Raskaus alkutekiöissään

Heips!

Fysioterapiassa kävin tänään aamulla ja kyllä se on ihanaa, vielä ois 7 kertaa varattuna ja 5 kertaa jää varastoon kun lähete on vuoden voimassa. Kaupassakin kävin heti fysioterapian jälkeen niin ei tarvitse erikseen illalla lähtee kaupassa käymään, kun matkaa keskustaan on se 18km. Eilen kaivoin ompelukoneen taas esille ja ompelin pienokaisen sänkyyn lakanat(valmilakana puoleksi ja sauma laitaan) ja harsojakin sain muutaman ommeltua. Harsoja ajattelin ommella tänäänkin ja sit vois suunnitella verhoja tähän työhuoneeseen, mietin et jaksaiskohan sitä värkätä kankaasta paneeliverhot tänne, ne vois olla kivat. Saas nähdä saanko aikaan sitten loppuviimein mitään kun väsyttää, päätä särkee ja palelee, tais eilisellä pyöräilylenkillä tulla vilu kun tuuli melkoisesti.

Pranametri:  Kiva kun käyt kurkkimassa meidän juttuja, niin minäkin käyn kurkkimassa muissa keskusteluissa ja kirjoittelenkin niihin joskus. Niin siis ru:ssa minulla oli viikkoja 20+1 ja kätilö sanoi et 20+2 ja koon mukaan laskettuna oli tuo 22+4, mutta itse siis luotan tuohon menkkojen mukaan laskettuihin, koska mulla on menkat olleet säännölliset niin luotan siihen eniten. Tosin miehellä ja minulla on kummallakin sellainen tunne, että oltaisiin jo odotuksessa pidemmällä kun ensimmäiset raskausoireet tuli alle viikossa oletetusta hedelmöittymisestä ja koska liikkeet tuntuivat aikaisin ensisynnyttäjäksi.

Anukka: Kiva, kun kävin kertomasa ru-kuulumiset ja Onnea hienoista uutisista. Se on niin mukavaa kun muutkin jakaa tätä odotusta täällä. Ja oikein mukavaa kesälomaa sinulle, ainakin täällä on aurinkoinen päivä tänään.

WW: mä en usko etteikö vois liikkeitä tuntua aiemmin jo, koska itse tunsin ensimmäiset kuplimiset jo ajat sitten vaikka neuvolantäti sanoikin et ensisynnyttäjät tuntevat liikkeet rv20 tietämillä, ja kukkua sanon minä. Mut oletettavasti tuo liikkeiden aikaisin rekisteröityminen johtuu siitä että istukka on takaseinässä ja vaavi potkii etuseinää ja tuntuu paremmin nuo liikkeet. Hyvin aikaisessa vaiheessa ollaan ainakin täällä suunnalla oltu liikkeellä vauvantavaroiden hankinnan suhteen, en nyt muista viikkoa. Rattaat olivat ensimmäinen ostos ja reilu pari viikkoa sitten ostettiin kaikki muu isompi tavara, vaatteita ja muuta pientä en ole vielä pahemmin hommannut, tänään piti ostaa semmoinen kiva pehmoinen (vanu?)puku kun oli alessa puoleenhintaan niin en malttanut jättää sitä kauppaan.

Tirpu: teillä on kyllä hyvä kun saitte tavaraa miehesi siskolta lainaan/ostettua, sillä säästää pitkän pennin varmasti, itselläni on 2 siskolla lapsi mut ne on niin pieniä vielä ettei heiltä mitään jouda edes lainaan ja uskoisin et vielä haaveilevat itsekkin saavansa lisää lapsia niin eivät sitten lainaa/lahjoita/myy tavaroitaan. Itse olin sitä mieltä että NP-ultran jälkeen uskallan alkaa pikkuhiljaa tavaroita hankkimaan, ajattelin että jos huonosti käy ja me ei vauvaa saadakkaan niin ne voi sit myydä tai säästää seuraavaa varten.

Ihanaa odotusta ja aurinkoista päivää.
Maajo
 
Heissan ihanaiset[:)]!

Mahtavaa oli kuulla ru-kuulumisia Anukalta ja Maajo, ihan mahtavaa, että sokeriarvot normaalit[:)]! Se sun terkkari taitaa olla aika varmistelija. Ekaa odottavalle seikka on toisinaan rasittava ja turhaa huolta aiheuttava, kun pitää kaikki negat käydä läpi.

