Sukupuolisensitiivinen kasvatus

[Elsae]

Niin suojella lasta rajoittamalla lapsen itseilmaisua ja osoittamalla, että vanhempi ei hyväksy lasta sellaisena kuin hän on.

Mun sisko leikkautti väkisin poikalapsensa tukan lyhyeksi, koska pojilla tulee olla lyhyt tukka ja oli joo tosi kiva pitää niiden reissujen jälkeen itkevää lasta sylissä, joka huutoitkee, että äiti haluaa tahallaan pilata hänen itsetunnon.

 

[Suskikitten]

En usko siihen että itsensä rajoitus, koska muut voi suhtautua negatiivisesti, toimii. Koska kaikkia tässä maailmassa ei voi miellyttää ja siinä vain oppii että omalla tahdolla tai tunteilla ei ole merkitystä.

Mut kasvatettiin sillä ajatusmallilla juuri, että jos menen muottiin niin mua ei kiusattaisi ja mun elämä olisi ”helpompaa”. Opin siitä vain että mun oma tahto on merkityksetön ja mun tulee toimia muiden mielen mukaan. Sanotaan näin että oon positiivisesti yllättynyt että oon edelleen olemassa ja koetan olla avaamatta enempää mitä kävin läpi, kun siitä tulee vain kaikille pahamieli.

Olisinko säästynyt kokemuksiltani jos mun ulkonäköä ja käytöstä oltaisi micromanageroitu muiden toimesta? Luultavasti ei, vaikea sanoa, mutta olisi ollut kiva kokea olonsa hyväksi omissa nahoissaan ennen kuin vasta 25 vuotiaana. Ja itken edelleen jos joku sanoo ettei tykkää mun ulkonäöstä, mutta oon sen verran saanut selkärankaa että pukeudun miten haluan. Ja oon tosi oma ulkonäkökeskeinen, koska oon pukenut vasta viiden vuoden ajan itseäni enkä muita varten.

 

[Elsae]

Siis kysehän tässä asiassa on siitä, että kumpi on tärkeämpi lapsen oikeus itseilmaisuun vai vanhemman oikeus päättää lapsensa asioista.

Käytännössähän sulla on vanhempana oikeus päättää lapsesi asioista täysi-ikäisyyteen asti. Jokaisella on oikeus omiin uskomuksiinsa siitä mikä on lapselle hyväksi ja perustella sitä lapsen suojelemisella, vaikka kuinka absurdista asiasta olisi kyse. Tuskinpa sossu on kiinnostunut, vaikka kasvattaisit lapsesi kuinka sukupuolistereotyyppisesti tahansa.

Se kuitenkin on varmaa, että itse voit vaikuttaa vain omiin tekoihin ja ajatuksiin. Muiden ajatuksia tai tunteita ei yksinkertaisesti voi mitenkään tietää. Se, että valitsee projisoida muiden negatiivisia tunteita omaan lapseen itsensä kautta ei ole mitenkään neutraalia eikä lapsen suojelemista. Mites sitten niiden ulkoisten asioiden kohdalla, joihin ei voi itse vaikuttaa? Silmälasit tai vaikkapa liikkumisen apuvälineet tai ihonväri? Yhtälailla niistä voidaan lasta kiusata tai ajatella negatiivisesti. Mutta milläs ne piilotat? Yhä tässäkinkö syy on lapsessa tai vanhemmassa eikä niissä, jotka ajattelevat tai käyttäytyvät negatiivisesti?

 

[Nepeta Cataria]

Mun suhde pukeutumiseen ja ulkonäköön on aika suurpiirteinen, kunhan on suunnilleen soveliaat vaatteet kuhunkin tilanteeseen itsellä ja muksuilla päällä, niin se saa riittää. Asenne on löystynyt huomattavasti iän mukana, ja kun lapsia on useampi niin vaatimustaso laskee yksityiskohtien suhteen. Olen onnistunut hyvin jos jokainen on edes sään mukaisesti pukeutunut ulos karatessaan. Mutta palaute tulee myös aika helposti jos muksut koittavat karata pihalle tukka takussa. Makuasioista pitää pystyä keskustelemaan, se on aika olennaista arvostelukyvyn kehittymiselle. Sillä tavalla meillä löytyy ne kompromissit.

