Sukupuolisensitiivinen kasvatus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toi päiväkodin aikuiset on kyl hyvä, mä en oo ikinä edes pystynyt sanomaan täti, hyi että kuulostaa kamalalta omaan korvaan (tai samaten kun yks muuten todella ei-sovinistinen mies sanoo vaimoaan emännäksi, mut jos se on ok heille niin ei mitään, mä en voisi sietää sitä ilmaisua). Meille päiväkodissa on aikuisia tai jos spesifioi niin aikuisen etunimi, ja näin lapsikin heitä kutsuu. Tädit ja sedät on sit sukulaisia 😅
 
Täytyy sanoa että tää on aihe mikä mua jännittää vanhemmuudessa melkein eniten. Oon itse ollu aina erittäin tyttömäinen, rakastan kaikkea söpöä, kaunista, pinkkiä, pidän lähinnä mekkoja ja hameita ja laittautuminen on aivan parasta. Kun kuulin että saadaan tyttö niin olin jopa vähän kauhuissani, tuntu että olis helpompi kasvattaa poika sukupuolisensitiivisesti koska siihen ei mun omat preferenssit vaikuttais yhtä radikaalisti. Tytön kanssa tuntuu että pitää tietyllä tavalla miettiä miten mä voin olla oma itseni ilman että tuputan samaa hänelle tai yritän määrittää millanen hänen tulee olla. Nyt ekoiks vaatteiks oon valikoinu aika paljon vaaleanpunaista ja söpöä, koska ne miellyttää omaa silmää, mutta toki jollain vaatteiden värillä ei oo mitään väliä sitten kun lapsi itse osaa sanoa mikä häntä itseä miellyttää.

Muiden ihmisten osalta en ajattele sukupuolta juurikaan, mulla on ystäväpiirissä miehiä ja naisia ja lähipiirissä myös transsukupuolisia, joten sinänsä ajattelen että pystyn suhtautumaan näihin asioihin aika avoimin mielin. Toivon että myös oma lapsi saa olla lopulta vaan oma itsensä.
 
Omat lapseni saavat kasvaa siihen sukupuoleen mihin ovat syntyneet. Jos heillä on jotain toiveita, jotka yleisesti ottaen yhdistetään toiseen sukupuoleen, en estä enkä tee aiheesta numeroa. Mutta lähtökohtaisesti tyttö on tyttö ja poika on poika, eikä tätä tarvitse mitenkään "tasata". Lähinnä ärsyttää jos puhutaan "lapsi" eikä tyttö tai poika tai lapsen nimellä. Minusta aivan turhaa, en kannata.

Aikuisena saa olla mitä haluaa ja kannustan siinä kohtaa lastani kohti hänen omia toiveitaan ja tarpeitaan.
 
Tää on kiinnostava kysymys. Koen, että kun puhutaan siitä, saako lapsi käyttää minkä värisiä vaatteita tai vastaavaa, niin liikutaan ihan pintatasolla. Todennäköisesti ne piilevät sukupuoliroolit ja -odotukset on sellaisia, joita ei itse edes huomaa toistavansa. Isoin merkitys on varmasti vanhempien jokapäiväisellä esimerkillä arjessa. Nään tärkeänä sen että lasta tuetaan kohti omaa identiteettiä, kuitenkaan omaa sukupuolta häivyttämättä. Ei se mihinkään katoa, että on tyttö tai poika biologialtaan, vaikka kiinnostais mikä.

Lasten maailma on kuitenkin ihan älyttömän sukupuolittunut, jos vertaa aikuisiin. Esimerkiksi siniset vaatteet, huppari ja lyhyet hiukset naisella ei oo mikään ihme, mutta tytöllä sitä jostain syystä kummastellaan. Itselle leikattiin 2000-luvun taitteessa lapsena lyhyet hiukset helppohoitoisuuden takia ja siitä sitten kiusattiin että "Ootko tyttö vai poika". Tää tuntui lapsena pahalta, muuten en olis yhtään välittänyt siitä, minkälaiset hiukset äiti päätti miulle leikkauttaa. En tiiä, onko nykylapset samanlaisia kuin tällöin.

Itse en ollut koskaan lapsena/nuorena yhtään kiinnostunut ulkonäöstä ja leikin niin tyttökavereiden kanssa barbeilla ja poneilla kuin veljien kanssa pyssyleikkejä. Kouluikäisenä vihasin pinkkiä ja hameita, mutta aikuisena oon taas mekkoja käyttänyt, on vaan jäänyt inho vaaleanpunaista kohtaan. 😂 Pitkään ajattelin, että naiselliset kiinnostuksenkohteet, kuten äitiys tai koti, ja perinteisen tyttömäiset jutut on "noloja" ja jotenkin vähemmän arvostettavia. Halusin tietysti olla siisti, erilainen ja moderni eli ajattelin kaiken tyttömäisen olevan ihan roskaa. Oon kasvanut arvostamaan omaa naiseutta vasta aikuisena. Oonkin miettinyt paljon sitä, miten voisin kasvattaa omat lapset niin, että kaikki asiat on yhtä tärkeitä ja arvokkaita, halusit sitten rassata moottoripyöriä tai puunata kotia. Ei oo miusta nykymaailmassa niin helppoa olla omanlainen, oli ne omat arvot ja halut sitten perinteisiä tai jotain ihan muuta.

