Raskausdiabetes

Kokemuksia kanssasisaret mitähän nyt mahdollisesti?

Huomenna siirrytään raskausviikolle 38, eli nyt oon 36+6. Tänään rapsahti lähete äippäpolille koska viime viikolla yhtäkkiä sokeriarvot olikin jotain ihan järkkyy.
Mulla on ollu koko radi dg:n ajan sokerit kunnossa, siis arvot pysyneet reippaasti tavoitearvojen alla. Oikeastaan vaikka mitä oisin syöny, ei sokerit ole juuri reagoineet. (tarkoitan että ateriani olen voinut aika vapaasti suunnitella. En nyt tarkoita jotain överimässäilyä)

Hyvä esimerkki täst tilanteesta se, että olen koko raskauden syönyt prikulleen SAMAN aamupalan. Aina 1h aamupalan jälkeen verensokeri ollut 5.6 tai jopa alle. Nyt sit viime viikolla testasin noiden järkkylukemien jälkeisenä päivänä, niin tuon ko.aamupalan jälkeen 1h arvo olikin yhtäkkiä 7,3 :wideyed: No eihän se ylitän tavoitearvoja, mutta kertoo sen että jotenkin mun elimistössä vaan yhtäkkiä sokerit nouseekin ihan eritavalla kuin ennen.

Neuvolan terkka sanoi kun soitti lähetteestä, että voi olla että insuliinit tulee käyttöön :wideyed: Kysyin että aloitetaanko muka näin myöhään raskaudesta vielä lääkitys. Kuulema ihan yleisesti aloitetaan. Kun taas olen lukenut, että insuliinin/tablettihoidon aloituksen jälkeen voi mennä parikin viikkoa että lääkitys ja ruokavalio saadaan tasapainoon, tai että insuliinimäärä saadaan oikealle tasolle.. Ja sittenhän alkaakin laskettuaika kolkutella jo ovella :rolleyes: Eli onkohan siinä nyt järkeä?
Kuinka herkästi käynnistellään? En toki toivo käynnistystä (en missään nimessä!!). Mietin vaan mitähän tässä tulee tapahtumaan.. Onko muilla käynyt niin että vikoilla viikoilla sokeriarvot yhtäkkiä alkaneet heittää häränpyllyä? Mitä siitä on seurannut?
 
Alethea kyllä ne vaan aika myöhäsillä vkoilla aloittaa lääkityksen. Ja onhan sulla vielä laskettuun 3vkoa jäljellä, vaikkakaan vauva ei välttämättä juuri silloin synny. Radi raskaudet yleensä käynnistetään ennen la jos epäillään vauvan olevan iso tai jos on lääkitys päällä. Kuitenkin jotenkin hassua et aloittaisi nyt lääkityksen ja sen jälkeen tulis vkon tai kahden päähän käynnistys aika, jos ei synny sitä ennen. Tosin enhän mää mikään lääkäri ole. Kannattaa odottaa sitämpääsyä äippäpolille ja siä kysellä selvennystä tohon lääkityksen aloitukseen jne.
 
Niin tottakai, mutten tiedä koska sinne pääsen..ja nyt toki mietityttää mitähän tässä mahtaa olla tulossa :rolleyes: ..jos jollain olisi kokemusta ollut :)
 
Kokemusta ei oo muusta kuin siitä, että mullakin melkein viime metreille asti pysynyt arvot hyvinä vaikka olisin syönyt mitä (levyllisen suklaata esimerkiksi makeanhimoissani) mut nyt ne on alkaneet herkemmin nousee ja aterian jälkeisiä ylityksiä on ollut muutamia, vaikka olisin syönyt ihan vain tavallista ruokaakin. Ja lähemmäs raja-arvoja on pääsääntöisesti menty, ennen oli tosiaan reilusti alle. Oon nyt koittanut pienentää annoskokoja ja syödä säännöllisemmin, kun huomasin että sitä enemmän pomppaa mitä pidempi ruokaväli ollut. Nyt mittailen myös vähän enemmän, muuta ohjetta en neuvolasta saanut kun ylityksiä oli siis ihan pari vaan eikä lääkityksestäkään ole ollut puhetta. Kokoarvion perusteella vauva on ihan normaalikokoinen. Terkkari sanoi että nimenomaan aamun paastosokerit on niitä, jotka sitä enemmän kasvattaa ja ne ei oo mulla koskaan ollut korkeita. Viikkoja 38+1 tänään.
 
