Raskaudesta kertominen
- Ketjun aloittaja River
- Aloituspäivämäärä
Zazar_ halauksia
Mulla tuli nyt ihan ensimmäisenä mieleen että olisiko äidilläsi jotain asioita menneisyydestään kannettavanaan joita ei ole selvittänyt itsensä kanssa. Purkaa nyt pahanolonsa sinuun tuolla tavalla.
Toivottavasti saatte asian puhuttua ja välit säilytettyä, koska äiti on kuitenkin aina äiti. Ja raskasta se on sinullekin jos riitaannutte nyt kun elätte puolisosi kanssa elämänne yhtä tärkeimmistä ajoista.
Voimia!!
Mulla on ollut omiin vanhempiin haastavat välit vähän aina. En näistä asioista enempää avaa, mutta sen voin sanoa, ettei kumpikaan vanhemmistani ole aina ollut kovin tasapainoinen ja molemmilla vanhemmillani on aika vaikeita narsistisia piirteitä. Miehen puolella on ihan loistavat vanhemmat, auttavat ja tukevat 110% siinä missä omani antavat 10% jos sitäkään. Olen monesti sen sanonut anopillekin miten paljon arvostan häntä ihmisenä.
Äidilläni on varmasti omia käsittelemättömiä asioita, mutta ei se oikeuta käyttäytymään kurjasti. Tosi vaikea puhua omien vanhempien kanssa näissä ristiriitatilanteissa, kun ne joko heittäytyy sellaisiksi, että kaikki on heidän vikansa, jopa se, että ovat olemassa tai sitten kieltävät kaiken
Olen vuosien varrella kokeillut vaikka miten puhua ja hyväksyä heidän tekemisiään, myös miehenikin on keskustellut vanhempien kanssa, mutta mikään ei ikinä ole muuttunut ja meno on aina vaan astetta pahempaa :bag:Mä olen isänikin kohdalla monesti ajatellut näin: mitä väliä on isällä, joka ei välitä? Ei sillä biologisella suhteella ole mitään merkitystä, jos ei huolehdi lapsistaan, hoida ja rakasta heitä. En tiedä miten tämän kauniimmin sanoisin, mutta niin se vaan on.
Mä olen sen päätöksen tehnyt, että joskus on parempi lähteä kuin jäädä, jos toinen vetää tarkoituksella tahalleen aina pohjamutiin. Mä en suostu sinne enää ikinä menemään, en ainakaan vanhempieni vetämänä.
Ymmärrän kuitenkin teidän näkökulmanne, kiitos myös tsemppailusta
Nämä on vaikeita asioita, mutta mulla on ainakin hyvät esimerkit siitä, miten en halua kasvattaa omia lapsiani
Mulla on ollut omiin vanhempiin haastavat välit vähän aina. En näistä asioista enempää avaa, mutta sen voin sanoa, ettei kumpikaan vanhemmistani ole aina ollut kovin tasapainoinen ja molemmilla vanhemmillani on aika vaikeita narsistisia piirteitä. Miehen puolella on ihan loistavat vanhemmat, auttavat ja tukevat 110% siinä missä omani antavat 10% jos sitäkään. Olen monesti sen sanonut anopillekin miten paljon arvostan häntä ihmisenä.
Äidilläni on varmasti omia käsittelemättömiä asioita, mutta ei se oikeuta käyttäytymään kurjasti. Tosi vaikea puhua omien vanhempien kanssa näissä ristiriitatilanteissa, kun ne joko heittäytyy sellaisiksi, että kaikki on heidän vikansa, jopa se, että ovat olemassa tai sitten kieltävät kaiken
Mä olen isänikin kohdalla monesti ajatellut näin: mitä väliä on isällä, joka ei välitä? Ei sillä biologisella suhteella ole mitään merkitystä, jos ei huolehdi lapsistaan, hoida ja rakasta heitä. En tiedä miten tämän kauniimmin sanoisin, mutta niin se vaan on.
Mä olen sen päätöksen tehnyt, että joskus on parempi lähteä kuin jäädä, jos toinen vetää tarkoituksella tahalleen aina pohjamutiin. Mä en suostu sinne enää ikinä menemään, en ainakaan vanhempieni vetämänä.