Mitä tuohon vkonloppuun tuli, lauantaina tuli käytyä kylässä katsomassa ystävien 1kk pikkupoikaa. Pitelin sylissä ihan urakalla ja haistelin vauvaa[:)]. Oli oikein söpöliini mussukka!

Äitienpäiväaamu alkoi oikein ihanasti: puhuin puhelimessa oman äitini kanssa, kun mies huikkasi, että käy varastossa. Olin lopettanut pitkän puhelun ja mies vain viipyi ja viipyi. Ajattelin jo lähteä katsomaan, että onko se uponnut varaston tavarapaljouteen...kohta ovikello soi ja mies seisoo siellä ison liljakimpun kanssa. Kyllä tuli silmät kosteaksi ja oli kyllä niin otettu olo. Iso liljakimppu valkoisine, keltaisine ja oranssine liljoineen koristaa olohuoneen pöytää ja saa hymyämään joka kerta, kun katse siihen osuu. Sunnuntai-iltapäivänä mieheni juoksi puolimaratonin ja itse siitä intoutuneena kävelin 12 km:n lenkin. Su-ma yö ja ma-päivä olikin niin pingottunut maha ja paineentunne, että kyllä suututti. Yökin meni tosi levottomasti tukalan olon takia. Olin sitten väsynyt ja ärsyyntynyt[:@]. Onneksi tämä päivä on ollut oikein hyvä, ei turhaa pingotusta pötsissä[;)]. Vähän siis samanlaista kuin WhiteWifen kuvailemat tuntemukset.

WhiteWife kyselit tavaroiden haalimisesta...olen yrittänyt haalia mahd. vähän. Äitini neuloo kaikenlaista ihanaa vaapulle ja ennen äitiyspakkauksen saamista ja ompelujuttujen tekoa en halua kovinkaan paljon ostella, vaikka turha tässä on kierrellä; kirpputorilta olen löytänyt kaikenlaista potkupukua. Toistaiseksi tavaraa on yksi muovinen laatikko.

Hei ja sain jotakin aikaankin vkonloppuna, pesin keittiön ikkunat[:D]. Olkkarin ikkunat vielä odottaa pesijäänsä.

Olen itse miettinyt, että miten mä tunnen jo vaapukan kuplimiset ja rymyämisen, vaikka vkoja vasta 18+0. Tunsin ekat jo vko sitten. Luulen, et istukan sijainti on mullakin selittäjänä; Vaapukka on edessä ja istukka selässä.

Sain veljen vaimolta postissa kahdet odottajan housut. Tuli aika tarpeeseen, kun omasta takaa löytyi enää yhdet farkut, jotka sopii. Hameita ja yksiä capreja voi pitää.

Voikaa hyvin ja masun silityksiä,
Koivunlehti

 
Aarinko armas se vielä pilkottaa tuolla pilvien välissä ja kohta varmaan taas tulee vettä, kuten viikonloppunakin moneen otteeseen. No puhistaapa ainakin ilmaa ja allergikot saa helpotusta. Itellä on vielläkin tukkoinen olo ja mietin jo poskiontelon tulehusta itelläni, ko oon räkänen, mutta mitään ei tuu ulos, päätä laskiessa alas tuntuu ihana paine tossa silmien alla. Maku-ja hajuaisti edelleen hukassa - kivaa laittaa ruokaa, ko ei voi ees koemaistaa [8D] Eilenkin tein sellasta ihanaa juuressosekeittoa, johon laitoin valkosipulituorejuustoa, pippuria ja kermaan, nii eipä maistunut miltään. Ainakin meän neiti vajaat 9 kk söi sitä hyvillä mielin [:D]

Ai joo, kiitos ultraonnitteluista [:)] Meillä mies edelleen tinkaa, että jospa ipana onkin tyttö. Meinasin sanoa, että jaa, sie oot alkanut tekeen vain tyttöjä "vanhalla" iällä [;)] Miehellä on kyllä poika entisestä elämästä ja mulla kans, joten...Meillä meni ä-päivä siten, että sain jo kukat ja kakun edellisiltana, ko mies meinasi, ettei herää kuitenkaan ennen mua. Joopajoo - laiskimus! Nooh, aamulla sitten keittelin itelleni kahvit ja jääkaapissa oli kakku kortteineen, jossa oli mulle lahjaksi toimintasatanen eli osta itelle mitä haluat-lahja. Ja sitten oli maailman ihanin kortti, joka sai mut herkistymään oikein kunnolla.

