Synnytykseen liittyvät pelot ja ajatukset

rosmarinaa

rosmarinaa

Kommentoinnin ninja
Toukomammat 2016
Ajattelin tehdä tänne tällaisen ketjun, kun varmaan jo me kaikki mietitään tulevaa synnytystä. Meille ensiodottajillehan tää on ihan uus ja outo kokemus ja varmaan pelottavakin jossain määrin. Ja varmasti on myös toisille uudelleen synnyttäjillekkin pelottava ja ajatuksia heräträvä kokemus, joten tänne voidaan purkaa näitä ajatuksia. :)

Mua itteeni ei sinänsä synnytys pelota, mutta mua pelottaa jos tulee repeämiä... Se taitaakin olla mun ainoo kauhu... Toinen mitä pelkään, on piikit. Eli en halua mitään epiduraalia kun se ilmeisesti jätetään tonne selkään. :S pelottaa sekin jo enemmän ku koko synnytys itsessään muuten. :D mut sehän jää nähtäväks, voihan se olla ettei niissä tuskissa sit paljoa piikit kiinnosta. Eli jos siltä tuntuu, niin sit otan, muuten lähden asenteella et ei yhtäkään piikkiä muhun...
 
Minua pelottaa jo nyt ajatus että joudun sektioon. Tiedän että joskus niin on vain tehtävä äidin ja lapsen turvallisuuden takaamiseksi ja se ei tee äidistä yhtään huonompaa, mutta silti pelottaa...

Itseni tuntien masentuisin siitä samaan tapaan kun masennuin esikoisen kohdalla, kun imetys ei onnistunut ja lapsi halusi ennemmin tuttipulloa...
 
Mua ei sinänsä pelota sektio vaikka onkin iso leikkaus, mut silti teen kyllä kaikkeni ettei tarvisi niin synnyttää. Eniten ehkä vaivaa myös nuo piikit ja esikoisen kanssa saadun epiduraalin jättämä kammo, mikä siis myös vaikuttaa etten sektiota halua kun siinä tietty ainakin joutuu epin ottamaan.
Mua ei ehkä niinkään pelota synnytys, mutta aika paljon jännittää vaikka onkin toinen kerta. Ainahan se vähän mietityttää että miten kaikki tulee sujumaan, sitä kun ei voi etukäteen tietää.
 
Mua pelottaa iha järjettömästi kaikki tilanteet missä joutuis laittaa piikin.. Käynnistys, epi, sektio.. Mikä vaan.
Ja mäki oon kuullu nii paljo kauhutarinoita tosta epistä, ni senki takia pelottaa. Kaverilla halvaantu kahdeks päivää alaraajat kokonaan sen laiton jälkeen. Ja sit just näitä et selkäydinnesteet on jääny vuotaa (eikös se tällanen ollu?).

Toki mua sit jonku verran pelottaa et istukasta jää palasia kohtuun ja vuoto vaan jatkuu ja tulee siitä seuraamuksia.

Frozenflower ja baby2, onks teidän aikasempien synnytysten kesto ollu samaa luokkaa, kun teidän äitien? :) omani sanoi, että silläkin on merkitystä millainen synnytys omalla äidillä on ollut. Mun mummo oli nopea synnyttäjä, kaikki synnytykset kesti 4h tai alle. Äitini myös ollut nopea, kolme lasta ja kestot oli 4h, 2h ja 4h.

Siskoni taas puolestaan (meil eri äiti, mut sama isä) synnytti yli 19h ja meni lopulta sektioon. Sama oli ollut hänen äidillää..
 
Minun äitini on ollut melko nopea synnyttäjä. En muista mitä synnytysten kestot on olleet, mutta vaikka olemme kaikki olleet isoja niin (ja pikkusiskoni oli perätilassa) melko helposti ja nopeasti olemme maailmaan putkahtaneet. Minulla esikoisen synnytyksen kokonaiskesto oli noin 13 tuntia. Tämä aika siis supistusten alusta siihen kun istukka oli pihalla. Ponnistusvaihe kesti noin 23 minuuttia, joka on siis ensisynnyttäjälle ihan hyvä aika. Kun poika oli pihalla niin kyllä kätilö totesi, että hyvin menki kun oli iso vauva. Siskoni ensimmäinen tuli kanssa suunnilleen samassa ajassa kuin minun ensimmäinen ja hänen toinen tuli nopeasti.

