Supistukset

Täälläkin toivotaan, että Tammikuun puolelle päästään :p Mutta eipä kai noita enää niin tarvitse pelätäkään vaikka raivaisivatkin tietä kun näin pitkällä jo ollaan :) Mieluummin silti vielä se ainakin kaksi viikkoa eteenpäin sinne rv:lle 37.. Jännä juttu, että näin pitkälle pääsi oikeastaan ilman mitään vaivoja.. Pahoinvointi oli alussa sitä, että autossa tuli päänsärky ja siitä huono olo ja muutaman kerran pitkällä automatkalla onnistui oksentamaankin.. Se oli onneksi vain lyhytaikainen vaiva.. Ainoat jotka olivat pidempään, olivat jokapäiväinen päänsärky ja aivan kamala väsytys.. HB sitten lopulta olikin alhainen.. Mutta eipä juuri mainittavia suppareita tai liitoskipuja ole kuulunut koko aikana.. Ja NYT sitten kaikki ilmestyi yhtäkkiä yhden yön aikana.. Olo on kuin olisi sen yön aikana lihonut sen parikymmentä kiloa eikä meinaa muistaa, ettei enää parane kävellä yhtään reippaammin kun alkaa samantien vihloa ja särkeä ja supistella ja repiä jnejne.. :grin Vielä Keskiviikkona tosiaan sanoin neuvolalääkärille ettei vaivoja ole niin mitään.. Taikasanat :grin Illalla sitten alkoikin..
 
Muokattu viimeksi:
Minä oon jo 37+2 ni rupee jännitteleen jo :) En kyllä tiiä miks ollu koko ajan sellane fiilis että tää menee yli. Mutta kun ei voi tietäääää!
 
Pistin taas yöllä wcssä käydessä merkille että supistelee joka kerta suht säännöllisesti mutta ei liioin kipeästi vaan paineen kanssa...ja jatkoin unia. Hullua kun joka yö on säännöllisesti supistuksia :O no jospa ne kypsyttelis siellä paikkoja valmiiks niin ei olis niin pitkä synnytys rutistus tällä kertaa :)
 
Luulin jo, että supistelut rauhoittui kokonaan kun tänään ei mitään ollut kuulunut, eikä eilenkään illalla enää.. Lähdin hieman kävelemään, eikä kauankaan tarvinnut mennä kun alkoi alavatsakivut ja lonkasta repimään oikein kunnolla.. Siitä sitten hissukseen kotio :grin Ei nähtävästi parane liikoja liikkua enää loppuaikana..
 
Mulla on ihan sama, että liikkeessä alkaa supistaa ja ihan kunnolla ja kipeesti. Pitää olla nyt tosi rauhassa pyhät siinä 29.12 saakka ja sit alkaa "urheilee" et sais vauvan heti tammikuun alkuun! :p
 
Mulla on iltaisin alkanut kevyesti supistaa, ja vauva työntää päätä tai nyrkkiä samalla kohdunsuuta vasten. .. inhottava tunne! Muuten ei kipeitä suppareita vielä. Jännityksellä jäädään odottamaan! :)
 
Mulla on ihan ihme polttoja öisin ja niitä ei voi oikeen kellottaa, kun saattavat kestää jopa puolituntia putkeen. Ne ei sit varmaan oo supistuksia vaan jotain "tilan raivausta". Omituista että niitä esiintyy yleensä vaan öisin. Oisko makuu asento sit sellanen että poju painaa tiettyä kohtaa joka aiheuttaa poltot.
 
Mulla kans. Viime yö oli taas KIPEE. Ja nyt on alapää niin murjotun tuntunen. Niiden välissäkin on just jotain polttavaa kipua, jomotusta..ihme yhtä kestosta kipuilua.
 
