Ruokavalio

Alkoholin ja tupakan pois jättäminen oli itsestään selvää. Energiajuomia en juo muutenkaan, kahvia kyllä välillä paljonkin (alkuraskaudessa en voinut juoda ollenkaan). Samoin salmiakkia menee välillä paljon. Onneksi verenpaine matala. Suosituksia pyrin kyllä noudattamaan eli en itsekään ota turhia riskejä, mutta en nyt kovin neuroottinenkaan näiden suhteen ole.

Minä olen jättänyt syömättä ainoastaan vakuumipakatut kalat (suositusten mukaisesti) eli esim. tuoretiskiltä ostettua tai kalakauppiaalta ostettua, itse suolattua graavilohta olen syönyt. Varmistin vielä neuvolasta tämän, kun joku kaveri oli eri mieltä ja kyllä meillä terveydenhoitaja sanoi, että koskee nimenomaan tyhjiöpakattuja kaloja. Samalla piti varmistaa, miten sillin syönti ja meinasi, että sama koskee niitäkin eli tyhjiöpakattuna ei, mutta purkista voi syödä. Valion Auraa olen syönyt myös (kuumentamatta) kuten muitakin pastöroituja juustoja ja tuorejuustoja. Ravintolassa tilasin kypsän pihvin, mutta sain sen ehkä medium+ niin söin kyllä hyvällä ruokahalulla. Kotimaisia marjoja syön muutenkin eli ulkolaisia ei pakkasesta löydy, nyt marjat menee muutenkin tuoreina (myös ruotsalaisia mansikoita olen syönyt, käsittääkseni suositus koskee ainoastaan ulkolaisia pakastemarjoja muutenkin, joskin ne ruotsalaiset ovat ainoita ulkolaisia, joita tuoreena voin ostaa, ellei kotimaisia tarjolla). Söin muuten inkivääristä tehdyn makeisen, ennen kuin hoksasin, ettei sitä inkivääriäkään suositella raskauden aikana. No tuskin se yksi karkki mitään aiheutti. Samoin vahingossa meni kaverilla itse tehty salaatti, jossa ilmakuivattua kinkkua. Joku jossain mainitsi, että jätti salaatista esim. kylmäsavulohen syömättä. Mietin vain, että eikö se mahdollinen listeria ole ehtinyt levitä koko salaattiin eli ei pysy siinä yhdessä tuotteessa, jos siinä sellaista on. Onneksi se listeria on kuitenkin harvinainen, mutta hyvähän näitä riskituotteita on pyrkiä välttämään.
 
DT, hassua että tää olis melkein voinut olla meikäläisen tekstiä.. Tosin inkivääriä olen syönyt, en usko että niillä määrillä mitä itsellä on tullut käytettyä, olisi suurempaa vaikutusta mihinkään. Eihän siitä nyt niin hirveän kauaa ole, kun inkivääriä vielä suositeltiin raskauspahoinvointiin.

Tosin tupakkaa ei tarvinnut lopettaa, kun en ole polttanut. Muuten tuli vähän semmonen olo, että piti kirjoittajaa tarkistaa pari kertaa. Myönnän kyllä, että olen syönyt ulkomaisia kirsikoita, pestyinä mutta kuitenkin.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Alkuraskaudesta ruokarajoitteet pääsi unohtumaan kun ei muistanut olevansa raskaana.. Alkoholia en kyllä nauttinut. Sitten iski kestodarra-yökötysolo mikä kesti 3vko, se aika meni näkkärillä ja hedelmillä. Nyt vko 13 kun olo on parantunut ja on alkanut tottua asiaan niin olen pyrkinyt välttelemään kiellettyjä ruokia. Hysteerinen en kuitenkaan ole :)
 
Mä kävin eilen taas päivystyksessä lepäilemässä, tuli sellanen migreenikohtaus taas! Tulehdusarvot oli vähän koholla (en ite ees muistanu mutta mies tiesi kertoo) ja pissanäyte sanoi et vararavinnolle on menty - eli syön ja juon liian vähän! :sad001 Varmaan tää kuumuus tekee ja se, että juon ihan liikaa pelkkää vettä! :sad001 Huomenna seurantalabrat ja parin vkon päästä onkin neukkulekuri niin täytyy alkaa selvittään mikä tää migreenijuttu oikeen on....

