Raskaus ja työ

Keskustelun 'Laskettu aika 2015' aloitti Daaria, 31 heinä 2014.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Mörri-Möykky Ihastunut foorumiin Helmikuunmammat 2015 Maaliskuunmammat 2015

    Omaa tyhmyyttähän se nyt vaan olisi irtisanoutua tässä taloustilanteessa, kun ei raskaus muutenkaan ole mikään irtisanomisperuste. Jos on työpaikka, niin totta kai siitä kannattaa pitää kiinni, niin on sitten työ mihin palata, kun perhevapaat loppuvat.

    Ja siis Kelahan ne vanhempainpäivärahat kaikki viime kädessä maksaa ainakin pääosin. Vaikka työnantaja maksaisikin alussa palkkaa jonkin aikaa, niin sehän hakee korvauksen siitä Kelasta. Siinä on omat sääntönsä, että mistä Kela sitten päivärahat laskee, jos uusi lapsi syntyy ennen kuin edellinen on täyttänyt 3 v. Mutta vaikka siis tekisi muksut niin putkeen, että päivärahat menisi samoilla työtuloilla, niin tyhmää tuo irtisanoutuminen joka tapauksessa olisi.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  2. Peppilotta Sikuriina Uusi käyttäjä

    Minä kerroin raskaudestani työnantajalle, kun "kriittiset 12 viikkoa" raskaudesta olivat täynnä. En muista, oliko koeaikani jo ohi, siiinä ja siinä. En kuitenkaan pelännyt kertomista esim. irtisanomisen vuoksi, koska jo töihin mennessäni kyseiseen paikkaan kerroin, että lasta yritämme tosissamme.

    Aloitin työt kyseisessä paikassa toukokuun alussa...ja tilanne sinällään "erikoinen", kun minua oli jo vuosi sitten kosiskeltu samaan hommaan. TUolloin en kuitenkaan vielä sinne mennyt, koska silloinkin asiaa pohtiesani tulin raskaaksi ja kerroin heti, että nyt on tilanne tämä...Valitettavasti se raskaus meni kuitenkin kesken (kuten seuraavakin).

    Nyt mennään jo raskausviikoilla 27+ 2, äitiyslomalle 17.12. Vointi ollut hyvä, eli varmaan pystyn vielä nämä viimeiset viikot töissä olla, etenkin kun minulla on opiskelija kokoajan "kaverina". Työskentelen siis hoitoalalla...Ilman opsikelijaa tilanne voisi olla hyvin toinen jaksamiseni suhteen. Työmotivaatio vain jo hivenen kadoksissa, olisi ihana jäädä jo kotiin!!! Laittamaan paikkoja kuntoon ja pikkuhiljaa jouluhömpötyksiä jne :)
    • Tykkää Tykkää x 1
  3. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Esikoista kun aloin odottaa, niin hyvin pian piti kertoa töissä, koska koko tilanne oli vähän erilainen ja raskaus hankala miltei heti alkuunsa. Olin tosin ollut palkkalistoilla jo useamman vuoden ennen tätä. Ja iso firma, joten yksi nainen mammalomalle ei ollut mikään iso juttu.

    Nyt jännittää enemmän kertoa. Vaikka olenkin ollut uudessa paikassakin jo kolmisen vuotta. Vaikka yritys on kaiken kaikkiaan suuri, niin toimipisteet eivät ja se, että yksi katoaa pelistä hankaloittaa heti. Varsinkin kun teen töitä kahdessa pisteessä. Pyrin siihen, että ensimmäisen neuvolan aikaan aikaisintaan kertoikin, silloin olisi yhdeksäs viikko menossa. Pahoinvointi tosin vaivaa jo pahasti, samoin väsymys...että en tiedä paljastunko jo aiemmin. Kuitenkin äitejä työkavereina.
  4. anskumama Peruskäyttäjä

    Aloitin maaliskuussa sain vakkari paikan.koeaika loppuu heinäkuussa. Plussa alkuviikosta. La joulukuussa. Ja kyllä mua pelottaa kertoa.

Jaa tämä sivu