Mulla on arvot olleet hiukan miten sattuu melkein koko ajan, varsinkin kun sain lääkityksen elokuussa (pillerit). Kuulemma Tyksissä ainakin on tapana radi - vauvat käynnistää sen mukaan, jos vauvan paino lähentelee 4 - 4,5 kg. Mullahan on siis käynnistys nyt edessä 3.10 (laskettuaika olisi 2.10). Vauva painaa tällä hetkellä jotakuinkin 4,0kg.
Oon kuitenkin koittanut tasapainoilla pillereiden kanssa, etten olisi tarvinnut insuliinia, vaikka jossain välissä lääkäri sitä koittiki mulle tarjota, olisivat siis vielä kaksi viikkoa sitten aloittaneet sen insuliinin. On sitten ollut vaan pakko sinnitellä niin etten ole syönyt mitään herkkuja, paitsi viikonloppuisin olen hiukan antanut mennä vapaalle sen suhteen. Mulla on auttanut se useasti syöminen, sekä terveellisesti, niin tulokset on olleet paremmat, paitsi siinä paastossa joudun lopettamaan kello 21.00 syömisen illalla, koska aamulla paastoarvot muutoin heittää häränpyllyä. Nyt on viikkoja 39+2. Niin enkä haluaisi käynnistykseen laisinkaan, mutta näyttää siltä ettei tuo vauva ole muutoin tulossakaan, vaikka supistelua onkin.
 
Ei mullakaan ylityksiä tullut kuin pari, mutta heti vaan lähete ä-polille. Aamupaastot ollut koko ajan hyvät -ja siis edelleen.
Eilen mittailin neuvolan suosituksesta vuorokausikäyrän, ja ei yhtään ylitystä :) Vähän mysteeri mistä noi viime viikon heilahdukset sit johtuneet, mut vähän kummaa jos parista ylityksestä heti lääkkeet lykättäis. Mutta olen asennoitunut nyt siihen, että sama se tuleeko insuliinit tai mitä tahansa muuta, tässä kun ei paljon matkaa enää ole maaliin :) Pääasia että vauva voi sitten hyvin :)
 
Ei mulla oo pariin ylitykseen saati sitten just ja just rajan alle jääneeseen arvoonkaan reagoitu mitenkään. Ei neuvolassa eikä äitipolilla kun valtaosa arvoista ihanteellisella tasolla ja ylitykset liittyneet *tietoiseen* väärinsyömiseen esim. ylenmääräiseen herkutteluun. Nyt näyttäis arvot paranevan aina vaan loppua kohden mulla. Paasto esim. ollut 4,6-4,7 nyt 4,3. Aamupalan jälkeen, joka täsmälleen sama joka aamu, ennen 5,4-5,6 nyt 5,1 jne.
 
Aika jännä et sää Alethea sait lähetteen äippäpolille parista ylityksestä, sillä mulla oli kans pari ylitystä(tosin niihin oli perusteena perseelleen mennyt vuorokausirytmi) ja nla th käski vaan jatkamaan seurantaa kotona. Eikä niissä arvoissa sit ollut mitään poikkeavaa enää kun esikoinen alkoi tervehtyä ja sain oman rytmin taas kiinni.
 
Mulla kanssa arvot vaan parantuneet loppuakohden kuten blackpantherilla. Aikaisemmin aamupaastot olleet 5.1-5.4 (joskus 5.6), mutta nyt järjestään 4.5-4.9, parina aamuna jopa 3.9. Luulin jo rikkoneeni mittarin (yritin fiksuna tappaa sillä kärpästä :)) ), mutta mies kokeili ja kyllä se oikein näyttää :) mun salaisuus on pieni herkku, yleensä suklaata, just ennen nukkumaan menoa, kun aikaisemmin ongelmana oli että arvot meni yön aikana liian alas ja lähti itsestään sitten nousuun.
 