 

[Nepeta Cataria]

Se kuitenkin on varmaa, että itse voit vaikuttaa vain omiin tekoihin ja ajatuksiin. Muiden ajatuksia tai tunteita ei yksinkertaisesti voi mitenkään tietää. Se, että valitsee projisoida muiden negatiivisia tunteita omaan lapseen itsensä kautta ei ole mitenkään neutraalia eikä lapsen suojelemista. Mites sitten niiden ulkoisten asioiden kohdalla, joihin ei voi itse vaikuttaa? Silmälasit tai vaikkapa liikkumisen apuvälineet tai ihonväri? Yhtälailla niistä voidaan lasta kiusata tai ajatella negatiivisesti. Mutta milläs ne piilotat? Yhä tässäkinkö syy on lapsessa tai vanhemmassa eikä niissä, jotka ajattelevat tai käyttäytyvät negatiivisesti?

Käännetään tämä toisin päin; haluan lapseni näyttävän siltä että minun on helppo hänet nähdessäni kokea positiivisia tunteita. Kukapa ei pukisi vauvaansa vaikkapa söpösti? Sama vauva hän on toki ihan miten vain puettuna, tietysti. Tai että kouluikäisellä on hauskoja vaatteita? Pukeutumisella voi herättää tunteita paitsi itsessä, myös ympäristössä. On paljon asioita joihin voi itse vaikuttaa. Enkä usko olevani niin uniikki makuni kanssa, että jos valkkaan yhdessä lapsen kanssa söpöt ja mieluisat vaatteet, niin etteikö ympäristö pääsääntöisesti reagoisi samalla tavalla.

 

[bandoo]

Pakko sanoa että tekisi pahaa leikata 5-vuotiaalle pojallekin siili. Sen ikäinen on siinä rajalla, antaisinko sukupuolesta riippumatta. Tai riippuu hieman lapsen tavallisesta hiustyylistä. Omilla pojillani on pitkät hiukset, joten haluaisin lapsen käsittävän, että siilistä takaisin pidemmäksi kasvattaminen kestää. Jos on muutenkin lyhyemmät hiukset, se ei ole niin iso asia.

Eli saattaisin kieltää, koska en luottaisi päätöksen pysyvyyteen. (Viimeistään kouluiässä kuitenkin antaisin.) Mutta en siksi, että näyttää nimenomaan tytöllä rumalta. Enkä varsinaisesti usko kavereiden hyljeksivän hiusten pituuden perusteella. Jos hyljeksivät, on siinä aikuisella paikka kasvattaa!

Mielestäni sukupuolisensitiivisyys ei ole sukupuolen kieltämistä. Kyllä meillä on poikia ja heitä kutsun pojiksi. Paitsi jos itse ilmaisevat olevansa jotain muuta, sitten menisin sen mukaan.

Nämä on juuri niitä ajatuksia mitä omassakin päässä olen pyöritellyt. Jos lapsi olisi vaikka 10v, niin ihan eri asia. Syy-seuraussuhteen ymmärrys olisi paremmalla tolalla. Nyt hän vain loogisesti päättelee, että pitkät hiukset takkuuntuu, ja takkujen selvittely sattuu, niin jos ei olisi hiuksia, niin ei sattuisi. Mutta jos mennään ajamaan tukka, ja se tuntuu ja näyttääkin ihan erilaiselta, niin se voikin olla kriisi, jota sitten ei niin vain perutakaan, vaikka hiukset toki kasvaa ajan kanssa takaisin.

Mä en jotenkin itse jaksa uskoa, että lapset alkaisi häntä kiusata tämän takia, mutta tokihan kaikki kaverit varmasti kysyisi, että miksi sulla on tuollainen tukka, johon hän sitten voisi selittää. Mut enemmän huolestuttaa aikuisten reaktiot ja sanomiset ja vaikka olenkin valmis puolustamaan lastani tiikerin lailla, niin kyllähän hän ne päivittelyt ja ihmettelyt kuulee, mikä eniten itseäni satuttaisi.

Tuo @litranmitta n ehdottama, että lyhennetään aina aste kerrallaan, oli kyllä hyvä ajatus. Voitaisiin tehdä kompromissi, että ensin vaikka polkkatukka, ja jos sit tuntuu vielä, että haluaa lyhentää, niin joku pottakampaus jne.