Meidän poika on niin perinteisellä tavalla kiinnostunut kaikista poikien jutuista, että itsekin ihmettelen. 😂 Kiinnostaa tällä hetkellä ainoastaan traktorit, muut työkoneet ja työkalut. Mitä enemmän lähtee ääntä, sitä parempi. Oon nukkeja ja pehmoja myös tarjonnut, mutta ei ainakaan tällä hetkellä innosta yhtään. 😂 Yksi lapsuudenystäväni kävi meillä kylässä ja alkoi nauraa ääneen, ettei olis ikinä uskonut näkevänsä miuta lukemassa jotain traktorin teknisiä osia käsittelevää kirjaa lapselle. Oon sitä mieltä, että tää on sitä tärkeintä sensitiivisyyttä, että tukee ja innostuu lapsen kiinnostuksenkohteista vaikka ei niin itseä innostaisi ja olis itse aivan toisenlainen. Mies puhuu, että tytöstä tehdään sitten myös kova traktorimimmi, vaikka oon koittanut vähän varoitella, että jotkut prinsessaleikit saattaakin enemmän kiinnostaa. Tai sitten ei.
 
Suskikitten sanoi:
Ja syy miksi haluaisin lapsille puhekieleen ja kuvailuun neutraaliutta on se mitä näiden sisäistämisestä voi seurata. Esim meillä on tiukassa sanonta kauneus on katoavaista jne ja sit me kutsumme pieniä tyttöjä kauniiksi ja kannustamme olemaan kauniita. Se alkaa ahdistamaan jossain vaiheessa kun itselle on asetettu ”aikaraja”, jolloin ollaan arvokkaita. Mieluummin haluaisin kaikkien pienten lasten oppivan että kaikki ovat kaikkea ja sisäpuolella on eniten merkitystä.
Click to expand...
Koska kauneus on vain hetkellistä, mutta taidot ikuisia, olen tietoisesti panostanut lasten harrastuksiin. Niistä on iloa ja hyvää oloa koko elämäksi. Mutta siitäpä enemmän lasten harrastus -ketjussa. :smiling-eyes:
 
Pysähdyttiin ABC:llä syömässä ja leikkimässä. Taapero osoitteli leikkipaikassa leikkivää lasta ja huusi "tyttö". En kiinnittänyt lapseen huomiota sen enempää kuin siinä Pilttiä syöttäessä vastasin vain että "joo tyttö leikkii". Tähän asti lapsen äiti oli kutsunut lastaan "kulta", mutta nyt alkoi kutsua nimellä, pojan nimellä. Katsoin siinä että miksi oma lapseni oletti toista lasta tytöksi.. Hänellä oli reilun mittaiset kiharat, pompula etuhiuksissa ja vaaleanpunaiset housut. En muuta "tyttömäistä" keksinyt. miten noista 1,5v päätteli kyseessä olevan tyttö? Voi kyllä olla että sanoo kaikkia lapsia tytöksi, en ole ihan varma 🫣

Mutta tästä aloin miettiä sen olevan aika tylsä pojalle, ja varsinkin identiteetin kehitykselle, jos ihmiset ympärillä toistuvasti nimittää tytöksi. Koska sitä joka tapauksessa tapahtuu niin ei siinä vaiheessa auta vain syyttää ympärillä olevia ihmisiä ajattelemattomiksi, ellei lastaan halua jotenkin erityisesti karaista kestämään sitä. Minulla vielä ei omakohtaista kokemusta kun esikoinen vielä niin nuori, mutta mietin että puen hänet kyllä "pojaksi", ja jos hän nyt itse haluaa välttämättä pinkit housut ostettavan (sama esim ponnarihiusten kanssa) niin sanoisin varmaan että ok, mutta tekisin selväksi että monet ihmiset ajattelee että tämä on tyttöjen väri, ettei hämmennä miksi yhtäkkiä häntä kutsuttaisiin vahingossa tytöksi. Että hän tiedostaisi että mahdollinen tytöksi nimitys liittyy siihen väriin, ettei sitten joskus ala ajatella olevansa tyttö perustuen osittain siihen, että monella aikuisellakin on ollut sellaisia ajatuksia hänestä pitkin lapsuutta. Jos saatte yhtään kiinni mitä tarkoitan. Nämä ajatukset nyt vain lähti tuosta yhdestä kokemuksesta, pitää vielä vähän pohdiskella.