Maajo: Voi dääm tota sun terkkaria. Aiotko sanoa hälle, että aivan turhaan sua sinne rasitukseen taas juoksutti?! Ei tosiaan tainnu hällä käyä mielessä, ettei heti tartte rasitukseen iskeä, vaan ois voinu mitata pissat uudemman kerran myöhemmin. Arghhh!! Ja oli varmasti makeaa käyä fyssarilla [:)]

Anukka: Oi ihanaa, onnittelut ultrakuulumisista <3

WW: Aivan hyvin voi tuntea liikkeitä jo noilla viikoilla - ite tunsin kakkosesta jo viikolla 13 ne ihanat kuplat ja kalanhännän visputtamiset. Ja en oo hankkinut mitään, koska kaikki tavarathan meillä jo on entuudestaan. Vaatteet menee tosiaan uusiksi, mutta ne kerkeää. Kahessa ekassa raskaudessa laittelin tavarat valmiiksi vasta ihan loppuviikkoina, koska oon sen verta taikauskoinen [;)] Ja kolmosen suhteen en oikeastaan tehnyt muuta, ko ihan lopussa siirsin vauvan vaatteet vaatehuoneesta takasin makkarin lipastoon ja isomman tytön vaatteet vaatehuoneeseen. Teki munkin kyllä mieleni ru:n jälkeen käyä vähän ostamassa jotain poikavaatetusta, mutta maltoin vielä mieleni...

Koivunlehti oli vallan hurjan lenkin tehnyt, vau! Elä kuiten kovasti innostu tolleen lenkkeileen, tarttuu innostus vielä muihinkin [;)]

Toi on muuten mahtava asia, jos/kun saan joltain vauvanvaatteita/tavaroita lainaan/omaksi. Siinä säästää pitkän pennin. Muistelen, ko kakkosta ootin, nii kaikki piti hommata uudestaan, ko esikolla ja kakkosella ikäeroa kuitenkin 11 vuotta.


Ei maar, mun pitänee laittaa itteni nyt kuosiin, ko pitää lähteä asioille, mutta kuulemma taas ja voidaan paksusti!!!! [:D] [:D] [:D] [:D] [:D]
 
Heippa taas,
 
Tuli tuosta mieleen kun Koivunlehti kertoi äitinsä neulovan kaikenlaista pikkuiselle, niin: oisko kellään tietoa, löytyykö netistä neulomisohjetta vauvan villatakille?
 
Itse oon nimittäin painottunu näissä käsityöhommissa nimenomaan neulomisen suuntaan, en ees omista ompelukonetta, ja oon tässä kateellisena lueskellu teidän muiden taitoa ommella verhoa sun muuta. Itsellä tuloksena on ainoastaan jos jonkinlaista ylimääräistä kuprua ja solmua, vaikka tarkoituksena olisi saada aikaan vain suora sauma [&o]
 
Heips kaikki!

Tirpu: http://www.garnstudio.com/lang/fi/category_oversikt.php?kat=Baby tuollaisen linkin lunttasin toisesta keskustelusta, käyppäs katsoon jos sieltä löytyis jotain mielenkiintoista...

Jerose ja koivunlehti: kyllä terkkari oli vähän nolona tänään kun sille soittelin ja se tuumaskin et eipä tarvi nyt enää huolestua jos munuaiset päästää sokeria pissaan kun rasitus oli kunnossa, mut samalla se varoitteli jo et joudun myöhemmillä viikoilla vielä rasitukseen. En mä jaksa alkaa sitä sättimään, lähinnä nyt vaan itseä enää naurattaa taas tuollainen hätiköinti, mut jos tulee puheeksi seuraavassa neuvolassa niin taidan tuumata sille et seuraavalla kerralla voisitte eka pyytää uuden näytteen ja sitten vasta alkaa ehotteleen rasitusta. Ja kyllä se fyssarin luona käynti on aina makeeta.

Jee... harsot ommeltu.... saa verhot jäädä jollekkin toiselle päivälle, tänään ei jaksa enää ommella. Tänään on muutenkin lepopäivä kun eilisestä pyöräilystä lonkat/nivuset ei tykänneet hyvää, jos huomenna sitten uudelleen kävis ja kattos sitten mitä keho tykkää, jotenkin köykäiseksi tämä liikkuminen alkaa mennä nykyään. Koivunlehti on kyllä hienoa että jaksat vielä noin pitkiä lenkkejä vielä tehdä.

