Synnytys ja imetys

Pauliina24

Pauliina24

Puuhakas puhuja
Marraskuunmammat 2015
Itseä kiinnostaisi ainakin alkaa jo vähän höpisee näistä aiheista :) Eli kaikki aiheeseen liittyvä tännepäin! Kiinnostaisi esim. kuulla jo synnytyksen kokeneiden tarinoita ja kokemuksia mm. kivunlievityksestä. Ja myös onko imetys onnistunut jne.
Itsellä näin etukäteen niin ruusuinen kuva ja haluaisin kovasti yrittää kokonaan ilman kivunlievitystä, mikäli vaan alatiesynnytys onnistuu. Myös täysimetys on täällä se mihin pyritään, ja kovasti kyllä harmittaisi jos ei saisi imetystä onnistumaan. Joten senkin suhteen ovat vinkit tervetulleita, kuinka olette imetyksen ja sen onnistumisen kokeneet. :)
 
Ihan on kipukynnyksestä kiinni ja synnytyksen kestosta :) eka mulla kesti 7tuntia ja otin epiduraalin 15min ennen ponnistusvaihetta. Hyvin olisin pärjänny ilmankin ku ei se oikeen kerinny vaikuttaa, tunsin sen kaiken kun vauva änki ittensä ulos :) mulla on kyllä tosi korkee kipukynnys, jopa niin korkee että kun kakkosta odotin ni naureskelin kotona kun supistuksia tuli 3min välein et pitäsköhän jo lähtee synnärille ku nää tihenee niin nopee (tunnin kerkesin kotona kellottaa) poika sitten synty autoon sairaalan ovien edessä kätilön avustamana. Sen synnytyksen etu oli erittäin lyhyt kesto (1,5h) joten ei haitannu yhtään etten saanu yhtään mitään kivunlievityksiä. Kätilö hoki että jos ikinä koskaan meinaat kolmatta tehdä niin sairaalaan pitää lähteä ekasta supistuksesta sattu tai ei koska mun kipukynnys on niin korkee. Tätä kolmatta lähen yrittää ilman kivunlievityksiä (korkeintaan ilokaasu) mutta eihän sitä tiedä onko vaavi oikeessa asennossa ja pääseekö synnyttää alakautta eli mennään sen mukaan miten vauva haluaa :) ei liikaa suunnitelmia ettei tule paniikki tai pettymys kun ei mee niinku mä haluun :)
 
Mulla kesti myös ensimmäinen synnytys 7 tuntia. :) Odottelin kotona mahdollisimman pitkään, mulla meni vedet n. synnytyksen puolivälissä, jolloin supparitkin kipeytyivät niin että lähdettiin siitä pikkuhiljaa sairaalaan. Sairaalassa sain (kait) kohdunkaulan puudutteenja ilokaasua, epiduraalia en halunnut kun ei ollut varmaa kerkeiäisikö se vaikuttamaan. Kivut olivat aika kovat vesien menosta ponnistusvaiheen alkuun, silloin olisin mieluiten ollut jossain muualla kun autossa yrjöämässä. Ja varmasi olisin ottanut epiduraalin, jos olisin ollut sairaalassa. Tän seuravan toivon kuitenkin voivani synnyttää samoilla eväilläkun esikoisenkin, vaikka tekikin kipeää, niin kaikista kivuliain osuus oli kokonaiskestoon suhteutettuna lyhyt. :)

Imetys esikoisen kanssa sujui hyvin, vauvalla oli heti alussa napakka imuote ja "viihtyi" tissillä. Maito nousi sairaalassa, kolmantena päivänä mustaakseni. Meillä varmaan auttoi imetyksen sujumisesta perhepeti, kun yöimetyksiä varten ei tarvinnut nousta, ja vaikka vauva söikin useasti yöllä. Joskus en edes tiennyt monesti olin yöllä imettänyt, kun unenpöpperössä vaan vaihtanut vauvan toiselle rinnalle ja nukahtanut uudelleen. :grin Tietysti toivon että imetys taas onnistuu, mutta tällä kertaa ajattelin vauvalle opetettavan myös pullon. Ja ehkä myös tutin. Esikoisen kanssa kun ollaan päivät kotona, saattaa olla tarpeen että mies valvoo jonkun yön vauvan kanssa, tai antaa vauvalle jotain lohduketta jos en heti saa häntä imetettyä.