Näen tärkeänä kasvattaa lasta vahvaan identiteettiin. Tietämään kuka on, eikä arvailemaan, useasti muuttamaan tai olemaan epävarma itsestään. Mutta samalla haluan kyllä olla sukupuolisensitiivinen monessa asiassa jotka pitkään ovat olleet vain tyttöjen tai poikien juttuja. Hankala vetää ehkä raja näiden kahden ajatuksen välille. Pääasiassa ehkä ajattelen omakohtaisesti esim ammatinvalintaa tai luonteenpiirteitä, mutta tämä ajatus on tietenkin paljon laajempi. Jos poikani nyt tykästyy pinkkiin niin en tietenkään halua sitä kieltää vaan rohkaista tunnistamaan tykästymisensä ja olla välittämättä jossain määrin muiden ajatuksista. Kuitenkin eletään tällä pallolla muiden kanssa ja haluan myös opettaa sitä kautta huomioimaan ja kunnioittamaan toisia, että aina ei voi vain ajatella (isompia asioita silmällä pitäen) omaa napaa.

Sori TAAS pitkä "mitä sylki suuhun tuo" -viesti.
 
Mielenkiintoinen ajatus, että lapsi alkaisi pohtia omaa sukupuoltaan, koska vieraat väärinsukupuolittaa. Meidän pojille ei ainakaan ole käynyt niin, vaikka molempia on usein luultu tytöksi. Ja näitä erehdyksiä on sattunut myös kun lapsella on sinistä, vihreää ja mustaa päällä. Eli ei auta. Liekö sitten siro ruumiinrakenne vai mikä. Välillä olen korjannut, välillä lapsi on itse korjannut. Välillä on annettu olla, mutta saatettu sitten jälkikäteen asiasta puhua.

Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, mutta itse en ala pukea tietyllä tavalla omien tai lasten mieltymysten vastaisesti vain ettei vieraat erehdy. Ennemmin toivoisin yhteiskunnan muuttuvan ja ihmisten oppivan. Eikä sitä tapahdu, jos kaikilla tytöillä on (vähän kärjistäen) pinkkiä röhelöä ja pojilla sinisiä autopaitoja piti siitä tai ei.
 
Itse ajattelin yrittää kasvattaa lasta olemaan reipas ilmaisemaan oman mielipiteensä ja korjaamaan väärin käsityksiä. Se miten tuossa tuun onnistumaan niin näkee sit, mutta ainakin koen että persoonaltaan tää lapsi tulee sanomaan mitä tahtoo… ilmaisee jo nyt tahtoansa asioista vaikka sanoja ei tulekaan.

Meidän perheessä on tapana että vanhemmat oikaisee toinen toisiansa tarpeen mukaan ja myönnetään reippaasti jos ollaan ymmärretty jotain väärin. Toivottavasti tää hieroutuisi lapseenkin niin että jos joku esim sukupuolittaisi hänet väärin niin hän ei arastelisi todeta miten asia on. Samoin toivon että hän pyytäisi reippaasti anteeksi jos käsittänyt jotain väärin. Näkee tulevaisuudessa miten käy.
 
Meidän perheessä esikoispoika kulkee marjapuuron värisessä verkkariasussa (netin kuvasta luulin että on burgundin punainen 😂) ja pikkusisko taas käyttää aika paljon pojan vanhoja unisex vaatteita. Olen kyllä ostanut nyt toiselle enemmän tyttömäistä ja röyhelöä kuin alun perin suunnittelin.

Oma pukeutuminen on myös muuttunut vähän naisellisempaan suuntaan. Olen töissä miesvaltaisella alalla, ja omassa lapsuudessa väheksyttiin kaunistautumista tms. tyttöjen juttuja.

Toivoisin että onnistuisin kasvattamaan molemmista lapsista tasavertaisia kodin hoitajia. Itsellä uskallus auton huoltoon, renkaiden vaihtoon jne on aika vähäinen kun ei juuri lapsena päästetty sellaiseen mukaan. Parisuhteessa taas kodinhoito on liikaa minun vastuulla, enkä haluaisi että meidän tyttö joutuu ottamaan samalla tavalla enemmän vastuuta kuin poika.
 
