Raskausdiabetes
- Ketjun aloittaja Anki84
- Aloituspäivämäärä
Onnea Balacenia :)
Ihanaa kun ei tarvitse enää miettiä mitä syö! Tai ainakaan sen takia että sokerit nousee...
En nyt entisiin tapoihin haluis palata, ettei kaikki lähteneet kilot tuu takaisin! Vielä en oo käyny puntarissa, saa nähdä mitä se näyttää!
En nyt entisiin tapoihin haluis palata, ettei kaikki lähteneet kilot tuu takaisin! Vielä en oo käyny puntarissa, saa nähdä mitä se näyttää!
Ihanaa Balacenia, että onnistuit synnyttämään alateitse. Olisivat saaneet mullakin käynnistää lasketulla ajalla, niin ei olisi tarvinnut käynnistyksen päättyä sektioon. Sille ei nyt voi enää mitään ja olisi käynnistys silti voinut päättyä sektioon.
Mulla tänään varattu käynnistysaika siirrettiin huomiselle ja kyllä harmittaa. Sitä mietittiin jo viikko sitten, mutta koska vauvan mittasuhteet palautuneet normaaleiksi, ei pelkkä 3,9kg kokoarvio ollut syynä käynnistää aikaisemmin. Painoarvio siis viikko sitten 38+3 ja nyt 39+3...
Onko tammikuisilla radilaisilla halua jakaa lyhyesti edes synnytyskokemuksia?
Onko tammikuisilla radilaisilla halua jakaa lyhyesti edes synnytyskokemuksia?
RS, En nyt tiedä millaisia synnytyskokemuksia kaipailet, mutta tällaisena ruokavaliohoitoisena radilaisena ei synnytys ja sen jälkeinen aika poikennut mitenkään synnytyksistä joiden raskausaikoina ei radia ollut. Tai no siis toki oli omanlaisensa, mutta radiin liittyen ei ollut mitään erityistä minun kohdallani. Edes vauvan verensokeria ei kontrolloitu kertaakaan.
Mutta lyhykäisyydessään minun synnytykseni meni kutakuinkin näin: Lapsivettä alkoi lorahtelemaan pieniä määriä 25.1. klo 18 jälkeen. Noin tunnin kuluttua alkoi tulla supistuksiakin ja lähdimme toimittamaan lapsia yöpaikkoihinsa. Automatkan aikana supistukset tihentyivät ja vettä lorisi jokaisella supistuksella hirmuisia määriä. Olimme ajatelleet palata vielä lasten viemisen jälkeen kotiin, mutta edellisen synnytyksen oltua hyvin nopea, emme sitten enää uskaltaneetkaan kun supistuksia tuli kuitenkin n. 5min välein. Eivät olleet mitenkään hankalia sietää, mutta eipä olleet edellisestäkään ennen kuin 20min ennen syntymää.. Aika tarkalleen yhdeksän aikaan parkkeerasimme sairaalan pihaan. Synnytysvastaanotossa otettiin käyriä ja kohdunsuu oli auki 2cm (olin istunut paikoillani autossa lähes koko supistelujen ajan eli ei ihmekään ettei ollut enempää auennut). Saimme valita haluammeko mennä heti saliin vai kävellä vielä vapaasti sairaalassa. Valitsimme kävelyn, koska tiesin ennestään liikkumisen sekä helpottavan supistuskipua, että nopeuttavan kohdunsuun avautumista. Kello oli hieman yli kymmenen kun lähdimme kävelemään ja hieman ennen puolta yötä siirryimme sitten saliin kun supistusten väli oli vain 1-2minuuttia. Olimme edellispäivän muuton jäljiltä tosi väsyneitä joten ajankulu on aika hämärän peitossa. Keskityin vaan supistuksiin ja jossain vaiheessa pyysin kohdunkaulan puudutuksen jonka jälkeen en enää jaksanutkaan nousta pystyyn vaan torkuin vaan supistusvälit. Varmaan lähinnä väsymyksestä johtuen lämpenin jo ajatukselle spinaalipuudutuksesta ja lopulta anestesialääkäri kutsuttiinkin paikalle sitä laittamaan. Kätilö oli saanut selkäni pestyä kun minulle työn puolesta tuttu lääkäri astui huoneeseen. Hänen kiskoessaan hanskoja käsiin, karjaisin vauvan tulevan nyt juuri. Niinpä ponnistin siinä kylkiasennossa alle kahdessa minuutissa tyttösen maailmaan klo 2.15. Lääkäri vaan kuittasi (onnitteluiden kera) hanskoja riisuessaan, että kostaa tuon turhan juoksuttamisen minulle vielä joskus :D
Synnytyksen jälkeen olimme salissa siihen asti kunnes tyttö oli viiden tunnin ikäinen. Sen jälkeen siirryimme potilashotelliin josta kotiuduimme hieman ennen 1,5vrk:n ikää. Kaikki meni siis varsin hyvin jos unohdetaan tuo tulossa oleva anestesialääkärin kosto
