Raskauspahoinvoinnista selviäminen

Siis mitä pelleilyä tämä nyt oikein on. Nyt jos päivät menee ok (= lue vain pahoinvointia, kuvotusta, yökkäilyä) niin minä olen alkanut oksentamaan ÖISIN. Viime yönä kaksi kertaa. Ei oo mitenkään mukavaa, kun siinä unenpöpperössä heräät ja nyt on tullut vähän jo tunne etten millään jaksaisi enää oksentaa, joten sitä odotusta vain pidentää ja pidentää, kunnes jo ennen vessan ovea oksennus on suussa. Öisin harvemmin vatsassa on mitään muuta kuin säkällä mehua, niin sappinesteitähän sitä yökkäillään ihan kroppa krampissa.. Sitten täytyy ruveta väsäämään syötävää, että siltä seuraavalta oksennukselta edes vältyttäisiin.

Odotin tätä raskautta haluten, rakkaudella, kaipauksella ja odotuksella monen monta vuotta. Edelliskerralla raskaus oli helppo, ihana ja olin onnellinen, töissä jaksoin hyvin. Nyt en voi sanoa, että kertaakaan olisin ollut onnellinen raskaudesta alkuhuuman ja oksentelun alun jälkeen. Ja viikkoja on vasta 7+4!??!
 
Mullakin auttoi valtavan paljon raskausvitamiineista luopuminen! Syön nyt vaan foolihappoa ja d-vitamiinia, ja olo on aivan erilainen! Välillä vieläkin oksettaa, jos ruokaväli venähtää, mutta ei enää sellaista jatkuvaa kurjuutta. Todellakin suosittelen kokeilemaan! Ja viikkoja nyt 7+1, eli pahoinvoinnin pitäisi kait olla pahimmillaan. Voi kun olisi tämän keksinyt jo viime raskaudessa! Ei ihan heti tullut mieleen, että vitamiineista voisi tulla huono olo :D
 
Hmm.. Mulla loppuu kohta noi 1/3 vitamiinit. Pitäisiköhän vaihtaa ihan vaan pelkkään foolihappolisään tai takaisin ennen raskautta vedettyyn Beroccaan. + D-vitamiini tietty.

Olo on jonkun verran helpottanut, mutta vielä kuvottaa kyllä tehokkaasti pitkin päivää. Tosin jo rv10+4, eli ehkä se kohta siitä.
 
Mulla kanssa pahoinvointia lähes koko ajan,syön tai olen syömättä. Jatkuvasti pitää napostella jotain. Mutta näitä keskusteluja lukeneena aloitin raskausvitamiinin oton suosiolla illasta,eikä se tunnu pahentavan oloa. :)
 
Niinkin uskomatonta, ett huomasin jaffan auttavan etovaan oloon.. Noh, kakaranahan sitä sai aina vatsatautiin. Eilen huomasin hernekeiton hajun aiheuttavan järkyttävän huonon olon. Tosin en ole hernekeitosta koskaan tykänny, mutt en näin koskaan reagoinut. Sitt olikin huono olo koko loppupäivän.
Oon aina ollut hirveen huono oksentamaan. Välil kyll tuntuu, ett ku sais oksennettua niin olokin varmaan helpottuis. Mutt ei, pelkkiä röyhtäisyjä vaan. :confused:
 
Fantaa on mulla täällä myös mennyt litroja jo, jotenkin se hapollinen, makea juoma jotenkin vaan vie sitä huonoa oloa pois. Ja saa äkkiä verensokeriinkin vaikutuksen tietty.

Olo on parempi, eilen illalla vain rajua yökkäilyä, mutta keskittymällä sain pidettyä kaiken sisällä. Ehkä tää tästä!
 