Selah sanoi:
Mutta tästä aloin miettiä sen olevan aika tylsä pojalle, ja varsinkin identiteetin kehitykselle, jos ihmiset ympärillä toistuvasti nimittää tytöksi. Koska sitä joka tapauksessa tapahtuu niin ei siinä vaiheessa auta vain syyttää ympärillä olevia ihmisiä ajattelemattomiksi, ellei lastaan halua jotenkin erityisesti karaista kestämään sitä. Minulla vielä ei omakohtaista kokemusta kun esikoinen vielä niin nuori, mutta mietin että puen hänet kyllä "pojaksi", ja jos hän nyt itse haluaa välttämättä pinkit housut ostettavan (sama esim ponnarihiusten kanssa) niin sanoisin varmaan että ok, mutta tekisin selväksi että monet ihmiset ajattelee että tämä on tyttöjen väri, ettei hämmennä miksi yhtäkkiä häntä kutsuttaisiin vahingossa tytöksi. Että hän tiedostaisi että mahdollinen tytöksi nimitys liittyy siihen väriin, ettei sitten joskus ala ajatella olevansa tyttö perustuen osittain siihen, että monella aikuisellakin on ollut sellaisia ajatuksia hänestä pitkin lapsuutta. Jos saatte yhtään kiinni mitä tarkoitan. Nämä ajatukset nyt vain lähti tuosta yhdestä kokemuksesta, pitää vielä vähän pohdiskella.
Click to expand...
Näen tämän vähän samana asiana kuin rasismin. Eli kun ympärillä joku möläyttää typeryyksiä, niin tietenkin pitää syyttää ympärillä olevia ihmisiä ajattelemattomiksi, tai jopa vähän älyltään heikoiksi tai äärimmäisessä tilanteessa jopa läpeensä pahoiksi ihmisiksi. Sellaisia ihmisiä on valitettavasti joka yhteisössä, eikä ole mitään järkeä opettaa lasta tukahduttamaan toiveensa ja tuhlaamaan elämäänsä yrittämällä miellyttää typeryksiä/älyltään heikkoja/pahoja ihmisiä, vaan lapsi saa olla juuri sitä mitä haluaa, ja muiden älämölöt jätetään omaan arvoonsa.

Meidän pojalla on pitkä tukka, siis lantiolle asti. Olen neuvonut häntä, että jos joku satunnainen nimittelee häntä tytöksi, hänen ei kannata oikaista sitä heti, vaan esim. jos tyttöporukka leikkipuistossa luulee häntä tytöksi, hänen kannattaa urkkia heiltä tyttöjen jutut eikä sanoa mitään, koska nämä sukupuolittajathan muuttavat käytöstään muiden lasten sukupuolen perusteella. Eli silloin kertoo, kun siitä on itselle hyötyä, muulloin voi ihan vapaasti höynäyttää typeryksiä.

Poikani on mielestään aivan täysin poika, mutta sattuu tykkäämään pitkästä tukasta. Sinänsä yllättävää, että vaikka Suomessa on vahva pitkätukkaisten hevarimiesten kulttuuri, ei poikalapsilla mukamas mitenkään voi olla pitkää tukkaa.

Identiteetti ei muodostu siitä, miten ympärillä olevat ihmiset lasta nimittävät. Tätä on historian aikana testattu, tunnetuin ehkä https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Reimer -- kannattaa lukea. Vaikka häntä kuinka kasvatettiin ja kutsuttiin tytöksi, ei hänestä tyttöä tullut.
 
@Selah ymmärrän hyvin mitä haet takaa. Itsekin yritän löytää tasapainoa noissa asioissa ja haluan tukea lapseni kasvua omaan sukupuoleensa. Meillä siinä pyritään huomioimaan fyysiset erot ja jossain määrin opetetaan ilmentämään sukupuoltaan sosiaalisten odotusten mukaisella tavalla. En esimerkiksi ostaisi pojalle mekkoja, mutta tytöllä niitä on kaappi täynnä.
Samalla kuitenkin haluaisin tytölläni olevan mahdollisuuksia tehdä esimerkiksi ammatillisesti mitä vain valintoja mihin hänen rahkeensa riittävät ja mitä hän haluaa tehdä.

Ehkä ajattelen sukupuolta siten, että kasvamme aikuisuuteen, jossa sillä on merkitystä, vaikka pienillä lapsilla sillä ei ole niin väliä. En esimerkiksi itse kykene tuntemaan vetoa liian feminiinisesti itseään ilmentävään mieheen tai vastaavasti kovin maskuliinisesti itseään ilmentävään naiseen. Ymmärrän poikkeuksiakin toki olevan, mutta lienee yleisintä, että stereotyyppisesti sukupuoltaan ilmentävät ihmiset koetaan viehättävämpinä ja parisuhteella on kuitenkin pääsääntöisesti positiivinen vaikutus ihmisen onnellisuuteen ja terveyteen.

Yksilöllisyyttä saa ja pitääkin ilmentää, mutta sen voi mielestäni tehdä myös sosiaalisesti hyväksytyissä rajoissa tai niitä tyylikkäästi venyttäen, jolloin kanssaihmisten on helpompi tottua erilaisiin asioihin. Tämä on minusta ihan opettamisen arvoinen taito, joka liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten välillä. Hyväksymällä lapsen halun (joka on ristiriidassa sosiaalisten normien kanssa) sellaisenaan opetetaan mielestäni vain omaan napaan tuijottamista.
 
