Erikoista kyllä, mie oon kyllä lukenu tapauksista että on neljäkin sektiota tehty :O Ei taida olla ihan perillä terkkari... Riippuu varmaan sektion luonteesta, onko arvet miten parantuneet tai onko kiinnikkeitä muodostunu miten paljon.
Sektio
- Ketjun aloittaja Kide_
- Aloituspäivämäärä
Erikoista kyllä, mie oon kyllä lukenu tapauksista että on neljäkin sektiota tehty :O Ei taida olla ihan perillä terkkari... Riippuu varmaan sektion luonteesta, onko arvet miten parantuneet tai onko kiinnikkeitä muodostunu miten paljon.
Hyvänen aika ei ole noin! Jokaisen sektion yhteydessä kohdun kunto katsotaan siinä kun se on siinä nähtävillä! Ei voi terkka noin mennä laukomaan. Olen järkyttynyt. (Kaksi suunnittelematonta, kiireellistä sektiota täällä takana). Tiedän naisen jolle on tehty 6kpl sektioita.
Mutta toki tiedän myös yhden jolle on sanottu toisen sektion jälkeen että kohtu on ohentunut huomattavasti ettei uutta raskautta enää suositella. Mutta se "tuomio" tulee siinä leikkauspöydällä.
Mutta toki tiedän myös yhden jolle on sanottu toisen sektion jälkeen että kohtu on ohentunut huomattavasti ettei uutta raskautta enää suositella. Mutta se "tuomio" tulee siinä leikkauspöydällä.
No näin mäkin oon järkeilly. Muuten on aivan ihana neukkutäti, mutta tosiaan toi kommentti hämmensi mut uhan totaalisesti. Tiedän kyllä et kolmen sektion jälkeen riskit on jo paljon isommat jne, mutta en ihan aatellu steriilisaatioo sen takia...
Meille on tulossa suunniteltu sektio raskausviikoilla 35-36. Vielä ei ole sen tarkemmin asiasta saanut tietoa ja kun ensimmäistä odotan, niin muutoinkin ihan pihalla.
Voisko joku kertoa oman tarinansa sunniteltuun sektioon "valmistautumisprosessista" ?
Voisko joku kertoa oman tarinansa sunniteltuun sektioon "valmistautumisprosessista" ?
Hui teillä on sektio aika aikaisin? Mulla alkoi juuri viikko 34 ja jos ajattelisi että kahden viikon sisään olisi vauva sylissä, olisi aikamoista. Mulle väläyteltiin sektiokorttia istukan sijainnin vuoksi, mutta viikko sitten ultratessa todettiin että on siirtynyt sen verran pois tieltä että ei pitäisi olla mitään esteitä alatiesynnyykselle.
Hirmu aikaiselta kuulostaa omaankin korvaan tuo 35-36, mutta tehdäänhän niitä aiemminkin kun on riittävän painavat perusteet. 
Mulla edellinen oli kiireellinen sektio niin en valitettavasti osaa kertoa kokemuksia suunnitellusta sektiosta. Toivottavasti joku osaisi kertoa enemmän ja peukut pystyyn että kaikki menee hyvin!
Mulla edellinen oli kiireellinen sektio niin en valitettavasti osaa kertoa kokemuksia suunnitellusta sektiosta. Toivottavasti joku osaisi kertoa enemmän ja peukut pystyyn että kaikki menee hyvin!
Aarre
Satasella mukana keskusteluissa
Oho, mikä on syynä että suunniteltu sektio tehdään jo noilla viikoilla?
Minulle tehtiin suunniteltu sektio Naistenklinikalla 12/16 39+0. Silloin ainakin sanottiin että suunnitellut tehdään kun on 39 viikkoa täynnä, ei mielellään aikaisemmin ellei ole terveysellistä syytä siihen. Minulle tehtiin synnytyspelon vuoksi sektio. Toki yhtälailla pelkäsin myös tätä synnytystapaa..
Sektiopäivän sain tietooni pari viikkoa ennen. Kotiin sai valmiiksi tukisukat sekä ohjeet leikkauspäivää varten. Edellisenä päivänä leikkausta piti soittaa osastolle ja kysyä monenko aikaan pitää tulla paikanpäälle. Mitään tarkkaa leikkausaikaa ei anneta, vaan saapumisaika ja monesko olet päivän jonossa. Kiireelliset ja hätäsektiot tietysti siirtää leikkausta eteenpäin.