Nyt vois lähtee suunniteleen et mitä ruokaa tänään tehdään.
Maajo
 
Heipsuti,
 
JeRoSe ja Maajo, en ota tavaksi tehdä noita pitkiä lenkkejä, ettei tuu kellekään suorituspaineita[;)]. Mulla ainakin tuli masupaineita ja olin niin pinkeänä seuraavan päivän[&o]. Reitti oli kyllä aivan mahdoton vuoristorata, välillä sellaista pystysuoraa nousua ja sitten perään tietysti uskomaton alamäki, jossa väkisin alkoi ottaa juoksuaskelia, kun oli niin jyrkkä...ehkä tasaisempi maasto vois olla parempi.
 
Tänään on ekaa päivää mammahousut jalassa ja on se vaan kiva, kun ei tarvitse kiskoa koko ajan vyötäröä ylöspäin ja napa ei kurkistele paidan helman alta[:D].
 
JeRoSe en ole sinua onnitellut RU-uutisista. Sehän olis hienoa, että ukkosi saisi vahvistusta omiin "mieshommiin" uuden tulokkaan myötä[:)]. Onnea!
 
Tirpu, monesti ohjeita löytyy ihan lankakerän mukana. Äitini ainakin bongasi just tekemänsä nutun ohjeen Novitan lankakerästä.
 
Mainiota keskiviikkoa ja iloa pintaan ja pinnan alle[;)],
Koivunlehti

 
 
 
 
 
Huomentapäivää naiset!
Mä oon puolivälissä !! [:)]
 
Kiitos Maajon linkistä, ja Koivunlehden vinkistä (tästähän tuli runo, hih [:D]). Oon niit lankakerii ostaessa nähny vaan jotain perusohjeita, niinku esim. sukat tai tumput, mut katotaan jos löytyy.
 
Meille ostettiin tuossa joku aika sitten soutulaite. Mun mies on aika aktiiviliikkuja, niin ei kelvannu mikään tavaratalomalli, vaan se on tommonen, mitä jossain soutuspinningeissäkin käytetään. Se on ollu kyllä tosi hyvä näin raskausaikanakin, kun saa istuessa lähes kaikki lihasryhmät käyttöön. Ja vastuksen pystyy helposti säätään. Lonkkiin se tietty voi silti ruveta jossain vaiheessa ottaan, toivottavasti kuitenkin sais mahd. pitkään sillä tehdä "lenkkiä". Mulla on nimittäin semmonen ongelma, et todettiin tossa viime vuoden lopulla polyneuropatia, eli ääreishermostosairaus. Tästä johtuen, mun kävelyasento on väärä, ja aiheuttaa kipuja pitkään kävellessä. Pyöräily ja soutu on siis mun lajit. Täytyy sit vaunutellessa tehdä vaan pientä lenkkiä ja huilata välillä, niin eiköhän se onnistu.
 
Huomenna on sit se ru! Kääk!
Meen jännittään sitä.
 
 
 
Hellou mammat! [:D]

Tänään olen ollut ahkera. Sain verhot ommeltua vihdoin ja viimeina ja nyt ois ompelukset sitten pitkäksi aikaa tehty, tai no seuraavaa jo suunnittelen mut saa nähdä jääkö vaan suunnitteluasteelle. Mullon hirveästi kankaiden jämäpaloja, joten suunnittelen imetystyynyä (puhunutkin olen jo aiemmin), mut nyt alkaa hahmottua että millaisen mä haluan, eli jos tekis tilkkutäkki periaatteella tyynyn. Reippaana imuroin ja moppasin alakerran ja sen kyllä nyt illalla on tuntenut jaloissa turvotuksena. Käytiin myös iltasella kyläileen ukkelin veljen luona pitkästä aikaa, kun mä en niin hirveesti tykkää sen vaimosta niin vierailutkin ovat jääneet vähiin, mut ihan ok meni vierailu.

Koivunlehti: vähän mä oon kade... mä mahdun edelleen vanhoihin vaatteisiini, noh osa on alkanut kiristään mut osa mahtuu hyvin päälle, ja maha on kyllä kasvanut... liekkö sitten on niin että oon ostanut liian isoja vaatteita, kun en tykkää että vaatteet kiristää päällä, mut toisaalta on hirveän hyvä ettei ole tarvinnut koko vaatekaappia uusia raskauden myötä.

Tirpu: ollos hyvä vaan linkistä, itse en taas osaa kutoa yhtään ja oon kateellinen niille jotka osaa, mä vähän veikkailen että villavaatetta tulee kyllä kun appiukon veljen vaimo kutoo ihan pöhkönä jatkuvasti kaikkea niin eiköhän sieltä suunnasta jotain eksy tännekin. Pitäs vaan ehtii käymään heillä kylässä kun heidän pojan lasten jäljiltä on heillä miehen sukukehto, joka on meidän vauvalle tulossa seuraavaksi. Hyvin se RU menee, tulee vaan tippa linssiin kun sitä palleroa kattelee siitä ruudulta.