Toivotaan että tästä nyt sai jotain irti, vähän sekavaa ajatuskulkua näin alkuillasta. :p

Salli 13+5
 
Mulla ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa synnytyksen varalle esikoisen kohdalla. Päätin tehdä niinkuin hyvältä tuntui. Synnytys käynnistettiin ballongilla raskausmyrkytyksen takia rv 39+ ja kalvot puhkaistiin kun oli mahdollista. Supistukset tuli vasta salissa oksitisiinitipan avulla. Menin saliin klo 10 aamulla ja tyttö syntyi klo 05 seuraavana aamuna. Minulle laitettiin epiduraali ja spinaali, ilokaasuun en suostunut sillä voin herkästi pahoin. Synnytin yksin ilman miestä.

Seuraavassa synnytyksessä haluan taas tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Katsotaan onko noin pitkä synnytys taas ja joudutaanko käynnistykseen. Haluaisin niin kokea luonnollisen synnytyksen!

Esikoista imetin pitkään lähemmäs 3-v. Sairaalassa tuputettiin kovasti lisämaitoa vaikka vauva pienestä kiukusta huolimatta söi ja oli tyytyväinen aina imetyksen jälkeen.. No, paino nousi kuitenkin hienosti ja oma äidinvaistoni oli oikeassa.
Itsekin ajattelin nyt opettaa lapsen pulloon (ehtii vielä mieli muuttua), jotta saa vähän liikkumavaraa.

Mun neuvo on että selvitä mikä on itsellesi tärkeää ja pyydä niitä asioita (synnytyksessä) mutta älä pety jos kaikki - tai mikään - ei mene niinkuin olit ajatellut. :D Paras palkinto odottaa kuitenkin :Heartred
 
Mulla oli kipeitä supistuksia 8-30min välein 5 vrk ajan ennen synnytystä. Voin sanoa että olin väsynyt! Sen jälkeen kun supistukset vihdoin säännöllistyivät ja pääsi sairaalaan, loppu olikin nopea homma ja hoitui 5 tunnissa. Sanoin kätilölle synnytyssalissa, että tämän sairaalaosuuden voin tulla hoitamaan koska vaan uudestaan :). Ilokaasu toimi mulla ja olisin varmaan pärjännyt sillä loppuun asti. Kätilö kuitenkin suositteli mulle epiduraalia ja lopulta taivuin sen ottamaan. Ja kai se oli ihan hyvä, sillä sillä epiduraalin laiton aikana kohdunsuu pamahti vikat 5 cm auki ja pääsin heti ponnistamaan. Mulla oli kamala ponnistamisen tarve puuduttamisen aikana ja se olikin mielsestäni sairaalaosuuden kamalin vaihe. Vihainen anestesialääkäri käskee olemaan paikallaan ja maha heiluu ihan kuin eläisi omaa elämäänsä. Itse ponnistusvaihe tuntui lähinnä hassulta, kun tunsi vauvan pään liikkuvan, mutta ei sattunut yhtään.

Tällä kertaa (kuten ekallakin) ajattelen, etten ottaisi epiduraalia, mutta saa nähdä miten käy. Kotona kipuja helpottivat lämmin kauratyyny, jumppapallon päällä hytkyminen ja kuuma suihku. Sairaalan suosittelema panadol oli yhtä tyhjän kanssa.

Mä täysimetin esikoista vajaa puolivuotiaaksi ja lopetin imetyksen kokonaan kun hän oli 1v 4kk. Todellinen maitopoika olisi mielellään jatkanut pidempäänkin, mutta mulla alkoi tulla raja vastaan ja halusin myös lopettaa ennen uutta raskautta. Pullosta poika joi äidinmaitoa, jos olin pidempään - eli yli puoli tuntia, sillä oli koko ajan nälkä - poissa kotoa. Loppujen lopuksi aika harvoin, mutta hyvä että osasi kuitenkin pullohommankin.

Mulla nousi maito aika hitaasti, oisko ollut kunnolla vasta 5. päivänä synnytyksen jälkeen, kun oltiin jo oltu pari päivää kotona. Sairaalassa vauva sai parina päivänä lisämaitoa, kun verensokerit tippuivat niin alas. Oli se surkeaa, kun vauvalta otettiin verikokeita kantapäästä ja punnittiin ennen ja jälkeen imetyksen, eikä grammaakaan ollut mennyt sisään vaikka kaveri oli imenyt pitkiä aikoja. Mutta siitä se sitten lähti. Jossain vaiheessa tuli lakkoja ja vauvaa joutui houkuttelemaan syömään, mutta kyllä se lopulta aina onnistui. Mekin nukuttiin perhepedissä (ekat viikot vauva kainalossa, sitten sivuvaunussa) ja se kyllä helpotti yöimetyksiä, kun ei tarvinnut nousta öisin, ja yleensä siihen tosiaan nukahti itsekin. Mulla tuli maitoa ihan suihkuamalla, joten välillä oli vauva hätää kärsimässä, kun meinasi tukehtua ja välillä ylimääräiset valuivat nenän kautta ulos (se ei onneksi haitannut vauvaa).