Mutta lyhykäisyydessään minun synnytykseni meni kutakuinkin näin: Lapsivettä alkoi lorahtelemaan pieniä määriä 25.1. klo 18 jälkeen. Noin tunnin kuluttua alkoi tulla supistuksiakin ja lähdimme toimittamaan lapsia yöpaikkoihinsa. Automatkan aikana supistukset tihentyivät ja vettä lorisi jokaisella supistuksella hirmuisia määriä. Olimme ajatelleet palata vielä lasten viemisen jälkeen kotiin, mutta edellisen synnytyksen oltua hyvin nopea, emme sitten enää uskaltaneetkaan kun supistuksia tuli kuitenkin n. 5min välein. Eivät olleet mitenkään hankalia sietää, mutta eipä olleet edellisestäkään ennen kuin 20min ennen syntymää.. Aika tarkalleen yhdeksän aikaan parkkeerasimme sairaalan pihaan. Synnytysvastaanotossa otettiin käyriä ja kohdunsuu oli auki 2cm (olin istunut paikoillani autossa lähes koko supistelujen ajan eli ei ihmekään ettei ollut enempää auennut). Saimme valita haluammeko mennä heti saliin vai kävellä vielä vapaasti sairaalassa. Valitsimme kävelyn, koska tiesin ennestään liikkumisen sekä helpottavan supistuskipua, että nopeuttavan kohdunsuun avautumista. Kello oli hieman yli kymmenen kun lähdimme kävelemään ja hieman ennen puolta yötä siirryimme sitten saliin kun supistusten väli oli vain 1-2minuuttia. Olimme edellispäivän muuton jäljiltä tosi väsyneitä joten ajankulu on aika hämärän peitossa. Keskityin vaan supistuksiin ja jossain vaiheessa pyysin kohdunkaulan puudutuksen jonka jälkeen en enää jaksanutkaan nousta pystyyn vaan torkuin vaan supistusvälit. Varmaan lähinnä väsymyksestä johtuen lämpenin jo ajatukselle spinaalipuudutuksesta ja lopulta anestesialääkäri kutsuttiinkin paikalle sitä laittamaan. Kätilö oli saanut selkäni pestyä kun minulle työn puolesta tuttu lääkäri astui huoneeseen. Hänen kiskoessaan hanskoja käsiin, karjaisin vauvan tulevan nyt juuri. Niinpä ponnistin siinä kylkiasennossa alle kahdessa minuutissa tyttösen maailmaan klo 2.15. Lääkäri vaan kuittasi (onnitteluiden kera) hanskoja riisuessaan, että kostaa tuon turhan juoksuttamisen minulle vielä joskus :D
Synnytyksen jälkeen olimme salissa siihen asti kunnes tyttö oli viiden tunnin ikäinen. Sen jälkeen siirryimme potilashotelliin josta kotiuduimme hieman ennen 1,5vrk:n ikää. Kaikki meni siis varsin hyvin jos unohdetaan tuo tulossa oleva anestesialääkärin kosto
Mullahan kaikki alkoi perjantaina 22.1 iltamyöhään, supistelua enkö nukkunut hyvin yötä. Vetelin Panadolia naamaan, ei auttanut. Lauantaina (23.1) käytiin miehen äidin luona joka lyhensi miehen tukkaa. Siitä lähdettiin Itäkeskuksessa käymään, sielä parkkipaikalla sitten tunsin että jotain lirahti housuun ja juoksin vessan. Housuissa oli limatulppa! Sitä sitten irtosi koko loppupäivän, supistukset jatkui. Illalla lähdettiin käymään kätilöopistolla näytillä, olin 1,5h käyrillä ja auki 2cm ja kanavaa jäljellä.. Lähettivät kotiin vielä odottaa napakampia supistuksia, vaikka mulla oli silloin jo vaikeeta olla.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni kärsiessä ja yritin nukkua kivuissani ja vessassa juosten. Sunnuntaina sama homma jatku, sunnuntai ja maanantai välinen yö tuli ja ravasin vessassa myös silloin ja taisin 6 kertaa ainakin täyttää uudelleen vesipullon kuumalla vedellä jonka pistin mahaa vasten.
Maanantaina 25.1 aamulla klo 8 epäily lapsiveden menosta, tai epäilin että lirahtanut. Laitoin vessapaperia siteen päälle joka vahvisti mun epäilyt. Kärvistelin kivuissa ja polttelussa ja paineen tunteessa tonne klo 19 asti kun soitin kätilöopistolle etten pysty enään olemaan ja kerroin lapsivesien menosta tai epäilystä että sitä on tihkunu pitkin päivää. Hälytin miehen töistä kotiin ja lähdettiin synnärille, sielä oltiin klo 21 pintaan jolloin mulle tehtiin sisätutkimus. Olin 3 senttiä auki ja kanavaa ei ollu enään jäljellä.
Mut laitettiin taas käyrille ja jonkun ajan päästä tultiin pistää kipupiikkiä kankkuun. Se sai mut oksentamaan vähintään 6 kertaa, heijailin jumppapallolla, kävelin käytävällä, ravasin vessassa, pidin lämpöpussia mahalla. Mikään ei tuntunut hyvältä, sanoin kätilölle etten tosiaan oo enään kotiin menossa. Mulle piti tuoda joku TENS -laite tai joku semmonen. Sitä ennen tehtiin sisätutkimus klo 23.30 ja olinkin jo 8 senttiä auki jolloin lähdettiinkin saliin.
Salissa sanoin haluavani kaiken mahdollisen kivunlievityksen, sain epiduraalin. Halusin myös kokeilla ilokaasua jota en sitten ikinä saanutkaan! Supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä jotka oli ihan helvetin kipeitä. Karjuin ja huusin kilpaa jonku toisen synnyttäjän kanssa. Mun kätilö siis juoksi toisessa synnytyksessä samaan aikaan, oltiin välillä kaksistaan salissa miehen kanssa.