Mutta nytten suihkuun ja nukkumaan, hyvää yötä mammat ja aurinkoista loppuviikkoa!
Maajo
 
Minäpä täällä taas pitkästä aikaa joudan kirjoittelee pikasee :) sämpylätaikina kohoamassa nin vähä aikaa vielä.. Aurinko paistaa kyllä nin komiasti ulkonakin et piti miettiä et raaskiiko jäädä sisälle, lähtee sit ulkoilee ku sämpylät paistettu.
Raskaus aika on ihanaa, oon tässä alkanu tuntea jo joitai vauvan potkuja. niitä on ollu useemmin mut en oo älynny et ne on tosiaan potkuja :D Aika taas menee jotenki ni hitaasti. Odotan sitä ultraa nin paljon et tietää sit kumpi tulossa, toivoisin niin paljon tyttöä muttas saa nähdä. sit pääsee kunnolla shoppailee vaatteita. nyt eii oo raaskinu nin paljoa ostella et sit saa ihan selkeesti tytölle tai pojalle ostella. on se ihanaa sitte! van sinne on vielä aikaa ku kesäkuun loppupuolella, ( 26 viikol ollaa sitte jo) :/ Vaunuja ollaa kateltu iha urakalla. Onko teillä muilla jo kateltuna vaunut? Me ollaa mietitty emmaljunga city tai sit niitä herquleksin yhdistelmiä. Ei oo oikein varma kumpi olis parempi, ja tilavampi. molemmat varmasti yhtä kevyet työntää ja urheilla niien kanssa...
Mä oon tässä lähiaikoina vähä liikaa vissii rehkiny ku alkaa olla aika rampa ;) jalka ja takapuoli lihakset tai tuntuu et on ainakin urheillu. Mut mukavaa se on!!!! :) mutta nyt tulee toi taikina hellalle.. pltn. juttuu! ja aurinkoisia päiviä kaikille!
 
Heipä hei kaikki!
 
Ru onnellisesti takanapäin, ihana nähdä pikkuinen köllimässä. Saatiin pari kasvokuvaa 4D:nä, mut harmi kyllä toinen käsi oli vähän tiellä, ettei ihan kaikkein kuvauksellisinta otosta tullut. Tärkeimmät asiat oli kuitenkin kunnossa, eli mitään rakenteellisia ongelmia ei ilmenny.
 
Kaverin koon perusteella oisin vasta viikolla 19+3, painoa oli vähän alta 300g. Intoilin tuosta puolivälinkrouvista siis vähän turhan aikaisin [:)]. Mutta eipä sitä ikinä voi tietää, koska se papu päättää sieltä ulos tulla.
 
Juhlistin ru-päivää ostamalla yhdet mamma-caprit HM:ltä. Ens viikon sääennustekin on jo kait sen kaltainen, että käyttöö niille saattaa tulla yllättävän pian [:D]
 
Iloista ja aurinkoista päivänjatkoa mammat, voikaahan hyvin!
 
Tuppaudun tänne vähäksi aikaan.. Tosta dopplerista.. Mulla semmoinen. Sain lainaksi kaverilta. Ihan tietoisesti olen jättänyt alkuraskaudesta käyttämättä, koska sydänääniä voi olla todella vaikea kuulla sillä. Sitten vaan hermostuu turhasta. Nyt käyttänyt vähän useammin, mutta en läheskään joka viikko. Nyt tuntuu "turvallisemmalta" käyttää, kun tuntee liikkeet, niin ei haittaa vaikka ei niitä sydänääniä saakaan kuulemaan. Mielestäni kannattaa harkita ostaako kyseistä laitetta ollenkaan. Mutta toisaalta, onhan se ihana ääni kun sen sieltä saa kuulemaan.. <3 Ja samalla mieskin ne kuulee.. Pisti ainakin omani hymyilemään. Tosin ei ole liiemmin kiinnostunut siitä enää.. En ehkä menisi itse semmoista ostamaan..
 
Heissan,
 
Maajo, et ikinä arvaa[:D]? Mä sain tehtyä vihdoin ompeluhommia. Tein itselleni sellaisen paidan, jossa on levennykset mahalle. Oli jo sen verran kova "nyt on pakko saada jotain aikaiseksi"-tilanne, että otin kankaita ja aloin tehdä jotain...keksin sitä mukaa, mikä tästä tulee, kun homma eteni[;)]. Oon niin tyytyväinen, että eka tekele ilman kaavoja näyttää oikeasti vaatteelle[:D]!
 