 

[Kyfi7]

Emmä kyllä halua vauvaa pukea söpösti, parhaat body oli mustia ja pääkallo ja emo-juttuja sisältäviä, mutta vauvan kanssa toki äidin mielipide omasta mielestä kivoista vaatteista on ok, kun ei se vauva ilmaise muuta kuin jos ois epämukava materiaali vaikka. Heti kun lapsella on oma mielipide niin meen sen mukaan, meillä se alkoi noin 3v, ja tarkoittaa et poika haluaa pinkkiä ja glitteriä no sanottakoon et ei myöskään aina valita mitä kaapista otan pk:hon päälle eli sinänsä voisin vielä valita juttuja. Ite oon sitä mieltä et ei tarvi kenenkään muun mielipiteistä välittää ellei omillaan loukkaa muita. Ja sen myötä oon ainakin ite saanu enemmän ihailua kuin syrjintää jo kouluiässä omasta krhmm konservatiiveille vittuilu tyylilläni

 

[Suskikitten]

Käännetään tämä toisin päin; haluan lapseni näyttävän siltä että minun on helppo hänet nähdessäni kokea positiivisia tunteita. Kukapa ei pukisi vauvaansa vaikkapa söpösti? Sama vauva hän on toki ihan miten vain puettuna, tietysti. Tai että kouluikäisellä on hauskoja vaatteita? Pukeutumisella voi herättää tunteita paitsi itsessä, myös ympäristössä. On paljon asioita joihin voi itse vaikuttaa. Enkä usko olevani niin uniikki makuni kanssa, että jos valkkaan yhdessä lapsen kanssa söpöt ja mieluisat vaatteet, niin etteikö ympäristö pääsääntöisesti reagoisi samalla tavalla.

Hm, luultavasti tän takia mun on hyvin haastava samaistua sun ajatusmaailmaan. Ja en sano tätä riidalla vaan ymmärryksellä omalta kannaltani.

Koska mun pukeutuminen ja miltä haluan näyttää aiheuttaa toisinaan negatiivisia reaktioita, niin olen valitettavan tietoinen että mun käsitys söpöstä ei ole samassa linjassa ympäröivän kulttuurin kanssa. Joten jos valitsisin yhdessä lapseni kanssa vaatteet, niin en voi pitää itsestään selvänä että ympäristö reagoisi kuten mä reagoin.

Sit sekin että mua yritettiin jo saada hyväksyttyyn muottiin itseni sekä muiden toimesta ja se ei vain toiminut, joten koen pelkoa että lapseni oppisi viestin väärin ja lakkaa toteuttamasta omaa tahtoaan. Näin kävi mulle.

Mua myös koulukiusattiin kaikesta muottiin yrittämisestä huolimatta. Samoin kaikkia tuttujani on koulukiusattu. En nyt tiiä että kuulummeko mä ja tuttuni kaikki sit näihin ”rumiin” jotka ”ansaitsevat” tulla kiusatuiksi… sanoisin että olimme vain sopivia kohteita väärässä paikassa. Aika moni tuttuni näytti ”normaalilta” ja tuli kiusatuksi. Valitettavaa että jotkut joutuu kohteeksi, mutta en usko että ulkonäkö on lapsille suurin syy kiusata. Eikä mulla oo ratkaisua lopettaa kiusausta kun en sitä koskaan keksinyt omassa lapsuudessanikaan.

 

[Nepeta Cataria]

Mua myös koulukiusattiin kaikesta muottiin yrittämisestä huolimatta. Samoin kaikkia tuttujani on koulukiusattu. En nyt tiiä että kuulummeko mä ja tuttuni kaikki sit näihin ”rumiin” jotka ”ansaitsevat” tulla kiusatuiksi… sanoisin että olimme vain sopivia kohteita väärässä paikassa. Aika moni tuttuni näytti ”normaalilta” ja tuli kiusatuksi. Valitettavaa että jotkut joutuu kohteeksi, mutta en usko että ulkonäkö on lapsille suurin syy kiusata. Eikä mulla oo ratkaisua lopettaa kiusausta kun en sitä koskaan keksinyt omassa lapsuudessanikaan.

Harmi että sinua kiusattiin. Se on aika yleinen juttu, kuten tuot esiin että monia kavereitasikin kiusattiin. Uskoisin että sinua ei kiusattu pukeutumisesi takia, se vaan oli asia johon kiusaaja pystyi tarttumaan ja huomasi sinun reagoivan. Kiusaaja kokeilee ja kokeilee kunnes löytää jotakin mistä toinen älähtää, mikä tahansa kelpaa. Sellaisen kohteeksi kun joutuu niin ei ole väliä mitä teet tai millainen olet. Minä olen vain sivuuttanut sellaiset, toki paskanpuhuminen jatkuu toki selän takana, mutta minkäs teet.