Jossain kohtaa musta tuntui että supistukset laantui vaikka niitä tuli jatkuvasti käyrän mukaan. Laitettiin oksitosiini tippumaan. Ponnistamaan aloin n. Klo 02.40 ja poika syntyi 26.1 klo 03.10.
Säästyin repeämiltä, pieni nirhauma tuli joka paranee itsekseen. On kyllä alakerta vielä arka vaikka en revennyt ja synnytyksestä on nyt viikko.
Meidän poitsun verensokereita mitattiin pari kertaa päivässä synnärillä ja oltiin 2 päivää siellä. Ja tosiaan ruokavaliohoitoinen radi mulla oli, eikä poika painanut kuin 3605g ja 49cm pitkä sekä py 36cm
Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni kärsiessä ja yritin nukkua kivuissani ja vessassa juosten. Sunnuntaina sama homma jatku, sunnuntai ja maanantai välinen yö tuli ja ravasin vessassa myös silloin ja taisin 6 kertaa ainakin täyttää uudelleen vesipullon kuumalla vedellä jonka pistin mahaa vasten.
Maanantaina 25.1 aamulla klo 8 epäily lapsiveden menosta, tai epäilin että lirahtanut. Laitoin vessapaperia siteen päälle joka vahvisti mun epäilyt. Kärvistelin kivuissa ja polttelussa ja paineen tunteessa tonne klo 19 asti kun soitin kätilöopistolle etten pysty enään olemaan ja kerroin lapsivesien menosta tai epäilystä että sitä on tihkunu pitkin päivää. Hälytin miehen töistä kotiin ja lähdettiin synnärille, sielä oltiin klo 21 pintaan jolloin mulle tehtiin sisätutkimus. Olin 3 senttiä auki ja kanavaa ei ollu enään jäljellä.
Mut laitettiin taas käyrille ja jonkun ajan päästä tultiin pistää kipupiikkiä kankkuun. Se sai mut oksentamaan vähintään 6 kertaa, heijailin jumppapallolla, kävelin käytävällä, ravasin vessassa, pidin lämpöpussia mahalla. Mikään ei tuntunut hyvältä, sanoin kätilölle etten tosiaan oo enään kotiin menossa. Mulle piti tuoda joku TENS -laite tai joku semmonen. Sitä ennen tehtiin sisätutkimus klo 23.30 ja olinkin jo 8 senttiä auki jolloin lähdettiinkin saliin.
Salissa sanoin haluavani kaiken mahdollisen kivunlievityksen, sain epiduraalin. Halusin myös kokeilla ilokaasua jota en sitten ikinä saanutkaan! Supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä jotka oli ihan helvetin kipeitä. Karjuin ja huusin kilpaa jonku toisen synnyttäjän kanssa. Mun kätilö siis juoksi toisessa synnytyksessä samaan aikaan, oltiin välillä kaksistaan salissa miehen kanssa.
Jossain kohtaa musta tuntui että supistukset laantui vaikka niitä tuli jatkuvasti käyrän mukaan. Laitettiin oksitosiini tippumaan. Ponnistamaan aloin n. Klo 02.40 ja poika syntyi 26.1 klo 03.10.
Säästyin repeämiltä, pieni nirhauma tuli joka paranee itsekseen. On kyllä alakerta vielä arka vaikka en revennyt ja synnytyksestä on nyt viikko.
Meidän poitsun verensokereita mitattiin pari kertaa päivässä synnärillä ja oltiin 2 päivää siellä. Ja tosiaan ruokavaliohoitoinen radi mulla oli, eikä poika painanut kuin 3605g ja 49cm pitkä sekä py 36cm
Mulla alkoi tulla limatulppaa lääkärin kovakouraisen tutkimuksen jälkeen (se oli maanantai ja oli sovittu, että käynnisteltäisi synnytys, mutta tuo lääkäri sanoi vauvan olevan niin pieni vielä, että saa kasvaa..) ja tiistaina tulppaa tuli vieläkin enempi ja tuli sellainen olo, että taitaa jtn rueta tapahtumaan..
Tiistaina iltapvästä alkoikin supistelut ja voimistuivat suht nopeasti ja yöllä lähdettiin synnärille. Sinne siis jäätiin, mutta en ollut vielä paljoa auki. Keskiviikko menikin sitten aivan järkyttävästi supistellen, pari kertaa sain jotakin kipulääkettä, josta ei hirveetä hyötyä ollut ja jossain vaiheessa pistettiin aukeamisvaiheeseen vauhtia oksitosiinilla. Sitten sainkin jossain vaiheessa epiduraalin ja se oli kyllä niin suuri helpotus, en oikeastaan kunnolla muista epiduraalia edeltäviä tapahtumia, kun olin niin kipu-huuruissa...jossain vaiheessa sängyllä istuessa menikin vedet, ja en edes osannut itse arvioida ensin, laskinko alleni :D sitten hyvin äkkiä siitä alkoi tulla aivan älytön ponnistamisen tarve ja reilu tunti ponnisteltiinkin ensin vauvaa alaspäin, jonka jälkeen päästiin vasta "kunnolla" ponnistamaan tytyä ulos (melkein tunnin taisi sekin kestää)..
Maitoa ei noussut kunnolla sairaalassa, eikä heti kotonakaan, mutta kyllä sitten alkoi sujua imetys (nyt pukkaa sitten suihkutissi-ongelmaa..).
Vauvalta mitattiin sokereita sairaalassa, mutta kaikki oli ok :)
Ainiin ja tytsy oli 3600g ja 50cm pitkä, että ei nyt mikään mini eikä hirveän isoksikaan kasvanut, ettäeipä nyt sinällään nuo kokoarviot ihan paikkaansa pitäneet..
