Raskausajan unet

Keskustelun 'Laskettu aika marraskuussa 2015' aloitti Piikkipensas, 5 huhti 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Nannuska Peruskäyttäjä

    Näin toissa yönä unta, et miun edesmennyt paras ystävä tuli ulkomaan reissulta takas, ja toi miulle tulijaisiks kirjan ja pehmolelun. Ihan hirvee tunne aamulla, ku tajuaa et ei se tuu takas...:sad001
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  2. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Mä näin viimeyönä unta vaarista, joka on ollut kuolleena pari vuotta. Vähän aika sitten unissa näkyi pappa, joka on ollut kuolleena jo miltei 10 vuotta. Vaikka en suoranaisesti usko mihinkään kuolemanjälkeisiin, niin silti jotenkin nämä unet oli lohduttavia.
    Papan kanssa en erityisen läheinen ollut, mutta oli se kova paikka silloin kun pappa kuoli. Ja niin käsittämättömän tarkasti unessa näkyi kaikki papan kasvojen yksityiskohdat, joita en sillä tavalla tässä valveilla olisi osannut edes kertoa.
    Vaarin kuolema oli sitten todella paha. Jos isä ei olisi aikoinaan mua alttarille taluttanut, niin sitten se olisi ollut vaari. Unessa vaari pahoitteli sitä, ettei mun tukka ole enää violetti. Vaari aina tykkäs, kun mun pää oli pirteän värinen.
  3. Spunk Tuttu foorumilla

    Näin viime yönä unta että ultrassa sanottiin että tyttö tulee. juoksin jostain kumman syystä kertoon miehelle tästä. Joka asu mun kanssa eri osotteessaa ja löysinkin sieltä miehen uuden naisen. No heräsin herätin miehen ja käskin sen halata mua. :D
    • Tykkää Tykkää x 1
  4. Mapal Aloittelija

    Voi herttintähären mistä näitä unia oikeen tulee! Eka oon jossain aasiassa riisipellolla keräämäs riisiä ja seuraavassa hetkessä helsingissä,ensin kaupungilla ja sen jälkeen jossain asunnossa missä suomipopin Jaajo yritti vikitellä :nailbiting: Pikkuusen nauratti kun heräsin :)
  5. Nannuska Peruskäyttäjä

    Mie näin edellisenä yönä unta, et miulta otettiin verikoe ja siitä selvis sikiön sukupuoli, ja se ol poika. Suapi nähä olko enneuni :rolleyes:
  6. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Mulla on nyt koko ajan joku murhamies perässä öisin :wideyed: Yksi yö oli lisäksi verenhimoisia oravia, iso lauma, jotka nappasi erityisesti noin kolmivuotiaita lapsia kynsiinsä :bored:
  7. ejams Tuttu foorumilla Huhtikuiset 2021 Kesäkuun äidit 2019

    Mä näin viime yönä unta, jossa olin synnyttänyt 5-vuotiaan hoitolapseni ja sitä siinä imetin enkä ollu millänikään. Muutamalla imasulla se imi kaiken maidon niin, että rinta ihan silminnähden kupli.
  8. mai Peruskäyttäjä

    Mä oon alkanut näkemään pelkkiä painajaisia tai todentuntuisia unia. Vituttaa, kun normaalisti kaikki unet on olleet sellaista muumilaakso-tyyppistä ikuista kesää ja naiivia seikkailua. Viime yönä näin unta, että olin palkkamurhaajana ja mun tehtävä oli saada joltain pojalta taju kankaalle, enkä onnistunut siinä vaikka tein mitä. Lopulta sit sain jonkun käskyn lopettaa ja aloin vaan hysteerisenä ajattelee et mitä oon tehnyt ja yhyy.
    Aamulla aina yhtä kamala olo herätä tollasesta.
  9. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Mä näin unta viimeyönä, että mulla oli alkanut kasvaa kainalokarvat (oikeasti siis mulla ei juuri kasva moisia, ei myöskään säärikarvoja...) ja parta :bored: Olin ihan kauhuissani siitä parrasta! Mietin unessa, että mitä mieskin tähän sanoo. Lopulta mulla oli ihan jumalaton tuuhea tumma parta, mutta ei se mitään. Miehelle taas oli kasvanut rinnat! :wideyed::grin
    • Tykkää Tykkää x 1
  10. Nannuska Peruskäyttäjä