Tämän pari viikkoa koitti vaan olla ajattelematta koko asiaa, toki kokoajan se pyöri mielessä.. Itse yritin ajatella vain sitä leikkauksen jälkeistä aikaa. Mitään erityisvalmisteluja ei tarvinnut tehdä, kuten ajella karvoja eikä ollut puhetta suoliston tyhjentämisestä. Viikon ajan ennen leikkausta muistaakseni oli suotavaa syödä kevyesti.
Me oltiin leikkausjonossa ensimmäisenä ja muistaakseni ennen 7 mentiin paikalle. Aamulla heti herätessä piti laittaa tukisukat jalkaan, syödä ei saanut, lasin vettä ja suihkussa käynti. Sairaalaan päästyä minä ja puoliso saatiin sairaalavaatteet päälle ja odoteltiin aulassa, välillä siirryttiin käyrille ja takaisin aulaan istumaan. Joskus 8 jälkeen lähdettiin kävellen leikkaussaliin. Jossain välissä minulle annettiin pahanmakuinen shotti estämään pahoinvointia. Silloin leikkaussaliin mentäessä oloni oli hyvin epätodellinen ja pelokas, itkin koko kävelymatkan saliin ja itkin myös siihen saakka että makasin leikkauspöydällä. Salissa on muistaakseni 8 ihmistä mukana leikkauksessa ja jokainen kävi itsensä esittäytymässä, kaikki olivat tosi mukavia. Sitten minut istutettiin leikkauspöydälle ja touhuaminen ympärilläni alkoi. Kanyyli käteen, happiviikset, painemittari.. Anestesialääkäri pisti epiduraali/spinaalipuudutteen selkään ja minut siirrettiin makuuasentoon ja puoliso istui pääni vierellä. Siinä sitten osa rupesi pesemään vatsan seutuani, joku laittoi katetrin ja anestesiahoitaja kyseli puutumistani, kokeili mihin saakka tunnen. Siinä vaiheessa kun olin tarpeeksi tunnoton, alkoi leikkaus. Anestesiahoitaja istui myös vierelläni ja kyseli kokoajan vointiani. Noin 5 minuuttia leikkauksen alusta vauva oli ulkona ja sain hänet pöydän kautta heti rinnalleni. Vauva olisi saanut olla kanssani koko loppuleikkauksen ajan, mutta suostuin että kätilö ja puoliso lähtevät uuden tulokkaan kanssa toiselle osastolle mittaukseen ja puhdistautumaan. Minua parsittiin kasaan 30-45 min jonka jälkeen minut siirrettiin heräämöön. Leikkaus oli siis nopeasti ohi, osan leikkauksesta kyllä tunsi mutta kipua ei tuntunut. Heräämössä vauva rinnallani odotettiin, että pystyin liikuttamaan nilkkojani, jonka jälkeen pääsee osastolle. Kamalin koko synnytyksessä oli kohdun painelu jota tehtiin tietyin väliajoin, voi sitä tuskaa ! En muista tarkkaa aikaa kauan oltiin heräämössä, 1-2 tuntia ehkä?
Perhehuoneeseen päästyämme saimme vihdoin olla rauhassa. Iltapäivällä aloitin istumatreenit ja illalla hoitaja tuli viemään minut kävelylle. Ei ollut ollenkaan niin paha kun pelotellaan. Sen jälkeen sitten pyrinkin oleman jaloilla ja kävelemään koska se edistää parantumista. Kaksi yötä sairaalassa ja kotiin :) viikossa olin jo lähes voimissani, kahden viikonpäästä olo oli jo normaali. Kipulääkkeenä leikkauksen jälkeen saa burana + panadol comboa, itse en syönyt kuin muutaman päivän kotona vaikkei kipuja ollutkaan.
Jos jotain vinkkejä voisi antaa niin ite söisin tosi kevyesti ennen leikkausta ja sairaalassa. Tokana päivänä vatsani oli hyvin turvonnut(johtuen toki vatsanaluuen leikkauksesta), ja oli melkein jopa tuskasta kun ei saanut edes nukutuksi, joten kävelin yötävasten pitkin sairaalan käytäviä jotta vatsani lähtisi toimimaan.
Nyt 20kk myöhemmin alavatsaa koristaa haalea arpi, osittain tunnoton vatsanalue ja vielä suurempi sairaalapelko. Ahdistaa edes ajatus mistään leikkauksesta, vaikka oma sektioni sujui erittäin hyvin ja toipuminen nopeaa.