Tiistaina iltapvästä alkoikin supistelut ja voimistuivat suht nopeasti ja yöllä lähdettiin synnärille. Sinne siis jäätiin, mutta en ollut vielä paljoa auki. Keskiviikko menikin sitten aivan järkyttävästi supistellen, pari kertaa sain jotakin kipulääkettä, josta ei hirveetä hyötyä ollut ja jossain vaiheessa pistettiin aukeamisvaiheeseen vauhtia oksitosiinilla. Sitten sainkin jossain vaiheessa epiduraalin ja se oli kyllä niin suuri helpotus, en oikeastaan kunnolla muista epiduraalia edeltäviä tapahtumia, kun olin niin kipu-huuruissa...jossain vaiheessa sängyllä istuessa menikin vedet, ja en edes osannut itse arvioida ensin, laskinko alleni :D sitten hyvin äkkiä siitä alkoi tulla aivan älytön ponnistamisen tarve ja reilu tunti ponnisteltiinkin ensin vauvaa alaspäin, jonka jälkeen päästiin vasta "kunnolla" ponnistamaan tytyä ulos (melkein tunnin taisi sekin kestää)..
Maitoa ei noussut kunnolla sairaalassa, eikä heti kotonakaan, mutta kyllä sitten alkoi sujua imetys (nyt pukkaa sitten suihkutissi-ongelmaa..).
Vauvalta mitattiin sokereita sairaalassa, mutta kaikki oli ok :)
Ainiin ja tytsy oli 3600g ja 50cm pitkä, että ei nyt mikään mini eikä hirveän isoksikaan kasvanut, ettäeipä nyt sinällään nuo kokoarviot ihan paikkaansa pitäneet..
Muokattu viimeksi:
Niin joo.. Meidän tyttönen oli 51cm ja 4025g, mutta hyvin samassa linjassa edellisen kanssa koon puolesta ja silloin ei radia ollut. Tosin käytännössä mun ruokavaliokin oli kummassakin raskaudessa samanlainen. Nyt kun radin vuoksi vaan säännöllistin ruoka-aikoja, muuten ruokavalio oli kunnossa diabeteskätilönkin mukaan ja sokeritkin pysyi normaalilla ruokavaliolla kunnossa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja niitäkin yleensä edelsi hyvin valvottu yö.
jospa sitä nyt ehtis tarinoimaan tämän mun oman synnytyskertomuksen. Samalla saatte myös mun käynnistyskertomuksen.
Elikkä siis viime viikon keskiviikkona, 27.1., mentiin aamulla 9.30 sairaalaan aloittamaan käynnistys. Just sillon kun tultiin, oli alkamassa lääkärin kierto ja kätilö vaan ehti näyttää meille, et tuolla on liinavaatevarasto ja tohon huoneeseen voitte mennä ikkunapaikalle. No me mentiin sit siihen huoneeseen odottelemaan. Vielä tässä vaiheessa en vaihtanut ah, niin ihaniin sairaalavaatteisiin.
Sain ensimmäisen neljäsosan cytoteciä suun kautta ja siitä noin tunnin päästä otettiin käyrää. käyrä oli priimaa. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, muutama supistus tuli liikkuessa. Päivän aikana sain vielä kaks cytoteciä lisää. Ei erityistä vaikutusta. Ekana yönä nukuin pari tuntia hyvin, valvoin kolme tuntia ja nukuin taas pari tuntia. Aamulla noin klo 7 heräsin siihen kun huonekaveri (joku thaimaalainen tms.) puhui kovaan ääneen puhelimeen. Vähän myöhemmin tuli hoitaja tervehtimään, sain cytotecin puolikkaan suun kautta ja sit taas vähän ajan päästä käyrille. Aamulla kävin vähän yksinäni käyskentelemässä pitkin sairaalan käytäviä, muutamia supistuksia tuli. Puolen päivän aikoihin sain sitten toisen cytotecin. Otettiin taas käyrää, käyrä edelleen hyvää. Mies tuli joskus lounaan jälkeen ja lähdettiin käveleen pitkin sairaalan käytäviä ja rappuja. Alkoi tulla suht lupaavan tuntuisia supistuksia (piti välillä pysähtyä kun supisti). Palailtiin huoneeseen. Noin neljän aikaan piti saada seuraava cytotec, mutta koska oli supistellut melko säännöllisesti jo tunnin verran (myös levossa) ei enää annettukaan uutta pilleriä. Tehtiin sisätutkimus. Kaulaa oli edelleen n. 2cm ja kohdunsuu sormelle auki. Mies lämmitteli mulle lämpöpussia, se auttoi jonkun verran. Jossain vaiheessa kokeiltiin tens-laitetta. En oikein osaa sanoa oliko siitä sit lopulta mitään hyötyä. Lähinnä tuntui oudolta. Supistelut alkoi vähän hiipumaan iltaa kohden ja mies lähti kotiin. No yö meni samalla kaavalla kun edellinenkin, eli nukuin, valvoin ja taas nukuin. Aamuun mennessä supistelut oli loppunut.