Nyt soittivat ä-polilta. Että ens viikon ma olisi lääkäriaika jolloin tehdään kokoarvio ja jos vauva on suuri, käynnistetään :wideyed:

Kysyin että eikö mulla pitänyt olla lähete diabeteshoitajalla ja plaa plaa (kerroin mitä neuvolanterkka just eilen sanoi asiasta)? Hän vastasi että "eiii, tässä vaiheessa mitään lääkityksiä tai insuliineja kannata enää aloittaa, niin vähän aikaa. Tämä lääkäriaika on tarkoituksella rv38 että voidaan sitten käynnistää tarvittaessa."

Hmm..kuulostaa kyllä toki fiksummalta että parin ylityksen takia vikoilla viikoilla aloiteta enää mitään insuliineja tms.
Tarkoittaakohan tuo käynnistys-juttu sitä että sovitaan johonkin päivään lasketun ajan jälkeen esim.käynnistys, vai voikohan sitä heti joutua jäämään sinne?? Rupesi jännittämään ihan kauheesti!! :woot:
 
Alethea todennäköisesti ne käynnistää ennen laskettua aikaa, eli ens vkolla voivat sitä painoarvion ja lääkäri käynnin jälkeen ryhtyä tekemään. Jos siis lääkäri katsoo paremmaksi sen et vauvan on parempi tulla jo ulkomaailmaan.

Mulla ens vkolla kans painoarvio rv 38 ja lapussa oli et varaudu jäämään sairaalaan. Noo varasin silti sille illalle viä kampaajan. Meen sit vaikka rv 38+1 ja tukka laitettuna sit käynnistykseen :D
 
Hyvä kuulla että sielläkin olivat sitä mieltä ettei tässä vaiheessa enää lääkitystä aloiteta, varsinkaan jos ylityksiä on vain ollut pari. Tosta käynnistyksen ajankohdasta en kyllä osaa sanoa.

Mua mietityttää se, että kolme viikkoa sitten on lääkäri arvioinut vauvan normaalikokoiseksi mutta painotti että ne arviot voi kyllä heittää tosi paljonkin. Jos enää ei missään vaiheessa kurkata minkä kokoinen pötkylä masussa majailee niin eikös siellä voi olla vaikka minkälainen vonkale. Ultrataanko edes silloin enää kun mennään synnyttämään?
 
Nyt soittivat ä-polilta. Että ens viikon ma olisi lääkäriaika jolloin tehdään kokoarvio ja jos vauva on suuri, käynnistetään :wideyed:

Kysyin että eikö mulla pitänyt olla lähete diabeteshoitajalla ja plaa plaa (kerroin mitä neuvolanterkka just eilen sanoi asiasta)? Hän vastasi että "eiii, tässä vaiheessa mitään lääkityksiä tai insuliineja kannata enää aloittaa, niin vähän aikaa. Tämä lääkäriaika on tarkoituksella rv38 että voidaan sitten käynnistää tarvittaessa."

Hmm..kuulostaa kyllä toki fiksummalta että parin ylityksen takia vikoilla viikoilla aloiteta enää mitään insuliineja tms.
Tarkoittaakohan tuo käynnistys-juttu sitä että sovitaan johonkin päivään lasketun ajan jälkeen esim.käynnistys, vai voikohan sitä heti joutua jäämään sinne?? Rupesi jännittämään ihan kauheesti!! :woot:
Sä voit kysäistä ä-polilta, kannattaako ottaa sairaalakassi mukaan. Kyllä ne joskus käynnistää myös samantien.
 
Hyvä kuulla että sielläkin olivat sitä mieltä ettei tässä vaiheessa enää lääkitystä aloiteta, varsinkaan jos ylityksiä on vain ollut pari. Tosta käynnistyksen ajankohdasta en kyllä osaa sanoa.

