Sairaslomalla??/Reippaana töissä??

Mulla huomenna viimeinen työpäivä. Oon ollu tosi virkeä ja jaksanut fyysisestikin tosi hyvin. Maanantaina tunsin liitoskipuja (ainakin niin luulen) häpyluussa ja yleisesti alhaalla lantiossa ja olin työpäivän jälkeen kipeä ja väsynyt. Sitten illan köllötin ja muut päivät onkin menny tosi kivasti ja kivuttomasti. Toki illalla uni maittaa, mutta tuntuu haikealta jäädä pois töistä. En oikeen tiiä miten aika kotona kuluu...aion lenkkeillä koiran kans edelleen pikku lenkkejä pari krt päivässä (mies käyttää yleensä illalla), ja käydä vesijumpassa niin pitkään kun jaksan ja voin. Ehkäpä saan ajan kulumaan.
 
Ei kyllä muuta voi, kun nostaa hattua teille kaikille, jotka olette jaksaneet näin pitkälle olla töissä. emoticon  Itse en olisi moiseen kyennyt.

Tietysti vähän riippuu millaista työtä on tehnyt. Ja toisaalta voihan se olla niinkin, että jos olisin vaan ollut koko ajan töissä, ei "kunto" olisi huonontunut näin nopeasti ja olisin saattanut jaksaakin melko pitkälle.

kotona ollessa sitä on vaan mökkeytynyt ihan täysin eikä tahdo oikein saada mitään aikaiseksi, vaikka välistä aika käykin pitkäksi ja tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. Nyt loppu ajasta on päikkärit astuneet uudestaan kuvoihin mukaan. Olen myös alkanut lenkkeilemään (lyllertämään) koiran kanssa, kun olo on parantunut ja issias kivut eivät enään vaivaa.
 
kävin tosiaan maanantaina lääkärissä ja sairaslomalla olen nyt nämä viimeiset kuusi työpäivää, kivuliaiden supistusten vuoksi. kohdunsuu oli pehmennyt mutta kiinni vielä nätisti, joten akuuttia hätää tässä ei ole ja toki jos vauva päättää että nyt tarvii syntyä, niin hää saakin sen ihan "luvan kanssa" nyt tehdä. Lomallejäänti tais olla oikea ratkaisu, sillä supistukset ovat kyllä vähentyneet huomattavasti, kun oon vaan ottanut tarpeeksi rennosti :)
 
Jäin lomalle jouluaaton aattona ja virallinen äitiyisloma alkoi 29.12, pystyin siis olemaan loppuun asti töissä.
Välillä oli raskaampia viikkoja ja välillä helpompia, mutta olo pysyi kokoajan suhteellisen hyvänä joten oli kiva olla töissä. Päivät ainakin kului äkkiä! :)
Ja olen siis töissä päiväkodissa, joten melkoista kyykkimistä se oli! :)

Nyt lomalla ollessa päivät menee yllättävän äkkiä. Oon edelleen hyvässä voinnissa, lumityötkin teen mielelläni, kun pääsee vähän ulos ja rehkimään.

Toivottavasti olo olis hyvä loppuun asti!
Voimia kaikille loppuviikoille!
 
Takaisin
Top