Onneksi sektio on loppupeleissä nopea toimenpide ja siinä kaikki tapahtuu niin nopeasti ettei ole juuri aikaa pelätä ja miettiä kun itse leikkaus alkaa. Muistan kun heräämössä naureskelin itelleni ettei tämä nyt ollutkaan paha juttu ollenkaan, turhaan pelkäsin Silti en todennäköisesti kykenisi siihen uudestaan, oli se henkisesti pelkopotilaana sen verran raskasta.
Heräsikö jotain kysymyksiä? :)
Muokattu viimeksi:
Mulla oli esikoisesta suunniteltu sektio rv 39+1, vauvan perätilan ja mun lantion ahtauden vuoksi. En siis ”saanut” synnyttää pt-vauvaa alateitse, vaikka olisin sen valinnut, jos lantion turvamitat olis riittäneet.
Kunhan sektioon ajatuksena tottui, se oli ihan ok. Luin paljon tutkimuksia, sektiotilanteiden perusteluita, riskeistä sekä äidille että vauvalle. Jos kyse ei ole synnytyspelon takia sektiosta, kyse on yleensä siitä, että suunniteltu sektio katsotaan sekä äidin että vauvan kannalta turvallisimmaksi tavaksi synnyttää ja syntyä. Toki kyseessä on huomattava iso vatsan alueen avoleikkaus, jossa on aina lähtökohtaisesti enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä - joskin siinäkin voi yllätyksiä tulla.
Enin valmistautuminen oli henkistä. Mulle oli hirveä pettymys sekä vauvan tarjonta yllätyksenä, epäonnistunut kääntöyritys että se, etten saanut synnyttää ”oikeasti”. Tavallaan vieläkin musta tuntuu, etten ole synnyttänyt, koska esikoinen syntyi leikkauksella. Siksikin toivon, että tämä toinen lokakuinen olis oikeassa tarjonnassa ja saisin synnyttää turvallisesti ja luonnollisesti alateitse, se ehkä vähän korjaisi itselleni jäänyttä traumaa.
Ennen sektiota piti sheivailla paikat huolellisesti eikä haavoja saanut tulla. Mä sheivaan muutenkin, joten se oli ihan perus. Oli myös suositeltavaa saada tiristettyä suoli omin avuin tyhjäksi (kakkoshätä suomeksi) sektioaamuna. Onnistui. Varuiksi mulla oli kotona takamuksen ruiskaistava ulostuslääke, mutten tarvinut. Sektioaamuna piti käydä suihkussa kotona.
Sitten vaan aamuseiskaksi sairaalalle, tarjonta tarkistettiin vielä ja sain kuulla, että oon edelleen tokana sektiojonossa. Syödä ja juoda ei ollut saanut edellisillasta lähtien. Sain pyynnöstä keittoliuostipan käteen, kun olo alkoi olla aamulla janon ja nälän takia heikohko. Koomista, mutta eniten sektiossa sattui kanyylin laitto käteen.
Sitten vaihdeltiin sektiokaapua ylle, odoteltiin miehen kanssa synnyttäneiden vuodeosastolla huoneessa, jossa majaili aiemmin synnyttänyt äiti vauvansa kanssa. Fiilis oli epätodellinen ja malttamaton, kun tiesi, että kohta meidän vauva syntyisi.
Vähän ennen klo 11 päästiin saliin, jossa homma eteni vauhdilla. Puudutuspiikki selkään, ei tuntunut siinä jännityksessä miltään. Pissakatetri laitettiin pyynnöstäni vasta puudutuksen jälkeen, joten sekään ei sattunut (moni oli vinkannut, että katetrin laitto kipeä toimenpide, jos laitetaan ennen puudutetta, tää oli siis tosi hyvä neuvo!).
Paljon ympärillä häärivää porukkaa, sali täynnä. Rupattelua, siis hoitohenkilökunnan. Kun olin puutunut, eli melkein heti, alkoivat leikata. Alle 10 minuuttia, ja vauva oli ulkona. Sain nähdä hänet ja olisin saanut rinnallekin, mutta mulla hulahti puudutus hieman liian ylös kaulaan ja käsiin asti ja olin pahoinvointinen. Vauvalla oli myös sektiovauvalle tyypilliset ongelmat: eli ei meinannut jaksaa alkuun hengitellä itse ja keuhkoihin oli hulahtanut lapsivettä, kun säikähti yllättävää syntymäänsä.