 

[Pilkki24]

En ihan ole päässyt täysin sinuiksi tämän länsimaisen yksilöllisyyskeskeisyyden kanssa. Eli miksi meidän pitäisi olla kaikessa kauhean sensitiivisiä yksilöä kohtaan sen sijaan, että ihmiset opetettaisiin löytämään paikkansa yhteisöstä ja elämään sen säännöillä. Sääntöjä voidaan sitten yhteisönä hiljalleen muokata, mutta lähtökohtaisesti ajatus, että seurataan pelkästään yksilön tarpeita on minusta hieman outo. Sosiaalisille sukupuolinormeille ja sukupuolten erottelulle on syynsä, joka juontaa seksuaalisesta kanssakäymisestä aikuisiällä ja siihen aikuisuuteen me lapsia kasvatetaan. Heteronormatiivisuus juontaa puolestaan juurensa siitä, että suurin osa ihmisistä on heteroita ja onhan se ihmiskunnan jatkuvuuden takia luonnollinen tila, että näin on. Se ei poista vähemmistöjen olemassaoloa tai arvoa, mutta tehokkaasti toimiva yhteiskunta ei pyöri poikkeusten vaan enemmistön ehdoilla.

Pohdin jonkunverran lapseni kasvattamista sukupuoleensa tai sitä mitä se sukupuoli tarkoittaa. Etenkin, kun itse olen näitä yltiösensitiivisesti kasvatettuja, jotka olivat murrosiässä sitten aika hukassa oman sukupuolensa ja sukupuoliroolien kanssa. En halua mennä ojasta allikkoon eli luoda tiukkoja raameja, mutta en myöskään halua häivyttää sukupuolta kaikesta tekemisestä ja olemisesta. Ehkä yritän löytää kultaista keskitietä ja kuvata edelleen miehiä komeiksi ja naisia kauniiksi, mutta annan lapseni leikkiä niin autoilla kuin nukeillakin.

 

[Llaurana]

Tuli tämä sukupuolisensitiivinen kasvatus mieleen, kun olen alkanut käydä perhekerhoissa tänä syksynä 1-vuotiaan tyttäreni kanssa. Puen tyttöä milloin mitenkin, ja vaatehankintoja ohjaa ennen kaikkea käytännöllisyys, hinta (= käytettyjä paljon) ja mukavuus. Omaan silmään puhtaasti poikavaatteita en osta (esim. sininen paita jossa auto), mutta muuten en erottele vaatteita tai värejä ja kaapista löytyy sinistä ja mustaa paitaa siinä missä hempeää vaaleanpunaista röyhelöä.

Perhekerhoihin mennessä tytöllä on ihan sattumalta ollut päällä "poikavärejä". Tänään vihreä body, jossa painettuna eri eläimiä, sekä mustat housut. Edellisellä kerralla vihreä ribbihaalari. Ekalla kerralla tyttöni ribbihaalarissaan oli "komea poika" ja tänään vihreä-mustassa asussaan "pätevä isäntä". Nämä siis toisten äitien suusta ystävällisesti lausuttuja kehuja, kun ovat olettaneet lapseni vaatetuksen perusteella pojaksi. En ole korjannut olettamaa, vaan ajatellut että ehkä he jossain vaiheessa huomaavat virheensä ja miettivät jatkossa tarkemmin miten puhutella tuntematonta vauvaa. Mutta vahvassa tuntuu elävän ajatus tyttöjen ja poikien vaatteista!

Mitä tulee omaan kasvatusideologiaani, niin kasvatan lasta biologisen sukupuolensa mukaan, ellei hän toisin jossain vaiheessa ilmoita. Ts. pidän häntä tyttönä ja puhuttelen häntä tytöksi. Se ei kumminkaan poista sitä, että pyrin opettamaan hänelle suvaitsevaisuutta.

 

[Pingviiniemo]

Niin suojella lasta rajoittamalla lapsen itseilmaisua ja osoittamalla, että vanhempi ei hyväksy lasta sellaisena kuin hän on.

Mun sisko leikkautti väkisin poikalapsensa tukan lyhyeksi, koska pojilla tulee olla lyhyt tukka ja oli joo tosi kiva pitää niiden reissujen jälkeen itkevää lasta sylissä, joka huutoitkee, että äiti haluaa tahallaan pilata hänen itsetunnon.