Mä kyllä nautin imetyksestä läheisenä hetkenä vauvan kanssa ja samalla lepohetkenä, mutta saa nähdä millaista on tällä kertaa, kun esikoinen varmaan roikkuu koko ajan jalassa vaatimassa huomiota.

No jopas tuli pitkä stoori...
 
Mulla se epiduraali ei kyllä sit toiminu. En tiiä johtuko siitä et ponnistus alko noin 15min laitoin jälkeen vai eikö mulla vaan toimi mut huusin et halkeen ku siltä tuntu. Tokal kerral ei ollu kyl sitä tunnetta mut poika tuli pihalle ponnistamatta ku olin yrittäny 15 min jo pidätellä poikaa sisällä mut sit ei enään kyenny ku se tuli sieltä väkisin :D et kyllä luonto hoitaa vaikka ite jättäs ponnistamatta :D ainakin siis mun tapauksessa :)
 
minulla oli aika ruusuinen kuva synnyttämisestä ja luulin että minun kipukynnys on korkea kunnes ne supistukset alkoi, kotona olin kellottanut supistuksia 2min välein 4tuntia ennen sairaalaan menoa, sairaalassa seuraavat 7tuntia enkä ollut auennut ollenkaan eikä vesikään ollut tullut, edes limatulppa ei ollut irronnut! sitten sain lopulta jonkun kipupiikin tuskiini ja supistukset lakkasivat kokonaan n.2 tunniksi. kunnes alkoivat uudestaan todella kovina, tenssiä pidin ja luulin oikeasti tekeväni kuolemaa koska mitään ei tapahtnut siitä supistelusta huolimatta,seuraavat 4tuntia oli täyttä järkytystä kunnes sain ilokaasua joka helpotti vähäsen vaikka en ollut auennut koko aikana kun 1sentin, limatulppa kuitenkin irtosi siinä vaiheess. en voinut liikkua siltä kivun määrältä, siitä noin 2tunnin kuluttua sain epiduraalin joka oli taivaanlahja, vaikka en todellakaan aikonut ottaa sitä koska olin pelännyt sitä ihan järkyttävästi,mutta se kipu voitti kyllä minun pelon. epiduraalin saatua kesti vajaan tunnin kun lapsivesi puhkaistiin ja olin täysin auki, välittömästi alkoi ponnistamisen tarve ja tyttö syntyi alle tunnissa. vannoin silllon salissa etten enää ikinä synnytä, kokemus oli sillä hetkellä aika järkyttävä, ei se itse synnytys vaan ne supistukset. olin ihan poikki jo ennen ponnistusvaihetta ja kun olin ponnistanut yli puoli tuntia niin alkoi kätilö ehdotella vähän välilihan leikkuuta, siitä sain kummasti lisää tahtoa ja selvisin ilman saksia, vain kahdella tikillä lopulta. en olisi kyllä pärjännyt ilman miestä ja loppuvaiheessa mukana ollutta kätilöä joka tsemppasi ja komenti mitä tehdä. alkuajasta salissa ehdin kokeilla ammettakin mutta tuntui vaan että hukun sinne veteen kun supisti,enkä tuntenut oloani ollenkaan hyväksi, aiemmin suunnittelemani synnytys jakkara ei tullut todellakaan kysymykseen, kaikki mitä olin miettiny oli ollu ihan ajan tuhlausta ja asia eteni omalla painollaan.

kuitenkin tässä sitä taas ollaan eikä minua se synnytys pelota, se mitä sieltä saa on maailman parasta ja ihaninta ikinä. kuitenkin tälläkertaa tiedän vaatia heti kun siltä tuntuu niin sitä epiduraalia!

minulla maito nousi hyvin,suihkusin jo kotona ennen synnyttämään lähtöä mutta viikon aikana rinnat kipeytyivät ja menivät verille niin en voinut imettää vaan täytyi pumpata. siinä se sitten oikestaan tyrehtyi ja yritin osa-aikasesti imettää 3kk asti sillä maidolla mitä itsestä sitten enää irtosi.. toivottavasti imetys onnistuu tällä kertaa paremmin :)

jokaisella se synnytys kuitenkin menee eritavalla ja jää erilaiset kokemukset. itellä nopea toipuminen ja sairaalan henkilökunta jättivät synnytyksestä positiivisen muiston.
 