Niitä repeämiä ei kannata pelätä. Kätilö kyllä yleensä tajuaa leikata ennen kuin repeää. Minulle laitettiin esikoisesta yhteensä seitsemän tikkiä. Vähän täytyi tehdä tilaa vaikka kudos joustikin tosi hyvin. Mutta minulla olikin iso vauva.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi tosi hyvä mieli esikoisen synnytyksestä. Oli tosi mukava kätilö ja hän osasi auttaa ponnistamaan oikein. Sain neuvoja pitkin synnytystä asentoihin, jotka voisivat auttaa kipuihin ja nopeuttaa synnytystä. Kaikki olivat tosi mukavia ja vaikka kiirettäkin taisi olla niin aika kun kätilöä tarvittiin, hän tuli paikalle. Mulla vaan on vähän sellainen asennen itsellä, että "ei tartte auttaa". Pitää vaan oikeasti muistaa, että apua saa kun sitä tarvitsee.
 
rosmarinaa, äidilläni synnytykset ovat muistaakseni kestäneet 6-3h vesien menosta.
Itselläni supistusten alusta istukan syntymiseen meni aikaa 10h 15min eli nopea ensi synnyttäjäksi. Saas nähdä miten toisen kohdalla menee, kun yleensä ne kuulemma ovat nopeampia.

Minua siis sektio pelottaa sillä, että tiedän miten pettynyt olisin itseeni.
Eräällä tutullani on samanlainen ajatusmaailma ja siis en pidä ystäviäni ja sukulaisiani yhtään sen huonompina vaikka heille onkin joutunut suurimmalle osalle tekemään sektio.
Minulla siis ei ole mitään sektiota vastaan, sillä minulle on kyllä tehty muita leikkauksia jonkin verran ja kerran olen katsonut kun käteni oli auki ja näin jänteet, luut ja nivelet. Tulihan siitä heikotusta, mutta en siis pelkää piikkejä tai itse leikkausta ja minusta se on hyvä toimenpide, jolla saadaan pelastettua henkiä.
En nyt tiedä ymmärsikö kukaan pointtiani :shy::sad001
 
Hui apua, oon kyl lukenu tosta leikkaamisestakin, mut tuntuuko se..? Ne vissiin jotenki puuduttaa, mut jos ei oo epiä ni sattuukohan? Kuulostaa vaan niin kamalilta noi repeemiset ja leikkaamiset.

Joo mä kyl ymmärsin mitä meinasit frozenflower. Sitä vaan on niin ankara itselleen, vaikkei pitäisi. :( en usko et mulle tulisi siitä pettynyttä oloa, mutta pelottaa muuten ajatus sektioon menosta.

Sulla ollu ihan hyvä aika tolle synnytykselle. :) ite kans toivon jotain 7-9h synnytyksen kestoks (supistusten alusta istukan syntymään) koska nopea synntys on ilmeisesti vielä kivuliaampi, kun paikat aukeavat niin nopeasti. Näin ainakin mun äitini kertoi omalta kohdalta. Ei ollut ehtinyt edes kivunlievitystä antaa, kun niin nopeita olivat. Vaikka ei hän kyllä ollut muutenkaan halunnut.
Nyt on senkin takia itsellä olo, et oisin parempi äiti ja "supernainen" jos pystyisin olee ilman epiä. :D ihan kuten omakin äiti.
 
Op Minä en itse synnytystä pelkää vaan kivuliaita supistuksia jotka kestäneet 12-18h melkein joka kerralla.epiduraali ja aquarakkulat olleet tehokkaita kivunlieventäjiä mutta nekin voi antaa vasta tietyssä vaiheessa.
 
Mä oon vissiin sellainen, että en stressaa sellaisia asioita, mihin en pysty itse vaikuttamaan (kivut, kesto, sektio), vaan keskityn sellaisiin ratkaistaviin ongelmiin (tällä hetkellä autottomana ja kaukalottomana sairaalaan menopaluu, mukaan tarvittavat tavarat, Ipanan täyttö). Mä oon paljon rennompi, jos edes käytännön asioiden kanssa oon perillä siitä, missä mennään. :) Ymmärrän kyllä muiden pelot ja huolet paremmin kuin hyvin, itselläni tämä suhtautuminen on elämän kolhujen myötä syntynyt/opeteltu, aiemmin olin todellinen etukäteen murehtija ja joka asian moneen kertaan läpimiettijä.

