Sairasloman paikka

Muruska

Kommentoinnin ninja
Toukokuunmammat 2014
Nyt on väsymys ja uupumus töiden ja raskauden yhteensovittamana ajanut minut siihen pisteeseen, että miehen tuella haen huomenna sairaslomaa. Esikoinen olisi tulossa ja koko kämpän remontti kesken ja nyt täysin vailla toista työntekijää eli minua. Parempi hakea sairaslomaa ennen kuin käy vielä hullummin. Mitä olette mieltä?
 
Kannattaa kuunnella omaa kroppaa ja oman voinnin mukaan mennä, siitä ei kukaan mitään palkintoa tuu antamaan jos viimesillä voimilla raskausaikana töissä sitkuttelee.

Meillä pomo piti kerran puheen työillan aikana että raskaus ei ole sairaus/syy sairaslomalle (ilmeisesti meillä oli sillon muutama ollu raskauden aiheuttamien vaivojen takia poissa), ja muo ärsytti jo sillon sen puheet suunnattomasti vaikka ne ei mua koskeneetkaan.

Raskaus VOI aiheuttaa niin kovia vaivoja että se voi olla mahdotonta jatkaa töissä. Mulla sellanen tunne kun teen fyysistä työtä kumminkin että mä en todellakaan kestä sinne äitiysloman alkuun. Nyt jo nivuset niin kipeät että kävely sattuu.

Jokainen tekee itse päätöksensä jaksaako töissä, ja turha miettiä mitä pomo sanoo.
 
Musta tuntuu että perusflunssa tuntuu jo raskauden aikana kuolemalta, miksei sitten väsymys, uupumus tai stressi? Etenkin, jos sulla on vakkaripaikka, niin ei stressiä ja saikulle vaan :) Kyllä se siitä! Tsemppiä!
Mulla oli itselläni eilen eka päivä harjoittelupaikassa menossa, ekan tunnin jälkeen tuli tosi huono olo, mikä sahasi edes taas. Marssin rehtorin puheille, että pakko päästä kotiin, ja lisäsin että hävettää olla ekana päivänä puolet päivästä ja lähteä.
Heistä kukaan ei vielä tiedä raskaudestani, kerron varmaan seuraavalla viikolla.. Parin kk:n pätkä olisi nyt koululla.

Mutta niin, jos on huono olo, niin ei kannata kiduttaa näissä hormoneissa itseään :)
 
Mulla on tänään aika työpaikan lääkärille. Yritin jo maantaina saada hoitajalta sairaslomaa päänsärkyyni, joka on nyt kestänyt 5pv, mutta en tuolloin saanut ja tohdin epäillä että en saa nytkään. Tuolla kun suhtautuminen on sitä luokkaa, että töihin mennään vaikka pää kainalossa. Niin ja varsinkaan raskaus ei ole syy poissaoloon. Työni on vielä erittäin fyysistä ja olen huolissani vihlonnasta alavatsassa, kun rehkin liikaa. Sit ärsyttää sekin kun ei tiedä minne pitäisi ensi sijaisesti hakeutua kun joka paikasta yritetään siirtää vastuu muualle. Neuvola kehottaa käyttämään työpaikan tarjoamaa työterveys huoltoa, työterveyshuolto taas heittää pallon neuvolalle ja yksityisellä ihmettelivät miksi sinne hakeuduin, huoh ei voi muuta sanoa..
 
Viikon sain sairaslomaa.

Soitin ensin ennen töihin menoa neuvolaan, että mihin kannattaa ottaa yhteyttä. No sitten päätin jutella ensin johtajan kanssa oikein reippaasti, mutta olinkin lähellä itkua. Sen verran poikki olin. Johtaja oli mielettömän ymmärtäväinen ja sanoi kuinka olen itse tärkein. Hoidat itsesi kuntoon ja kerrot sitten kun olet valmis palaamaan. Hän antoi työterveyden numeron ja soitin heti. Sain ajan klo. 14, jossa kävin työajalla. Koska oli päiväkodissä viimeisessä vuorossa lupasin tehdä päivän loppuun. Johtaja oli etsinyt jo minulle sijaisenkin valmiiksi. Työkavereille kerroin myös voinnistani ja kaikki ottivat asian todella hienosti!

Olin aivan ymmälläni: saanko minä nyt levätä ja ajatella vain itseäni!!! On pysähtymisen paikka. Johtaja soitti minulle vielä työterveydessä käynnin jälkeen. "Lepäät nyt viikon ja jos vielä tuntuu, että voimat ei ole palanneet niin menet uudestaan työterveyteen."

Olen aika onnellinen kun ympärilläni on näin ihania ihmisiä.
 
Mä sain huonoja uutisia kuten arvelinkin.. Määräsi panacodia ja ylläri ylläri panadolia, mikä ei ole tähänkään asti auttanut. En kyllä tuosta panacodista tiedä, että uskaltaako sitä edes syödä.
 
