Raskausajan pelot
- Ketjun aloittaja Hipsuli82
- Aloituspäivämäärä
miiima
Vauhtiin päässyt keskustelija
kiitos paljon Jenni90 ja Hipsuli82 
Kyllä tuleva isä on kivasti kaikessa mukana edelleen, oli mukana ultrassa ja haluu tulla kaikille neuvolakäynneille sun muille mukaan :) ja aikoo tulla myös synnytykseen mukaan ja suunnittelee jo koska pitää isyyslomansa :D Toivottavasti ei mieltään muuta ajan myötä, mutta tuskinpa muuttaa :) Meilläkin tuntuu olevan vaan paremmat välit nytten kun ei yritetä väkisin saada jotain toimimaan mikä ei vaan toiminut.
Nyt on jo parempi olo kun näki ultrassa että kaikki on niinkun pitääkin ja liikkeitäkin alkanut tuntumaan <3 Stressaaminen asioista ei auta ketään niin oon vaan yrittänyt ottaa rennosti
tulis nyt vaan kesä nopsaa niin saatas me kaikki ne pienet kääröt sylkkyyn <3
Kyllä tuleva isä on kivasti kaikessa mukana edelleen, oli mukana ultrassa ja haluu tulla kaikille neuvolakäynneille sun muille mukaan :) ja aikoo tulla myös synnytykseen mukaan ja suunnittelee jo koska pitää isyyslomansa :D Toivottavasti ei mieltään muuta ajan myötä, mutta tuskinpa muuttaa :) Meilläkin tuntuu olevan vaan paremmat välit nytten kun ei yritetä väkisin saada jotain toimimaan mikä ei vaan toiminut.
Nyt on jo parempi olo kun näki ultrassa että kaikki on niinkun pitääkin ja liikkeitäkin alkanut tuntumaan <3 Stressaaminen asioista ei auta ketään niin oon vaan yrittänyt ottaa rennosti
tulis nyt vaan kesä nopsaa niin saatas me kaikki ne pienet kääröt sylkkyyn <3
Jenni90
Asioista perillä oleva
hyvä juttu mirppa että olette hyvissä väleissä ja tuleva isä haluaa osallistua kuitenkin vauvan elämään; se kun ei ole itsestään selvyys.
Joskus se vaan on parempi kaikkien kannalta, että asuu eri osoitteissa.
Ja hyvä, että ultrassa oli kaikki niin kun pitää ja nauti vauvan liikkeistä !
Joskus se vaan on parempi kaikkien kannalta, että asuu eri osoitteissa.
Ja hyvä, että ultrassa oli kaikki niin kun pitää ja nauti vauvan liikkeistä !
Minttuliina
Näppärä viestien naputtelija
Multa kysyi yksi esikoistaan odottava äiti kerran neuvolassa, että "milloin voi huokaista helpotuksesta", ultrassa olivat lupailleet että raskausviikolla 9 ja netissä oli lukenut tästä 12 viikon rajapyykistä. Tuo on aina yhtä hankala kysymys, koska kaikissa raskauden vaiheissa on riskinsä, joihin perheen ei tarvitse keskittyä, mutta en minä voi luvata missään vaiheessa että jatkossa asiat menisi hyvin. Äiti vaikutti suht huumorintajuiselta yksilöltä, joten en malttanut olla vastaamatta, että "vähän lapsesta riippuen mutta yleensä aikaisintaan siinä kun lapsella on ikää parisenkymmentä vuotta"... ja onnekseni äidin huumorintaju tähän riitti!
En vähättele yhtään alkuraskauden keskenmenopelkoja enkä keskiraskauden kohtukuolemapelkoja enkä loppuraskauden synnytyspelkoja... enkä pienen vauvan äidin lapsen hyvinvointiin liittyviä pelkoja enkä kouluikäisen lapsen äidin turvallisuuteen liittyviä pelkoja enkä teini-ikäisen lapsen äidin vaihtelevalla menestyksellä etenevään itsenäistymisprosessiin liittyviä pelkoja. Ja yhtään lastahan en siis ole itse vielä kasvattanut! Mutta siltä se muiden kertomana kuulostaisi, että ainoa keino selviytyä järjissään on oppia hyväksymään rajallisuutensa, tehdä parhaansa ja nauttia nykyisyydestä. Jossain määrin sekä pelko että syyllisyys kuulostavat kuuluvan äitiyteen, ja on kai jokaisen yksilöllisestä henkisestä työskentelystä kiinni muodostuvatko ne päällimmäiseksi väriksi äitiydessä vai ovatko voin sivujuonne. Asenne on valinta, joskaan ei aina yksinkertainen tai nopea sellainen.
