Aloitan itse apua ja näkökulmaa kysellen;
Meillä tuntuu että sisarussuhde kahden lapsen kohdalla menee railakasta alamäkeä enkä vanhempana oikein tiedä miten lähtisin tilannetta korjaamaan.
Isolla ikäerolla olevat sisarukset, joista esikoinen on nepsy ja hänen (ali)aistituntemuksensa ovat osa sisarussuhteen haasteita. Isosisarus jatkuvasti haluaa olla kontaktissa nuorempaan, jota ei aina kiinnosta. Esikoisen on todella hankala ymmärtää oman tilan merkitystä sekä miten pikkusisarta voi koskea ja kuinka rajua leikkiä voi leikkiä, vaikka tästä on jo yli vuosi päivittäin käyty keskustelua. Oma pinna alla olla siinä vaiheessa että nykyään hyvin epähedelmällisesti usein kiellän esikoista koskematta pikkusisarukseen sillä toistuvasti hän esimerkiksi kaataa tämän kun suukottaa tai halaa. Eli sisarusten välillä on hyvin vähän positiivisia kohtaamisia, lähes kaikki toiminta on sellaista johon aikuinen joutuu jollain tavalla puuttumaan.
Toiseksi esikoinen nykyään tekee jo ihan tietoisesti kiusaa, vie lelut ja tönii tai työntää jotain naamalle yms. Esikoinen saa päivittäin omaa aikaa homman kumman aikuisen kanssa mielestäni reilusti (1-2h). Tätä on sanoitettu sen kautta miltä toisesta tuntuu, kielletty ja nykyään on myös seurauksena ns. jäähy aikuisen kanssa tai pöydän ääressä rauhoittuminen jonkin muun tekemisen parissa. Lapsi on nimittäin hyvin usein ylikierroksilla joita on nykyään kovin vaikea saada alas.
Viimeksi kun juttelin esikoisen kanssa, hän sanoitti ettei tykkää pikkusisaruksesta. Sain selville että häntä häiritsee kun pikkusisarus satuttaa (on vielä todella pieni) ja tästä juteltiin - kerroin ettei pikkusisaruskaan saa satuttaa ja tästä täytyy tulla kertomaan aikuiselle jos niin käy. Toki yritämme aktiivisesti estää. Myös leikkien ja rakennelmien rikkominen harmittaa, minkä vuoksi olemme pyrkineet mahdollistamaan tiloja joissa olisi turvallista rakennella tai säästää rakennelmat - esikoinen ei vain usein näitä halua hyödyntää vaan leikkiä tietysti siinä missä sisaruskin jolloin tilanteita on hyvin vaikeaa estää vailla istuisi vieressä.
Meillä tuntuu esikoisen kanssa muutenkin menevän sukset ihan ristiin kun ollaan jatkuvasti napit vastakkain ja oma mieli on jo kääntynyt hyvin negatiiviseen ajatuskiertoon jota en meinaa saada pysähtymään. Samoin "huomaa hyvä" alkaa olemaan todella vaikeaa kun lähes jokaiseen asiaan pitää aikuisen puuttua ohjaamalla tai komentamalla, lähtien vessassa käymisestä ja ruokailusta. Tähänkin otan mielelläni vinkkejä vastaan. Tiedän yhteyden olevan avain, mutta se kyllä pätkii nyt niin pahasti että epäkypsästi aikuisenakin on olo että en jaksaisi sitä yrittää palauttaa vaikka se on velvollisuuteni!