Kävin eilen ihanan ystävän luona, joka antoi mulle kassillisen mammavaatetta. Nyt mulla on jo kuudet housut, mitä voin vaihdella ja paitojahan on aina helpompi haalia. Ei siis tartte mitään mammavaatteita ostella[:)]. Tässä rahatilanteessa se on kyllä niin plussaa!
Tuntuu, että mun maha on ihan liian iso näihin viikkoihin nähden...Onko kellään samoja fiiliksiä?
 
Viikonloppuna kyllä aion leipoa sämpylöitä Iita87n touhuista innostuneena. Tuoreet aamusämpylät kuulostaa kyllä aika oivalliselta[:)]. Jospa sitä pyöräyttäis jotain muutakin herkullista...[8|]
 
Voikaa hyvin ja aurinkoista viikonloppua!
Koivunlehti

 
 
 
Heippa kaikki!

Tiesittekö, että harvointi on oiva keino vitutukseen ja varsinkin ukon aiheuttamaan vitutukseen. Kummasti sitä mieli on nyt virkeämpi kun oon melkein koko takapihan haravoinut. Tiedän mitä fyssari sano mut jotain piti kehitellä millä saa pään sisäisen räjähdysalttiin materiaalin purettua viisaasti. Jostain kumman syystä sitä näköjään ottaa kaikki herkemmin näin raskausaikana ja ärsyttää kun pienestäkin asiasta tulee pillitettyä kun ottaa tunteitten päälle. Rauha maassa jälleen täällä kuitenkin.

iita87: kiva kuulla sinunkin kuulumisia pitkästä aikaa, tulikos hyviä sämpyjä?  Me ollaan ostettu vaunut jo ja maksettiin niistä alta 200€, ovat yhdistelmävaunut heittoaisalla ja menee nätisti kasaan ja pieneen tilaan sekä saa renkaat helposti irti, mä kun sanoin miehelle etten mä ala ostaan sikakalliita vaunuja vauvalle kun saman asian ajaa halvemmatkin, saas nähdä sitten onko millaiset käytössä, kaveri ainakin kehui kun sillä on kaksosilla saman valmitajan kaksosten rattaat.

Tirpu: ihania uutisia sinullakin RU:sta, kyllä se vaan sen myötä ainakin täällä muuttui todellisemmaksi raskaus kun siellä minikokoinen ihminen näkyi kuvissa. Eipä niin tiedä milloin vaavi haluaa ulos tulla ja sehän saattaa ottaa jossain välissä sitten kasvuspurtin ja olla isompi kuin mitä viikot antaa ymmärtää. Itse luotan kuukautisista laskettuun LA:han kun on kierto ollut säännöllinen.

WhiteWife: en ainakaan minä omista dopplerlaitetta, koska ajattelin että oman mielenrauhan takia jätän sellaisen laitteen kauppaan. No tosin mä käyn aika useesti kuitenkin neuvolassa, 2-3 vkon välein, niin alussa näki toukkaa ja nyt kuulee sen siellä.

Koivunlehti: Ooo, ihanaa et ompeluhommia oot kerinnyt tekemään ja saanut loistavaa jälkeäkin aikaiseksi. Itse en jaksa vaatteita ommella, mut kaikkea muuta sit tulee ommeltua, nyt on tosin ompelukone kaapissa piilossa, odottamassa inspiraatiota. Itsekkin tuossa tilasin verkkokaupasta tänään 3 tunikaa kesäksi, kun t-paidat alkaa oleen liian lyhyitä niin luulis tunikoissa pituus sitten riittävän, mullei oo ku 1 t-paita mikä peittää tarpeeksi mahaa. Mä koetan sinnitellä viimeiseen saakka ilman mammavaatteiden ostoa, jos vaan mahdollista. Jos ei muuta niin ompelis trikookankaasta masutubin itselle. Saas nähdä.
Mahan koko vaihtelee, välillä on isompi ja välillä pienempi, kaipa se on vaan turvotusta, en oo jaksannu ressata mahan koosta enää, se elää ihan omaa elämää.

Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Maajo
 
Saako Maajo udella, minkä valmistajan vaunut ostitte, ja mistä? Mekin ollaan yhdistelmiä aateltu, kun vaunuttelusta siirrytään kuitenkin suht. pian niihin rattaisiin. Ne "huippumallit" ja varsinkin viimesimmät versiot on kyllä aika kalliita...
 