Perjantai aamuna sain eiliseltä jääneen kolmannen cytotecin suun kautta. Aamukäyrää ottaessa sain kyselyjä, et miten sujuu ja mihänä hormonihuuruissani aloin itkemään. Kätilö tuli ottamaan mua pois käyriltä ja totesi vaan, että oho, ootpa sää tukkonen, onko sulla jotain lääkettä siihen. Mää siinä sit sopersin, et mua alko vaan itkettään kun kaverit kyseli kuulumisia. Kätilö lohdutteli mua, että ei oo mitenkään mun omasta toiminnasta kii, että synnytys ei lähde käyntiin. Kehotti lepäämään, kun olin ollut jo niin pitkään (kaks päivää) sairaalassa ja olo on niin kurja. Mies tuli joskus puolenpäivän aikoihin ja sit itkin uudestaan sille, kun mitään ei tapahdu. Perjantaina sain kaks cytoteciä emättimeen, ei kummempia supistuksia edelleenkään. Mies lähti illaksi töihin, kun ei näyttänyt mitään tapahtuvan. No ehti mies 2 tuntia olla töissä kun jo piti soittaa se takaisin. Syy takaisinsoittoon oli se, että iltakäyrää ottaessa vauvan sykkeet teki useamman laskun, jonka takia lähdettiin sit aika vauhdilla synnytyssaliin. Salissa otettiin käyrää ja se oli hyvää. Lääkäri kävi keskustelemassa, että tarkkaillaan yön yli ja jos tulee niitä laskuja edelleen, niin sit ruvetaan suunnittelemaan sektiota. Olin jo ihan kauhuissani, et voi ei, joudunkohan mää vielä leikkaukseen. Pelotti ihan hirveesti. Multa ei oo ikinä leikattu _MITÄÄN_. Sain kuitenkin verensokereiden takia syödä iltapalaa salissa, lääkärin luvalla! Tätä ennen (kello oli jtn 22) olin syönyt päivällistä. Sovittiin, että mies lähtee vielä kotiin nukkumaan, et henkilökunta soittaa sit mun miehelle, jos jotain alkaa tapahtumaan. Sain opamoxin (nukahtamislääke) ja särkylääkettä illalla ja nukuin paremmin kun kertaakaan aiemmin sairaalassa. Siitä yöstä muistan vaan sen, että jossain vaiheessa yöhoitaja tuli sanomaan/kysymään jotain ja vastasinkin jotain, mut ei oo mitään hajua, mistä on puhuttu. Seuraavan kerran havahduin siihen, kun yöhoitaja tuli kertomaan, että vuoro vaihtuu ja hän lähtee kotiin. Aamun hoitaja (ja hänen opiskelija) tulivat esittäytymään ja kertoivat, että tehdään oksitosiinirasitus, jotta nähdään, että kestääkö vauva supistukset. Jos ei olis kestänyt, niin edessä ois ollut sektio.
oksitosiinirasitus aloitettiin. mitään hirveen kivuliaita supistuksia ei tullut, mutta säännölliset supistukset saatiin aikaan kuitenkin. käyrä oli hyvää, ihan muutama lasku oli sykkeissä. mies tuli jossain vaiheessa, en enää muista koska. Rasituksen jälkeen mut lähetettiin takaisin osastolle, missä mulle laitettiin ballonki. Kello oli tässä vaiheessa jotain 12. Sain vihdoinkin ruokaa!!!!
No siinä sit lauantaina miehen kanssa ravailtiin pitkin sairaalaa ja n. klo 17 ballonki lähti. Kätilö kysyi lääkäriltä, miten edetään ja päätettiin, että ei nyt vielä lähdetä saliin, kun aamulla oli jo tehty se oksitosiinirasitus. Ei siis lähdetty puhkoon kalvoja tai mitään, ettei kohtu väsy liikaa. Omia supistuksia tuli joitain, mut ei edelleenkään säännöllisesti. Vähän ton ballongin lähdön jälkeen sain taas "romahduskohtauksen" ja itkin miehelle ja kätilölle (joka sattui olemaan sama, kun edellisenä aamuna), kun ei mitään tapahdu ja mun kroppa ei toimi. Ah, ihanat hormonit!
No sitten koitti sunnuntai ja aamulla pääsin lääkärin luo keskustelemaan ja sisätutkimukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että lähdetään saliin puhkaisemaan kalvot ja sit tarvittaessa aloitetaan oksitosiinitippa. Mies oli juuri tulossa sairaalaan, joten odoteltiin hetki osastolla, ennen saliin menoa. Kalvot puhkaistiin klo 11.44. Lapsivesi oli hyvän väristä ja sitä tuli alussa (omasta mielestä) aika paljon. Oli tosi jännä tunne kun sellasta melkein kuumaa vettä vaan valuu ulos. Sain tässä välissä syödä lounasta. Tunti kalvojen puhkaisusta aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia saatiin nostaa aika monta kertaa, ennen kun alkoi tulla säännöllisiä, kivuliaita supistuksia. Joskus neljän maissa supistukset alkoi olla kipeitä. Jossain tässä kohtaa laitettiin vauvan päähän pinni, jotta saadaan tarkemmin seurattua vauvan sykkeitä. Joskus vähän sen jälkeen litettiin myös kohdunsisäinen supistusanturi, jotta on helpompi seurata supistuksia, eikä tartte miettiä, onko anturi mahan päällä hyvin vai ei.
Sain ilokaasun käyttöön viiden aikoihin, kun tuntui, että lämpötyynystä ei oo enää mitään hyötyä. Jonkun verran siitä ilokaasusta oli apua ja mieskin vähän "maisteli" salaa... Joskus kuuden aikaan alkoi oleen aika sietämätöntä olo ja pyysin kipupiikin (oxanest) lihakseen. Se auttoi rentoutumaan vähäksi aikaa. Sit alkoi tulla niin nopealla tahdilla supistuksia, et olin ihan tuskissani ja mieheltä meinas katketa sormet. :D Supistukset ei kuitenkaan olleet kauheen tehokkaita, joten päätettiin lopettaa oksitosiinitippa n. tunniksi. Tässä kohtaa olin auki n. neljä senttiä ja kohdunkaulasta jäljellä paksu reuna.