Apua, kun mua alkaa ihan itkettämään tämän ketjun lukeminen. Vaikka nyt viikolla 10+1 alkaa olla siedettävä olo, siis että olen pystynyt syömäänkin, niin miksi se tuntuu niin hyvältä, ettei ole näiden oireiden kanssa yksin? Minä odotan myös esikoistani, enkä koskaan ikinä milloinkaan pystynyt kuvittelemaan miten kamalaa tämä pahoinvointi voi olla. Olen siis oksennellutkin, vaikka edes mahataudin kourissa en normaalisti pysty oksentamaan. Jotenkin armollisesti olin viime viikon flunssassa ja sen takia siis poissa töistä, kun pahoinvointi oli kaikista sietämättömintä. Sitä ennen jouduin useamman kerran työpäivän aikana mennä keräilemään itseni vessaan, että pystyin taas tehdä töitä. Onnekas sattuma on myös ollut se, että minulla on töissä opiskelija, joten esimerkiksi potilaiden syöttämisen olen voinut siirtää hänelle. rv 6+6 tuo ällötys alkoi ja tosiaan nyt, eilen ja tänään on ollut jo hieman helpompaa. Enää vain vähän mahassa etoo, mikä ei tunnu viime viikon jälkeen juuri miltään.

Minä olen ollut tuon pahan olon takia aivan loppu. Olen miehellekin melkein päivittäin itkenyt silmät päästäni, että en kestä tätä kamalaa oloa ja en ikinä halua toista lasta, kun tämä on niin kamalaa. On siinä ollut hänelläkin kestämistä. Ja tosiaan meilläkään ei ole voinut tehdä mitään lämmintä ruokaa, ei edes mikrossa lämmittää jotain. Se pelkkä haju! Ja kaikki muutkin hajut! Mies on joutunut lähes päivittäin siivoamaan vessan, koska musta se haisee niin kaameelle, takkaa ei voi polttaa, vaikka talomme lämmitetään osittain puilla, oksennan savun hajusta, roskat pitää viedä päivittäin tai en voi avata roskiskaappia. Se paha olo vaikutta ihan kaikkeen!! Mutta josko tässä nyt näkyisi valoa tunnelin päässä :smiley-angelic001 Eli siis suuresti tsemppiä kaikille pahoinvoiville!! Se on kamalaa :confused5
 
ainiliini, ihan kuin mun näppikseltä tuo sun kirjoitus, mää vain olen joutunut tämän pahoinvoinnin takia olemaan yli 3vk sairaslomalla. Tsemppiä, vielä me täältä noustaan!
 
Luin täältä ja myös jostain raskausoppaasta että kandee lopettaa raskausvitamiinit ja ottaa B6 vitamiinia pahoinvointiin. Näin tein nyt syön siis B:tä, D-vitamiiniä ja foolihappoa. Siihen loppu pahatolot. Suosittelen edes kokeilemaan näin muutaman päivän jos olot vaivaa.
 
Mulla ei tuosta B6-vitamiinista ollut tasan mitään hyötyä. Otin ohjeen mukaan tasaisesti kolme kertaa vuorokaudessa mut pyhpah. Ehkä se on vain aika mikä sen lopulta vie. Nyt nimittäin on jo menty monta päivää oksentamatta ja olo on mahtava. :) Paha olo tulee vielä hetkittäin, mutta antaa tulla jos vaan ei tarvitse enää oksentaa!

En minäkään mitään raskausvitamiinia pysty ottamaan, erikseen foolihappo ja D-vitskut. Kuvittelisin saavani kuitenkin tarpeeksi muita vitamiineja, kun aika kasvis-vihannes-marjapainoitteisesti tämä alkuraskaus tässä menty. Proteiineista olisin ehkä enemmälti huolissani omalla kohdallani, mikään proteiinipitoinen maitotuotteita lukuunottamatta kun ei ole maistunut. Nyt kun alkaa helpottaa, niin ehkä vois jotakin yrittää?
 