Joka tapauksessa oon mm. sopinut miehen kanssa, että hänen ollessaan yliopistolla laitan jo nyt WhatsAppilla vähemmän tärkeät asiat ja soitan vaan, kun on tarve. Mies sitten puolestaan tästä tietää, että kun mun soittoääni pärähtää, on parempi vastata.

Kivusta mä oon varma, että se yllättää kovuudellaan, mut tässäkin mä oon lähinnä ottanut selvää kivunlievitystekniikoista ja -mahdollisuuksista. En karsasta epiä enkä muutakaan, pitänee vaan luottaa sairaalan henkilökuntaan, jolle nää jutut on jo ihan rutiinia.

... Mun mies, joka on tuntenut mut vuosikausia, on melkoisen yllättynyt mun tyyneydestä. Varoitin kyllä jo, että kivuissani tuun ihan varmasti olemaan itkuinen, ärtyisä ja kaikin puolin kamala. Mies vakuutti selviävänsä. :D
 
Sugarplum Sprite,Sulla on asenne kohdallaan:)Minä olen aina ollut jonkin sortin murehtija niin toivottavasti saisin itsekin hankittua saman asenteen kun sinulla:)
 
Mä en oo ajatellut synnytystä itse asiassa vielä lainkaan. Sain supistuksista hieman esimakua keskenmenneen keskenmenon lääkkeellisen hoidon vuoksi ja pohdin, että joo-o, tätä se sit on. Ei todellakaan ollut herkkua, mutta kummasti se on jo nyt unohtunut, vaikka välillä tuntui sitä, että nousi kylmä hiki, tärisin vain ja tuntui, et lähtee taju, kun sattuu. Mutta noin muuten en synnytystä osaa oikein pelätä, vaikka lähipiirissä on hyvinkin huonosti menneitä tapauksia. Vastapainona on sitten sellaisia "kävelin omin jaloin sairaalaan, lapsi syntyi 50 min päästä"-tapauksia. Epiduraalit ym tuntuvat ikäviltä, mutta toisaalta mietin, että siinä tilanteessa ehkä vaan ajattelee, että tehdään se, mikä on pakko ja toivon, että ammattilaiset tietävät mitä tekevät. Aina tapahtuu virheitä, mutta sille ei itse voi siinä tilanteessa mitään. Että pitää vaan mennä virran mukana...
 
Mä pelkään eniten sitä avautumisvaiheen kipua eli juurikin niitä suppareita. Pelkään että se tulee sattuman niin paljon, että menetän jotenkin kontrollin (en osaa selittää sen tarkemmin).

Hammassärky on pahin kipu mitä mulla on koskaan ollut ja käyttäydyin silloinkin kun nurkkaan ajettu eläin. :nailbiting: (Tilanne olis siis päässyt todella pahaksi ja kipu oli hermosärkyä.)
Piikit, epit yms. on mulle yks hailee, kunhan vaan auttaisivat kipuun.
Muuta en osaa oikeastaan pelätä.
 
Osaaks joku kuvata miltä noi supistukset (synnyttäessä) tuntuu? Mul ei oo mitää käsitystä koko asiasta ja ois kiva osata edes etäisest verrata sitä johonkin. Sama ponnistusvaihe? Voiks niitä ees mitenkää verrata mihinkää?
 
Avautumisvaiheen supistukset oli mulla kaikkein pahimmat, ne on kun menkkakivut x100 ainakin. Tulee sellaisina aaltoina ja huipulla tuntuu ettei selviä ja sitten alkaa laskemaan.

Ponnistusvaiheen supistukset tuntuu ihan järkyttävältä vessahädältä, hirveä paine mutta niihin auttaa se kun saa ponnistaa.

Vaikeinta oli mulla siinä vaiheessa kun tuntu että on pakko ponnistaa mutta ei saanut vielä kun ei ollut aivan täysin auki.
 