No siinä tunnin aikana multa sit melkei loppukin koko supistukset. Oksitosiini aloitettiin uudestaan ja siitä ei menny kauaa kun sain epiduraalin. Lähinnä siksi, että pystyisin rentoutumaan, kivut ei vielä olleet kovin pahoja. Ja voi että mikä helpotus se epiduraali oli!! Laitto ei sattunut yhtään (vaikka pelkäsin sitä ihan sikana) ja KAIKKI kivut lähti!!!! Supistuksia en tuntenut enää oikeastaan ollenkaan. käyrältä vaan kattelin, et joo, supistuksia tulee, mut mitään ei tunnu. Epiduraalin laitosta n. 3h. alkoi tuntumaan painetta (supistuksia) alavatsalla, joten pyysin lisää puudutetta. Tässä vaiheessa olin auki 6-7cm ja kohdunkaula oli kokonaan hävinnyt!
Seuraavan kerran hälyyttelin n. tunnin päästä kätilöä kun alkoi taas tuntumaan painetta ja tuntui että tulee kakka ihan just. No olinkin sit täysin auki, joten ei muuta kun tositoimiin! Ponnistin ensin muutaman kerran kylkiasennossa, sitten selällään pitäen sukista kiinni ja loput selällään jalat telineillä. Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia, vaikka sillä hetkellä tuntui, että se kesti ikuisuuden ja et ei se vauva tuu koskaan ulos. Kipua en juuri tuntenut, olin niin hyvin puudutettu. Kätilö pisti välilihapuudutteen, kun näytti vähän sitlä, että saatetaan joutua leikkaamaan. Oli jo kuulemma melkein leikkaamassa, mut sit tyttö mahtuikin ulos! Vaikeinta oli ehkä ponnistaa ja hengittää pitämättä ääntä (et ei energia kulu siihen huutamiseen).
Lopulta kun olin saanut puskettua vauvan ulos ja kätilö kertoi että hän on tyttö, niin en voinut muuta kun itkeä. Itkin ja hoin, että meille tuli tyttö. Mies leikkasi napanuoran. Istukka syntyi 8min päästä.
Kätilö tutki mun alapään ja kuulemma pari pientä repeämää on (yks kummallakin puolella), mut tikkejä ei tarvita. Oli maailman ihanin hetki, kun sain ton pienen tytön siihen rinnalle!!!
Tällaisen mä olen saanut aikaseksi.
ensi imetyksen suoritin tytön ollessa 26min ikäinen
Tästä tuli melkoinen romaani, mut toivottavasti joku jaksaa lukea!!! Ihan kaikkea en varmaan muistanut, mut väliäkö sillä. kai tässä tärkeimmät tuli...
tytön mitat: 3290g, 47cm ja py 34cm.
niin ja synnytyksen jälkeen mitattiin sokerit neljä kertaa, alin oli 3,0. :) (neljäs mitattiin siksi, kun oli ollut laskusuuntaisia noi arvot)
ja ainiin, napanuora oli kerran kaulan ympärillä, liekö siitä johtunut noi perjantain sykkeen laskut...
Elikkä siis viime viikon keskiviikkona, 27.1., mentiin aamulla 9.30 sairaalaan aloittamaan käynnistys. Just sillon kun tultiin, oli alkamassa lääkärin kierto ja kätilö vaan ehti näyttää meille, et tuolla on liinavaatevarasto ja tohon huoneeseen voitte mennä ikkunapaikalle. No me mentiin sit siihen huoneeseen odottelemaan. Vielä tässä vaiheessa en vaihtanut ah, niin ihaniin sairaalavaatteisiin.
Sain ensimmäisen neljäsosan cytoteciä suun kautta ja siitä noin tunnin päästä otettiin käyrää. käyrä oli priimaa. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, muutama supistus tuli liikkuessa. Päivän aikana sain vielä kaks cytoteciä lisää. Ei erityistä vaikutusta. Ekana yönä nukuin pari tuntia hyvin, valvoin kolme tuntia ja nukuin taas pari tuntia. Aamulla noin klo 7 heräsin siihen kun huonekaveri (joku thaimaalainen tms.) puhui kovaan ääneen puhelimeen. Vähän myöhemmin tuli hoitaja tervehtimään, sain cytotecin puolikkaan suun kautta ja sit taas vähän ajan päästä käyrille. Aamulla kävin vähän yksinäni käyskentelemässä pitkin sairaalan käytäviä, muutamia supistuksia tuli. Puolen päivän aikoihin sain sitten toisen cytotecin. Otettiin taas käyrää, käyrä edelleen hyvää. Mies tuli joskus lounaan jälkeen ja lähdettiin käveleen pitkin sairaalan käytäviä ja rappuja. Alkoi tulla suht lupaavan tuntuisia supistuksia (piti välillä pysähtyä kun supisti). Palailtiin huoneeseen. Noin neljän aikaan piti saada seuraava cytotec, mutta koska oli supistellut melko säännöllisesti jo tunnin verran (myös levossa) ei enää annettukaan uutta pilleriä. Tehtiin sisätutkimus. Kaulaa oli edelleen n. 2cm ja kohdunsuu sormelle auki. Mies lämmitteli mulle lämpöpussia, se auttoi jonkun verran. Jossain vaiheessa kokeiltiin tens-laitetta. En oikein osaa sanoa oliko siitä sit lopulta mitään hyötyä. Lähinnä tuntui oudolta. Supistelut alkoi vähän hiipumaan iltaa kohden ja mies lähti kotiin. No yö meni samalla kaavalla kun edellinenkin, eli nukuin, valvoin ja taas nukuin. Aamuun mennessä supistelut oli loppunut.
