Pakko kommentoida tuota bebesinfon käynnistysjuttua, kävin lukemassa (näin jälkeenpäin) ja oikeesti raivostutti kun siitä sai NIIN sen kuvan, että käynnistys on joka tapauksessa väärin ja huono juttu, ja haittavaikutuksia olevinaan paljon enemmän kuin hyötyä. "Joka tapauksessa tippakanyylin kiinnitys kädessä on usein epäkäytännöllinen" No hei, ihan tosi? Ei se nyt voikaan maailman mukavimmasta päästä olla, mutta on kai sitä kauheampaakin?
Tuonkin listan jos olisin lukenut ennen synnytystä, olisin luultavasti jännittänyt vaikka mitä. Onneksi menin avoimin mielin ja ilman ylimääräisiä hirvittelyitä sinne!!!
Niin, paras olisi kai vain synnyttaa kotona kynttilanvalossa, kaikki muu on epaluonnollista. :)
Tuossa kaynnistyksessa tosin ahdistaa se, etta se voi pidentaa aikaa sairaalassa ja ma inhoan olla potilaana sairaalassa. Esim. jos kaynnistetaan aamulla, niin vauva voi syntyta vasta myohaan illalla tai pahimmassa tapauksessa vasta seuraavana aamuna. Ja sen jalkeen tulee olla ne pakolliset 2 yota sairaalassa, mikali kaikki on hyvin. Tama on jo nelja paivaa ja kolme yota sairaalassa!
Jotenkin olen jo etukateen kuvitellut ja suunnitellut oman synnytykseni. Ensin ottaisin supistukset vastaan kotona kaikessa rauhassa kavellen, lanteita heilutellen, kylvyssa, suihkussa... Laskeskelisin supistuksia useampia tunteja ja sitten juuri kreivin aikaan menisimme sairaalaan, jossa vauva syntyisi ihan muutaman tunnin sisaan.
Kun taas kaynnistyksessa joutuu ottamaan kaikki supistukset ja kivut vastaan sairaalassa valvovien katseiden alla...
(Tajuan kylla, ettei synnytysta ainakaan kovin pitkalle voi suunnitella etukateen...)
Hieman epailyttaa myos tuo oksitoonitipan laitto. Olen joskus ennen raskautta ihan muissa merkeissa ollut sairaalassa sisatautien osastolla ja minulle on useampi hoitaja koittanu laittaa tippaa kateen, mutta se ei ole onnistunut ja sitten heidan piti soittaa anestesialaakari jostain toiselta puolen taloa laittaan mulle tippa! Mun verisuonet nyt vain ovat niin huonot. Ja nyt raskauden aikana kun on joutunut useampaan verikokeeseen vuoden sisaan, niin olo on kuin ihmisneulatyynylla. Kerrankin useampi laboratorionhoitaja on tokkinut mun kasivarsia ainakin kymmenesta eri kohtaa ja saatiin vain puoli putkiloa verta, ja sitten heidan piti soittaa jollekin, etta riittaako tama. Ja kuitenkaan kysesssa ei olleet mitkaan burana-terkkarit, vaan labranhoitajat, jotka piikittavat varmaankin sen sata ihmista paivittain... Ja jos mulle ei saada laitettua oksitoonitippaa heti kun on tarvis, tai jos saadaan, mutta suonet menee heti tukkoon, niin ma varmaan makaan siella kaynnistyksessa viikon...
Toivottavasti kaikki menisi mahdollisimman nopeesti!