Ymmärrän kuitenkin teidän näkökulmanne, kiitos myös tsemppailusta
Nämä on vaikeita asioita, mutta mulla on ainakin hyvät esimerkit siitä, miten en halua kasvattaa omia lapsiani
Tuo on tärkeä huomio ja päätös satuttavissa lähisuhteissa tehdä, ettei itseään tarvitse eikä kuulu uhrata muille. Hienoa, että sinulla on tukijärjestelmiä miehen perheen kautta.
Ai, että täällä on käyty hyvää keskustelua. Ehdottomasti kannatan tuota Raparpaarin pullajuttua, nauroin täällä ääneen
Me ei olla kerrottu oikein kellekään. Hyville ystäville, joita mulla on 2 kerroin asian testikuvien kera :)
Mies olis halunnut heti kertoa kaikille, mut mä vähän estelin, kun vielä niin epävarmat ajatSanoin kyllä tänään, että se voi hyville ystävilleen kyllä sanoa, jos siltä tuntuu.
Me kerrotaan miehen vanhemmille varmaan seuraavaksi, mut vasta ensimmäisen ultran jälkeen todennäköisesti. Mun äidille en ole hiiskunut sanaakaan, koska viime raskauden päätyttyä avauduin äidilleni raskaudestani ja äitini veti ihan törkeät slaagit. Oli varma, että pilaan elämäni, ei ollut pahoillaan keskenmenosta ja oikein toivoi, etten tekisi vielä vuosiin lapsia. Kertoi selvästi minulle, ettei minusta olisi äidiksi, koska olen liian pentu vielä ja olisin jatkuvasti huolissani lapsesta tai itsestä :banghead: Ymmärtäisin reaktion, jos meillä mieheni kanssa olisi jotain ongelmia ja jos olisin alaikäinen tai muuta vastaavaa. Mitään ei kuitenkaan ole ollut ja olen aikuinen, täytän ensi vuonna 25. Lisäksi olen tehnyt vuosia töitä varhaiskasvattajana ja nyt opiskelen varhaiskasvatuksen opettajaksi. Minusta äitini reaktio oli älyttömän törkeä ja sen vuoksi päätettiin, että miehen kanssa yhdessä kerrotaan viimeisenä äidille asiasta. Jotenkin ihan pelottaa kertoa edes koko asiasta, koska tiedän, millaiset pultit äitini ottaa asiasta, josta hänen pitäisi olla onnellinen. Me ollaan kuitenkin miehen kanssa seurusteltu jo seitsemän vuotta ja ollaan tätä hetkeä toivottu hartaasti
Harmittaa, että oman vanhemman pitää käyttäytyä tuolla tavalla. Aion kyllä tehdä selväksi sen, että jos ei minun raskautta pysty hyväksymään tai asiassa tukemaan, ei silloin voi kuulua myöskään meidän elämään.
Tuli vain mieleeni, ettei äitisi vain peilaisi epävarmuuttaan asiaa omiin kokemuksiinsa ja näyttää unohtavan, et sä oot täysin oma yksilösi ja ajat on vähä erilaiset, kuin äitis nuoruudessa.
25v on oikein hyvä aika aloittaa perhe. Itsehän olin 32 kun aloin esikoista odottamaan ja jos vain olis ollut mahdollista olisin halunnut tulla äidiksi nuoremmalla iällä.
