Raskausoireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja AnnMarii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Liittyiskö nuo siihen että tarvii nestettä nyt paljon enempi ja keho kuivuu?

Mulla on nyt pari päivää maistunut metalli suussa, tätä en muista että olis edellisissä ollut lainkaan.
Pitäis kyllä muistaa juoda enemmän. Juon ihan liian vähän päivän aikana. Iltasin mullakin on ollut tuota metallin makua suussa. 😅
 
Tänne on eilen rantautunut ajoittainen pahoinvointi🤢sitä ei ole kyllä ollut ikävä. Aiemmissa raskauksissa pahoinvointi alkoi vasta noin vko 6+3 joten yllättää näinkin aikaiset oireet🤔
 
Nyt täällä on yöunet parantuneet kovasti ihan ensimmäisten päivien aamuyöllä heräämiseen verrattuna. 😁 Paljon parempi olo ollut eikä väsytä niin hirveästi koko ajan. Eilen alkoi hiipiä tissikipu ja rinnat arat. Ajattelinkin, että eikö tissikipua tosiaan tule ollenkaan, mutta kyllä se sieltä saapui. 😂
 
Ryhdistäydyin ja kävin eilen viiden kilsan juoksulenkin. Ihme ja kumma sykkeet ei nousseet ihan pilviin vaikka leposyke on ollut koholla. Yöunetkin näyttää kellon mukaan paremmilta ja olokin virkeämpi, vaikka heräsin kyllä aamuyöstä ja tuntui hankalalta nukahtaa.

Täytyy vaan motivoida itseä liikkeelle. Tämä viikko on kyllä ollut muutoin aika hektinen eikä paikallaan ole joutanut olemaan, huomaa että heti iltaisin alkaa vatsassa juilimaan kun kerkeää pysähtyä tuntemuksien äärelle. Nauraminen ja aivastelu aiheuttaa vähän repäisykipuja.
 
Täällä myös parantuneet yöunet! Nukuin tänäänkin 7 asti 🥰 Mulla on ilmeisesti palannut närästys raskausoireeksi. Jos syö illalla jotain rasvaista tai sokerista niin hirveät poltot 😅 Eilen söin rivin suklaata ja sain kärsiä.
 
Täällä myös parantuneet yöunet! Nukuin tänäänkin 7 asti 🥰 Mulla on ilmeisesti palannut närästys raskausoireeksi. Jos syö illalla jotain rasvaista tai sokerista niin hirveät poltot 😅 Eilen söin rivin suklaata ja sain kärsiä.
Mulla kanssa heti närästys iskee, jos syö jotakin sopimatonta. 😅 Saa kyllä olla tarkkana sen kanssa, jos ei halua kärsiä. Mua toki muutenkin närästää aika herkästi, mutta nyt on vielä herkemmässä.
 
Onko muilla ollut muutoksia makuaistissa? Oon siis aivan älytön sokeri- ja pullahiiri ja oon ihan järkyttynyt, että mulle ei maistu enää mikään makea, kun ne ei maistu hyvältä?! 😭😂 Tää on siis todella hyvä asia, mutta hyvin hämmentävää. Makeisia ja suklaata en oo ees maistanut, kun leivonnaisetkaan ei enää maistu hyvältä. 😂 Voisin elää vaan lihalla.
 
Onko muilla ollut muutoksia makuaistissa? Oon siis aivan älytön sokeri- ja pullahiiri ja oon ihan järkyttynyt, että mulle ei maistu enää mikään makea, kun ne ei maistu hyvältä?! 😭😂 Tää on siis todella hyvä asia, mutta hyvin hämmentävää. Makeisia ja suklaata en oo ees maistanut, kun leivonnaisetkaan ei enää maistu hyvältä. 😂 Voisin elää vaan lihalla.
Ei vielä, ootan vaan koko ajan että koska tapahtuu mullekin ja elän vaan maustamattomalla liharuoalla ja kaikki haisee pahalle. 😂 Toi on kyllä niin outo oire kun sitä miettii että miten on mahdollista😂😅
 
Voi tulispa itsellekin tuommonen raskausoire ettei herkut maistuis 😅

Mulla on kyllä jo nyt tullut jotain oireita, etovaa oloa aaltoillen mutta menee kyllä vielä toistaiseksi ohi kun syö vähän jotain. Rintaliivit alkaa olemaan kaikki vähän napakoita joten täytynee lähiaikoina käydä ostamassa ainakin yhdet vähän väljemmät 😅

Ja sitten mulle joka on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista jo vuosikausia on alkanut uni maistumaan 21-22 aikaan illalla. Tää on kyllä ihanaa 🥰 mutta sen sijaan heräilen nyt useasti yön aikana ja aamuyöllä tuntuu jo siltä että nyt pitäis herätä.