Mä en tiiä noista menkkakivuista kun ei ikinä oo ollu, mut v. 2011 mulla alko aivan hirvittävät vatsakivut joille ei löytynyt mitään selitystä.. Ja ne kivut oli niin jäätäviä et itkin ja kierin lattialla. Et oiskohan ne verrattavissa niihin kipuihin sit.. Nyt ei oo ollu melkein 2v mitään, mut ne samat kivut ilmaantuu aina aika-ajoin. Ja mistään ei tosiaan mitään vikaa ole löytynyt..

No, jos ne on ees vähääkään sellaisia kipuka kuin olen kokenut niin ehkä mä sit kestän noi supistuksetki edes jotenki. :D
 
Mun siskon kaikki (3) synnytystä on olleen toosi nopeita. Tämä viimeisinkin vauva joka syntyi tossa kesällä, syntyi niin nopeasti ettei ehtinyt edes tuntia sairaalassa olla kun 4102g poitsu oli jo ulkona. Ja toinenkin poika jonka hän sai tuli niin nopeesti sairaalaan pääsystä että ei hän ehtinyt kun omat housut ottaa pois niin oli jo tulossa poitsu ulos :grin
Mut sitä ne kait sanoo että yleensä esikoisen jälkeiset saattaa syntyä nopeemmin.
Itsellä kesti esikoisen synnytys ekasta supistuksesta - istukan ulos tuloon yhteensä vajaa 20h. Ponnistus vaihe kesti n. 45min (mut oli kyl outoa ponnistaa kun epin takia en tuntenut mitään lihaksia tietenkään saati supistuksia, niin se oli vaan yritettävä ponnistaa aina kun hoitajat ja kätilö sanoi). Ja joo, mulla jäi ne selkäydinnesteet vuotaan, ja siitä kaiken kivun (voin sanoo että mun kivut oli pahemmat ton selydinnesteiden vuodon takia, että jos oisin tiennyt mitä joudun kestävän viikon synnytyksen jälkeen en ikinä olis ottanut epiduraalia) nii nyt en epiä suostu ottaa.
 
Mua pelottaa kotiinpaluu kipuineen. Sairaalassa aattelen jotenkin olevani turvassa ja hyvissä käsissä, mutta kotona sitten minä ja kivut, avuton pikkuinen ja onneton terveyskeskus. Mies on sen verran "isoissa kengissä" ettei tuossa voi pitää kun viikon isyyslomaa. Myös ympäriltä tulevat paineet jännittävät. Äitini jaksaa aina vähätellä pelkoja ja synnytyskipua ja natseilla kuinka imetys on ainoa oikea tapa vauvaa ruokkia. Entä jos onnistukkaan?
 
Pelkään piikkejä, en niinkään kipua, koska se tulee olemaan joka tapauksessa voimakasta. En haluaisi myöskään menettää tuntoa eli epiä, mutta en tiedä kestänkö kipuja ilmankaan. Aquarakkuloidenkin laitto kuulemma sattuu niin hirveästi ettei ole sen arvoista. Kontrollin täydellinen menettäminen ja muiden armoilla oleminen pelottavat, mutta toistaiseksi olen suhtautunut synnytyksen lähestymiseen levollisin mielin.
 
MaiKhi,ei millään pahalla mutta minä jättäisin sun äidin mielipiteet omaan arvoonsa.Jokaisella on erilainen kipukynnys ja toiset kestää kipua enempi kun toiset.Minä voin sanoa että mulla on aina ollut matala kipukynnys.Imetys on myös sellainen ettei voi tietää tuleeko se onnistumaan vai ei.Itse olen jokaiselle lapselle korviketta antanut enkä ole kokenut että olisin sen takia huonompi kun muut.Nytkin luultavasti saan maidonesto lääkkeen koska mulla olla käytössä sellainen lääkitys jossa ei mielellään suositella imettämistä mutta pullolla syöttäminen on jo niin tuttua hommaa:)
 
Parhaani mukaan yritän, mutta hän on ihmisenä melko "läpitunkeva". No jos tilanne vastaan tulee niin tiedän hänen odottaneen mummoutumista pitkään niin voin vaan vedota häneen kommentilla "no auta äläkä märpätä siinä" ja pyytää vaikka siivoamaan. :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top