Tämä! Mun esikoispoika vieläkin välillä harmittelee, että miksi leikkasin hänelle pienempänä lyhyen tukan. En enää ikinä leikkaa lapseni tukkaa lyhyeksi ennenkuin hän osaa itse kertoa mitä halua…

 

[Selah]

En ihan ole päässyt täysin sinuiksi tämän länsimaisen yksilöllisyyskeskeisyyden kanssa. Eli miksi meidän pitäisi olla kaikessa kauhean sensitiivisiä yksilöä kohtaan sen sijaan, että ihmiset opetettaisiin löytämään paikkansa yhteisöstä ja elämään sen säännöillä. Sääntöjä voidaan sitten yhteisönä hiljalleen muokata, mutta lähtökohtaisesti ajatus, että seurataan pelkästään yksilön tarpeita on minusta hieman outo. Sosiaalisille sukupuolinormeille ja sukupuolten erottelulle on syynsä, joka juontaa seksuaalisesta kanssakäymisestä aikuisiällä ja siihen aikuisuuteen me lapsia kasvatetaan. Heteronormatiivisuus juontaa puolestaan juurensa siitä, että suurin osa ihmisistä on heteroita ja onhan se ihmiskunnan jatkuvuuden takia luonnollinen tila, että näin on. Se ei poista vähemmistöjen olemassaoloa tai arvoa, mutta tehokkaasti toimiva yhteiskunta ei pyöri poikkeusten vaan enemmistön ehdoilla.

Pohdin jonkunverran lapseni kasvattamista sukupuoleensa tai sitä mitä se sukupuoli tarkoittaa. Etenkin, kun itse olen näitä yltiösensitiivisesti kasvatettuja, jotka olivat murrosiässä sitten aika hukassa oman sukupuolensa ja sukupuoliroolien kanssa. En halua mennä ojasta allikkoon eli luoda tiukkoja raameja, mutta en myöskään halua häivyttää sukupuolta kaikesta tekemisestä ja olemisesta. Ehkä yritän löytää kultaista keskitietä ja kuvata edelleen miehiä komeiksi ja naisia kauniiksi, mutta annan lapseni leikkiä niin autoilla kuin nukeillakin.

Mielenkiintoisia pointteja. Juontaa ehkä juurensa siihen että halutaan
A) Suojella meidän lapsia kaikelta pahalta. Se monesti juurikin aiheuttaa enemmän pahaa lapselle kuin hyvää. Ajattelen että vanhempana pitäisi uskaltaa enemmän olla pahalta tuntuva vanhempi eli asettaa rajoja jotka tietää oikeiksi ja antaa lapsen tehdä asioita joissa häntä voi myös sattua.
B) Meiltä alkaa yhteiskuntana todellakin hämärtymään oikean ja väärän kollektiivinen käsitys. Kaikki perustuu nykyään yksilön tunteisiin. Mutta toisaalta ollaan sellaisia sokeita laumaeläimiä, kun sopuleita jotka lauman seassa vaikka hyppäävät kalliolta alas.
C) Meidän oma kasvatuskokemus yritetään kääntää toisin päin, koska oletetaan että tietyt ongelmat johtuivat siitä.
D) Halutaan uskoa että meidän oma lapsi on erityinen ja herkästi lähdetään ruokkimaan pientäkin vihjettä, mikä tuntuisi massasta erottavalta piirteeltä.

 

[Pilkki24]

Mielenkiintoisia pointteja. Juontaa ehkä juurensa siihen että halutaan
A) Suojella meidän lapsia kaikelta pahalta. Se monesti juurikin aiheuttaa enemmän pahaa lapselle kuin hyvää. Ajattelen että vanhempana pitäisi uskaltaa enemmän olla pahalta tuntuva vanhempi eli asettaa rajoja jotka tietää oikeiksi ja antaa lapsen tehdä asioita joissa häntä voi myös sattua.
B) Meiltä alkaa yhteiskuntana todellakin hämärtymään oikean ja väärän kollektiivinen käsitys. Kaikki perustuu nykyään yksilön tunteisiin. Mutta toisaalta ollaan sellaisia sokeita laumaeläimiä, kun sopuleita jotka lauman seassa vaikka hyppäävät kalliolta alas.
C) Meidän oma kasvatuskokemus yritetään kääntää toisin päin, koska oletetaan että tietyt ongelmat johtuivat siitä.
D) Halutaan uskoa että meidän oma lapsi on erityinen ja herkästi lähdetään ruokkimaan pientäkin vihjettä, mikä tuntuisi massasta erottavalta piirteeltä.