Vauva lähti yhden silmäyksen jälkeen keskolaan tehohoitoon, mies meni mukana. Se oli mulle helpotus, kun mies oli vauvan kanssa. Mut laitettiin kasaan ja vietiin heräämöön. Sain puudutteesta kovat lihaskrampitmja tärinät, joten muhun piikitettiin moneen kertaan jotain relaksantteja. Torkahtelin sekä ompelun aikana että heräämössä, jossa olin kolme neljä tuntia.
Kun tunto sitten palasi, mut vietiin sängyllä vauvan luo keskolaan ja sain hänet happikaapista happimaskeineen letkuineen päivineen paitani sisään ihoa vasten. Se oli ihmeellisin hetki ikinä.
Siitä alkoikin sitten viiden vuorokauden sairaalajakso kaikenlaisine vauvalle tulleine vastoinkäymisineen (perätilasta johtuva lonkkaluksaatio jne.). Kamalinta oli olla ekat vuorokaudet erossa ja eri osastolla kuin vauva. Itkin hysteerisesti kaiken sen ajan, kun jouduttiin olemaan erossa, vauvaan pumpattiin vasten tahtoani älyttömiä määriä lisämaitoja jne.
Sektiosta toivuin nopeasti. Koska olin kaiken mahdollisen ajan vauvan luona, unohdin syödä särkylääkkeitä, olin jo leikkausiltana jalkeilla ja sen jälkeen jatkuvasti liikkeellä, toivuin tosi nopeasti. Haava parantui hyvin eikä ollut erityisen kipeä missään vaiheessa. Ajoittaista kipuilua leikkausalueella oli ehkä vuoden. Mutta ei elämää häiritsevää, lähinnä tietyissä asennoissa puutumista, jomotusta ja tunnottomuutta, mutta kuitenkin sellaista, että sen tiedosti.
Ei sektio itsessään musta ole hullumpi toimenpide hyvin mennessään - ja hyvinhän ne Suomessa lähes aina menee. Mutta henkisesti se voi olla rankkaakin. Riippuu paljon siitä, miten hyvin äiti toipuu ja tarvitseeko vauva alkuun tehohoitoa vai pääseekö äidin vierihoitoon. Yhdessäolo auttaa molempia parantumaan koettelemuksesta paremmin.
Kunhan sektioon ajatuksena tottui, se oli ihan ok. Luin paljon tutkimuksia, sektiotilanteiden perusteluita, riskeistä sekä äidille että vauvalle. Jos kyse ei ole synnytyspelon takia sektiosta, kyse on yleensä siitä, että suunniteltu sektio katsotaan sekä äidin että vauvan kannalta turvallisimmaksi tavaksi synnyttää ja syntyä. Toki kyseessä on huomattava iso vatsan alueen avoleikkaus, jossa on aina lähtökohtaisesti enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä - joskin siinäkin voi yllätyksiä tulla.
Enin valmistautuminen oli henkistä. Mulle oli hirveä pettymys sekä vauvan tarjonta yllätyksenä, epäonnistunut kääntöyritys että se, etten saanut synnyttää ”oikeasti”. Tavallaan vieläkin musta tuntuu, etten ole synnyttänyt, koska esikoinen syntyi leikkauksella. Siksikin toivon, että tämä toinen lokakuinen olis oikeassa tarjonnassa ja saisin synnyttää turvallisesti ja luonnollisesti alateitse, se ehkä vähän korjaisi itselleni jäänyttä traumaa.
Ennen sektiota piti sheivailla paikat huolellisesti eikä haavoja saanut tulla. Mä sheivaan muutenkin, joten se oli ihan perus. Oli myös suositeltavaa saada tiristettyä suoli omin avuin tyhjäksi (kakkoshätä suomeksi) sektioaamuna. Onnistui. Varuiksi mulla oli kotona takamuksen ruiskaistava ulostuslääke, mutten tarvinut. Sektioaamuna piti käydä suihkussa kotona.
Sitten vaan aamuseiskaksi sairaalalle, tarjonta tarkistettiin vielä ja sain kuulla, että oon edelleen tokana sektiojonossa. Syödä ja juoda ei ollut saanut edellisillasta lähtien. Sain pyynnöstä keittoliuostipan käteen, kun olo alkoi olla aamulla janon ja nälän takia heikohko. Koomista, mutta eniten sektiossa sattui kanyylin laitto käteen.