    Näin viime yönä unta et miulla oli jo iiiiso maha ja se ahdisti niin et oli vaikee hengittää. Menin sitte synnyttämään ilman, et oli edes supistuksia. Miut suljettiin siivouskomeroon odottamaan niitä :grin Kyykistelin ja ponnistelin sit siel ja toivoin et lapsivedet menis.
  11. emmu_ma Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Minä nään jatkuvasti unia et ihastun toiseen mieheen tai jopa petän miestäni. En tajuu, tälläiset asiat kun ei todellakaan ole ajankohtaisia tai muutenkaan mietitytä. Ollaan hyvin onnelliset vastanaineet :D noista on vaan kamala herätä...
  12. tassu Tuttu foorumilla

    Mäkin näin yks yö et löysin miehen, mut se olikin joku kamala finninaama niin ei kelvannut :D
    Yks yö silmälasiliikkessä alettiin kauppaamaan vauvavakuutusta
  13. Spunk Tuttu foorumilla

    Mä nään taas vakio raskaus uniani. Eli mies löytää aina uuden naisen ja hylkää mut. Oon ny joka raskaudessa nähnyt samanlaisia unia. Ja ilmeisesti koen jotain kaunaa blondeja kohtaan koska nainen on aina, siis AINA blondi :D
  14. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Mä olen kans pettänyt unissa miestä mutta joskus taas mies on löytänyt uuden naisen.
  15. Kiipeli Aloittelija

    Mulla jokaöiset erikoiset unet esiintyneet rv 15 eteenpäin, nyt rv 16 about puolivälissä. Viimeöisessä unessa juhlin ja ryypiskelin jossain vieraassa tyttöseurueessa ja yksi kysyi seuraava aamuna, kuinka pitkällä olen. Edellisenä iltana olin unohtanut että olen raskaana, eikä mulla ollut silloin mahaakaan...Kahdesti uniin on tullut romanttisessa mielessä joku töistä, ja sitten on muuta yleistä omituisuutta. Kaikissa unissa en ole tiedostanut tuota raskausasiaa, osassa olen.
  16. Sohwia Rakastunut foorumiin Marraskuunmammat 2015 Elomammat 2017

    Viime yönä heräsin itkien, kun unessa meidän vauva kuoli. Vauva oli jo syntynyt, mutta ei syönyt mitään ja nukkui vain koko ajan ja sitten me löydettiin se kuolleena. Ihan kamala uni. :sad001 Ja tottakai mä aloin tuttuun tapaani miettiä, että onko tää nyt joku ennusmerkki, mutta luotan, että pienellä on kaikki hyvin edelleen. Mistä lie nuo unet kumpuaa.
  17. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Mä olin viimeyönä yhdessä mun exän kanssa ja se oli super ahdistavaa. Halusin vain erota. Muutto oli kesken ja mä olin raskaana, mutta lapsi olikin sitten erään toisen. Omaa ukkoa koko unessa ei ollut olemassakaan vaikka välillä tuli sellainen olo, että ei tää nyt näin mene... tooodella inha uni.
  18. mai Peruskäyttäjä

    Mulla vaan kaikenlaiset painajaiset jatkuu. Yks yö näin unta että tapasin mun exän sattumalta jossain ja se kävi päälle ja yritti kuristaa hengiltä. Onneks oon pystyny vaan sivuuttaa kaikki unet unina. Yleensä mulla jää kaikki tunnetilat unista päälle.
  19. Sohwia Rakastunut foorumiin Marraskuunmammat 2015 Elomammat 2017

    Oudot unet senkin jatkuu itsellä. Viime yönä näin sellaista unta, että mun ei annettu synnyttää alateitse vaan hoitohenkilökunta pakotti keisarinleikkaukseen. Mitään syytä ei tuohon leikkaukseen ollut, vaan olin jossain ihme sairaalassa, jossa kaikki sai vauvansa leikkauksen avulla. En älyä mistälie näitä unia tulee, kun enpä mä ole kauheasti miettinyt mitään synnytys juttuja.. :)
  20. Hattara90 Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Täällä nähty nyt eka synnytysuni! Unessa en kyllä ehtiny loppuun asti synnyttää et vauvan oisin nähny:wink

Jaa tämä sivu