Olen samaa mieltä että asioille on aikansa ja paikkansa ulkonäössäkin. Oma ulkonäköni on usein keskiverrosta poikkeavaa, mutta pukeudun myös ”normien” mukaan esim töitä tai vakavampia juhlia varten. Eli toisinsanoen muutan ulkonäköäni sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi kun haluan tulla otetuksi vakavasti ja uskon että elämme tällä hetkellä maailmassa, missä muut henkilöt harvemmin osaavat ottaa vakavasti poikkeavan näköistä. Se voi olla myös tapa osoittaa huomaavaisuutta toista henkilöä kohtaan esim juuri vaikka häissä, missä ei halua viedä hääparista huomiota.

Mitä suhteen perustamiseen tulee niin en usko että hyvä suhde voi perustua tilanteeseen, missä toinen osapuoli kokee joutuvansa rajoittamaan itseään ja käytöstään tietynlaiseksi. Uskon että kaikki ovat onnellisempia, jos löytävät ympärilleen henkilöitä jotka ovat hyväksyviä oman ulkonäön suhteen. Itse oon osittain katkonut välejä joihinkin henkilöihin, jotka ovat kokeneet etteivät halua näyttäytyä mun seurassa mun ulkonäön vuoksi ja se on ollut ok. En mä halua olla sellaisen henkilön seurassa myöskään, joka on ahdistunut mun olemassa olosta julkisesti. Juttelen heille sit vaikka vaan netissä jne mutta rehellisesti harvoin tulee yhteisiä puheenaiheita tai syitä olla yhteyksissä.
 
Samoilla linjoilla @Suskikitten kanssa. Itsellä on hirmu vaikea samaistua ajatukseen, että kaikkien naisten ja miesten pitäisi toimia samalla tavoin nykyisten normien mukaan. Esim. pukeutuminen on muuttunut historian aikana todella paljon. Ihan jos miettii vaikka miesten korkokenkiä ja pitsihörhelöitä ja peruukkeja..
Itsekään en koe seksuaalista vetoa kovin feminiinisiin miehiin, mutta ei se tarkoita että heidän tapansa olla olisi väärin tai se etten juuri heidän kanssaan halua parisuhdetta.
Ja tilannesidonnaista pukeutumista on niin monenlaista. Itsekin koen että joissain tilanteissa on vain pukeuduttava tilanteen vaativalla tavalla, mutta maskuliinisempi nainen voi pukeutua vaikka housupukuun tai ihan pukuun, jos ei viihdy mekossa näin yhtenä esimerkkinä.
Ja nyt kukaan ei saa loukkaantua. En tarkoita tätä niin. Mutta jos vertaa moniin muihin maihin niin esim. suomalaiset naiset eivät ole siitä naisellisimmasta päästä näin kärjistäen. Kuinka paljon tuolla kadulla näkee todella naisellisia vaatteita naisten päällä. Ja ihan yhtälailla täällä ollaan naisia kuin maissa, joissa naiset korostavat naiseuttaan ihan eri tavalla. Aluekohtaisia eroja tietysti on tässä.
Itsekin olen tätä pohtinut mitä itselle tarkoittaa olla nainen, enkä ole sitä keksinyt. Se on vain joku olemisen taso, joka ei ole sidottu vaatteisiin tai hiuksiin tai meikkaamiseen. Ja nykyisistä lyhyistä hiuksista huolimatta en ole ikinä indentifioitunut poikatytöksi vaan ollut aina naisellinen, tykkään mekoista jne. Uskon kuitenkin että tiettyjen normien pakottaminen aiheuttaa enemmän harmia ja hämmennystä kuin hyvää. Ja jos miettii normeja vaikka satakin vuotta taaksepäin niin aika eri maailmassa eletään nyt. Ja en siis missään nimessä usko sukupuolen häivyttämiseen, koska me ei olla sukupuolettomia olentoja, mutta miten sitä kuuluu ilmaista. Sitä en tiedä. Mikä on oikeasti biologiaa ja faktaa ja mikä kulttuurin tuotosta, joka sekin on arvokasta. Mutta kukaan tuskin haluaisia täällä palata kulttuuriin jossa nainen kuuluu kotiin ja miehen omaisuudeksi vaikka joku voisi tämän teeman varjolla niin argumentoida. Ja taas siis kärjistäen. Eli en usko että tähän on mitään absoluuttista oikeaa vastausta. Mutta sen uskon että maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, eikä kaikkiin tarvitse kokea seksuaalista vetoa tai haluta itse ilmaista itseään samalla tavalla. Nyt pitää mennä laittamaan lapsille aamupalaa... Tämmöinen ajatusoksennus tähän aamuun😅
 