Vaikka kuinka syön kevyesti ja säännöllisesti niin tekee häjyä jatkuvasti.. Työn teosta ei tahdo tulla mitään, ja se huono olo imee musta mehut.. Muutenkin kun on väsynyt ihan raskaudesta johtuen sekä väsyttäähän sekin kun illalla ja yöllä tekee yhtälailla häjyä.. :sad001 Töissäkin pitää olla skarppina vaikka kuinka olis oksennus kurkussa.. Oon nyt parina iltana jo itkenyt huonoa oloani ja tätä mun jaksamista... Mä taas harkitsen sairasloman hakemista.. Oon ollut aiemmin jo melkein kolmisen viikoa pois ja töissä oon nyt pian pari viikkoa pystynyt jotenkin olla.. Mikä siinäkin on kun muka hävettää hakea saikkua vaikka itse tuntee itsensä parhaiten ja tietää ettei tästä työn teosta tällä hetkellä yksinkertasesti tuu juuri mitään.... :/
 
musicbox, se on se suomalaisten selkärankaan iskostettu lojaalius. Työmoraalia täytyy löytyä, sekä joustoa ja ymmärrystä - työntekijältä. Siksi. :)

Ota kuule vaan saikkua ja lepäile! Kukaan ei korvaa sulle sitä, jos jotain tapahtuukin. Eikä kukaan - valitettavasti - laita kruunua sinun päähäsi uhrautumisesta ja kovasta työstä. Sinä ja vauva ykkössijalle! :Heartred
 
Jotenki ihana lukea etten ole yksin tämän jatkuvan pahan olon kanssa. Eka raskaus on menossa ja nyt viikkoja 9+4. Viimeiset kolme viikkoa olen onneksi ollut kesälomalla ja olen viettänyt sen kokonaan kotona viltin alla ämpärin kanssa. Puolentunnin-tunnin välein pitää jotain yrittää syödä vaikka mikään ei maistu ja kaikki hajut yököttävät. Yöllä kun herää vessaan 3-4 aikaan niin pitää syödä ja juoda jotain ennen kuin uskaltaa nousta ylös ja sittenhän ei saakkaan moneen tuntiin unta vaikka kuinka väsyttää. Kaverini sanoi että kannattaa jättää raskausvitamiini aamulla ottamatta ja eilen sitä kokeilin. No lensipähän koko aamupäivän kaaressa oksu, tosin oksensin kunnolla eilen vasta ekan kerran vaikka yökkäilyttääkin kokoajan. Olo helpotti hiukan, kuin join vitamiiniporejuoman.

Vähän jännittää mennä torstaina takaisin töihin, koska olen keittiöllä töissä ja asiakkaiden kanssa paljon tekemisissä. Mielenkiintoisia hajuja varmasti.. Pitänee ottaa pussi varalta taskuun, jos ei ehdi ajoissa vessaan. Ja pitää varmaan kertoa pomolle jo raskaudesta, jos joutuu ottamaan saikkua niin ei tarvi "selän takana puhua pahaa".
Toivottavasti olo helpottaa pian meillä kaikilla!
 
Mun piti kans tänä aamuna taas oksentaa. Mun oksentelu on tosin muuttunu semmoseksi rajuksi yökkäilyksi. Aamulla vaan ei pystyny pidättää oksennusta, yleensä kyllä onneksi pystyy. Tuo yökkäily on niin ilkeää...
 
Otin nyt itseäni niskasta kiinni ja päätin mennä tänään lääkäriin hakemaan saikkua.
Ihan itseäni ja pikkuista ajatellen. Eiköhän tässä itse tunne itsensä parhaiten ja tietää milloin ei ole työkuntoinen.
Mun ei oo ny hetkeen tarvinnut oksentaa, mutta jatkuvaa kyökkimistä on ja oksennus käy kurkussa. Illat ja yöt edelleen pahimpia ja sitten sitä ollaankin silmät ristissä.
Viime aikoina myös ollut ainakin töissä heikkoa oloa ja huimausta. Tänään aamullakin kotona alkoi yhtäkkiä huimaamaan ja pelkäsin pyörtyväni.
 
musicbox, saikulla olen minäkin. Syynä kamala työstressi ja liian pitkät työviikot. Pitää osata kuunnella itseään eikä vetää itseään äärirajoille. Kyllä sitä töissä ehtii olemaan koko loppuelämänsä! :)
 
Joo kävin tosiaan lääkärillä, ja kyllä oli tympeä lääkäri. Tuumas että kai hänen on uskottava että mun on huono olo, mutta kirjoittaa vain kaksi päivää.. No saapahan pari päivää lepäillä edes..
 
musicbox, olipahan lääkäri. :sad001 Kävitkö työterveyden vai neuvolan kautta? Mä itse kävin neuvolan kautta, ja siellä oli kyllä vastassa hyvin ymmärtäväinen lääkäri.