Sitten vaihdeltiin sektiokaapua ylle, odoteltiin miehen kanssa synnyttäneiden vuodeosastolla huoneessa, jossa majaili aiemmin synnyttänyt äiti vauvansa kanssa. Fiilis oli epätodellinen ja malttamaton, kun tiesi, että kohta meidän vauva syntyisi.
Vähän ennen klo 11 päästiin saliin, jossa homma eteni vauhdilla. Puudutuspiikki selkään, ei tuntunut siinä jännityksessä miltään. Pissakatetri laitettiin pyynnöstäni vasta puudutuksen jälkeen, joten sekään ei sattunut (moni oli vinkannut, että katetrin laitto kipeä toimenpide, jos laitetaan ennen puudutetta, tää oli siis tosi hyvä neuvo!).
Paljon ympärillä häärivää porukkaa, sali täynnä. Rupattelua, siis hoitohenkilökunnan. Kun olin puutunut, eli melkein heti, alkoivat leikata. Alle 10 minuuttia, ja vauva oli ulkona. Sain nähdä hänet ja olisin saanut rinnallekin, mutta mulla hulahti puudutus hieman liian ylös kaulaan ja käsiin asti ja olin pahoinvointinen. Vauvalla oli myös sektiovauvalle tyypilliset ongelmat: eli ei meinannut jaksaa alkuun hengitellä itse ja keuhkoihin oli hulahtanut lapsivettä, kun säikähti yllättävää syntymäänsä.
Vauva lähti yhden silmäyksen jälkeen keskolaan tehohoitoon, mies meni mukana. Se oli mulle helpotus, kun mies oli vauvan kanssa. Mut laitettiin kasaan ja vietiin heräämöön. Sain puudutteesta kovat lihaskrampitmja tärinät, joten muhun piikitettiin moneen kertaan jotain relaksantteja. Torkahtelin sekä ompelun aikana että heräämössä, jossa olin kolme neljä tuntia.
Kun tunto sitten palasi, mut vietiin sängyllä vauvan luo keskolaan ja sain hänet happikaapista happimaskeineen letkuineen päivineen paitani sisään ihoa vasten. Se oli ihmeellisin hetki ikinä.
Siitä alkoikin sitten viiden vuorokauden sairaalajakso kaikenlaisine vauvalle tulleine vastoinkäymisineen (perätilasta johtuva lonkkaluksaatio jne.). Kamalinta oli olla ekat vuorokaudet erossa ja eri osastolla kuin vauva. Itkin hysteerisesti kaiken sen ajan, kun jouduttiin olemaan erossa, vauvaan pumpattiin vasten tahtoani älyttömiä määriä lisämaitoja jne.
Sektiosta toivuin nopeasti. Koska olin kaiken mahdollisen ajan vauvan luona, unohdin syödä särkylääkkeitä, olin jo leikkausiltana jalkeilla ja sen jälkeen jatkuvasti liikkeellä, toivuin tosi nopeasti. Haava parantui hyvin eikä ollut erityisen kipeä missään vaiheessa. Ajoittaista kipuilua leikkausalueella oli ehkä vuoden. Mutta ei elämää häiritsevää, lähinnä tietyissä asennoissa puutumista, jomotusta ja tunnottomuutta, mutta kuitenkin sellaista, että sen tiedosti.
Ei sektio itsessään musta ole hullumpi toimenpide hyvin mennessään - ja hyvinhän ne Suomessa lähes aina menee. Mutta henkisesti se voi olla rankkaakin. Riippuu paljon siitä, miten hyvin äiti toipuu ja tarvitseeko vauva alkuun tehohoitoa vai pääseekö äidin vierihoitoon. Yhdessäolo auttaa molempia parantumaan koettelemuksesta paremmin.
Aikaisen sektion syynä on vasa praevia-tilanne, jossa istukan lisäksi napaverisuonet ovat kohdunsuulla. Sektio tehdään riittävän aikaisin ennenkuin vauva alkaa painamaan liikaa kohdunsuun päälle ja mahdollisesti rikkoo napasuonet tai synnytys käynnistyisi normaalisti. Ei onneksi ole ollut vuotoja tähän mennessä (31+3).
Kiitos Nessu ja Aarre tosi hyvistä kertomuksista tapahtumien etemisestä! Pitää vähän sulatella ja kysyä sitten ehkä lisää. Sektio sinänsä on nyt pakollinen vaihtoehto vauvan kannalta, joten sen puolesta itelle ok. Muutoin vaan kun saa järjesteltyä ajatukset kasaan.
Muokattu viimeksi: