Raskausmyrkytyksen kokeneet

Moi Timantti* , mulla ei ollut itselläni sitä ylävatsakipua mutta sanoisin että varmasti se voi ilmetä ihan minkälaisena vain ylävatsakipuna (olen lukenut että tunnetta kuvaillaan yleensä ikäänkuin puristavana vanteena tms.). Minusta voisit nyt soittaa neuvolaan ja pyytää lähetettä äitipolille tai sitten mennä suoraan itse synnärille tarkastukseen. Minulla ei siis neuvolan pissatestit näyttäneet kuin yhdellä kerralla 1+ ja se oli muistaakseni viikolla 37 ja sitten kun myrkytys paheni ja eklampsia (eli kouristus) alkoi niin valkuaista oli niin vähän virtatestissä ettei siitä olisi edes se neuvolan testi reagoinut. Minusta on outoa että tuollaisilla oireilla ja noin korkealla alapaineella ei neuvolatäti laittanut sinua näillä viikoilla tarkistettavaksi heti synnärille. Soita joko itse synnäriin tai sitten äitipolille ja kerro tilanteesta.

Tässä kopioituna oirelistaa:
Raskausmyrkytyksen selkein potilaan itse havaittavissa oleva oire on turvotus varsinkin kasvoissa ja muualla ylävartalossa. Myös huonovointisuus, väsymys, heikko olo, jatkuva päänsärky, verenpaineen kohoaminen ja proteiinin erittyminen virtsaan, sekä ylävatsakivut ja mahdolliset näköhäiriöt ovat yleisiä raskausmyrkytyksen oireita. Kaikkia oireita ei kuitenkaan aina ilmene samalla potilaalla. Minulla itselläni oli tästä listasta turvotusta, väsymystä ja hunoa heikkoa oloa, verenpaineen kohoamista, näköhäiriöitä ja päänsärkyjä.

Myrkytys voi edetä nopeasti eklampsiaksi joka on todella vaarallinen. Suomessa on 2,4 eklampsia tapausta vuodessa 10 000 synnyttänyttä kohden. Niistä 20% on tapauksia joissa valkuaista ei erity virtsaan eli tämä tarkoittaa käytännössä siis niin että 1 synnyttäjä 20 000 kohden vuodessa saa raskausmyrkytyksen siten ettei sitä valkuaista ole lainkaan.

Suojelusenkeleitä mukaan:Heartred
 
Minulle sairaalassa tuota ylävatsakipua kuvattiin vannemaiseksi puristavaksi kivuksi. Ja sitä se todella olikin, kun maksa-arvot lähtivät kohoamaan. Muistutti alkuun inhottavaa närästysvaivaa, mutta lopulta oli kyllä hyvin selkeästi erotettavissa närästyksestä. Esikoinen syntyi siis rv 33 raskausmyrkytyksen ja istukan vajaatoiminnan vuoksi.
 
Onneksi tilanteessasi intsu reagoitiin nopeasti ja olette nyt molemmat kunnossa? :Heartred
 
Kiitos infosta :)

Tuntuu että päänsärkyä ei tänään ole oikeastaan ollut. Lähinnä semmosta humisevaa oloa, kuin olisi kipeäksi tulossa.

Siitä kivusta vielä, onko se siis kokoaikaista vai ajoittuuko johonkin tiettyyn tilanteeseen esimerkiksi ruokailun jälkeen tai makuulle käydessä tms?
 
Mulla oli myös päänsärkyjä vain muutamina päivinä, ei siis läheskään joka päivä, välillä oli todella kovaa kipua ja välillä vain pää tuntui jotenkin höntille (tuollaisena huminana minä kuvailen pään tuntua aina kun paineet on koholla, mulla on siis verenpainetauti joten se paineen nousu tuntuu päässä sellaisena outona tunteena). Uskoisin että kaikki oireet voivat olla ajoittaisia, eikä niiden välttämättä tarvitse liittyä mihinkään tilanteeseen. Minulla on usein kyllä "ahdistava" olo ruokailun jälkeen tai makuulle mennessä kun tuntuu närästystä..

Onko sinulla kotona verenpainemittaria jolla voisit seurata paineita? Paljonko paineet on olleet aiemmin raskaudessa? Aluksi se myrkytys esiintyy nimenomaan satunnaisina oireina mutta on vaarallinen koska voi pahentua ihan yllättäen ja tulla sitten tosi rajuna.. Paljonkos sinulla oli viikkoja nyt?
 
Mulla nyt 3v:n raskausaikana nousi verenpaineet ja alapaine oli koko ajan 100:n molemminpuolin. Proteiinit oli lievästi koholla ja sain lopulta kotiin paketin tikkuja aamuja varten. Höntti olo oli, mitä ei saatu verenpainelääkkeillä aisoihin. Satunnainen päänsärky, ylävatsakipu ja lievä turvotus tuntui vaan normaaleilta raskauteen kuuluvilta asioilta. Varsinkin, kun tilanne töissä oli raskas ja miehenkin kanssa oli stressiä. Sitä on vaikea välillä tietää, että mikä tunne/olo kuuluu mihinkin...

Eräänä lauantai-iltana just syöty ruoka ei pysynyt enää sisällä ja aivan järjetön kipu ylävatsassa ei helpottanut, koitin asentoa kuin asentoa. Lopulta tuntui, ettei henki kulje kunnolla ja kaveri vei mut ensiapuun. Sieltä päädyin synnyttämättömien osastolle ja sinne jäin. Mitään en olis saanut tehdä. Proteiineja oli välillä, välillä ei. Paineet pysyi korkealla, vaikka lääkitystä nostettiin. Lopulta viikkojen ollessa 33+1 synnytin sektiolla pojan. Kuulemma ei olis voinut enää yhtään pidempään odottaa.