Mua mietityttää se, että kolme viikkoa sitten on lääkäri arvioinut vauvan normaalikokoiseksi mutta painotti että ne arviot voi kyllä heittää tosi paljonkin. Jos enää ei missään vaiheessa kurkata minkä kokoinen pötkylä masussa majailee niin eikös siellä voi olla vaikka minkälainen vonkale. Ultrataanko edes silloin enää kun mennään synnyttämään?
Mulla oli esikoisesta radi-diagnoosi. Ei ultrattu ennen synnytystä. Käsikopelolla arvioitiin 3,5kg. 4kg vauva painoi syntyessään. Tässä viimeisten viikkojen aikana kasvu hidastuu, eli eiköhän siellä ihan normaalipainoinen vauveli edelleenkin ole.
 
Nyt mä en kyllä tajuu tota mun verensokerimittaria. Aiemminkin oon muistaakseni siitä täällä avautunut kun arvot joskus heittelee samalla mittauskerralla niinkin paljon.

No tänään ennen lounasta mittasin 4,1. Tunti lounaan jälkeen kun mittasin niin sain tulokseksi 7,7 mikä vähän pelästytti, kun en mitään kovin suurta annosta syönyt ja ihan perus kotiruokaa vaan. Ehkä kolme minuuttia tämän jälkeen kokeilin mitata uudestaan toisesta sormesta niin tulos oli 6,5.

Sit mittasin ennen päivällistä niin mittari näytti 2,2!! No tota en uskonut joten uusi mittaus toisesta sormesta 4,4 ja sit vielä tästä samaisesta sormesta kolmas mittaus 4,5.

Joka kerta oon pessyt ja kuivanut kädet huolellisesti ja koittanut että veritippa tulis lypsämättä. Ei tässä pysty yhtään luottaa noihin lukemiin kun mittari näyttää mitä haluaa!

Onko muilla ollut samaa ongelmaa?
 
Muokattu viimeksi:
jee mulla huomenna synnytystapa arvio ja varaillaan aikaa käynnistykseen ku insuliini käytössä :D lueskelin vaan netistä ett yleensä käynnistetään jos vauva iso tai lapsivesimäärä iso tai yms mut ei mulla ainaka oo ollu kumpaakaan :eek: kai se on sairaala kohtasta sitten. noh huomenna oon viisaampi!

rv 36+5
 
Mulla oli tänään diabeteshoitajan soittoaika. Arvot on pysyneet kurissa (en tosin oo mittaillut niin paljoa kuin olis kuulunut) eikä ole ollut ylityksiä. Hän katsoi mun tiedoista kans että olen jo käynyt polilla supistelujen takia ja arvioi kans et tuskin kauaa menee enää synnytykseen niin turhaa varata mitään seuranta-aikoja enää. Jatkan mittailuja ja jos tulee ylityksiä niin sit vaan soittoa heille.
 
Eevskuli käsittääkseni synnytys käynnistetään aina jos radiin on lääkitys, oli se insuliini tai tabletti. Ja yleensä viä käynnistys on sit ennen laskettua aikaa. Ruokavalio hoitoiset sit päästetään lasketun ajan yli helpommin ja pyritään siihen et tulisi itekseen, jollei herää huolta isosta vauvasta, lapsiveden määrästä jne.

Christalli synnyttämään mennessä ei ultrata enää. Jollei sulla ole äippäpolilla seurontoja ja ultria/kokoarvioita tulossa niin vauvan paino paljastuu sitten seuraavan kerran synnytyksen jälkeen olevassa punnituksessa. Ja joo noissa ultra arvioissa on -/+ 500g suunnilleen heitto, mut voi olla enempikin koska vauvan asento jne vaikuttaa siihen. Käsikopelo on kans aika epävarma vaikka olisi kuinka kokenut th/kätilö/lääkäri antamassa sitä, sillä siinä sitä heittoa voi olla vielä enemmän kuin ultra arviossa.
 
Takaisin
Top