Onko teille muille itsestään selvyys että mies/kumppani tulee mukaan synnytykseen ja onko halukas tulemaan? Mulle on tosi tärkeetä että mies on mukana sit tukemassa ja hän sanokin, että onhan mua tultava pitää kädestä kiinni :Heartred tuumas kans et saan sit menettää hermot siihen ja huutaa et turpa kiinni kun se siinä vieressä kannustaa et ponnista ponnista :D vähän jänskätin, että onko mun mies ollenkaan halukas lähtemään mukaan kun hänen veli ei oo ollu kummankaan tyttönsä syntymää todistamassa. Tuumannut kuulemma vain, että ei oo hänen juttusa. Mut ihana että tuo oma mies on ollu innolla mukana tässä odotuksessa :)
 
Niin ja miehen veljen avokilla oli sit esikon synnytyksessä siskonsa tukemassa ja pienemmän synnytyksessä hyvä ystävä.
 
meillä on itsestään selvyys että mies on mukana, hän on kuitenkin ihan yhtälailla kun minä lapsen elämässä muutenkin. kyllä se luo siteen jo alkuun vauvaan kun mies sai vauvan heti syliin putsattavaksi ja mitattavaksi kun oli mukana ja täytyy sanoa että vaikka mekin oltiin oltu jo 5v yhdssä kun synnyttämään mentiin niin parisuhteesta tuli vielä syvempi :Heartred enkä kyllä uskoisi että mies jäisi pois mistään hinnasta nyt joulukuussakaan :)
 
Vaikka asiaa ei olla meillä tarkemmin mietitty/puhuttu, niin annan kyllä miehen päättää, että tuleeko mukaan synnytykseen vai ei. Toisaalta, en ole koko synnytystä pahemmin miettinyt muutenkaan. Voi olla, että olen ihan toista mieltä sitten kun aika lähenee.
 
Meillä mun mies oli tosiaan esikoisen synnytyksen aikaan (ja puoli raskautta) ulkomailla töissä. Olisi kyllä saanut ja halunnutkin osallistua jos olisi ollut paikalla. :D Nyt haluaa tulla synnytykseen ja on täällä Suomessa.
 
Minulla samat ajatukset kuin CiCaDollakin. Tietenkin nyt on kiinni siitä onko lapsille hoitajaa. Kahdessa aikasemassa mies ollut kuitenkin omasta tahdosta mukana. Yhdessä kuitenkin tätä hommaa oltu suunnittelemassa ja tekemässä niin minusta on aivan itsestään selvää että yhdessä myös synnytetään.
 
Mukava kuulla erilaisia synnytystarinoita! :)
Meillä myös pidän itsestäänselvyytenä että mies tulee synnytykseen mukaan, suuttuisin suuresti jos jättäisi minut yksin sellaisena hetkenä. Eikä se tulisi hänen puolelta kuuloonkaan, mies ei jättäisi mistään hinnasta sitä väliin :)
 
Meillä myös aivan päivänselvää, että mies tulee tietenkin mukaan. En voisi kuvitellakaan, miltä tuntuisi, jos ei haluaisi tulla. Toki tarvitaan kätilöitä ja lääkäreitä, mutta oma mieheni on kaikkein tärkein henkinen tuki. Mulle ei menisi selitys läpi, ettei kestäisi nähdä. Kun itsellä naisena nyt on vain kestettävä.

Minä olen menossa sitten reilun viiden kuukauden päästä synnyttämään hyvillä mielin. Kivuton homma se ei todellakaan ole ja käytän kivunlievityksiä surutta, mutta ilo ja into ovat suurimpana mielessä kyseisestä hommasta.

14+6
 
Meillä ekan synnytys kesti 14h aamulla 6 heräsin siihen kun että nyt mentävä pissalle ja lapsi vesi halahti sängystä noustessa. N12 lähdettiin synnärille ja siellä todettiin että on perätilassa, siitä sitten magneettikuvaukseen ja ultrattiin ja tökittiin arvioitiin mahtuuko syntymään alakautta ja hienosti syntyi :) itse sain epiduraalin tossa 17 maissa ja itse ponnistus kesti 10 min kun tyttö saatiin maailmaan. Siitä tyttö kiikutettiin pois kun napanuora oli ollut niin tiukasti kaulanympäri ja epäilivät happen puutetta. Mutta mitään sellaista ei onneksi ollut! Joutui 1 yöksi tarkkailuun:sad001 oltiin sitten 4 yötänperhe huoneessa ennen kotiin pääsyä:) niin ja syntyi rv 39+6

