Sisarussuhteen tukeminen
- Ketjun aloittaja Mur
- Aloituspäivämäärä
Aloitan itse apua ja näkökulmaa kysellen;
Meillä tuntuu että sisarussuhde kahden lapsen kohdalla menee railakasta alamäkeä enkä vanhempana oikein tiedä miten lähtisin tilannetta korjaamaan.
Isolla ikäerolla olevat sisarukset, joista esikoinen on nepsy ja hänen (ali)aistituntemuksensa ovat osa sisarussuhteen haasteita. Isosisarus jatkuvasti haluaa olla kontaktissa nuorempaan, jota ei aina kiinnosta. Esikoisen on todella hankala ymmärtää oman tilan merkitystä sekä miten pikkusisarta voi koskea ja kuinka rajua leikkiä voi leikkiä, vaikka tästä on jo yli vuosi päivittäin käyty keskustelua. Oma pinna alla olla siinä vaiheessa että nykyään hyvin epähedelmällisesti usein kiellän esikoista koskematta pikkusisarukseen sillä toistuvasti hän esimerkiksi kaataa tämän kun suukottaa tai halaa. Eli sisarusten välillä on hyvin vähän positiivisia kohtaamisia, lähes kaikki toiminta on sellaista johon aikuinen joutuu jollain tavalla puuttumaan.
Toiseksi esikoinen nykyään tekee jo ihan tietoisesti kiusaa, vie lelut ja tönii tai työntää jotain naamalle yms. Esikoinen saa päivittäin omaa aikaa jomman kumman aikuisen kanssa mielestäni reilusti (1-2h). Tätä on sanoitettu sen kautta miltä toisesta tuntuu, kielletty ja nykyään on myös seurauksena ns. jäähy aikuisen kanssa tai pöydän ääressä rauhoittuminen jonkin muun tekemisen parissa. Lapsi on nimittäin hyvin usein ylikierroksilla joita on nykyään kovin vaikea saada alas.
Viimeksi kun juttelin esikoisen kanssa, hän sanoitti ettei tykkää pikkusisaruksesta. Sain selville että häntä häiritsee kun pikkusisarus satuttaa (on vielä todella pieni) ja tästä juteltiin - kerroin ettei pikkusisaruskaan saa satuttaa ja tästä täytyy tulla kertomaan aikuiselle jos niin käy. Toki yritämme aktiivisesti estää. Myös leikkien ja rakennelmien rikkominen harmittaa, minkä vuoksi olemme pyrkineet mahdollistamaan tiloja joissa olisi turvallista rakennella tai säästää rakennelmat - esikoinen ei vain usein näitä halua hyödyntää vaan leikkiä tietysti siinä missä sisaruskin jolloin tilanteita on hyvin vaikeaa estää vaikka istuisi vieressä.
Meillä tuntuu esikoisen kanssa muutenkin menevän sukset ihan ristiin kun ollaan jatkuvasti napit vastakkain ja oma mieli on jo kääntynyt hyvin negatiiviseen ajatuskiertoon jota en meinaa saada pysähtymään. Samoin "huomaa hyvä" alkaa olemaan todella vaikeaa kun lähes jokaiseen asiaan pitää aikuisen puuttua ohjaamalla tai komentamalla, lähtien vessassa käymisestä ja ruokailusta. Tähänkin otan mielelläni vinkkejä vastaan. Tiedän yhteyden olevan avain, mutta se kyllä pätkii nyt niin pahasti että epäkypsästi aikuisenakin on olo että en jaksaisi sitä yrittää palauttaa vaikka se on velvollisuuteni!
Meillä tuntuu että sisarussuhde kahden lapsen kohdalla menee railakasta alamäkeä enkä vanhempana oikein tiedä miten lähtisin tilannetta korjaamaan.
Isolla ikäerolla olevat sisarukset, joista esikoinen on nepsy ja hänen (ali)aistituntemuksensa ovat osa sisarussuhteen haasteita. Isosisarus jatkuvasti haluaa olla kontaktissa nuorempaan, jota ei aina kiinnosta. Esikoisen on todella hankala ymmärtää oman tilan merkitystä sekä miten pikkusisarta voi koskea ja kuinka rajua leikkiä voi leikkiä, vaikka tästä on jo yli vuosi päivittäin käyty keskustelua. Oma pinna alla olla siinä vaiheessa että nykyään hyvin epähedelmällisesti usein kiellän esikoista koskematta pikkusisarukseen sillä toistuvasti hän esimerkiksi kaataa tämän kun suukottaa tai halaa. Eli sisarusten välillä on hyvin vähän positiivisia kohtaamisia, lähes kaikki toiminta on sellaista johon aikuinen joutuu jollain tavalla puuttumaan.