Perjantai aamuna sain eiliseltä jääneen kolmannen cytotecin suun kautta. Aamukäyrää ottaessa sain kyselyjä, et miten sujuu ja mihänä hormonihuuruissani aloin itkemään. Kätilö tuli ottamaan mua pois käyriltä ja totesi vaan, että oho, ootpa sää tukkonen, onko sulla jotain lääkettä siihen. Mää siinä sit sopersin, et mua alko vaan itkettään kun kaverit kyseli kuulumisia. Kätilö lohdutteli mua, että ei oo mitenkään mun omasta toiminnasta kii, että synnytys ei lähde käyntiin. Kehotti lepäämään, kun olin ollut jo niin pitkään (kaks päivää) sairaalassa ja olo on niin kurja. Mies tuli joskus puolenpäivän aikoihin ja sit itkin uudestaan sille, kun mitään ei tapahdu. Perjantaina sain kaks cytoteciä emättimeen, ei kummempia supistuksia edelleenkään. Mies lähti illaksi töihin, kun ei näyttänyt mitään tapahtuvan. No ehti mies 2 tuntia olla töissä kun jo piti soittaa se takaisin. Syy takaisinsoittoon oli se, että iltakäyrää ottaessa vauvan sykkeet teki useamman laskun, jonka takia lähdettiin sit aika vauhdilla synnytyssaliin. Salissa otettiin käyrää ja se oli hyvää. Lääkäri kävi keskustelemassa, että tarkkaillaan yön yli ja jos tulee niitä laskuja edelleen, niin sit ruvetaan suunnittelemaan sektiota. Olin jo ihan kauhuissani, et voi ei, joudunkohan mää vielä leikkaukseen. Pelotti ihan hirveesti. Multa ei oo ikinä leikattu _MITÄÄN_. Sain kuitenkin verensokereiden takia syödä iltapalaa salissa, lääkärin luvalla! Tätä ennen (kello oli jtn 22) olin syönyt päivällistä. Sovittiin, että mies lähtee vielä kotiin nukkumaan, et henkilökunta soittaa sit mun miehelle, jos jotain alkaa tapahtumaan. Sain opamoxin (nukahtamislääke) ja särkylääkettä illalla ja nukuin paremmin kun kertaakaan aiemmin sairaalassa. Siitä yöstä muistan vaan sen, että jossain vaiheessa yöhoitaja tuli sanomaan/kysymään jotain ja vastasinkin jotain, mut ei oo mitään hajua, mistä on puhuttu. Seuraavan kerran havahduin siihen, kun yöhoitaja tuli kertomaan, että vuoro vaihtuu ja hän lähtee kotiin. Aamun hoitaja (ja hänen opiskelija) tulivat esittäytymään ja kertoivat, että tehdään oksitosiinirasitus, jotta nähdään, että kestääkö vauva supistukset. Jos ei olis kestänyt, niin edessä ois ollut sektio.
oksitosiinirasitus aloitettiin. mitään hirveen kivuliaita supistuksia ei tullut, mutta säännölliset supistukset saatiin aikaan kuitenkin. käyrä oli hyvää, ihan muutama lasku oli sykkeissä. mies tuli jossain vaiheessa, en enää muista koska. Rasituksen jälkeen mut lähetettiin takaisin osastolle, missä mulle laitettiin ballonki. Kello oli tässä vaiheessa jotain 12. Sain vihdoinkin ruokaa!!!!
No siinä sit lauantaina miehen kanssa ravailtiin pitkin sairaalaa ja n. klo 17 ballonki lähti. Kätilö kysyi lääkäriltä, miten edetään ja päätettiin, että ei nyt vielä lähdetä saliin, kun aamulla oli jo tehty se oksitosiinirasitus. Ei siis lähdetty puhkoon kalvoja tai mitään, ettei kohtu väsy liikaa. Omia supistuksia tuli joitain, mut ei edelleenkään säännöllisesti. Vähän ton ballongin lähdön jälkeen sain taas "romahduskohtauksen" ja itkin miehelle ja kätilölle (joka sattui olemaan sama, kun edellisenä aamuna), kun ei mitään tapahdu ja mun kroppa ei toimi. Ah, ihanat hormonit!
No sitten koitti sunnuntai ja aamulla pääsin lääkärin luo keskustelemaan ja sisätutkimukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että lähdetään saliin puhkaisemaan kalvot ja sit tarvittaessa aloitetaan oksitosiinitippa. Mies oli juuri tulossa sairaalaan, joten odoteltiin hetki osastolla, ennen saliin menoa. Kalvot puhkaistiin klo 11.44. Lapsivesi oli hyvän väristä ja sitä tuli alussa (omasta mielestä) aika paljon. Oli tosi jännä tunne kun sellasta melkein kuumaa vettä vaan valuu ulos. Sain tässä välissä syödä lounasta. Tunti kalvojen puhkaisusta aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia saatiin nostaa aika monta kertaa, ennen kun alkoi tulla säännöllisiä, kivuliaita supistuksia. Joskus neljän maissa supistukset alkoi olla kipeitä. Jossain tässä kohtaa laitettiin vauvan päähän pinni, jotta saadaan tarkemmin seurattua vauvan sykkeitä. Joskus vähän sen jälkeen litettiin myös kohdunsisäinen supistusanturi, jotta on helpompi seurata supistuksia, eikä tartte miettiä, onko anturi mahan päällä hyvin vai ei.