Toisen vedet tuli kakalla ollessa tossa 21 tienoolla ja kesti kaikenkaikiaan 6 h. Sain silloinkin epiduraalin ja sairaalassa kerittiin olemaan 2h ennen kuin pääsin ponnistamaan joka sitten kesti vaan 5 min. Tyttö syntyi nyrkki ensin vähän 3 jälkeen. Syntyi rv 39+5

Kolmas alkoi supistelemaan n klo 22 mutta ne muuttui säännölliseksi vasta klo 2 tyttö syntyi n klo 7 olisi syntynyt nopeammin jos en olis ottanut spinaalia kun vei kaikki tunnot. Ei ollut mulle kovin hyvä:sad001 spinaalin vaikutus loppui 15 min ennen ponnistusta ja enää ei kerätty antaa mitään kipua lievittävää ja tyttö syntyi yhdellä ponnistuksella rv 38 :)

Imetys ei ole meillä onnistunut miellä kuin max 3 kk. Pullo vauvoja siis ovat jokainen.

Nyt olen miettinyt jos synnyttäisi ilman kivunlievitystä max kaasua. Kun ei ton viimeisen loppu metrit niin kamalat ollut. Jäi traumat siitä spinaalista kun en tuntenut yhtään mitään:sad001 haluan olla tietonen mitä mun kropassa tapahtuu!
Onko kukaan kokeillut allasta avautumis vaiheessa? Se mua kiinnostaa että kuinka hyvin kipua vie pois?

Miehen kanssa oli puhetta ekan kanssa haluaako tulla synnytykseen mukaan kun on isoksi mieheksi kovin herkkä verelle ja kivulle. Se sitten tuli mukaan ja ihme ja kumma ei ollut mitään ongelmaa. Ja nyt sitten on ihan itsestään selvyys että se tulee mukaan, jos vaan mun vanhemmat kerkiää tulla tänne katsomaan vanhempia lapsia.

Ensimmäinen kerta kun näin miehen itkevän kun se sai meidän esikon syliin, itkuhan siinä itsellekin tuli!

Synnytys on aivan ihana kokemus, niin äidille kuin isälle niin kyllä suosittelen kokemusta miehillekin:)
 
Mua jännittää jo nyt etukäteen synnytys. Pelkään ettei voimat riitä ja astma pahenee rasituksessa helposti.. Nyt on niin uupunut olo, että jotenkin sitä miettii, että miten sitä oikeasti jaksaa. En ole siis ikinä synnyttänyt ja se jännittää, kun ei tiedä mitä tuleman pitää.
 
Äippäx3 minä olin esikoisen aikaan avautumis vaiheessa altaassa ja tykkäsin tosi paljon. Vei kipua pois niin että pystyi vähän rentoutumaan. Altaasta pois tullessa huomasi eron supistuksissa tai kivussa , sen jälkeen aloitinkin ilokaasun, mutta olinkin jo auennut hyvin altaassa ollessa. Tästäkin toisilla erilaisia kokemuksia, mutta itse tykkäsin ja jos vaan mahdollista niin haluan uudelleen tässä toisessa synnytyksessä.
 
Esikoista imetin neljä kuukautta ja seuraavaa puoli vuotta. Nykyistä kuopusta sitten vuosi ja kahdeksan kuukautta. Poikien kanssa lyhyempi imetys johtui omasta epävarmuudestani, kun en luottanut omaan kehooni ja siihen, että maitoa tulee. Tyttösen kanssa sitten tosiaan onnistui tosi hyvin ja nyt hyvillä mielin odotan tulevan vauvan imetystä :happy:. Nykyisen kuopuksen kanssa imetin siis kokonaan, eli hän ei juonut pullosta yhtään kertaa ekan vuoden aikana. Tämä nyt ei ollut ihan tarkoitus, mutta joitakin kertoja yritettiin, mutta neiti vain riehui ja huusi, joten annettiin olla. Ei mua edes ahdistanut, että oltiin koko vuosi aivan kiinni toisissamme. Olen valmis tähän seuraavankin kanssa. Se aika on kuitenkin niin lyhyt loppujen lopuksi.

Mutta en siis missään nimessä tarkoita, että pullo olisi paha asia!!! Tärkeintä on, että lapsi saa ruokaa ja kaikilla on hyvä olla. Itse vain opin pienimmän kanssa nauttimaan imetyksestä, ja sitä hommaa odotan yhtä lailla kuin synnytystä.

15+0
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top