Niin ja kiitos hyvästä vitutuksenpurku vinkistä [;)]. Kerronpa vielä, et kuivuneiden mansikanrönsyjen repiminen tehoaa myös. Mitä enemmän ottaa tunnetta mukaan, sitä parempi. Kannattaa kokeilla [:)]
 
 
 
Heips Tirpu!

Me ostettiin Carena Free yhdistelmävaunut ja tilasin ne Baby Stylen verkkokaupasta, ja kun ne oli viime vuotista mallia niin ne sai melkein 100€ halvemmalla kuin tämän vuotiset.

Meillä ei ole mansikoita joiden taimia repiä, mutta ukonhatun alut ois ja ne pitäs hävittää kun ovat myrkyllisiä eikä niin minun mieleisiä kukkia, anoppi ne on istuttanut silloin aikoinaan kun tässä asusteli, samoin pitäs hävittää ruusu kukkapenkistä kun se näyttää valtaavan koko kukkapenkin.

Mutta sapuskaa laittaan nälkäiselle maajussille, se kun on ollut koko päivän pellolla kyntämässä.
Maajo
 
Lauantaita [:)]

Tirpu: Elä välitä - ite oon kans niin käsi mitä tulee kutomis/virkkausjuttuihin, ettei oo tosikaan, mutta ompelukone pysyy hallinnassa ja vieläpä hyvin pysyykin. Kyllä siis sullakin on vielä mahollisuus [;)] Ja mulla on kans tuliterä soutulaite tuossa, mutta en oo nyt raskauden aikana jaksanut/kiinnostunut/uskaltanut juuri soudella (LAISKA SIIS VAIN [;)]). Mulla kummittelee edelleen esikon napanuora kolme kertaa kropan ympäri synnytystilanteessa eli jotku jutut mulle on vähän kummituksia takaraivossa. Tuolloin heiluin heinäpellolla tekemässä hevosille heiniä ja halkosin polttopuita, huolimatta siitä, että maha oli toood iso ja loppusuora käsillä. No kyllä mie kakkoseltakin kantelin tiiliä ja hilluin raksahommissa, mutta jotenkin toi soutujuttu ei saa nyt suurta suosiota multa. Ja onnittelut hyvistä ru-terveisistä [:)]

Iita puheli vaunuista. Meillä on Emmaljungan Twin City Ceroxit (www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/00127-0922_lim_full.jpg) ja ostettiin ne käytettyinä netin kautta - säästettiin monta sataa. Eli kannattaa tosiaan kattoa netin tarjontaa, esmes Huutonetistä tai sitten Baby Stylen sivuilta. Oisko muuten juoksuvaunut teillä hyvät, jos urheilette paljon...?

WW: En omaa kokemusta tosta koti-dopplerista, mutta en oo sitä koskaan hommannu, koska en koe sitä tarpeelliseksi. Aiheuttais varmasti turhaa ressiä, jos ei ite saa aina ääniä kuuluviin. Mutta jokainen kuiten kokee asiat eri tavalla ja jos tuntuu, että haluat sellasen, nii osta pois vaan [:)]

Koivunlehti: Mulla on aivan päinvastaiset fiilikset mahan suhteen, että on niin pieni (omasta mielestäni), mutta vaatteet ainakin näyttäis olevan taas eri mieltä mun kans [;)]

Maajo: Voi että, ko ois toi meän piha valmis, nii pääsis vitutus-haravoimaan joskus [;)] Mutta mulla ajo eilen saman asian ikkunoiden yläkoristelistojen maalaus [:D] Oon tässä nyt parina iltana maalannut niitä, että mies sais iskeä ne ylös paikalleen - tosin talo pitis maalata ensin toiseen kertaan, mutta mie en telineille enää kiiku. On talo hieman alastoman näkönen, ko noi koristelistat puuttuu. Enivei, olin niitä eilen maalaamassa toiseen kertaan ja ukko painu (lue:karkasi! [:D]) naapuriin meän kakkosen kans ja kolmonen nukku vaunuissa. Nooh, enhän mie kauan saanu maalata, ko nuori neiti päätti herätä. Että mua vitutti, ko olin sanonut aikasemmin, että mies ois lasten kans, nii saisin maalattua listat valmiiksi. Nuo miehet, nuo miehet, että ne osaa olla joskus ääliöitä [:@] No jospa mie saisin ne tänään valmiiksi....Ai nii joo, meillä oli kakkosella Carenan vaunut ja oli/on hyvät. Nyt ne on tuolla mummolassa, vaan pitis hakea ne sieltä pois ja laittaa myyntiin ne, ko ei niitä varmaan tartte enää, ko meillä noi tuplat.

