä eikä mulla ole ilmeisemmin ollut ainakaan kovin kummoisesti edes harjoitussuppareita. olen kyllä kuullut ja kuunnellut kavereiden synnytysjuttuja jne., mutta mulla ei ole mitään mielikuvia omasta synnytyksestä eikä oikein kummoisia toiveitakaan. eniten jännittää se matka kotoota synnärille, meiltä tulee joku 25-30km, ja ruuhka-aikana kaikki tiet on tukossa, jolloin matka saattaa kestää jonku verran.

jos nyt joku toive pitää heittää, toivon kivunlievitystä ja mahdollisimman helppoa synnytystä ilman mitään ylimääräisiä komplikaatioita.
 
Samat mietteet täälläkin kuin edellisillä, en osaa pelätä tai huolehtia tulevaa synnytystä, eiköhän ne siellä sairaalassa sitten osaa tehdä asioita tarpeen mukaan.

Enemmän mua mietityttää joulun ja uudenvuoden vietto kun laskettu aika on 3.1. Me ollaan aina oltu juhlapyhät mun vanhemmilla, mutta sieltä on meidän sairaalaan 100 km. Lähempänä näkee sitten mitkä on fiilikset että lähdetäänkö tuollaisen matkan päähän vai joudutaanko olemaan keskenämme kotona =D
 
Synnytys, niin. Sehän lähestyy kovaa vauhtia: tänään alkaa 29. viikko. Mä jotenkin ainakin yritän ajatella niin, että tämä on kestänyt jo 29 viikkoa ja kestää vielä toivottavasti 11, joten se synnytys - olkoonkin vain kuinka pitkä ei voi kestää yhtä pitkäänEli että se on vaan yksi (tai kaksi tai kolme) vuorokautta tällä pitkällä matkalla ja se nyt vaan sitten sattuu ihan saatanasti. Mutta se ei kestä ikuisesti.
Kaikein mahdollisen avun mäkin haluan, ehkäpä jopa jännitän sen epiduraalin antamista enemmän: olen muutaman kerran saanut piikin selkääni ja murtuneen nikaman "ansiosta" se muuten sat-tuu ja osuu hermoon joka ikinen kerta. Mutta enköhän mä sitä kuitenkin toivo siinä vaiheessa kun vauva repii kahtia.
Mitään muita toiveita mulla ei oo - lähinnä toivon että mies jaksaa eikä tuijottele kelloa tai hermostu. Jos mies hermostuu, niin sitten minäkin eikä se liene suotavaa että pariskunta riitelee kesken synnytystä...

Mutta hyvin se varmasti meillä kaikilla menee.

LÄäkärin kanssa juttelin sellaisesta, että meidän suvun naiset on vähän huonoja synnyttäjiä: mun mummini kuoli synnytykseen ja hänen tyttärensä (mun äiti ja täti) oli sit rajatapauksia -äitillä repes kaikki ja käytettiin kaikkia pihtejä ym mun veljien synnytyksessä ja täti joutui sit suoraan sektioon, samoin kuin hänen tyttärensä. Yritin lääkäriltä kysyä että mitä sellainen "matala lantio" mahtaa tarkoittaa, että onko todennäköistä että minullakin on sellainen, mutta ei se oikein vastannut - sanoi että sitten synnytystapa-arvioinnissa joskus vkon 34 jälkeen keskustellaan näistä.
Huomenna menen muuten tarkistuttamaan tuon sf-mitan kun oli tuon samaisen lääkärin mielestä liian iso. Kaiken lisäksi mun paino on 2 viikossa pompannut 1,5kg, joten kiva saarna lienee tulossa. Pöh. Ja kova flunssakin vielä. Tupla-pöh.

Mutta hyvillä mielin mennään kohti vauvan tapaamista!
 
Meille on ensimmäinen tulossa, joten ei ole mitään käsitystä, millainen se synnytyskokemus mahdollisesti tulee olemaan...

Mulla ajatuksena on yrittää selvitä mahdollisimman vähillä lääkkeillä. Tiedä sitten miten se onnistuu, mutta jotenkin tuntuu, että se kipu kuuluu asiaan, enkä haluais siellä koko kroppa turtana lillua jossain lääkehöyryissä.  Oon kyllä menossa semmoiselle synnytysosastolle (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan) että siellä on hieman pehmeämpi suhtautuminen tähän kivunlievitykseen eli siellä ei mitään "kokovartalopuudutusta" annettaisikaan.

Luotan aika vahvasti siihen, että ne siellä sairaalassa tietävät mitä tekevät ja uskon, että se auttaa rauhoittumaan ja rentoutumaan ja ehkä sitä kautta auttaa myös sietämään kipua paremmin. Luulen, että kestän kipua aika hyvin, mutta sitä on vähän vaikea arvioida kun en ole kenenkään muun kropassa kuin omassani ollut, niin en tiedä, että minkälaisen kivun muut kokevat sietämättömäksi.
 
