Huhhuh, ristiäisistä selvitty! Ajattelimme helpottaa urakkaamme ja pidimme esikoisen 2-vuotissynttärit samassa rytäkässä ettei tarvitsisi olla viikon välein osittain samoille ihmisille leipomassa. Juhlat järjestettiin meillä kotona, koska halusimme rennon, kodinomaisen tunnelman.
No raskas päivähän se oli, kun yö meni miten meni rintaraivareiden ja paukkuvien rakettien siivittämänä. Nousin aamulla seitsemältä rauhallisin mielin olettaen, että kello kahteen, jolloin ristiäisten oli määrä alkaa, olisi runsaasti aikaa. Aloitin väkertämällä gluteenittomia herkkuja kahdelle erityisruokavaliovieraalle. En ollut osannut varautua gluteenittoman torttutaikinan olevan niin vaikea käsitellä ja tortut meinasivat hajota käsiin. Siirtelin niitä lastan avulla ja tähän hommaanhan meni aikaa. Ja lisää aikaa. Miehen herätessä klo 9 kaaos oli jo päällä eikä ainakaan helpottanut seuraavien tuntien aikana.
Siinä sitten kakkuja koristellessani ja suolaisia torttuja paistellessani latelin miehelleni ohjeita ja muistuttelin erinäisistä hoidettavista asioista useampaan kertaan, ettei mikään nyt vain unohtuisi. Mieheni on aina hyvin tyyni kiireessäkin ja niin oli nytkin, mutta näin kiireen hänen kasvoiltaan kun hän tajusi, että ajanpuutteen vuoksi useiden omien hommieni siirtyessä hänen hoidettavakseen, on hänelläkin yhtäkkiä melko paljon tekemistä ennen vieraiden tuloa. Mies ulkoilutti koirat, kylvetti vauvan ja kävi esikoisen kanssa suihkussa, imuroi ja luutusi miettien luultavasti harmistuneena, kun ei edellisenä päivänä kokenut vielä tarpeelliseksi siivota vaan hän lähti käymään uudenvuoden juhlissa (autolla kylläkin). "Ehtiihän sitä huomennakin." Juupa juu, kuuluisia viimeisiä sanoja.
Lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi ennen papin tuloa. 15 minuuttia ennen ensimmäisten vieraiden saapumista olin saanut itsellenikin vaatteet päälle ja muutenkin ulkoiset seikat kuosiin. Kiharoita en enää ehtinyt laittaa, vaan suoristin tukkani pikaisesti. Olin häärännyt hiki hatussa keittiössä koko päivän ja vihdoin tuntui, että nyt saa huokaista. Kahvit olivat valmiina termarissa, kupit ja lautaset esillä. Enää tarvitsisi vain nostaa kakut pöytään ristiäistoimituksen jälkeen. Mies oli huolehtinut vauvan ylle juhlavaatteet, jotka olin kiireessä käynyt heittämässä vaipanvaihtopöydän viereen. Esikoisen juhlamekon oli äitini neulonut ja hän toi sen tullessaan ja puki tytön ylle.
Kun kaikki vieraat olivat paikalla noin vartin myöhässä, hätistelin papin lopettamaan kiihkeän keskustelunsa erään juhlavieraan kanssa ja aloittamaan session, että päästäisiin asiassa eteenpäin. Käskystä hän ryhtyi puhumaan ja tilaisuus eteni oikein kivasti. Vauvakin vain nukkui tyytyväisenä kummin sylissä. Kaikki 20 vierasta mahtuivat olohuoneeseemme, osa seisten ja osa istuen. Tilaisuuden jälkeen hoidin kahvitusta keittiöön naulattuna, ja vasta suurimman osan vieraista jo juotua kahvit alkoi vauva herätä nälkään ja uskalsin vetäytyä peräkammariin häntä syöttämään. Siinä sängyllä istuessani, pojan päätä silitellessäni ja päivän siihenastisia tapahtumia kelaillessani se yhtäkkiä kolahti ajatuksiini: pojan kaunis kastemekko, äitini tekemä ja esikoisemmekin käyttämä, oli kaapissa. Siellä se oli ollut siitä asti, kun pari päivää aiemmin sen varastosta kaivoin valmiiksi ja asettelin mieheni pesulasta tulleen puvun viereen roikkumaan. Voi hiivatti. Mies oli ottanut oman pukunsa kaapista ja vilkaissut mekkoa, että tuohan on sitten tuossa, ja unohtanut sen. Minä taas olin niin uppoutunut keittilössä hoidettaviin asioihin, etten varsinkaan kiireen yllätettyä enää millään ratkennut ajatuksissani perheeni vaatetukseen.
Kun sitten sain imetyksen päätökseen, menin oitis murheineni mieheni luokse ja hän tietenkin harmitteli unohdusta, jonka itsekin tajusi vasta nyt. Myöskään kovin moni juhlavieraista ei tuntunut asiaa noteeranneen.Ihmettelin, kun pappikaan ei ollut huomannut. Jälkeenpäin kuitenkin selvisi, että hän oli kyllä toimituksen alkessa huomannut kastemekon puuttumisen, mutta oli olettanut ettemme halua pukea mekkoa pojalle kun hänellä kuitenkin oli juhlavaatteet (mustat housut ja valkoinen mustalla rusetilla somistettu body) yllään. Pappi ei ollut viitsinyt alkaa kyselemään mekon perään, kun kaikki vieraat olivat paikalla. Olisi nyt vain kysynyt.
Ristiäisten päätyttyä alkoi sisään valua synttärivieraita, jotka tulivat tiputellen pitkin iltaa. En oikein ehtinyt istahtaa koko päivänä ja nauttia tarjoiluista, mutta onneksi mies viihdytti vieraita juomalla milloin kenenkin seurana kahvit. Vaikka itse olinkin koko päivän melko stressaantunut, niin onneksi vieraat olivat tyytyväisiä tilaisuuteen ja tarjoiluihin. En vain osaa päässäni hyväksyä sitä faktaa, ettei jo tapahtuneita asioita voi jälkikäteen muuttaa enkä saa kastemekon puuttumista korvattua. Ajattelimme kuitenkin ottaa mekon mukaan huomisiin serkkupojan ristiäisiin, joiden jälkeen puemme mekon poikamme ylle ja otatamme itsestämme kuvan poika sylissämme, kun meilläkin on juhlavaatteet. Siihen täytyy nyt tyytyä.