Ei pitäis mennä sanomaankaan että ollaan parempaan suuntaan menossa tän pahoinvoinnin kans, kun saa sitten tuntea nahoissaan että EIPÄHÄN OLLA. Tänään taas saanut oksentaa. Piti mennä yhteen koulutukseen jonka olisin muuten joutunut käymään jossain vaiheessa kuitenkin, niin ennen sitä oksensin kerran ja pakokauhu meinasi viime minuuteilla tulla kun huomasi, että pahoinvointihan sieltä alkoi nostella päätään.. Oksensin tosiaan juuri ennen koulutuksen alkua kaiken aamulla syömäni, ja mukaan olin pakannut vain kaksi mandariinia enkä kotona enää ehtinyt syödä mitään, joten ei nälkähän tuon varmaankin aiheutti. Koulutuspaikan ulkopuolella yökkäilin, mutta raikas ilma jotenkin kai auttoi siihen, että sain oksennuksen pidettyä kurissa. Heti syötyäni olo helpotti. Nukahdin, kun pojan kanssa katsottiin leffaa tässä kotona, niin herätessä taas aivan ylitsevyöryävä pahoinvointi päällänsä.. Voi !!?""##?!!%% :smiley-angry002. Huomenna neuvola.
 
Tää on järkyttävää!!!!!! Pahoinvointia ympäri vuorokauden. Oksentamista ympäri vuorokauden. Pieniä määriä pakko syödä koko ajan ettei vatsalaukku pääse tyhjenemään (jolloin olo olisi jo sietämätön). Ruuan jälkeen menee noin tunti, jonka jälkeen oksennan vatsalaukkuni tyhjäksi. Pahoinvointirannekkeet ei näköjään auta mitään, tosin en uskalla ottaa niitä käsistä poiskaan. Välillä vatsakin menee ihan sekaisin, ja vaikka kuinka yrittää juoda, menee olokin täysin voimattomaksi. Olen nyt jo pari kertaa ollut sairaslomalla, koska töissä oksentaminen ei tunnu kauhean hohdokkaalta. Nyt on viikkoja 10+4 ja todella toivon, että alkais jo helpottamaan. Esikoista odottaessa ei ollut mitään tälläistä. Itseasiassa minkään raskauden kohdalla ei ole ollut mitään tälläistä (kokenut kaksi keskenmenoa). Reilu viikko. Pitäis vielä jännittää kun odotetaan ensimmäistä ultraa, että onko siellä edes ketään. Tuulimuna pelottaa :sad001
 
Odotan esikoistani ja olo on ollut aika kurja viimeset 4 viikkoa ainakin. Oon laihtunut ainakin 4 kiloa syömättömyyden takia. Nyt on parin viime päivän aikana helpottanut kun olen syönyt homeopaattisia lääkkeitä 5 päivää. Vähän etoi tänään kun kävin kiinalaisessa syömässä mutta esimerkiksi eilen ei OLLENKAAN pahaa oloa ja söin normaalisti!! Mua auttanut tosi paljon vaikka kyllä harmittaa etten tähän herännyt aikasemmin kun viikkoja kärsinyt ja tuli potkut töistäkin kun olin koeajalla sairaslomalla pari kertaa :// Eli puhelin kouraan ja osaavalle homeopaatille soitto, mulle kesti 10 minuuttia tehdä arvio puhelimitse siitä minkä lääkkeen saan. Eli lääke joka käy minulle ei välttämättä käy jollekin toiselle, ovat aina yksilöllisiä. Tsemppiä kaikille!!
 
Takaisin
Top