Mä olen lähestynyt ajatusta synnytyksestä lähinnä niin, että "kyllä siitä ovat muutkin selvinneet". Varmaan sattuu ja on aika epäesteettistä katseltavaa miehelle kun sitten ähisen jalat leveänä, mutta ei se mitään. Ei se voi ikuisesti kestää ja sairaalassa on kuitenkin henkilökuntaa jotka tietävät mitä tehdä. Enemmän mua itseasiassa jännittää se, kun sitten tulemme kotiin vauvan kanssa: kuinka me sitten pärjätään ilman asiantuntijoita.?!

Kävin alkuraskauden aikana akupunktiossa hoitamassa pahoinvointia ja tyksissä kuulemma on ainakin hoitajia, jotka voivat antaa akupunktiota myös kivunlievitykseen. Toivottavasti olis hyvä tuuri hoitajien kanssa. Ja joku kuulemma osaa vyöhyketerapiaakin, joten sekin kävis kyllä. Mielelläni lilluisin kylpyammeessa (kotona tai sairaalassa) niin pitkään kuin mahdollista, sillä vedessä on aina ihana olla. 

Pieni naisellinen turhuus: ajattelin käydä laittamassa lisätehostusta katseeseen irtoripsillä joulukuussa ja aion ainakin jollain tavalla olla sädehtivä synnytystilanteessa emoticon
 
synnytykseen liittyen tuli mieleen, tai siis mun mies otti asian puheeksi, että meidän pitää miettiä tolle pojalle hoitopaikka. meillä asuu mummot onneksi ja epäonneksi 500km päässä, joten haastavaa miettiä sellaisia. pitää aloittaa neuvottelut siskon ja hänen miehensä sekä miehen veljen perheen kanssa, josko poika voisi mennä sinne päiväksi, pariksi ja lähdön ajankohdasta ja hoitopaikasta riippuen olla poissa koulusta seuraavan päivän tai sitten jos hän päätyy mun miehen veljen luo, he voisivat huolehtia hänet kouluun ja hakea. mun sisko asuu Espoossa, joten sieltä tulisi vähän turhan pitkä matka Vantaalle kouluun ja olisi hoitajillekin hankalaa kuskata poikaa edestakas. toki voisi neuvotella, että tulisivat meille asumaan siksi aikaa, mutta heilläkin on nelijalkaisia, joten ei varmaan onnaa.

nyt tulikin mieleen, että jos synnytys käynnistyykin, kun ollaan vielä joululomalla, koulupoissaoloja ei välttämättä tuu, mutta jos menee lasketun ajan toiselle puolelle, pitää varmaan koulunkin kanssa sopia joku järjestely. eli tulihan näitä mietittäviä asioita sit kuitenkin :)
 
Mä olen lueskellut paljon synnytyksestä neuvolan antamista kirjasista ja sitten netistä, olen ensisynnyttäjä. Synnytys on alkanut vasta marraskuun aikana mietityttämään (l.a. 19/1), ja haaveilen että selviäisin pelkällä ilokaasulla ja voisin synnyttää jakkaralla tai jotenkin niin kuitenkin että saisin ponnistaa alaspäin. Toisten synnytyskertomuksia kun olen lueskellut niin tuntuu että repeämisen riski on sängyllä suurempi.

Olen jonkin verran neulakammoinen joten toivottavasti tippaa ei jouduta laittamaan. Epiduraali voi tulla kyseeseen jos kipu on vaan liian kova. Tottakai lapsen ehdoilla mennään, ja toisaalta olen avoimin mielin, kaikkea mahdollista kun voi tapahtua.

Onko kenelläkään kokemuksia välilihan venyttämisestä/öljyämisestä ennen synnytystä, onko kukaan kokenut saavansa apua siitä? Bebes myy oikein siihen tarkoitettua vehnänalkiota sisältävää öljyäkin. Kai siihen sopisi ihan apteekista saatava Ceridalkin...
 
Me käytiin synnytyssuunnittelussa Kätilöopistolla ja aika perinteisestä synnytyksestä haaveilen. Totesin tosin, etten kestä lässyttävää kätilöä joten olis parempi löytää joku joka osaa pitää suunsa kiinni oikeessa kohtaa. Ikäväähän se olis, että kätilö lähtis synnytyksestä kävelee jos hermostuksissani sille jotain avautuisin...

Muutoin synnytys pelottaa ja odotuttaa vuoropäivin. Meillä suvussa tapana ollut, että menee yli lasketun ajan mutta syntyy sitten nopeasti kun on syntyäkseen. Toivottavasti kävis mullakin näin (LA 1.1.2012)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top