Mutta koska olen vain lapseton ensikertalainen, voin olla täysin väärässä ;)
En vähättele yhtään alkuraskauden keskenmenopelkoja enkä keskiraskauden kohtukuolemapelkoja enkä loppuraskauden synnytyspelkoja... enkä pienen vauvan äidin lapsen hyvinvointiin liittyviä pelkoja enkä kouluikäisen lapsen äidin turvallisuuteen liittyviä pelkoja enkä teini-ikäisen lapsen äidin vaihtelevalla menestyksellä etenevään itsenäistymisprosessiin liittyviä pelkoja. Ja yhtään lastahan en siis ole itse vielä kasvattanut! Mutta siltä se muiden kertomana kuulostaisi, että ainoa keino selviytyä järjissään on oppia hyväksymään rajallisuutensa, tehdä parhaansa ja nauttia nykyisyydestä. Jossain määrin sekä pelko että syyllisyys kuulostavat kuuluvan äitiyteen, ja on kai jokaisen yksilöllisestä henkisestä työskentelystä kiinni muodostuvatko ne päällimmäiseksi väriksi äitiydessä vai ovatko voin sivujuonne. Asenne on valinta, joskaan ei aina yksinkertainen tai nopea sellainen.
Mutta koska olen vain lapseton ensikertalainen, voin olla täysin väärässä ;)
Minäkin olen miettinyt tuota "milloin huoli helpottaa?"-kysymystä monet kerrat. Kun yksi huoli katoaa, tulee tilalle toinen. Ensin pelkäsin keskenmenoa, sitten kohtukuolemaa, nyt kehitysvaurioita...Sitten sitä, että synnytyksessä sattuu jotain, sitten imetyksen epäonnistumista, sitten...Lista on loputon.
Kunnes tuossa pari päivää sitten teetä keitellessäni totesin miehelle, että nyt se on sitten tätä. Huoli ja pelko ja valtava vastuu tulevat olemaan osa elämääni niin kauan, kuin olen tämän lapsen äiti. Eli niin kauan, kuin elän. Eihän elämästä ilman lapsiakaan huolia puutu, mutta nämä vanhemman huolet tuntuvat erilaisilta. Aika pelottaviltakin, mutta onneksi aika auttaa sopeutumaan!
Ei auta, kuin yrittää parhaansa.
Kunnes tuossa pari päivää sitten teetä keitellessäni totesin miehelle, että nyt se on sitten tätä. Huoli ja pelko ja valtava vastuu tulevat olemaan osa elämääni niin kauan, kuin olen tämän lapsen äiti. Eli niin kauan, kuin elän. Eihän elämästä ilman lapsiakaan huolia puutu, mutta nämä vanhemman huolet tuntuvat erilaisilta. Aika pelottaviltakin, mutta onneksi aika auttaa sopeutumaan!
Ei auta, kuin yrittää parhaansa.
Hipsuli82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Itsellä huoli helpotti paljon kun tuo 12 viikkoa tuli täyteen. Huoli helpottuu myös jokaisen neuvola/lääkärikäynnin jälkeen kun kuulee, että kaikki on hyvin. Oleellisesti mieliala koheni myös kun päätin, etten voi tähän vaikuttaa joten parempi olla jossittelematta ja nauttia. Otetaan sitten huolet käsittelyyn kun niihin on oikeasti aihetta.
Tällä hetkellä päällimäinen huoli on oma jaksaminen kun väsyttää niin armottomasti koko ajan. Toivottavasti tuo rautakuuri tuo helpotusta jossain vaiheessa. Muutama sairauslomapäiväkin on käynyt mielessä niin saisi levättyä. Viikonloput on niin paljon parempi kun voi nukkua päikkärit kun siltä tuntuu. Torstaina mennään neuvolaan niin katsotaan mitä mieltä neuvolantäti on levon tarpeesta.
Tsemppiä kaikille ja paljon iloa odotukseen kaiken huolen keskelle.