Toiseksi esikoinen nykyään tekee jo ihan tietoisesti kiusaa, vie lelut ja tönii tai työntää jotain naamalle yms. Esikoinen saa päivittäin omaa aikaa jomman kumman aikuisen kanssa mielestäni reilusti (1-2h). Tätä on sanoitettu sen kautta miltä toisesta tuntuu, kielletty ja nykyään on myös seurauksena ns. jäähy aikuisen kanssa tai pöydän ääressä rauhoittuminen jonkin muun tekemisen parissa. Lapsi on nimittäin hyvin usein ylikierroksilla joita on nykyään kovin vaikea saada alas.
Viimeksi kun juttelin esikoisen kanssa, hän sanoitti ettei tykkää pikkusisaruksesta. Sain selville että häntä häiritsee kun pikkusisarus satuttaa (on vielä todella pieni) ja tästä juteltiin - kerroin ettei pikkusisaruskaan saa satuttaa ja tästä täytyy tulla kertomaan aikuiselle jos niin käy. Toki yritämme aktiivisesti estää. Myös leikkien ja rakennelmien rikkominen harmittaa, minkä vuoksi olemme pyrkineet mahdollistamaan tiloja joissa olisi turvallista rakennella tai säästää rakennelmat - esikoinen ei vain usein näitä halua hyödyntää vaan leikkiä tietysti siinä missä sisaruskin jolloin tilanteita on hyvin vaikeaa estää vaikka istuisi vieressä.
Meillä tuntuu esikoisen kanssa muutenkin menevän sukset ihan ristiin kun ollaan jatkuvasti napit vastakkain ja oma mieli on jo kääntynyt hyvin negatiiviseen ajatuskiertoon jota en meinaa saada pysähtymään. Samoin "huomaa hyvä" alkaa olemaan todella vaikeaa kun lähes jokaiseen asiaan pitää aikuisen puuttua ohjaamalla tai komentamalla, lähtien vessassa käymisestä ja ruokailusta. Tähänkin otan mielelläni vinkkejä vastaan. Tiedän yhteyden olevan avain, mutta se kyllä pätkii nyt niin pahasti että epäkypsästi aikuisenakin on olo että en jaksaisi sitä yrittää palauttaa vaikka se on velvollisuuteni!
Muokattu viimeksi:
Meilläkin on painittu sisarussuhteen ongelmien kanssa. Sekä yritetty taltuttaa aivan mahdottomiksi meneviä ylikierroksia ja tunnistan liiankin hyvin tunteet siitä, että en itse enää jaksaisi omaa lastani ja syyllisyyden siitä. Ainakin voin lohduttaa, että ette ole ainoa perhe ongelmien kanssa.
Meillä ikäeroa on vain reilut kolme vuotta. Aikaisemmin oli myös ongelmana, että pienempi satuttaa hermostuessaan, mutta enää hänellä ei nyrkit heilu niin pahasti.
Esikoisen kierrokset äityivät ihan todella pahoiksi ja koko perheen elämää haittaaviksi monin tavoin ilman mitään diaknosoitavaa syytä. Siinä samalla sisarussuhdekin alkoi mennä hyvin jyrkkää alamäkeä.
Vieläkin kipuillaan paljon tilanteen kanssa, mutta nyt tunnelin päässä näkyy jo valoa ja välillä on jopa parempia hetkiä. Toisinaan leikit saattavat sujua yhdessä jopa puoli tuntia. Sitten taas tuleekin monen viikon tauko. Ja sinä aikana esikoinen kiljuu monta kertaa päivässä, kuinka hän ei pidä toisesta, toinen pilaa kaiken yms. Meidän tapaus ei uskalla satuttaa ketään muuta, mutta jos uskaltaisi, niin pieni olisi saanut turpaan ja pahasti jo monta kertaa. Meillä yritetään opetella purkamaan patoutunutta raivoa.