Esikoisesta, silloin aikoinaan, ei ollut kertakaikkiaan mitään oireita koko raskausaikana. Mitä nyt sitten loppuraskaudesta tukala olo ison mahan takia 😅 ensimmäinen kolmannes tuntui kyllä tuolloin kyllä tosi pitkältä kun en vaan millään meinannut uskoa että oon raskaana 🫠
 
Tää turvotus on jotain kammottavaa🫠 Kävin eilen treeneissä ja jumppatrikoot tuntu ihan kauheelta päällä, kun pureutu tonne turvonneeseen masuun. En kyllä tunne oloani turvonneeks mut se kyl näkyy, pitää yrittää viel vähä vetää ain masuu sisää jos on jossai muualla kun kotona miehen kanssa😅
 
Tää turvotus on jotain kammottavaa🫠 Kävin eilen treeneissä ja jumppatrikoot tuntu ihan kauheelta päällä, kun pureutu tonne turvonneeseen masuun. En kyllä tunne oloani turvonneeks mut se kyl näkyy, pitää yrittää viel vähä vetää ain masuu sisää jos on jossai muualla kun kotona miehen kanssa😅
Allekirjoitan ton turvotuksen! Toki mulla vielä progesteronilisä luteaalitukena, niin turvottaa lisää. Collarihousut on kova juttu! Piti jo käydä ostamassa isompi välikausitakki, kun tissit puristuivat kasaan entisessä. :tears: Mielenkiinnolla odotan tulevia turvotuksia, kun tää on tällaista jo näin alkumetreillä.
 
Mullekaan ei maistu herkut! Tänään söin suklaata väkisin siskolla kylässä koska se olisi heti arvannut sillä herkuttelu on meidän juttu 😆 Tekee mieli vaan kebabia 😆 Yritän nyt nauttia ja syödä mitä mieli tekee koska viimeksi pahoinvoinnin alkaessa elin voileipäkekseillä ja vichyllä 4kk. Iltaisin täälläkin jäätävä turvotus. 😅
 
Täällä kans närästys vaivaa hetkittäin, menee onneks aina nopeesti ohi. Pahoinvointia on, jonka saa pidettyä aisoissa kun syö tarpeeksi usein. Jännittää miten se etenee.. kolmessa aiemmassa raskaudessa oksentanu useita kertoja päivässä rv 6-12. Alavatsaa nippailee ja herkistynyt hajuaisti 😊
 
Turvotus!, väsymys ja satunnainen kuplinta vatsalla (tuntuu ihan liikkeiltä😍). Jano ja suun kuivuminen.
Onpas lohduttavaa, että täällä niin paljon samoja oireita!! Oon jotenkin ollut tällä kertaa huolissani, että liian vähän oireita 😅😅 Mutta tässä oikeastaan myös mun oirekirjo. Erona esikoiseen, tissit ei oo yhtään kipeet ja turvotus ei sijoitu pelkästään iltaan, vaan 24/7 vatsa on aivan pallo ja trikoissa on saanut siirtyä jo … 😅😅 Että yritäpä tässä salailla!

Mutta toi kuplinta 🥹Sitä ei ollut esikoisesta! Tuntuu tosiaan ihan liikkeiltä, jotenkin aina niin liikuttava ajatus, että siellä se pieni on 🥹
 
Mulla on nyt parina päivänä ollu tosi vahvoja kipu”kohtauksia” jotka kestää muutaman sekunnin ja vihlasee alavatsasta säteillen reiteen tosi kovasti, niin että pitää ihan hengitellö syvään ja ottaa seinästä tukea tai purra hammasta yhteen😅 onko normaalia?
 
Mulla on nyt parina päivänä ollu tosi vahvoja kipu”kohtauksia” jotka kestää muutaman sekunnin ja vihlasee alavatsasta säteillen reiteen tosi kovasti, niin että pitää ihan hengitellö syvään ja ottaa seinästä tukea tai purra hammasta yhteen😅 onko normaalia?
Mulla tulee kanssa fyysisessä rasituksessa tuikkaisuja alavatsalle, mutta menevät ohi nopeasti. Eivät ole sellaisia, että pitäisi lopettaa hommat, mutta tuntemukset huomaa. Pari päivää sitten pihatalkoissa tätä esiintyi osan aikaa. Mutta oon ymmärtänyt, että kaiken näköiset tuntemukset ovat normaaleja ja liittyisivät kohdun kasvuun.
 
Mullakin eilen ihan kunnon repäisykipu kun käänsin sängyssä kylkeä. Aina välistä näitä tulee ja kuuluu varmasti asiaan myös näin alussa kun kohtu kasvaa 🙂
 
On normaalia. Mullakin esikoisesta oli tosi kipeitä vihlasuja ja repäsyjä.
Nyt ei oo ollu samalla tavalla yhtä kipeitä.

Itsellä nyt 5+3 ja vielä päässyt tosi lievillä oireilla. Toki odotan pahoinvoinnin alkamista viikonpäästä, kuten viimeksikin. Vertailen koko ajan kaikkea edelliseen raskauteen ja tulee paljon muistoja mieleen, mitä luulin jo unohtaneeni. Nyt ois niin fiksua alottaa päiväkirjan kirjoittaminen, koska jostain syystä nää kaikki jää unholaan niin nopeesti 🥹
 
Takaisin
Top