Onpa "kiva" lukea, että teitä imetyspelkoisia on muitakin. Joskus tuntuu, että olen ihan vauhko sen asian kanssa. En halua todellakaan sanoa tätä ketään loukaten (tiedän, että korvike ei ole pahasta jne...) mutta mä en HALUA kasvattaa lastani korvikkeella. En millään. Ajatus siitä on kammottava ja pelottava.. Vaikka kuka sanoisi mitä, niin korvike ei ole sama asia kuin äidinmaito. Ei nyt eikä koskaan. Koska äidinmaitoa ei voi valmistaa keinotekoisesti, sen koostumus on niin ainutlaatuinen ja muuttuu lapsen iän ja tilanteen mukaan lapsen tarpeita vastaavaksi. Korvikkeesta lapsi ei saa täysin samoja aineita. Se on vain fakta, jota kukaan ei haluaisi sanoa ääneen, koska se aiheuttaa naisissa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Mutta niin se vain on. Ehkä siksi olen niin paniikissa, levoton. Ja valmis kärsimään helvetin tuskat synnytyksessä ilman mitään lääkkeellistä kivunlievitystä, etten vain aiheuttaisi lääkkeillä lapselle imemisvaikeuksia. Ainahan näin ei käy, mutta se on aina mahdollisuus. Ja sitä mahdollisuutta en pysty edes kuvittelemaan, sitä syyllisyyttä jota tuntisin ikuisesti. Että hetken helpotuksen vuoksi olisin sitten pilannut koko asian. Neuvolassa yritin puhua tästä, miten tärkeää imettäminen minulle on. Siellä sanottiin juurikin, että älä hätäile, jos se ei onnistukaan niin olet silti erittäin hyvä äiti, jne jne. Mutta kun se ei MINUA helpota. Itseni silmissä en koskaan olisi hyvä äiti. Ihan sama, mitä muut minulle uskottelisivat. Imetys on toki vain osa äitiyttä, mutta jostain syystä se on minulle kuitenkin tosi merkityksellinen osa sitä. Niin vain on, ajattelin asiaa sitten miten päin tahansa.
Edellinen on minun henkilökohtainen tuntemukseni asian suhteen. Toivon, ettei kukaan loukkaannu siitä ja tunne mielipahaa, koska oma lapsi syö tai on syönyt vastiketta! Kuten joku sanoikin, imetyksestä on hankala puhua siten, ettei joku pahoittaisi mieltään. Mutta jossain tästä on pakko saada puhua. Koska se pelottaa, kaivaa ja painaa.
Ennenhän imetys olikin sellainen asia, joka vain tapahtui. Ei sellaista asiaa tunnetukaan, kuin "imetysvaikeudet". Imetys on aina ollut vauvan henkiinjäämisen tae. Minun äitinikin ikäpolven naisille vaikeudet imettämisessä tuntuvat olevan suhteellisen tuntematon käsite. Kaikki sen ikäiset tuntemani naiset ovat imettäneet lapsiaan, eikä kukaan tiedä ketään joka ei olisi siihen kyennyt. Miksi sitten nyt imettäminen on mukamas niin vaikeaa? Se tuskin johtuu siitä, että me naiset olisimme jotenkin viallisia!?
Ajattelin osallistua imetysvalmennuksiin yms. juttuihin, joissa saa apua ja tietoa imetyksestä. Jos sitten tuleekin hankaluuksia, tietää jo etukäteen miten kannattaa toimia. Ympäri maatahan toimii myös erilaisia imetystukipiirejä, jonne voi mennä saamaan apua ja neuvoja. :) Onneksi näin, se sentään helpottaa mieltä!
Tietysti myös itse pitää ajatella, että imetys onnistuu. Mikäli täyttää mielensä alusta saakka pelolla ja epäilyksellä, ei luultavasti onnistukaan. Siksi yritän tsempata itseäni. Tavallaan pohjimmaisena onkin sellainen tunne, että kaikki tulee menemään oikein hyvin. Ehkä se on se tieto tosiaan, joka lisää tuskaa ja vääristää mielen. :)