Itsehän olin 3-4 viikkoa yhteensä sairaslomilla töistä olojen ja mahakipujen takia mitkä alko töissä, ilmeisesti liiallisesta kyykyttelystä ja kumartelusta. Enkä muutenkaan kokenut oloa turvallisesti, kun siellä oli pahasti dementoituneita vanhuksia jotka oli 90% tosi arvaamattomia ja väkivaltaisia. Mie kun olin rv4 niin yksi pappa löi sillon täysiä alavatsaann mikä ei ollut kovin mieltä kohentava, koska ei vielä tiennyt oliko raskaana vai ei. Ja nyt on pakko tämän tuoreen nivelsairaus diagnoosin takia muutenkin etsittävä kevyempää työtä.

Mie en tiiä kyllä Lälly, mut Panacodihan on kolmiolääke, että?? En oikein uskois, että sais käyttää raskaana...

"Panacodin käyttöä pitää varotoimenpiteenä välttää viimeisen raskauskolmanneksen ja synnytyksen
aikana." Tuoteselosteesta lainattu.. Selosteessa kyllä kielletään Panacodin kanssa käyttämästä muita parasetamol-tuotteita.
 
Last edited by a moderator:
Terveyskirjastosta lainattua:
Raskaus ja imetys


Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Lääkettä ei pidä käyttää imetyksen aikana.

Jos lääkäri on arvioinut, että pystyt käyttämään, niin ei kai ole mitään estettä. Mutta ota vain jos on ihan pakko eikä mikään muu auta. Mulla ainakin rupes päässä heittämään ko. lääke kun sitä joskus otin. En kyllä ollu silloin raskaana.

Särkylääke, makuuasento ja pimeä huone. Noita vois kokeilla, jos vaan on siihen mahdollisuus.
 
Joo se on kieltämättä aika jytky lääke! Itse en suostunut syömään sitä aikoinaan kipuihin ollenkaan nimenomaan sen takia, et olisin iha out. Puolikkaalla kannattaa kokeilla alkuun jos se auttas jo sekin ja jos ei niin ottaa toisen puolikkaan ja jatkaa kokonaisella. Kerta jos suositellaankin raskaana olevalle? Itse en oo, enkä aio ottaa mitää muita lääkkeit vaikka auttaisivat minua, mutta en koe, että lääkeaineet on terveellisiä syyä ko on pien masussa. Migreeninkin oon hoitanut ihan grammasella para-tabsilla, mikä ei kokonaan vie, mut helpottaa ja ajan myötä mennyt sitten ohi saman päivän aikana. Mutta tää on miun mielipide ja oma asenteeni, että jokainen tekee niinku haluaa ja parhaaksi näkee. Kivuissa ei pidä kyllä itseään pitää, mut itse oon joutunut elämään kipujen kanssa monta vuotta ilman helpotuksia, että kestänkin kipua hieman keskivertoa paremmin.
 
Arghh kun lukee näitä, mietityttää et miten "helposti" saa sairaslomaa ns. normaalitilassa, mutku on raskaana niin pitäs yltää ihmesuorituksiin koska "raskaus on naisen normaali tila"(tän ärsyttävän lauseen mä kuulin jostain). Mä sain yhteensä 2,5 viikkoa saikkua, mut neljä kertaa piti ta:lle/ päivystykseen laukata. Ja ihme, mieslääkäri ymmärsi mua parhaiten, naisth:t anto 2 päivää kerrallaan. Ihmettelen Lälly, miten lääkärin mielest ees voisit mennä Panacodeissa töihin, joillakin se laittaa pään niin sekasin ettei voi mihkään mennä. Tsemppiä, ja uudestaan lekuriin, jos et voi työskennellä! Mä oon ottanu kahtena päivänä Buranan, vaik niin ei suositellakaan, mut pääsinpä päänsärystä(luin netissä jostain et ekan kolmanneksen jälkeen jossain tilanteissa vois ottaa, mut en käy väittämään et on totta)
 
Panacodia saa syödä raskauden aikana. Mitään haitallista ei ole todettu sikiölle aiheuttavan! Lopussa ei ole hyvä käyttää ettei sikiö ole riippuvainen. Mut ihan hyvällä omalla tunnolla vaan otat että saat säryt pois :) tsemppiä!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Etkä sä Lälly sitten ole jo toisella kolmanneksella, vai missä vaiheessa?
Koska jos oot niin voit ottaa muutakin kun noita mitä lääkäri määräsi!
Argh, mä en kestä lukea/kuulla näitä raskaus ja lääkkeet juttuja kun ihmisillä ja monilla lekureillakaan ole mitään käsitystä asioista.
Mä itse ottaisin toisella kolmanneksella todellakin mielummin buranaa tms ennekun tuota panacodia. Oon syöny panacodia aiemminkin kun en ole raskaana ollu ja tuo codeiini ei yhtään sopinu, ensinnäki sillä on hel...etin ummettava vaikutus ja raskaana tuskin kukaa haluu lisäummetusta. Ja kyllä mun pää meni niistä sekasin myös.