Sain ilokaasun käyttöön viiden aikoihin, kun tuntui, että lämpötyynystä ei oo enää mitään hyötyä. Jonkun verran siitä ilokaasusta oli apua ja mieskin vähän "maisteli" salaa... Joskus kuuden aikaan alkoi oleen aika sietämätöntä olo ja pyysin kipupiikin (oxanest) lihakseen. Se auttoi rentoutumaan vähäksi aikaa. Sit alkoi tulla niin nopealla tahdilla supistuksia, et olin ihan tuskissani ja mieheltä meinas katketa sormet. :D Supistukset ei kuitenkaan olleet kauheen tehokkaita, joten päätettiin lopettaa oksitosiinitippa n. tunniksi. Tässä kohtaa olin auki n. neljä senttiä ja kohdunkaulasta jäljellä paksu reuna.
No siinä tunnin aikana multa sit melkei loppukin koko supistukset. Oksitosiini aloitettiin uudestaan ja siitä ei menny kauaa kun sain epiduraalin. Lähinnä siksi, että pystyisin rentoutumaan, kivut ei vielä olleet kovin pahoja. Ja voi että mikä helpotus se epiduraali oli!! Laitto ei sattunut yhtään (vaikka pelkäsin sitä ihan sikana) ja KAIKKI kivut lähti!!!! Supistuksia en tuntenut enää oikeastaan ollenkaan. käyrältä vaan kattelin, et joo, supistuksia tulee, mut mitään ei tunnu. Epiduraalin laitosta n. 3h. alkoi tuntumaan painetta (supistuksia) alavatsalla, joten pyysin lisää puudutetta. Tässä vaiheessa olin auki 6-7cm ja kohdunkaula oli kokonaan hävinnyt!
Seuraavan kerran hälyyttelin n. tunnin päästä kätilöä kun alkoi taas tuntumaan painetta ja tuntui että tulee kakka ihan just. No olinkin sit täysin auki, joten ei muuta kun tositoimiin! Ponnistin ensin muutaman kerran kylkiasennossa, sitten selällään pitäen sukista kiinni ja loput selällään jalat telineillä. Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia, vaikka sillä hetkellä tuntui, että se kesti ikuisuuden ja et ei se vauva tuu koskaan ulos. Kipua en juuri tuntenut, olin niin hyvin puudutettu. Kätilö pisti välilihapuudutteen, kun näytti vähän sitlä, että saatetaan joutua leikkaamaan. Oli jo kuulemma melkein leikkaamassa, mut sit tyttö mahtuikin ulos! Vaikeinta oli ehkä ponnistaa ja hengittää pitämättä ääntä (et ei energia kulu siihen huutamiseen).
Lopulta kun olin saanut puskettua vauvan ulos ja kätilö kertoi että hän on tyttö, niin en voinut muuta kun itkeä. Itkin ja hoin, että meille tuli tyttö. Mies leikkasi napanuoran. Istukka syntyi 8min päästä.
Kätilö tutki mun alapään ja kuulemma pari pientä repeämää on (yks kummallakin puolella), mut tikkejä ei tarvita. Oli maailman ihanin hetki, kun sain ton pienen tytön siihen rinnalle!!!
Tällaisen mä olen saanut aikaseksi.ensi imetyksen suoritin tytön ollessa 26min ikäinen
Tästä tuli melkoinen romaani, mut toivottavasti joku jaksaa lukea!!! Ihan kaikkea en varmaan muistanut, mut väliäkö sillä. kai tässä tärkeimmät tuli...
tytön mitat: 3290g, 47cm ja py 34cm.
niin ja synnytyksen jälkeen mitattiin sokerit neljä kertaa, alin oli 3,0. :) (neljäs mitattiin siksi, kun oli ollut laskusuuntaisia noi arvot)
ja ainiin, napanuora oli kerran kaulan ympärillä, liekö siitä johtunut noi perjantain sykkeen laskut...
Muokattu viimeksi:
Onneksi olkoon RS!
Nyt on varattu aika 24pv uuteen rasitustestiin :) ja samalla ottavat kaikki kolesteroli yms arvot! Jännittää vähän mitä ne mahtaa olla! Ainakin oon nyt tän kuukauden vetänyt herkkuja kaksin käsin koko raskaus ajan edestä 
Mä nyt istu sokerirasitus kokeessa... rupes taas ihmetyttää miks tää rasitus on niin erilainen! Ei esim oteta tunnin rastitusta vaan toi ennen litkua ja sit kaks tuntia litkusta! Ja noi rajatkin on ihan eri... eiks sen pitäisi olla just toisin päin että tässä syynättäis paremmin kun kyse on kuitenkin ihan oikeasta diapetesksestä!
Joo niin varmaan.... tosin tällä hetkellä oon vakuuttunu että koko raskausdiapetes on länsimaisenlääketieteen salaliitto lääketehtaiden hyväks :) en siis mitenkään katkera ole! Edelleen vaan vaivaa se etten saanut kunnon ravitsemus ohjausta vaan heti annettiin lääkkeet...