Tällä hetkellä päällimäinen huoli on oma jaksaminen kun väsyttää niin armottomasti koko ajan. Toivottavasti tuo rautakuuri tuo helpotusta jossain vaiheessa. Muutama sairauslomapäiväkin on käynyt mielessä niin saisi levättyä. Viikonloput on niin paljon parempi kun voi nukkua päikkärit kun siltä tuntuu. Torstaina mennään neuvolaan niin katsotaan mitä mieltä neuvolantäti on levon tarpeesta.
Tsemppiä kaikille ja paljon iloa odotukseen kaiken huolen keskelle.
Jenni90
Asioista perillä oleva
En vähättele yhtään alkuraskauden keskenmenopelkoja enkä keskiraskauden kohtukuolemapelkoja enkä loppuraskauden synnytyspelkoja... enkä pienen vauvan äidin lapsen hyvinvointiin liittyviä pelkoja enkä kouluikäisen lapsen äidin turvallisuuteen liittyviä pelkoja enkä teini-ikäisen lapsen äidin vaihtelevalla menestyksellä etenevään itsenäistymisprosessiin liittyviä pelkoja. Ja yhtään lastahan en siis ole itse vielä kasvattanut! Mutta siltä se muiden kertomana kuulostaisi, että ainoa keino selviytyä järjissään on oppia hyväksymään rajallisuutensa, tehdä parhaansa ja nauttia nykyisyydestä. Jossain määrin sekä pelko että syyllisyys kuulostavat kuuluvan äitiyteen, ja on kai jokaisen yksilöllisestä henkisestä työskentelystä kiinni muodostuvatko ne päällimmäiseksi väriksi äitiydessä vai ovatko voin sivujuonne. Asenne on valinta, joskaan ei aina yksinkertainen tai nopea sellainen. <--- olipas hienosti sanottu. Minttuliina!
Mulla on nyt koko ajan pelko persuksissa, että vauva syntyy ennen aikojaan... Nyt kun kaikella lailla koetellaan, jos supistuksia, kramppeja ja vielä tuo "sekakokki" viljelmän muutokset ja positiivinen tulos... Mutta täytyy sanoa, että jokaisesta päivästä oon kiitollinen ja päivä päivältä kiitollisempi meidän esikoisestamme
Ei se olekaan itsestään selvyys, että raskaus menee hyvin loppuun saakka, kun on ylittänyt sen 12 viikkoa, eikä voisi enään tulla niin herkästi kesken...
Sen me olemme mieheni kanssa puhuneet,että jos tämä päätyisikin jostain syystä huonosti; eikä pieni prinsessamme näkisi päivän valoa, niin meidän lapsi luku jää yhteen.
Mutta kyllä se tästä, päivä ja viikko kerrallaan.
Mä teen aina ite itelleni niitä rajapyykkejä; ensimmäinen oli juurikin rv12; seuraava oli puoliväli, eli rv20 nyt seuraava olisi rv30 silloin pieni olisi jo sen verran vahva, että pärjäisi täälä; ja olisi melko varmasti terve kun syntyisi ja seuraava olisikin sitten rv37 kun olisi vauva täysiaikainen ja täysin valmis syntymään. Loppuviikot on vain plussaa, vahvistumista ja odottelua. <3
Mulla on nyt koko ajan pelko persuksissa, että vauva syntyy ennen aikojaan... Nyt kun kaikella lailla koetellaan, jos supistuksia, kramppeja ja vielä tuo "sekakokki" viljelmän muutokset ja positiivinen tulos... Mutta täytyy sanoa, että jokaisesta päivästä oon kiitollinen ja päivä päivältä kiitollisempi meidän esikoisestamme
Ei se olekaan itsestään selvyys, että raskaus menee hyvin loppuun saakka, kun on ylittänyt sen 12 viikkoa, eikä voisi enään tulla niin herkästi kesken...
Sen me olemme mieheni kanssa puhuneet,että jos tämä päätyisikin jostain syystä huonosti; eikä pieni prinsessamme näkisi päivän valoa, niin meidän lapsi luku jää yhteen.
Mutta kyllä se tästä, päivä ja viikko kerrallaan.
Mä teen aina ite itelleni niitä rajapyykkejä; ensimmäinen oli juurikin rv12; seuraava oli puoliväli, eli rv20 nyt seuraava olisi rv30 silloin pieni olisi jo sen verran vahva, että pärjäisi täälä; ja olisi melko varmasti terve kun syntyisi ja seuraava olisikin sitten rv37 kun olisi vauva täysiaikainen ja täysin valmis syntymään. Loppuviikot on vain plussaa, vahvistumista ja odottelua. <3