Monella on ajatus, että täydellinen vapaus toisi onnea, mutta muiden kanssa eläessä ultimaattinen vapauden käsite on jo lähtökohtaisesti poisluettu. Toisekseen liika vapaus tuo vastuuta ja mikäli sitä vastuuta ei sen muassa oteta niin se murentaa aina jotain rakenteita. Toisekseen ihminen ei yleensä ole onnellinen vaihtoehtojen kasvaessa suunnattomiksi. Kasvatammeko ihmistä elämään yksin onnettomana vai yhteiskuntaan onnellisena? Vaikutusvaltaa omaan elämään pitää olla, mutta näen harhaisena sen, että olisi mahdollista irrottautua kaikista sosiaalisista normeista. Jos me puretaan sukupuoleen liittyvät sosiaaliset normit niin aina tulee uusia. Vaikka tänä päivänä keskitymme yksilöllisyyteen ja vapauden korostamiseen enemmän kuin koskaan niin omien havaintojeni mukaan nuoret muistuttavat toisiaan enemmän kuin koskaan. Hakevatko he turvaa vertaistensa ryhmästä mikäli vanhemmilla ei ole sitä tarjota ja hyväksyvät heidän norminsa sellaisenaan?

@Suskikitten ihminen ei koe rajoittavansa ilmaisuaan mikäli hänet on alun alkaen ohjattu ilmaisemaan itseään tietyllä tavalla. Ihminen voi aikuisiälläkin vielä muuttua paljonkin, sillä aivomme ovat joustavat, mutta lapsuudessa se on kaikkein helpointa.

Kasvatus ainakin itselle tarkoittaa sitä, että vanhemmat ohjaavat lapsiaan osaksi yhteisöä, jossa nämä tulevat elämään. Opettavat säännöt ja tavat ja tukevat lapsen kasvua yhteisöön. Meillä kaikilla on sosiaalisten normien mukainen liikkumavara ilmentää itseämme yhteisössä ja mikäli poikkeamme siitä reilusti niin sillä on seurauksensa. Jos emme muistuta sukupuoltamme niin sillä on jonkinasteisia seurauksia vaikka siellä parisuhdemarkkinoilla tai jos näytämme pelottavalta niin ihmiset pitävät rikollisena tms. Aina on otettu niitä räikeitäkin poikkeuksia ns mukaan, mutta ihmiset eivät jo ihan biologiansa takia halua liikaa outoja asioita ympärilleen. Outo on usein tarkoittanut vaaraa ja nämä luolamiesajan jäänteet eivät ole poistuneet aivoistamme mihinkään.

Ja @AnniMaria en usko, että kukaan haluaa palata aikaan jolloin nainen oli miehen omaisuutta. Ennemminkin uskon, että olemme palaamassa siihen aikaan, koska miehille ei opeteta miten olla mies ja sitä vailla olevat kaverit keksivät sen toksisemman version miehisyydestä itsekseen... Kaikkiin ei tarvitse tietenkään tuntea vetoa, mutta pidän lisääntymistä ihmisen tarkoituksena ja luonnollisesti toimemme tähtäävät siihen. Lisääntyminen takaa ihmiskunnan jatkuvuuden. Mikäli sukupuolia ei erota toisistaan tai iso osa ihmisistä ei tunne vetoa toisiinsa niin ihmiskunta hiipuu. Toki ymmärrän senkin, jos joku näkee, ettei ihmisiä tarvita maapallolla, mutta kaiken elävän biologinen lähtökohta on kuitenkin lisääntyminen. Tästä syystä pidän myös liikuuntaa ja hyvää ravitsemusta tärkeinä asioina. Ei meidän tarvitse hyväku toisten ja terveiden ihmisten lisäksi menettää sukupuoltakin.

Vielä tuohon suomalaiseen naiseuteen. Kuitenkin parisuhdemarkkinoilla niillä naiseuttaan korostavilla on eniten vientiä. Emme ehkä ole maailman mittakaavassa kaikkein eniten naisellisuutta korostavia, mutta kyllä täälläkin naiselliset naiset vievät parisuhdemarkkinoilla voiton. Ja ainakin itse haluaisin ettei lapseni tarvitse miettiä saako hän kavereita ja myöhemmin kumppania, koska en osannut ohjata häntä sosiaalisesti hyväksyttyyn tapaan ilmentää itseään. Kuten sanoin aiemmin niin rajoja voi venyttää myös tyylikkäästi. Minusta tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin siinä, että lapsi tahtoisi syödä pelkkää karkkia. Se ei ole hänelle hyväksi, joten opetan hänet syömään monipuolisesti terveellistä ruokaa. Tai lapseni haluaisi kiukutella ravintolassa (ilmentää tunteita haluamallaan tavalla) niin ohjaan häntä rauhoittumaan tai poistun sieltä, koska se on paikka, jossa omat tunteet pitää pystyä hillitsemään.
 