Muokattu viimeksi:
Uskon itsekin näin. Varmaan sekin vaikuttanut, että vanhemmillani on ollut vaikea ja pitkä avioliitto, joka päättyi sitten vasta vanhemmilla päivillä eroon. Mutta eihän sitä tiedä, jos alkujärkytyksestä äitini pääsee, että jos vaikka sitten pystyykin iloitsemaan asiasta. Nähtäväksi jää
Habu
Jostain jotain jo tietävä
Ai, että täällä on käyty hyvää keskustelua. Ehdottomasti kannatan tuota Raparpaarin pullajuttua, nauroin täällä ääneen
Me ei olla kerrottu oikein kellekään. Hyville ystäville, joita mulla on 2 kerroin asian testikuvien kera :)
Mies olis halunnut heti kertoa kaikille, mut mä vähän estelin, kun vielä niin epävarmat ajat
Me kerrotaan miehen vanhemmille varmaan seuraavaksi, mut vasta ensimmäisen ultran jälkeen todennäköisesti. Mun äidille en ole hiiskunut sanaakaan, koska viime raskauden päätyttyä avauduin äidilleni raskaudestani ja äitini veti ihan törkeät slaagit. Oli varma, että pilaan elämäni, ei ollut pahoillaan keskenmenosta ja oikein toivoi, etten tekisi vielä vuosiin lapsia. Kertoi selvästi minulle, ettei minusta olisi äidiksi, koska olen liian pentu vielä ja olisin jatkuvasti huolissani lapsesta tai itsestä :banghead: Ymmärtäisin reaktion, jos meillä mieheni kanssa olisi jotain ongelmia ja jos olisin alaikäinen tai muuta vastaavaa. Mitään ei kuitenkaan ole ollut ja olen aikuinen, täytän ensi vuonna 25. Lisäksi olen tehnyt vuosia töitä varhaiskasvattajana ja nyt opiskelen varhaiskasvatuksen opettajaksi. Minusta äitini reaktio oli älyttömän törkeä ja sen vuoksi päätettiin, että miehen kanssa yhdessä kerrotaan viimeisenä äidille asiasta. Jotenkin ihan pelottaa kertoa edes koko asiasta, koska tiedän, millaiset pultit äitini ottaa asiasta, josta hänen pitäisi olla onnellinen. Me ollaan kuitenkin miehen kanssa seurusteltu jo seitsemän vuotta ja ollaan tätä hetkeä toivottu hartaasti
Harmittaa, että oman vanhemman pitää käyttäytyä tuolla tavalla. Aion kyllä tehdä selväksi sen, että jos ei minun raskautta pysty hyväksymään tai asiassa tukemaan, ei silloin voi kuulua myöskään meidän elämään.
Miulla vähän samanlaisia kokemuksia äidin suhteen. Meidän välit on hyvin ristiriitaiset, pitkälti koska äidissä on paljon narsistista piirteitä. Esikoisen tulosta kun kerrottiin miun vanhemmille, äitini reaktio oli: "voi hyvät lapset!" Olin kuitenki 20v ja vakaassa parisuhteessa. Ensimmäiseen ja ainoaan lapsenlapseensa kuitenki ihastui lopulta. Nyt jännittää, miten tästä uudesta tulokkaasta kerrotaan. Välit on vaan huonoltani entisestään, eikö tekemisissä olla juurikaan. Harmittaa, kun kuitenkin oma äiti jolta eniten tukea kaipais. Onneks anoppi korvaa äitiä myös täällä! Tsemppiä kovasti!
Habu
Jostain jotain jo tietävä
Yksi ystävä on tienny yrityksestäkin alusta asti, hän myös kuuli ensimmäisenä positiiviset uutiset. Töissä lipsautin yhdelle työkaverille, muut ei sitten tiedäkään vielä. Miehen vanhemmille varmaan kerrotaan seuraavana lahjan muodossa, ostin sellasen Isovanhempien kirja, jota sitten pääsevät heti täyttämään. Tiedän että siellä odottavat tätä uutista melko kovasti, vaikkeivät siitä puhukaan.....