Meillä eniten on auttanut puuttuminen vanhemman lapsen kierroksiin. Isoin apu oli, kun hänet tiputettiin pois päiväkodista. (Kyseinen päikky oli lapselle huono, mutta meilläpäin ei ollut edes toista ryhmää, mihin vaihtaa.) Sitten on yritetty lisätä kotiin apukeinoja rauhoittumista varten ja yrittää vielä enemmän ennakoida tilanteet, jotka nostavat kierroksia. Ja tähän mennessä toiseksi suurin apu ja samalla helpotus omiin tunteisiin on ollut lähete lasten psykoterapiaan. Tätä meille suositeltiin sekä julkiselta puolelta, että yksityiseltä. Jo pelkkästään ne kerrat, kun lapsi oli kahdestaan arvion tehneen terapeutin kanssa auttoivat. Nykyään hän kykenee taas välillä leikkimään esim yksin omassa huoneessa tai muuten uppoamaan leikkiin. Tässä välillä hän suostui leikkimään vain vanhemman välittömässä läheisyydessä ja ongelmat olivat aivan samoja, kuin teillä. Itseä helpotti kuulla, että kierrokset olivat paisuneet sellaisiksi etten minä edes olisi voinut tavallisena vanhempana enää yksin korjata tilannetta, vaan tarvitaan ammattilaisen apua.
Eli tiivistetysti meillä on yritetty jos vaikka mitä sisarussuhteen hyväksi. Ja varmasti siitäkin on jokin apu ollut, mutta isoin tekijä on ollut puuttua esikoisen kierroksiin.
Valtavasti tsemppiä! Te pystytte ihan todella paljon viettämään aikaa kahdestaan lapsen kanssa. Meillä tuo määrä jää vain haaveeksi, vaikka tiedän, että sen lisääminen auttaisi.
Meillä ikäeroa on vain reilut kolme vuotta. Aikaisemmin oli myös ongelmana, että pienempi satuttaa hermostuessaan, mutta enää hänellä ei nyrkit heilu niin pahasti.
Esikoisen kierrokset äityivät ihan todella pahoiksi ja koko perheen elämää haittaaviksi monin tavoin ilman mitään diaknosoitavaa syytä. Siinä samalla sisarussuhdekin alkoi mennä hyvin jyrkkää alamäkeä.
Vieläkin kipuillaan paljon tilanteen kanssa, mutta nyt tunnelin päässä näkyy jo valoa ja välillä on jopa parempia hetkiä. Toisinaan leikit saattavat sujua yhdessä jopa puoli tuntia. Sitten taas tuleekin monen viikon tauko. Ja sinä aikana esikoinen kiljuu monta kertaa päivässä, kuinka hän ei pidä toisesta, toinen pilaa kaiken yms. Meidän tapaus ei uskalla satuttaa ketään muuta, mutta jos uskaltaisi, niin pieni olisi saanut turpaan ja pahasti jo monta kertaa. Meillä yritetään opetella purkamaan patoutunutta raivoa.
Meillä eniten on auttanut puuttuminen vanhemman lapsen kierroksiin. Isoin apu oli, kun hänet tiputettiin pois päiväkodista. (Kyseinen päikky oli lapselle huono, mutta meilläpäin ei ollut edes toista ryhmää, mihin vaihtaa.) Sitten on yritetty lisätä kotiin apukeinoja rauhoittumista varten ja yrittää vielä enemmän ennakoida tilanteet, jotka nostavat kierroksia. Ja tähän mennessä toiseksi suurin apu ja samalla helpotus omiin tunteisiin on ollut lähete lasten psykoterapiaan. Tätä meille suositeltiin sekä julkiselta puolelta, että yksityiseltä. Jo pelkkästään ne kerrat, kun lapsi oli kahdestaan arvion tehneen terapeutin kanssa auttoivat. Nykyään hän kykenee taas välillä leikkimään esim yksin omassa huoneessa tai muuten uppoamaan leikkiin. Tässä välillä hän suostui leikkimään vain vanhemman välittömässä läheisyydessä ja ongelmat olivat aivan samoja, kuin teillä. Itseä helpotti kuulla, että kierrokset olivat paisuneet sellaisiksi etten minä edes olisi voinut tavallisena vanhempana enää yksin korjata tilannetta, vaan tarvitaan ammattilaisen apua.
Eli tiivistetysti meillä on yritetty jos vaikka mitä sisarussuhteen hyväksi. Ja varmasti siitäkin on jokin apu ollut, mutta isoin tekijä on ollut puuttua esikoisen kierroksiin.
Valtavasti tsemppiä! Te pystytte ihan todella paljon viettämään aikaa kahdestaan lapsen kanssa. Meillä tuo määrä jää vain haaveeksi, vaikka tiedän, että sen lisääminen auttaisi.