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Voihan ruokavalio sentään. Tunnustetaan ihan kaikille, että en todellakaan syö lautasmallin mukaan, ainakaan vielä. Mulla on aina ollut aika epäsäännöllinen ruokailu, aamupalaa ei juuri koskaan, töissä kuppi kahvia, jos oikein hyvin sattuu lounaalle 11 aikaan (ja sitten ollaan lähellä lautasmallia), mutta näitä sattuu ehkä kerran kahdessa viikossa. Yleensä syön omia eväitä, tai kaupan valmisruokia ja kellon aika on mitä tahansa 12-15 välillä. Salaattia ei siis tällöin lautaselle tuu. Joskus saatan napata töissä parit leipäpalaset juustolla ja kinkulla, sekä suolakurkulla. Minitomaatteja ja babyporkkanoita saa töissä myös. Työpisteella on sitten välillä namia, välillä keksiä, tosin nyt kesäaikana niiden menekki on ollut tosi pientä.

Kotona syödään sitten useimmiten itse kokattua riisi/makaronikasvislihapataa, jotain kastiketta ja lisäkettä, uuniruokaa, tahi taasen noita kaupan valmisruokia (joista kyllä valitsen itselleni mieluiten uppoavat lasagenet, kiusaukset, poronkäristykset, maksalaatikot jne.). Syynä valmisruokien käyttöön on toi firman lounaskortti, minne kertyisi ihan älyttömästi rahaa ellen ostaisi sillä sitten näitä valmisruokia, joita taas saa yhden amica tms lounaan hinnalla 2-3 aterian verran. Jouduin jopa välillä pyytämään, että eivät maksa lounasrahaa, kun sitten jos ei käytä riittävästi, niin verottaja saattaa alkaa verottaa tulona :sad001.

Nyt sitten odottaessa ja näillä keleillä on sen verran homma muuttunut, että alussa meni paljon lähes pelkästään hedelmiä ja hedelmämehuja, suolakurkkuja ja vähän leipää. Satunnaisesti jotain muuta, kuten kalaruokaa tahi kahvia. Nyt uppoaa jo taas valmisruuat kerran tai kaksi päivässä sekä aika paljon kauraleipää juustolla, makkaralla ja salaatilla (myös aamupalana), ja kun olen hiukan yrittänyt panostaa monipuolisuuteen, niin myös tomaatit, edelleen hedelmät sekä porkkanat uppoaa hyvin. Ei tietenkään kaikkea samana päivänä, mutta sen mukaan mitä sattuu tekemään mieli kun jääkaapin avaa. Salmiakkia kyllä, ja muita karkkeja myös ainakin pari kertaa viikossa, omia pakastemarjoja, muroja ja maitoa, jäätelöö ja mehujäitä.

Vielä en pode huonoa omaatuntoa, mutta jos näyttää siltä että paino jämähtää, niin pitää varmaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä syö. Sinänsä hyvä, että on jo nyt sentään vähän paremmat ruokailut kuin aiemmin. Ja vitamiinilisätkin on käytössä aiempaa tehokkaammin. Ehkä kelien viiletessä alkaa lämmin ruokakin maistaa paremmin ja kun vatsa kasvaa, eikä enää viitti juosta ympäriinsä työpäivinä, niin tulee eksyttyä lounasravintolaankin useammin terveellisten ruokien pariin.
 
Yritän nyt muotoilla tämän niin, etten kuulosta kamalalta juopolta :eek:
Varsinkin kesällä ihmisten alkoholin kulutus kasvaa, ja jos on ryhmässä mukana, haluaa yleensä juoda jotain. Limsoja ym. voi juoda, muttei niitäkään aina jaksa lipittää. Ruokajuoma on joskus tylsä valita, kun muut ottavat olutta tai viiniä ja itse valikoi kolan tai vissyn välillä.

