Synnytys ajatuksia

Täällä myös ekakertalainen. Tietysti tähän ikään mennessä useat ystävät ja tutut ovat synnyttäneet ja monenlaisia tarinoita olen kuullut.
Pääosin kokemukset ovat olleet positiivisia enkä itsekkään osaa tulevaa varsinaisesti pelätä. Jännittävää se toki on.
Olen ajatellut heittäytyä tilanteeseen avoimin mielin eli lääkitystä käytetään tarvittaessa. Mulla on suht korkea kipukynnys ja yleensä saan hallittua omia pelkojani vaikka koskeekin. En kuitenkaan halua kieltää mitään hoitoa ja niitä puudutuksiakin on monenlaisia.
Ainoat asiat joista haluan maininnan sinne toiveisiin on, ettei perätilaista edes yritettäisi synnyttää vaan siihen sitten suunniteltu sektio. Ja että päästävät meidät lähtemään sairaalaa kohti hyvissä ajoin. Meillä on pitkä matka sairaalaan ja itse pelkään autossa aina muutenkin. Niin toive on, ettei vauva vaan synny matkalle ja että kuski pystyy keskittymään ajamiseen.


Siis sit kun synnytys tuntuu susta et lähteny käyntiin niin tottakai saa lähteä kohti sairaalaa. Jos siellä hoitajan mukaan ei viä käynnissä niin usein käskevät kävelylle. Koska kävely vahvistaa supistuksia ja saattaa näin ollen nopeuttaa synnyttämistä. Ite ollu välillä loppu vaiheessa osastolla yötä kipujen takia kun supistus kivut isoja mutta ei käynnistynyt viä niin olin sit lepäämässä yön sairaalassa. Et kova pitää olla että saat itselles hoitoo ja et uskotaan.
 
No siis meinaan keskustella tästä etukäteen kyllä. Eikä nyt ole siis kyse mistään pohjoisen Suomen etäisyyksistä, mutta vajaa pari tuntia kuitenkin sairaalaan. Tiedän stressin iskevän, jos tuota väliä saa sitten rampata edestakaisin. Mutta ehkäpä niillä on tähän joku valmis ratkaisu olemassa, kun vaan ottaa puheeksi.
 
No siis meinaan keskustella tästä etukäteen kyllä. Eikä nyt ole siis kyse mistään pohjoisen Suomen etäisyyksistä, mutta vajaa pari tuntia kuitenkin sairaalaan. Tiedän stressin iskevän, jos tuota väliä saa sitten rampata edestakaisin. Mutta ehkäpä niillä on tähän joku valmis ratkaisu olemassa, kun vaan ottaa puheeksi.


Yleensä jos osastolla on tilaa niin pttavat melko helposti osastolle niin saavat siellä sit seurattua.
 
Tuota tuota... Ekaa, kun täs nyt on oottas ja synnyttämäs niin luonnollisen alatiesynnytyksen oon kyllä toivomas ihan viimeseen asti. Turvallisesti tietysti.
Yritys ois kyetä olla kotona viime hetkille saakka ja synnytys ois helppo ja nopea.
 
Olipas kiva lukea kaikkien kokemuksia. Itse ensikertalaisena eipä oikein mitään suunitelmia. Enkä oikeastaa ole edes kovinkaan paljon vielä miettinyt asiaa. Toivon vain pääseväni mahdollisimman helpolla.
 
Takaisin
Top