Huutelen tähän ketjuun jospa löytyisi ideoita miten aloittaa sisarussuhde hyvin? Eli kun esikoiselle tulee pikkusisar 2,5v erolla niin onko vinkkejä miten puhutaan ja käyttäydytään vanhempina vauvaa ja taaperoa kohtaan? Miten ensitapaaminen ja ensimmäiset viikot? Entäs sitten kun jäädään kolmistaan kotiin? Ja tuo päiväkodin aloitus vaivaa nyt kovasti että onko parempi löytää jotain muita vaihtoehtoja selvitä arjesta aluksi kun laittaa esikoista enää hoitoon kuukausi ennen laskettua aikaa, tai mahdollisesti pääsisi vasta lähellä laskettua aikaa. Kumpi on meille perheenä parempi jos tuo päiväkoti luo lapselle syrjäytetyn olon ja syyttää pikkusisarusta siitä.
Meillä haastaa se, että taapero näyttää erittäin aggressiivisia puoliaan esim heittämällä nukkea, lyömällä raskausmahaa ja kiusaamalla vauvoja leikkikentällä. Kääntää kaiken vauvaan liittyvän puheen negatiiviseksi. Olen yrittänyt aika pehmeästi tuoda tulevaa, mutta kuitenkin vähän valmistaa. Ja tottakai yritän noihin tilanteisiin reagoida järkevästi (fyysisellä väliintulolla, mutta rauhallisella reaktiolla), mutta ei ne pois ole menneet.
Esikoiselta löytyy kuitenkin erittäin pehmeä puoli sillä leikkii tunteja päivässä nalleilla huolehtien, halaillen ja niille jopa sössöttäen. Hän on myös erittäin reipas apuri. Ajattelin hänet valjastaa nimenomaan auttamaan minua vauvanhoidossa, niin olen paljon vauvan tulosta puhunutkin. Että vauva tarvitsee paljon apua kun on niin pieni ja meidän pitää yhdessä auttaa vauvaa.
Meillä haastaa se, että taapero näyttää erittäin aggressiivisia puoliaan esim heittämällä nukkea, lyömällä raskausmahaa ja kiusaamalla vauvoja leikkikentällä. Kääntää kaiken vauvaan liittyvän puheen negatiiviseksi. Olen yrittänyt aika pehmeästi tuoda tulevaa, mutta kuitenkin vähän valmistaa. Ja tottakai yritän noihin tilanteisiin reagoida järkevästi (fyysisellä väliintulolla, mutta rauhallisella reaktiolla), mutta ei ne pois ole menneet.
Esikoiselta löytyy kuitenkin erittäin pehmeä puoli sillä leikkii tunteja päivässä nalleilla huolehtien, halaillen ja niille jopa sössöttäen. Hän on myös erittäin reipas apuri. Ajattelin hänet valjastaa nimenomaan auttamaan minua vauvanhoidossa, niin olen paljon vauvan tulosta puhunutkin. Että vauva tarvitsee paljon apua kun on niin pieni ja meidän pitää yhdessä auttaa vauvaa.
Tämä niin kuin kaikki on taas niin lapsikohtaista miten on paras edetä. Meillä esikoinen ei oo oikeen mitenkään reagoinut sisarukseen, alussa jopa hieman pelkäsi. Hän ei tee elettäkään näyttääkseen mitään hellyttelyä vauvalle, vaikka me puhutaan siitä joja päivä ja äiti ja isä halii ja pusuttelee jne vauvaa (sekä häntä). Vauvan hoitoon häntä ei ole saanut mitenkään, kieltäytyy siitä täysin, esim syliin ei halua ottaa, enkä aio pakottaakaan. Mutta vauvaa kohtaan ei ole myöskään negatiivista kohtelua. Hän kyllä antaa lelua ja poimii pudonneen, yrittää välillä leikkiä vauvan kanssa ja jakaa tavaroitaan. Miettii usein mitä vauva mahtaa sanoa tai miksi se nyt itkee jne.
Me puhuttiin paljon siitä, että kun vauva tulee niin se ei osaa mitään ja siitä pitää huolehtia. Ja tulevaisuudesta et joku pvä vauva on hänen leikkikaveri jne (sitä odottaakin eniten). Toki meillä ikäero vähän suurempi. Ja myös siitä et esikoinen oli joskus samanlainen vauva.
Me puhuttiin paljon siitä, että kun vauva tulee niin se ei osaa mitään ja siitä pitää huolehtia. Ja tulevaisuudesta et joku pvä vauva on hänen leikkikaveri jne (sitä odottaakin eniten). Toki meillä ikäero vähän suurempi. Ja myös siitä et esikoinen oli joskus samanlainen vauva.
Hmm no meillä ei ole ollut vastaavaa agressiivisuutta vaan vauvaa odotettiin ihan ilolla eli siihen en osaa antaa neuvoja. 