Tuohon C kohtaan syyllistyn itsekin. Toisaalta kuten sanoin niin yritän löytää kultaista keskitietä etten itse menisi toiseen äärilaitaan. Eli liekö se juurisyy ennemmin siellä, että yritetään löytää jotain kaiken selittävää aatetta ja seilataan äärilaitaan, koska se on helpompaa kuin se tasapainoilu.

Muuten kyllä hyviä pointteja, joista olen monesta samaa mieltä. B kohdan huomio laumaeläimistä ehkä vertautuu siihen ettei sitä yksilöllisyyden aatetta kyseenalaisteta, kun se on kerran kollektiivisesti hyväksytty.

 

[Kyfi7]

Mun mielestä se et saa yksilönä toteuttaa itseään ja olla oma itsensä vaikka olisi marginaalia ei poista sitä etteikö voisi toimia yhteiskunnassa rakentavana palikkana, esim ei pukeutumisen tai ulkonäöllisen tyylin pitäisi vaikuttaa siihen miten toimitaan muiden hyväksi mut tässäkin tulee esiin tuo tasapainon hakeminen nöiden kahden välillä...

 

[Pilkki24]

Mun mielestä se et saa yksilönä toteuttaa itseään ja olla oma itsensä vaikka olisi marginaalia ei poista sitä etteikö voisi toimia yhteiskunnassa rakentavana palikkana, esim ei pukeutumisen tai ulkonäöllisen tyylin pitäisi vaikuttaa siihen miten toimitaan muiden hyväksi mut tässäkin tulee esiin tuo tasapainon hakeminen nöiden kahden välillä...

Käytännön kannalta esimerkiksi juhlapukeutumisella ei ole väliä, mutta tuntuu hyvältä, jos arki eroaa juhlasta. Annetaan erityinen merkitys sille juhlatilaisuudelle pukeutumalla eri tavalla kuin arjessa. Pukeutumalla etiketin mukaan kunnioitamme juhlan järjestäjää ja tilaisuutta.

En tiedä onko sukupuolittuneesta pukeutumisesta haittaakaan. Lapset tunnistaa tällöin omaksi sukupuolekseen. Meidän tyttöä kutsuttiin pienempänä pojaksi vähän väliä. Etenkin, jos erehdyin laittamaan vaikka harmaat collarit ja poikamaisen hupparin. Ei sitä käynyt vaaleanpunaisten mekkojen kanssa. En minä siitä pahastunut tai jaksanut edes aina alkaa korjaamaan. Itsehän olin pukenut lapseni vastoin sosiaalista normia. Minä näen, että sukupuolella on väliä ja joissain asioissa tyttöjä ja poikia on hyvä kasvattaa eri tavalla, koska odotukset ja roolit tulevaisuudessa ovat osittain koodattuna ihan meidän biologiaan. Se sukupuolta ilmentävä vaatetus auttaa ulkopuolisia erottamaan millä tavalla lapseen suhtaudutaan. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat halunneet toimia niitä perinteisiä rooleja vastaan ja heille pitää löytyä paikkansa yhteiskunnasta, mutta pääsääntöisesti olisi minusta hyvä kulkea biologisen sukupuolen ja sen ympärille rakentuneiden sosiaalisten normien ehdoilla. Ne normit toki muuttuvat kautta ajan, mutta sukupuolten häivyttäminen ei mielestäni auta luomaan tasa-arvoa vaan lopulta heikentää sitä meidän kaikkien häviöksi.

 

[Suskikitten]

Itse oon naisellinen nainen erittäin miesvaltaisella alalla, mikä johtanut siihen että puhekielessä työpaikalla että ammattikorkeakoulussa mut voidaan jättää ulkopuolelle. Mulla pitänyt yrittää tilannekohtaisesti tulkita että ”jätkät” kutsuttiin just jonnekin niin oonko mä mukana tiimissä vai en. Sit on se vähän kiusallista ollut aina kun tehtiin esim luokassa ohjeistus ja opettaja livauttaa sinne vahingossa ”pojat” ja sit joutuu erikseen täydentämään hengenvedon jälkeen ”…sekä mun nimi”. Henkilökohtaisesti ei mua haittaa vaikka joku käyttäisi muhun miespuolisiin viittavia sanoja, mutta en oo koskaan oikaissut asiaa, koska haluaisin että näillä aloilla puhekieli muotoutuisi sukupuolineutraalimmaksi. Vaikea tuntea kuuluvansa joukkoon kun on niin räikeästi erilainen kaikin mahdollisin tavoin muista ja sit vielä erikseen puhutellaan mua. Ja kyllähän mun työpaikalla vähitellen muutos tapahtui puhekielessä neutraalimpaan päin kun olin ollut tarpeeksi monta vuotta samassa paikassa ja koin oloni vähemmän ulkopuoliseksi. Ja huom en koskaan sanonut mitään vaan tää oli luontainen kehitys mun huomioimisesta.