@Pilkki24 mikähän mun lapsuuden kasvatuksessa meni pieleen, kun nyt aikuisena pukeudun näin pahasti poikkeavasti normista kun mua kasvatettiin vahvasti naisen muottiin lapsena ulkonäön, käytöksen että asetettiin ammattitoiveet.

Ja tietty tyyliään ja mieltymyksiään oman ulkonäön suhteen voi muuttaa iän myötä. 80 vuotias ei yleensä pukeudu kuin 20 vuotiaana pukeutui. Toki saisi pukeutua jos haluaa kun olisi outoa kieltää aikuista valitsemasta omia vaatteitaan.

Eikä sukupuolta menetä vain sen perusteella, ettei näytä tietynlaiselta. Enemmän mä oon käsityksessä että sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa pyritään purkamaan stereotypioita ja odotuksia sidottuna tiettyyn sukupuoleen, ei hävittämään sukupuolta itsessään. Sukupuoli ei kumminkaan tuu vaatteista tai hiuksista tai meikistä vaan siitä tunteesta miksi kokee itsensä.

Edit jos haetaan huonoa esimerkkiä niin blondivitsit. Niillä on oma stereotypiansa, mutta ei kukaan oikeasti odota että blondit olisi tyhmempiä ja ulkonäkökeskeisiä. Vitsi oikeassa kontekstissa on hauska ja blondi väri ei lakkaa olemasta vain koska emme vaadi blondeja käyttäytymään ulkonäkökeskeisesti ja olemaan tyhmiä.
 
Muokattu viimeksi:
Kevyempää ajatusta välissä: Aloin pohtimaan että varmaan mun aviomiehessäkin on ”jotain vialla” kun päätyi naimisiin mun näköisen kanssa ja perustamaan myös perheen. Vois kysyä hältä illalla aiheesta 😂 mikä sai valitsemaan normaalista poikkeavan ulkonäön omaavan naisen varsinkin kun tiedän hänen pukeutumismieltymyksensä naisissa ja tiedän etten ole pukeutunut silleen arjessa. Ei sillä että se pukeutumistyyli olisi myöskään ”normaali”. Luultavasti olisin pahemmin stereotypisoitu jos pukeutuisin ulos hänen tyylillään.

Mututuntumalta mieheni vastaus olisi varmaan ”persoona”. Tai ainakin toivon että hän pitää musta sen takia kuka olen eikä siksi miltä näytän.
 
Siis mistä nämä jutut sukupuolten häivyttämisestä oikein sai alkunsa? Ei sukupuolisensitiivisyydessä ole kyse sukupuolten häivyttämisestä. Eikä poika muutu vähemmän pojaksi, jos on vaikka kynsilakkaa.

Mitä tulee parin tai vaikka ystävien löytämiseen, niin kyllä ne pitkätukkahevarimiehet, "pelottavat" punkkarit, feminiiniset pojat, maskuliiniset tytöt ja muut rajoja rikkovat on ennenkin oman joukkonsa löytänyt. Usein ne ystävät ja kumppani on niitä samanhenkisiä ja yhtä "outoja". Eli jos yrittää pukeutua massan mukaan, on vaikeampi löytää samanhenkisiä ihmisiä, kun vetääkin puoleensa ulkonäöllään ihan eri henkisiä. En minä edes halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden mielestä olen liian outo.

Jännästi minäkin ikuisena poikatyttönä löysin miehen vierelleni. On vielä ihan stereotyyppisen miehen näköinen, mutta vähemmän ulkonäkökeskeinen.

Eikä se, että antaa pojan pukeutua mekkoon tai tytön leikkiä autoilla tarjoita, etteikö opettaisi mitään normeja. Kyllä mekin puetaan hautajaisiin mustaa (tai lapsille tummaa) ja häihin juhlavaatteet.
 
@Suskikitten enemmän haen sitä, että miksi isommassa kontekstissa olisi tarvetta purkaa sukupuolen ilmentämistä sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa, kun ihmisten käytös isossa mittakaavassa ilmentää toisenlaista tarvetta?