Tilanne oli silloin jotain ihan käsittämätöntä, yhtään en osannut valmistautua ajatuksen tasolla. Että siis en synnytä alakautta ja että lapsi syntyykin noin aikalailla viikoilla. Vauva sai loistavaa hoitoa vastasyntyneiden teholla ja kaikki oli hyvin, kasvamista odoteltiin 17pvää ennen kuin kotiuduttiin.

Toivon, että jokainen oireileva huomaisi ottaa oireensa vakavasti ja että neuvoloissa otettaisiin myös. On hyvä myös valmistautua ajatukseen, ettei vauva saa välttämättä laskettuun aikaan asti olla mahassa ja ettei synnytys mene, niin kuin on ajatellut. Terveitä päiviä kaikille!! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, oli tämän hetken tilanne mikä tahansa :Heartred
 
Päätin tulla tänne vielä päivittelemään kuulumisia.

Eli mulle puhkesi tässä odotusaikana huuliherpes, todella voimakkaana ja olin lähellä sairaalahoitoon joutumista. Nyt viikonloppuna se tuli uudelleen, mikä varmasti on näitä päänsärkyjä aiheuttanut. Sitä ei tiedä, mikä hetkellisesti sen verenpaineen nosti. Ja varmaan loput oireet eli se vatsakipu oli ihan korvien välistä tullutta oiretta.

Eilen neuvolassa kaikki arvot ym kunnossa, joten eiköhän ollut mun kohdallani väärä hälytys. Onneksi :)
 
hooyo, sulla ollut myös hurja kokemus, onneksi selvisitte molemmat ja olette kunnossa :Heartred

Onneksi Timantti* teillä siellä väärä hälytys myrkytyksen suhteen, jatka kuitenkin itsesi kuuntelua :Heartred
 
Täällä kans myrkytys esikoista odottaessa.. Nyt toinen tulossa ja estolääkitys.. Sitä kysyisinki että kuinka monella on ollut seuraavissa raskauksissa myös? Onko ollu sama mies? Entä estolääkitys?
 
Mulla on sama mies ja ei oo kyllä estolääkitystä.. Meinasivat primaspanin alussa laittaa mutta sanoivat sitten että kun ei siitä oikeasti ole kauheasti edes hyötyä.. Mulla on myös se "outous" että ultrassa edellisellä ja myös tällä kerralla kaikki virtaukset todella hyvät (minkä pitäis tarkoittaa sitä ettei myrkytystä tule..)
 
Oli muullakin virtaukset hyvät mutta sieltä mistä istukka on kiinni oli ollut huonoa.. Sitä ei kuulemma niin selkeesti pysty ultraamaan
 
Minulla ne viimeksi väitti että myös istukan virtauksen on erinomaiset ja istukka toimii mutta vauva ei ollut kasvanut loppuajassa (myrkytys oireiden ilmettyä) juurikaan... Nyt huolettaa että käykö taas näin.. Minulla eivät osanneet sitä myrkytystä viimeksi tunnistaa ja epäilivät siis vain mittausvirheiksi sitä pientä kokoa..
 
Mä oon nyt loppuraskaudessa ravannut taas labrassa ja ollut osastollakin oireiden takia... Järkyttävät turvotukset iski päälle ja valkuaistakin alkoi virtsaan erittymään. Tähän mennessä labrat kaikki hyvät ja vrk-seurannassa valkuaisetkin olleet normaalit niin osastolla kuin kotonakin. Paineet alko myös nousemaan mut kotona ne pysyy aisoissa, neuvolassa ja polilla ne varmaan jo jännityksestäkin nousee. Käynnistysaika on varattuna jos vauva ei päätä tulla itsekseen..

Että saatiin se sama kiusa kuitenkin myös tähän odotukseen :sad001 Kohta helpottaa!
 
Voi Sartsi! :Heartred Onneksi olet hyvässä seurannassa, milloin on käynnistys sovittu? Onneksi olet jo noin hyvillä viikoilla! Minulla myös paineet alkaneet kohota ja neuvolatestissä, sekä polilla on valkuasita ollut +1 mutta labrat ihan kunnossa muuten (niinhän ne oli minulla viimeksikin kaikki kunnossa...) mutta kuinkas kävikään... Mulla viikkoja vaan nyt vielä vähän liian vähän.. Voimia ja suojelusenkeleitä sinne :Heartred
 
Mulla ei kans viime raskaudessa näkyny labroissa mitään, ainut oli tuo valkuainen ja verenpaineet.. Käynnistykseen ei oo enää kuin pari hassua viikkoa! Pirullinen vaiva! Ja niin mullekin uskoteltiin että harvinaista se toisessa raskaudessa enää on, vaikka riski on olemassa..
Voimia sinnekin! Hyvin ne ainakin Kysillä meitä hoitaa :)
 
Joo samaa ne sanoi mulle että harvinaistahan se on, mulla vain se viimeksi diagnosoitiin liitännäis eklampsiaksi eli mun verenpainetaudista johtuvaksi, niin siinä se kai sitten on todennäköisempää kuin ihan vain jos olisi ensisynnyttäjyys ollut edellisellä kerralla se riskitekijä. On kyllä pirullinen kun ei edes anna selviä merkkejä.. mullahan ei viimeksi ollut edes sitä valkuaista sitä vertaa että sen perusteella olisi myrkytystä epäilty! o_O Joo onneksi on hyvä hoito Kysillä! :) Ootko sä saanut nyt olla kotona kuitenkin?
 
Oon saanu olla joo.. Vielä labrassa juoksen mutta muuten odotellaan synnytystä :) Toki oireitakin seurailen.
 
Takaisin
Top