Kotona itselläni menee kylmä maitojuoma ja sokerikola (heitin lightit nurkkaan ainakin odotuksen ajaksi) ruoan kanssa, samoin kylmä vissy. Vesi menee janojuomana, mutta en juo sitä ruoan kanssa paitsi töissä tai jos siinä on jäitä (kotona ei ole).

Alkoholittomia viinejä olen maistanut. En tykännyt, eikä tuntunut pitävän suolistokaan. Maistoin kaupan kotikaljaa. Menisi ehkä, jos siihen lisäisi sokeria. Golden capin alkoholiton omenasiideri on ainoa korvike, josta tykkään. Olutpuolella pystyn juomaan tummaa Nikolaita, siis alkoholitonta. Greippilimsa menisi ehkä myös, ja sekamehu maistuu, samoin karpalomehut. Ruoan kanssa ei omena- tai appelsiinimehu mene alas.

Onko muita ehdotuksia kenelläkään? Viinien korvikkeet ovat ainakin nyt maistuneet suussani niin pahalta, että odotan kunnes voin taas juoda ruoan kanssa oikeaa viiniä. Toisaalta raskaus tuntuu sotkeneet muutenkin makunystyröitäni.
 
Mulle ei maistu tällä hetkellä oikein mikään juoma. Jäätee on ollut ihan ok ja paras on vichy. Vettä yritän juoda, mutta pahaa se on. Saunaoluena menee Nikolai (alkoholiton), mutta en ole sitäkään nyt aikoihin juonut. Samoin jotkut alkoholittomat siiderit maistuvat. Ne oluet ja siiderit, joissa 0,5% alkoholia olisivat huomattavasti parempia...

Olen ollut aika vähän tilanteissa, joissa porukka juo alkoholia eli en ole käynyt viihteellä ja lapsen kanssa ei tule terasseilla istuskeltua. No ne pari kertaa, kun olen sitten ollut sellaisessa tilanteessa, olen tilannut alkoholittoman drinkin. Tekevät aivan ihania marjaisia tai hedelmäisiä drinksuja pyynnöstä. Ravintolassa ollaan nyt tietysti perheenäkin käyty useamman kerran syömässä, mutta ruuan kanssa olen sitten juonut vain vichyä, mutta saattanut pyytää drinksun aperatiiviksi tai jälkkäriksi... Jotkut alkoholittomat valkkarit ovat ihan ok, mutta punkut varsinkin kamalaa litkua.
 
Kannattaa kokeilla saksalaisia alkoholittomia oluita, ne on ihan oikeasti hyviä. Niitä join esikon odotusaikana, jos olin jossain missä muut joi alkoholia. Samoin joitain alkoholittomia siidereitä. Alkoholittomia viinejä en oo ees maistanut, enkä aiokaan, koska uskon et ne on kamalia. Me nautitaan miehen kanssa ihan älyttömästi hyvästä ruuasta ja viineistä ja niitä kyl kaipaa. Ennen raskautta juotiin viiniä melkein joka vklp. Eikä se oo yhtään sama mennä ravintolaan syömään hyvää ruokaa, kun ei saa sitä viinilasillista täydentämään nautintoa.
 
Omenamehuvissy! Hyvää ja kylmää :) Tai joku porkkana-ananas Gefilusmehuvissy. Ne on hyviä ja raikkaita.

Mutta kyllä minä olen juonut raskauden aikana ainakin 4 "alkoholitonta" siideriä, joissa on ollut tuo 0,5% alkoholia. En pidä sitä millään tavalla vaarallisena sikiölle. Alkoholia en juo, mutta en pidä rikoksena maistaa kielenpäällä miehen punaviiniä tai shampanjaa, sen harvoin kun hän ottaa (raskauden aikana muutaman kerran).
 