Yhdessä juteltiin vauvasta raskausaikana. Meillä isosisarukset ovat kyllä tosi ihanasti ottaneet nyt 2-kuisen vauvan vastaan. Antavat iltahalit ja pusut jne. Vanhin 3,5-vee ei ole juurikaan asiaa kipuillut vaan on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan. Vajaa 2-vuotias on kipuillut jonkin verran. On herkästi mustasukkainen sylistä ja sanoo usein että vauva pitää laittaa sitteriin. Haluaa myös olla itse välillä sylissä kuin vauva. Kohtelee kuitenkin tosi nätisti pikkuveikkaa, antaa haleja jne.
Mutta ollaan osallistettua lapsia hoitoon ja yritetty antaa isommillekin niin paljon huomiota kuin voidaan. Nyt alussa meillä on helpottanut kun mies on voinut olla pitkään kotona ja hän on ottanut koppia isommista lapsista. Pian palaa töihin että katsotaan mikä hulabaloo sitten tulee. Isommat ovat tosin ma-to 3 tuntia kerhossa.
Kerran kun olin itsekseni lasten kanssa keskimmäisellä tuli harmi kun vauva oli mun sylissä. Olisi halunnut itse syliin. Ehdotin sitten että jos tulee mukaan vaipanvaihtoon ja sen jälkeen mennään kaikki sohvalle vaikka lukemaan samalla kun imetän vauvan. Suostui tähän ja sohvalla sitten vielä juteltiin asiasta sillä tavalla kuin nyt tuon ikäisen kanssa voi jutella. Tuli samalla kainaloon jne. Auttoi onneksi
. Mutta mahdollisimman tasapuolinen huomioiminen on ollut meillä tärkeää ja ollaan myös kehuttu kuinka hyviä isosiskoja ovat. 
Yritetään välttää puheessa sitä että vauva menisi pienuutensa takia jotenkin isompien edelle tai ainakin sitä että lapset luulisivat näin. Väkisinhän se näin välillä menee, mutta sit yritetään vähän korvata näitä tilanteita myöhemmin jos tarvitsee. Mutta vaikea antaa kovin tarkkoja vinkkejä kun lapsetkin ovat niin erilaisia. Meillä kiukuttelu on onneksi kohdistunut vain meihin vanhempiin kun tiedän että osa lapsista saattaa purkaa harmia vauvaan ja olla väkivaltaisia jne.
Yhdessä juteltiin vauvasta raskausaikana. Meillä isosisarukset ovat kyllä tosi ihanasti ottaneet nyt 2-kuisen vauvan vastaan. Antavat iltahalit ja pusut jne. Vanhin 3,5-vee ei ole juurikaan asiaa kipuillut vaan on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan. Vajaa 2-vuotias on kipuillut jonkin verran. On herkästi mustasukkainen sylistä ja sanoo usein että vauva pitää laittaa sitteriin. Haluaa myös olla itse välillä sylissä kuin vauva. Kohtelee kuitenkin tosi nätisti pikkuveikkaa, antaa haleja jne.Mutta ollaan osallistettua lapsia hoitoon ja yritetty antaa isommillekin niin paljon huomiota kuin voidaan. Nyt alussa meillä on helpottanut kun mies on voinut olla pitkään kotona ja hän on ottanut koppia isommista lapsista. Pian palaa töihin että katsotaan mikä hulabaloo sitten tulee. Isommat ovat tosin ma-to 3 tuntia kerhossa.
Kerran kun olin itsekseni lasten kanssa keskimmäisellä tuli harmi kun vauva oli mun sylissä. Olisi halunnut itse syliin. Ehdotin sitten että jos tulee mukaan vaipanvaihtoon ja sen jälkeen mennään kaikki sohvalle vaikka lukemaan samalla kun imetän vauvan. Suostui tähän ja sohvalla sitten vielä juteltiin asiasta sillä tavalla kuin nyt tuon ikäisen kanssa voi jutella. Tuli samalla kainaloon jne. Auttoi onneksi
. Mutta mahdollisimman tasapuolinen huomioiminen on ollut meillä tärkeää ja ollaan myös kehuttu kuinka hyviä isosiskoja ovat. Yritetään välttää puheessa sitä että vauva menisi pienuutensa takia jotenkin isompien edelle tai ainakin sitä että lapset luulisivat näin. Väkisinhän se näin välillä menee, mutta sit yritetään vähän korvata näitä tilanteita myöhemmin jos tarvitsee. Mutta vaikea antaa kovin tarkkoja vinkkejä kun lapsetkin ovat niin erilaisia. Meillä kiukuttelu on onneksi kohdistunut vain meihin vanhempiin kun tiedän että osa lapsista saattaa purkaa harmia vauvaan ja olla väkivaltaisia jne.