Kuten sanoin niin suurin osa ihmisistä. En itsekään ole mikään keskivertonaisen perikuva monessakaan suhteessa, mutta en kuitenkaan kiellä esimerkiksi sitä, että keskimäärin naisilla on suurempi hoivavietti ja naiset keskimäärin ovat vähemmän aggressiivisia. Tai mitä tahansa eroja mitä sukupuolten välillä on. Ennakkoluulot pohjautuvat meidän tarpeeseen pysyä turvassa ja rikkomalla liikaa sosiaalisia normeja rikomme toisten turvallisuudentunnetta. Voimme joko laittaa kaiken peliin ja aiheuttaa vastakkainasettelua tai voimme tehdä sen sivistyneesti ja tyylikkäästi vähän kerrallaan. Eli jos suurin osa lopulta kokee ettei sukupuolen ilmentämisellä vaikka ulkoisesti ole väliä niin sen muutoksen olisi hyvä tapahtua vähä kerrallaan. Jos puet pojan prinsessamekkoon ympäristössä, jossa se ei ole odotuksien mukaista niin sillä on seurauksia, koska ihmiset eivät ole tottuneet sellaiseen. Jos mieluummin vaikka laitat sen vaaleanpunaisen ponnarin päähän niin se tuskin herättää yhtä voimakasta kummeksuntaa. Siihen on helpompi tottua ja ehkä jonain päivänä se mekkokin on ok.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että sillä sukupuolen ilmentämisellä on merkitystä ja toki puhun sen puolesta aiemmin mainituista syistä. Mutta ehkä tässä tullaan myös minun ajatukseeni siitä ettei liika yksilökeskeisyys ole yhteiskunnan toimivuuden kannalta järkevintä. Ainakin nuorten mielenterveysongelmatilastot ovat nousseet samassa suhteessa sen yksilökeskeisyyden korostamisen myötä. Jonkinlainen korrelaatio löytyy asioiden välillä, mutta onko kausaatiota selviää ehkä, jos asiaa tutkitaan enemmän.

Ja mitä tulee siihen henkilökohtaiseen kokemukseen niin koen liian ilmaisuvapaudenkin olleen haitallista. Siksi liputan kultaisen keskitien puolesta enkä halua antaa lapselleni vapaata kasvatusta tai antaa hänen kuvitella ettei itsensä odotusten vastaisella ilmentämisellä olisi seurauksia. En myöskään halua laittaa häntä liian tiukkaan muottiin vaan antaa ilmentämään itseään tyylikkäästi ja sopivissa rajoissa.

Se paljon liputtamani kultainen keskitie ja maltillinen muutos tässäkin.
 
Vielä: ei lapset tyhjiössä joudu etsimään omaa tyyliään. He näkevät mitä lähellä olevilla ihmisillä on päällään. Ihmisillä on taipumus matkia toisia (näin käsittääkseni syntyy muotikin). Pääasiassa tytöt haluavat mekkoja, koska he näkevät tytöillä ja naisilla ympärillään mekkoja. Ei siinä tarvitse vanhemman tiettyä roolia väkisin tuputtaa.
 
Edit kun karkasi

@Pilkki24 jos me vertailtaisiin miten käytännössä meidän kasvatus toteutettaisiin, niin veikkaan että oltaisiin kohtuu lähellä toisiamme tässä kultaisessa keskitiessä. Tai ainakin toivon niin ja toivon että tää pätisi useimpien vanhempien kanssa. Että ero olisi vain viestinnässä mitä painotamme puhuessamme aiheesta, kun ei näistä viesteistä käy ilmi kuin vain raapaisu siitä toisen henkilön kokonaiskuvasta.

Kun eihän tää sukupuolisensitiivinen muistuttelu koske kaikkia. Se koskee vain niitä perheitä, missä se lapsi nuijitaan tiettyyn muottiin hinnalla millä hyvänsä jos lapsi ei luontaisesti satu sitä haluamaan.

Tää muistutus koskee esim mun omaa äitiä, joka luonnehtii mun ulkonäköä ”skitsofreenikoksi, joka unohtanut lääkkeensä” (en ole koskaan ollut edes epäiltynä skitsofreniasta), jonka kanssa kävin aikuisiällä kolmen päivän huuto riidan, koska halusin omistaa tai olla omistamatta tiettyjä huonekaluja omassa kodissani (selkeästi harvemmin kuin kerran vuodessa vierailu äidiltäni oikeuttaa päättämään sisustuksestani) ja myös että ”ulkonäköni aiheuttaa lapsettomuutta” (koska sadevesi pääsee imeytymään mun aivoihini kampauksen takia ja muuttamaan mun aivojen kautta hormoneja). Tää huonekalukommentti ei sinällään liity sukupuoleen, enemmän vain kuvastaa sitä että meiltä puuttui käsitys rajoista.

Ja mulla on myös kavereista esimerkkejä, joissa usko siitä että esim ”pojilla ei ole ulkonäköpaineita” aiheutti sen että jouduin aamuyöllä väittelemään kaverini päivystykseen kun tää viilsi itseltään ranteet auki ja oon joskus heti herättyäni mennyt hakkaa erin kaverini ovea toiselle puolelle kaupunkia kun tää oli yöllä jättänyt itsemurhakirjeen. Tää jälkimmäinen ei vain kokenut olevansa sopeutuva tähän yhteiskuntaan ja hänkin oli saanut vahingollista viestintää millainen hänen olisi pitänyt olla. Kummatkin elossa tällä hetkellä.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top