Öisin ei sentään pääosin ole muutakuin jalkojen särky (ei niin kivaa sekään), mutta iltaisin on alkanut tulla noita tuntuu_kuin_jalkoja_kiskottaisiin_irti tuntemuksia.. Eilen lämmittelin illalla glögiä hellan vieressä niin mietin jo huudanko miehen jatkamaan kun tuli niin jänniä liikkeitä, että pelkäsin jo että huitaisen kattilan hellalta päälleni :confused:
 
Mutta suuri osa synnytyksistä alkaa myös yöllä, kun kroppa rauhottuu ja vauva saa tehdä rauhassa tuloaan.
Että ihmekkös tuo jos teillä öisin on myös kovia polttoja! :) ne on kuitenkin erilaisia varmaan kun ne joita päivisin tulee rasituksesta. Oletan.
 
Mä niin toivoisin, että mun paikat pehmenis ja aukeis sillä lailla huomaamattomasti, hiljaa ja ajan kanssa. Tänään neuvolassa kohdunkaulan lyhentynyt, ulkosuu hieman auki, pituutta 2 cm mutta ei muuta. Tutkimus tuntui kieltämättä ikävältä (eikä ummetus tietenkään tehnyt sitä miellyttävämmäksi). Mietin vaan, että kun tutkimus tuntui kurjalta, niin miltä oikeasti tuntuu kun paikat alkaa aueta.

Siis pieniä kipujahan on ollut, ja välillä vaikka jalkaa nostaessa kun riisuu vaatteita, tulee kipua alapäähän tai nivusiin. Selällään ollessa saattaa lantion seutu kipeytyä ja jäykistyä. Mutta nää on hirveän pientä kremppaa, ei mitään mistä oikeasti voisi valittaa.

Niinpä pelkään niitä oikeita kipuja :sad001
 
Kobe, se ei mahdotonta ole että kypsymistä tapahtuis hissukseen ja ilman suurempia kipuja :) mutta veikkaan että siihen jonkunmoiset tuntemukset tarvii mukaan ennenkun alkaa tapahtua. Mua kovasti kiinnostais mikä tilanne tuolla alhaalla on kaikkien näiden öiden jälkeen, tietäis vähän millä höykällä sinne sairaalaan lähteä..kun haluisin kuitenkin että kerkeävät varulta sen ab-tipan tiputtaa meille. Onneksi viikon päästä maanantaina olis Gravidaan aika jossa testaavat ton strepton ja muutenkin kuulen mikä tilanne kohdunsuulla...siis jos sinne asti pääsee! Kauppa reissu tänään oli tuskallinen kun supisteli samaan aikaan kun mukula riehaantui..ai että sattu niin että kyyneleet vaan valu. No onneksi se on nyt ohi ja kotiin rauhottumaan joulun viettoon ♥
 
Täällä supisteli 4h lauantaina.. loppu kun seinään :) nyt sit puol kymmeneltä alko tänään supistelemaan ja neuvolassa perus käynnillä todettu supistuksien lomassa että masukki on niin syvällä lantiossa ettei terkka meinannu päätä löytää ;) sovittiin kyl et pari viikkoo saa viel pysyy sisällä ! Synnärillekki soitin tossa et mitä tehään ku on supistellu ja viikot on vasta 35+2.. sano vaan et seuraile ja tervetuloa kamojen kanssa sit jos supistukset ei lopu :) koittavat kai estellä sit viel tai jotain :) ja kattovat paikat :)!
 
Jojoba onpas eri käytännöt kun mulle tuolla ksks sanoivat jo sillon 35+0 etteivät estele enää ollenkaan :O että ab-tipan laittavat varulta. Oon kyllä kuullut sitäkin että joillakin jossakin estelty vielä 36+..ilmeisesti on sit paljon eri käytäntöjä..

Muoks. Vieläkö ne supistukset jatkuu?
 
Juu ollaan menos käymään tarkastukses ja nyt kai hakee jotain supistuksia estävää :o mäki oon käsittäny et 35+ ei enää estellä :o
 
Tsemppiä matkaan! Ei ne Tampereellakaan estele enää 35+ jälkeen :)
Voi siis teillekin tulla jojoba joululahja vielä!
 
Takaisin
Top