Tuli tossa muuten mieleen, että silloin, ko kävin siellä yksityisellä ultrassa sen verenvuodon takia, niin hänkin sai viikkoa pitemmällä olevaksi tän mun raskauden, kuten ru:kin antoi kertoa. Mullahan meni alussa silleen, että mulla oli menkat 2 vkoa myöhässä, vaikka oireet oli jo päällä. Tikutin sen pari viikkoa negaa, mutta oma vaisto sano, että raskaana ollaan. Np:ssa la muuttui 8.9. päivästä pari viikkoa myöhemmäksi, mutta jotenkin uskon, että tää natiainen on nyt oikeesti menossa viikolla 22+3 eikä 21+2. Mutta sittenhän sen näkee, milloin herra tahtoo maailmaan - ite veikkailen jotain puolen kuun aikaa.

Jahas, josko sitä hakis kupin taas kahvia ja alkais pyykkihommiin. Voidaan paksusti!!!!
 
Saako WW kysyä, oisko sulla jokin erityinen tarve dopplerille kotiin, vai ihanko vain mielenkiinnosta?
 
Ite oon ehkä liian arka/herkkä semmoista käyttämään. Tulis vaan kauhee paniikki, niin kuin joku muukin jo kirjoitti, jos ei mitään saakaan kuulumaan. Mulle riittää ne neuvolan kuuntelut, ja jatkossahan saa sit nauttia myös potkuista [:)]
 
Me jo vähän tutkittiin vaunujuttuja netistä noiden täältä saatujen vinkkien perusteella (Kiitos niistä!). Todennäköisesti ostetaan netin kautta, oli niin paljon halvempia tarjouksia. Ja kun siellä oli mainittu myös vaunun koko kokoontaitettuna, niin pystyy hyvin haarukoimaan, et mahtuuko autoon vai ei.
 
Eipä mulla sille dopplerille muuta erityistä käyttöä olisi, olis kiva vaan päivittäin kuunnella vauvaa. Ens viikolla neuvola, että kuuleehan siellä. Mulla vaan aika harvakseltaan olis noita neuvola aikoja, kun viimeksi oli huhtikuussa ja tarjosi ensin seuraavaa aikaa heinakuulle, kun kuuli että menen kesäkuussa ru. Ihmeen pitkiä aikoja..?
 
Heissan kaikki!

Täällä ainakin on ollut koko viikonlopun aivan mahtavat kelit. Eilen sain hommattua kesäkukkia parvekkeelle ja etupihalle, muita istutuksia en suunnittele tänä keväänä/kesänä tekeväni, tai no sen verran pitää tuota olemassa olevaa kukkapenkkiä muokata että ruusut poistaa sieltä kun meinaavat vallata koko penkin ja ukohattu pitää hävittää kun se on myrkyllinen ja enkä edes siitä tykkää. Anoppi asuessaan istuttanut niitä sinne. Takapihalta pitäs pari puskaa siirtää etupihalle vanhan navetan paikalle suojaksi, mutta siihen tarvii kaivinkonetta.

jerose:  ei mullakaan ole ennen pihaa ollut (jos ei lasketa kotona asumista mukaan) kun asunut 10v kerrostalossa ennen tänne maalle muuttoa. Miehet osaa joo olla ääliöitä, sen olen kyllä huomannut ja ainakin meidän isäntä osaa joskus ärsyttää mua ihan tahallaan.

Tirpu ja WW: minä kanssa hermostuisin jos dopplerista ei kuuluiskaan ääniä jos nyt oisin sellaisen hommannut, mutta nytten kun tuntuu liikkeet niin eipä sitä doppleria tarvi. WW:llä on kyllä ihmeen pitkiä aikoja noissa neuvoloissa kun yleensä sitä kerran kuussa käydään neuvolassa mut taitaa olla noissakin sitten paikkakuntakohtaisia eroja.

Mutta miepä lähden haastatteleen miestä kun se tuli pellolta kahville. Sit vois miettii et vaihtasko verhot vai lähtiskö ulos haravoimaan kun on noin nätti ja lämmin keli.

Ihanaa kesä tuloo, voikaa paksusti  ja nauttikaa raskaudesta!
Maajo
 
Takaisin
Top