Ekan neuvolakäynnin olisi tarkoitus kertoa molempien vanhemmille/sisaruksille. Tällä kertaa ei ehkä kehitellä mitään erikoisempaa (kun ei isänpäivään asti malteta odottaa..) Esikoisen kohdalla osui äitienpäivä sopivasti, ja kirjoitettiin korttiin 'Onnea (iso)äidille!', ja katsottiin miten nopeasti hoksaavat:)
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään. Esikoisesta oltiin tässä vaiheessa (viikkoja 8+) kerrottu jo tuleville isovanhemmille, mun sisaruksille ja parille muullekin läheiselle, mutta nyt halutaan pitää tieto itsellämme ainakin rakenneultraan asti. Jos tulee keskenmeno, niin siitä varmaan kerrottaisiin, mutta halutaan turvallisemmille viikoille ennen kuin jaetaan uutinen. Onneksi mulla ei ole kovin voimakkaita raskausoireita niin ollaan onnistuttu salailusta, vaikka ollaan perheitä nähtykin. Mun äidillekin mun jatkuva nälkä on ihan normaalia
Täällä muutamat läheisimmät ystävät tietävät ja yksi työkaveri, joka sattui todistamaan huonovointisuuttani töissä. Odotetaan nyt ainakin ensimmäiseen neuvolaan ennenkuin kerromme muutamalle muulle ja mahdollisesti laajemmin sitten nt-ultran jälkeen :)
Yksi hauska idea oli ottaa kuva itsestä ja puolisosta ja sitten kirjoittaa siihen päälle 1+1=3. Myös erilaiset ristikot on olleet hauskoja, kun kollegat on kertoneet oppilailleen.
Meillä tietää muutama ystävä ja seuraavaksi kerrotaan perheille viikon sisään (nyt 7+1). He tietävät, että hoidoissa on käyty, joten tuntuu luonnollisesta kertoa myös raskaudesta. Sen laajemmin ei kyllä sitten varmaan kerrota, kun vasta toisella kolmanneksella.
Meillä tietää muutama ystävä ja seuraavaksi kerrotaan perheille viikon sisään (nyt 7+1). He tietävät, että hoidoissa on käyty, joten tuntuu luonnollisesta kertoa myös raskaudesta. Sen laajemmin ei kyllä sitten varmaan kerrota, kun vasta toisella kolmanneksella.
Missä vaiheessa muuten meinasitte kertoa töissä raskaudesta? Ekasta kerroin vasta raskauden puolivälissä, mutta silloin oli sopivasti kesäloma siinä toisen kolmanneksen alussa niin kasvavaa mahaa sai piiloteltua. Nyt tuntuu että jos turvotus on niin jäätävä, ettei piilotteli onnistu niin pitkälle. Onneksi oon pääosin etätöissä, niin saa rauhassa turvotella ja piilotella myös heikkoa oloa. Ehkä siinä ekan ultra jälkeen voisin kertoa myös töissä.
jospa maanantain ar-ultran jälkeen kerrottais miehen vanhemmille...
Habu miten pitkällä oot?
Meillä ar ultra tiistaina
Me kerrotaan varmaan vähän myöhemmin, en oikein tiedä millon kerrottais
kai se tästä muotoutuu.. Mut töihin kerron kyllä niin myöhään kun vaan voin, koska mulla alkoi uusi työ ja työilmapiiri on aika huono :bag: pelkään, että raskauden takia joudun sitten tulilinjalle kun tulee muutenkin poissaoloja, kun neuvolat yms..
Meillä ar ultra tiistaina
Me kerrotaan varmaan vähän myöhemmin, en oikein tiedä millon kerrottais
kai se tästä muotoutuu.. Mut töihin kerron kyllä niin myöhään kun vaan voin, koska mulla alkoi uusi työ ja työilmapiiri on aika huono :bag: pelkään, että raskauden takia joudun sitten tulilinjalle kun tulee muutenkin poissaoloja, kun neuvolat yms..Habu miten pitkällä oot?
Meillä ar ultra tiistaina
Me kerrotaan varmaan vähän myöhemmin, en oikein tiedä millon kerrottais
Tosi ikävä toi työjuttu! Itekin varmasti tossa tilanteessa jättäisin kertomisen niin myöhään kun vaan pystyy..
Me ei olla vielä kerrottu kenellekään, mut varmaan tänä viikonloppuna kerrotaan molempien porukoille. Oon ajatellu että ihan hyvin voin kertoa kaikille joille mahdollisesta keskenmenostakin puhuisin.
Mäkin oon miettinyt että niille keille keskenmenosta puhuisin, oon kertonut nyt. Töissä varmaan ar-ultranj älkeen esimiehelle kerron. Ehkä sit 2. kolmanneksella tiimille. Tiedän et tiimissä todennäköisesti kiinnostusta mun pestiä kohtaan tuurauksen muodossa.