Mä join muutaman tuborgin super light alkoholittoman oluen kun helteellä teki mieli kunnes huomasin siinä olevan 0,1 promillea ja jätin senkin tosiaan sinebrycoffin Nikolai on alkoholiton täysin ja tosi hyvä maultaan :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Huh. Onneks itellä ei oo ongelmaa, kun en muutenkaan kaljasta, viineistä ja siidereistä ja tavan lonkerosta tykkää. Eli aina vaikka viihteellä käytiin niin otin (ja edelleen otan) ruokajuomaksi vettä. Saatan tällähetkellä ehkä pepsi maxin ottaa kylkeen jos oikeen janottaa.
Ja jännä kun en coca colasta tykkää sitten ollenkaan, mutta pepsi max maistuu tän raskauden aikana :D Oon tosin yrittäny jättää senkin juoman vaan kun käydään terassilla tai on jotkut muut kissanristiäiset mihin pitää omat juomat tuoda :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Minlex, olen myös maistanut miehen lasista viiniä kun kaikki kehuvat, että hyvää on. Se alkoholin jälkipotku on uskomattoman paha. Sitä odottaa tanniineja tai jotain, mutta ei.. Viina siellä maistuu.
I
Olen kotikaljaa pystynyt juomaan, ja sieltä se alkoholi ei ole potkaissut makunystyröihin. Siinähän voi olla yllättävän paljon prosentteja, että jätän kuitenkin varoiksi yhteen lasilliseen.

Mökillä, kavereiden kanssa grillatessa ja kavereita kaupungilla tavatessa muut yleensä ottaa jotain alkoholia. Jotenkin koen, että niissä alkoholittomissa olueissa on tosi hapan ja vehnäinen maku.
 
Olutta kun on juonut muutenkin sen ehkä pari pulloa vuodessa ennen raskautta, niin niitä en ole edes alkoholittomina versioina maistanut.

Mutta tuo alkoholin maku on uskomaton. KoBe, olen huomannut saman että maistuu ihan erilaiselle viini nyt kun "normaalioloissa". Viime raskaudessa en maistanut edes kielenpäällä viiniä, joten pudotus arkeen oli kova kun olimme ystävän elojuhlilla (noin 6kk synnytyksestä) ja otin ronskisti lasin valkoviiniä. Se maistui niin kamalalta että syljin sen lasiin takaisin. Sen jälkeen "joutui opettelemaan" paljon uudestaan. Vanhat lempparit olikin kamalia hirvityksiä ja uudet viinit löysi tiensä meille. Ihan kun jotain suurkuluttajia oltasiin viinin kanssa, as if, mutta menee niitä muutamia hassuja pulloja vuodessa kun mies roudaa viinitiloilta Italiasta :D
 
En oo kyllä kovin huolissani noista 0,5% sisältävistä sidukoista ja oluista. Saahan simaa ja kotikaljaakin juoda ja niissä alkoholia on n. 1%. Muutama on noita englantilaisia 0,5-siidereitä tullu juotua, mutta useimmissa tapauksissa omenamehuvichy ajaa saman asian. Terassilla kävin ekan kerran lauantaina ja tilasin alkoholittoman drinkin. Baarimikot osaa kyllä tehä hyviä eikä maksakaan paljo mitään ku viuna jää pois. Ongelma on ehkä ne oudot katseet, joita saa kun kulkee maha pystyssä martinilasi kädessä...Mutta samaa mieltä edellisten kanssa: alkoholiton punkku on ihan kuvottavaa.
 
Olen myös maistanut jotain alkoholitonta punkkua, joka oli järkyttävän pahaa. Minulle viinit ja siideri on aina ollut enempi maku asia kuin ns. alkoholijuttu, siksi niitä tekee mieli nyt raskaanakin. Alkoholia diis ei tee mieli eikä ole mikään ongelma olla ilman! Maistelemalla olen löytänyt omia suosikkeja siidereistä, valkkarista ja skumpasta.

Siidereistä parhaiten uppoaa strowford press ja golden capin omena, valkkareista torresin natureo free ja kuohuviineistä light live (saa ainakin s-marketeista) sekä korpihillan kuohuva kuusenkerkkä.

Alkuraskaudesta kavereiden kanssa puistoillessa yms join noita golden capejä, eikä kukaan edes tajunnut sen olevan alkoholitonta, pullo on niin saman näköinen kuin holillisetkin :wink

Lähinnä mun tekee viiniä/siideriä mieli kun ollaan porukalla ulkona syömässä/juhlimassa. Saunajuomana parasta on limu tai vichy.
 
Takaisin
Top