Saahan sitä pelata varman päälle ja olla ilman lääkkeitä koko raskauden ja kärvistellä kivuissa mutta kyllä mä itse oon sitä mieltä että pienet jomotukset nyt kestää mut sitten jos tulee kovia särkyjä niin kyllä lääkevaihtoehtoja löytyy!!
Pitää vaan puhua sellasen lääkärin kanssa joka tajuaa :wink
 
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00945

Tuossa vielä aiheesta raskaus ja lääkkeet :)

Piti vielä lisätä, että tuo Teratologinen palvelu on kyllä tosi hyvä, sieltä kun kysyy lääkkeistä niin saa tosi asiallista ja viimeisintä tietoa kaikista lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta raskausaikana. Monesti lääkäreidenkään tiedot eivät ole ihan ajan tasalla (poislukien tietysti naistentautien ja synnytysten erikoislääkärit).
 
Mimi2013:

Argh, mä en kestä lukea/kuulla näitä raskaus ja lääkkeet juttuja kun ihmisillä ja monilla lekureillakaan ole mitään käsitystä asioista.


Jos ärsyynnyit miun mielipiteestä lääkkeistä, niin pyydän anteeksi, mutta niinkuin jutussani sanoin, että se on vaan miun mielipide (mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmistäkin) ja jokainen tekee niinkun haluaa. Ja se ettei kivussa pie itteään pitää!

Saahan sitä pelata varman päälle ja olla ilman lääkkeitä koko raskauden ja kärvistellä kivuissa mutta kyllä mä itse oon sitä mieltä että pienet jomotukset nyt kestää mut sitten jos tulee kovia särkyjä niin kyllä lääkevaihtoehtoja löytyy!!
Pitää vaan puhua sellasen lääkärin kanssa joka tajuaa :wink

ps. minun kipuihini ei ole edes lääkettä, että ei tässä iha huvikseen kärvistellä. että ei kellään ole kaikesta 100% tietoa…
 
Last edited by a moderator:
Tulipas eriäviä mielipiteitä :D reseptiin vielä kirjotti, että panacodia 3krt päivässä yhdessä panadolin kanssa eli yhteensä 6 pilleriä naamaan päivän aikana. Tuntuu itsestä tosi hurjalta, kun ennen raskautta otin maksimissaan yhden 400 buranan ja sillä lähtenyt kipu kuin kipu. Ja niin tossa lukeekin että lääke väsyttää, eli hyvä vetää vaarallisessa työympäristössä lääkehuuruissa! No onneksi tämän päivän jälkeen alkaa pidennetty viikonloppu ni voin rauhassa kokeilla itselle sopivaa annostusta.
 
Parasetamolin maksimiannos on yleensä 3 x 1g päivässä, mutta voi tietysti olla, että lääkärisi on sopinut jotain muuta. Kannattaa tosiaan kokeilla tota Panacodia ensin kotona, jos ei ole ensin käyttänyt. Sen hajoaminen elimistössä on eri ihmisillä geneettisistä syistä erilaista, joillekin se ei tunnu vaikuttavan mitään ja toisilla heittää kunnolla päässä tai tulee tosi huono olo. Buranaa ym. tulehduskipulääkkeitä voi toisella kolmanneksella käyttää, mutta Panadolilla on vähemmän haittoja ja yleensä yhtä hyvä teho. Toivottavasti saatte vaivanne kuriin!
 
Sekin on muuten jännä, jos apteekissa ei farmaseutti puuttunu tohon annostukseen. Meinaan farmaseutit tietää kaikkein parhaiten saako jotain lääkettä käyttää jonkun toisen lääkkeen kanssa samaan aikaan.
 
Joo, panadolia ja panacodia saa ottaa yhtä aikaa kunhan tuo 3 g parasetamolia / päivä annos ei ylity. Mulla oli tuo combo endometrioosikipuihin kun oli samalla yritys tulla raskaaksi eikä lääkäri silloin suositellut buranaa. Mulla panacod teki kyllä sellaisen olon että joku istuu rinnan päällä. Heräsin yölläkin välillä paniikkiin kunnei tuntunut saavan henkeä. Eikä mulla panacod parantanut tehoa pelkkään panadoliin verrattuna.

Oliko ne Lälly 500 mg pillereitä, joita sulle määrättiin? Silloinhan se on just toi maksimiannos. Ja tosiaan apteekissa on mulla ainakin aina vielä erikseen muistuttaneet että enempää ei saa missään nimessä ottaa.
 
Joo ensimmäinen kolmannes on nyt ohi, mistä muista lääkkeistä puhut mimi2013? Mielummin ite ottaisin sitä buranaa kuitenkin mutta kun sitä lääkäri juuri kielsi ottamasta. Panacodia oon joskus syöny ja siitä todella meni pää vähän pyörälle, mutta nyt ei ole muu mielessä ku se että pääsee eroon tästä pääsärky piinasta..
 
Takaisin
Top