Ja kyllähän niitä hyväntahtoisia vitsejä kuuli kuten ”lumikki ja seitsemän kääpiötä” mun tiimistä muilta tiimeiltä.

Ja syy miksi haluaisin lapsille puhekieleen ja kuvailuun neutraaliutta on se mitä näiden sisäistämisestä voi seurata. Esim meillä on tiukassa sanonta kauneus on katoavaista jne ja sit me kutsumme pieniä tyttöjä kauniiksi ja kannustamme olemaan kauniita. Se alkaa ahdistamaan jossain vaiheessa kun itselle on asetettu ”aikaraja”, jolloin ollaan arvokkaita. Mieluummin haluaisin kaikkien pienten lasten oppivan että kaikki ovat kaikkea ja sisäpuolella on eniten merkitystä.

Sit useampi tapaus mun lähipiirissä kokee epämukavuutta omaa sukupuoltaan kohti, koska eivät koe samaistuvansa tän sukupuolen odotuksiin. Yks oli jopa niin hämmentynyt sukupuolestaan että luuli olevansa vastakkainen, koska häntä oltiin kasvatettu niin vahvasti olemaan stereotyyppisesti biologinen sukupuolensa. Terapiassa sit hän käsitteli sitä ajatusta että nainen ja mies ei ole mustavalkoinen käsite ja hän nyt aikuisena kokee olonsa hyväksi biologisessa sukupuolessaan.

 

[Pilkki24]

@Suskikitten ymmärrän ajatuksen ja olen itsekin tehnyt työurani miesvaltaisilla aloilla miettien viitsinkö vaikka osallistua saunailtaan ja millä tavalla. Kyllä siinä on omat haasteensa olla se erilainen siellä joukossa. Mutta ei se minusta muutu siitä muuksi leikkimällä ettei eroja ole. X ja pojat on ollut ihan toimiva kutsuhuuto. Jos on pyydetty vain poikia ja ihmetelty miksi en ole mukana niin olen heittänyt, että luulin teidän menevän miesten pukkariin tekemään jotain "poikien juttuja" mihin miulla ei ole asiaa tms mikä on keventänyt tunnelmaa.

Hälventämällä eroja emme kuitenkaan voi puhua oikeista tasa-arvo-ongelmista mikäli niitä eroavaisuuksia ei haluta edes tunnustaa. Tosiasia on se, että naisina joudumme biologiamme vuoksi tulemaan työelämässä takamatkalta monessa asiassa. Työelämä on rakennettu miesten ehdoilla eikä se ole pysynyt perässä muutoksessa, jossa naiset ovat lisääntyneet työelämässä. Miesvaltaiset alat ovat monissa asioissa naisvaltaisia peräjäljessä mitä tulee naisten huomioimiseen. Tämä muuttuu pikkuhiljaa, kun naisia tulee enemmän näille aloille. Välillä ärsyttää vietävästi, mutta maailma ei ole valmis.

Ja siinä missä sinun ystäväsi ovat kärsineet kapeasta muotista niin minä kärsin kasvatuksessani sukupuolierojen hälventämisestä. Pojilla on aika paljon etumatkaa esimerkiksi fysiikassa ja koin huonommuuden tunnetta, kun en juossut yhtä nopeasti kuin nopein poika yms. Ei minulle kerrottu etten voi juosta yhtä nopeasti vaan minulle kerrottiin, että voin tehdä kaikkea samaa mitä pojatkin. Mietin miksi en kovallakaan harjoittelulla ole yhtä vahva ja nopea kuin ne samalla tavalla harjoittelevat pojat. Eli siinä missä monella ikätoverilla oli liian kapea naisen malli niin itselläni se olisi voinut olla jos ei kapeampi niin ainakin realistisempi. Tätä hain omalla lausunnollani kultaisesta keskitiestä. Omat vanhempani vain toteuttivat samaa kasvatusmetodia jo ysärillä mikä on monelle ihanne tänä päivänä. Itse ottaisin ehkä askelen taaksepäin.

 

[Suskikitten]

@Pilkki24 luulen että ollaan loppupeleissä aika samoilla linjoilla tässä eroavaisuud ajatuksessa. En haluaisi että oma lapseni ymmärtäisi väärin sitä, mitä omassa kehossa on ja tapahtuu.

Veikkaan että meillä kahdella kasvatus tuo tän näkemyseron mitä painotetaan, koska itse olin niin pahasti sukupuolirooleihin kasvatettu etten sisäistänyt miesten olevan edes ihmisiä ennen kuin 20 vuotiaana koin ahaa elämyksen. Ja en ollut sisaruksistani valitettavasti ainoa, joka ei ollut tiennyt tätä faktaa.

Luulin miehiä naisista eroaviksi olennoiksi, vähän niinkuin alieneiksi. Että me toimimme hyvin eri tavoin kaikessa, emme kykene ajattelemaan samalla tavoin, emme voi tuntea tunteita samalla tavoin ja emme voi tehdä samoja asioita.

 

[Vargynja]

Käännetään tämä toisin päin; haluan lapseni näyttävän siltä että minun on helppo hänet nähdessäni kokea positiivisia tunteita. Kukapa ei pukisi vauvaansa vaikkapa söpösti? Sama vauva hän on toki ihan miten vain puettuna, tietysti. Tai että kouluikäisellä on hauskoja vaatteita? Pukeutumisella voi herättää tunteita paitsi itsessä, myös ympäristössä. On paljon asioita joihin voi itse vaikuttaa. Enkä usko olevani niin uniikki makuni kanssa, että jos valkkaan yhdessä lapsen kanssa söpöt ja mieluisat vaatteet, niin etteikö ympäristö pääsääntöisesti reagoisi samalla tavalla.

Minä en näe tätä sen parempana ajatusmallina. (Mutta kaikille mielipiteille on toki tilaa. Haluan vain selittää, miten itse asian näen.) Vauvan voi vielä pukea itseään varten. Mutta isompaa lasta ei. Isompi lapsi saa pukea itsensä itseään miellyttävällä tavalla, ei miellyttääkseen muita. (Järki mukana totta kai. Lapsi ei voi päättää mennä pakkasella kesävaatteissa ulos.) Lähtökohtaisesti lapsi herättää positiivisia tunteita vaatteista tai hiustyylistä riippumatta.

Ajatusmalliini vaikuttaa varmasti samankaltaiset kokemukset kuin @Suskikitten illä. Olin koulukiusattu ja yritin olla mahdollisimman tavallinen - ja olin silti koulukiusattu. Vuosien miellyttämisyritysten jälkeen olen alkanut vasta aikuisena löytää omaa tyyliäni - omaa itseäni.

Eikä sukupuolisensitiivisyys mielestäni ole sukupuolien häivyttämistä. Se on tilaa olla juuri niin tyttömäinen tai poikamainen kuin haluaa. Samaan aikaan voi esim. kertoa tytöille kuukautisista tai siitä kuinka miehet on yleensä vahvempia. Ei ne sulje toisiaan pois. Näkisin myös tärkeänä nähdä stereotyyppiset naisten ja miesten ominaisuudet yhtä arvokkaina. Eikä esim. herkkyyttä heikkoutena ja miehiä fyysisen vahvuutensa vuoksi naisia parempina. (Ja näin ollen "pojat ei itke" kasvatuksen turhana.)

En myöskään ihan ymmärrä, miksi vähemmistöjä ei voi ottaa huomioon, jos/kun se ei ole keneltäkään pois. Miesvaltaisella alalla ei tarvitse puhua jätkistä ja siitä yhdestä naisesta. Tai päiväkodissa voi puhua aikuisista/hoitajista/opettajista eikä tädeistä ja siitä yhdestä sedästä. Tai kun heteronormatiivisuus mainittu, niin en näe miksi samansukupuolisten välinen avioliitto olisi keneltäkään heterolta pois. (Ja silti sitä on valtavasti vastutsettu. Ei toki onneksi täällä foorumilla.) Näin esimerkkeinä. On mahdollista rakentaa yhteiskunta, jossa vähintään suurimmalla osalla on hyvä olla, jos vain tahtoa siihen löytyy.