Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ginger
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No niin, tänään yksi työkaveri kyseli jo varovasti, että saako onnitella. Alkaa epäilyttää, että mahtaakohan jo kaikki arvata ja kun vihdoin kerron töissä, niin kukaan ei ole yllättynyt. Paitsi ehkä jokunen miespuolinen kollega, joka ei ehkä ole huomannut :laughing021
 
Mullakin esimies on suhtautunut hyvin ja laittanut tsemppiviestejä, kun hälle viestillä kerroin. Työkaveri soitellut joka päivä et miten voin. Varmaan alkaa muut työkaverit kohta kyselee et miks jenpula ei oo töissä, annan heidän olla jännityksessä. Sen verran juorut liikkuu; kerran hieroin vatsaani töissä naureskellen, niin 2 tunnin päästä miestäni onniteltiin. Muille kerron vasta kun/jos alkaa näkyä :bag: voin hyvin vedellä nää saikut kertomalla että on hermopinne taas pahana kädessä, jos jotkut uteliaat utsii:finger:
 
Itse kerroin viikolla 4+ yhdelle hyvälle työkaverille, kun edessä oli yksi työtehtävä, jota ei saa raskaana tehdä, ja oli pakko sumplia mulle sijainen.

Varhaisultran jälkeen kerroin sisarelleni, ja sopivan tilaisuuden sattuessa ajattelin kertoa myös toiselle sisarelleni. Muuten ollaan miehen kanssa sovittu että kerrotaan perheille vasta joskus nt-ultran jälkeen. Jännittää että miten bonuslapsi ja miehen ex-vaimo asiaan suhtautuvat.
 
Ensi viikolla pitäisi lapsille kertoa, ennen kuin lähdetään reissuun missä kerrotaan äidilleni hänen ”synttärilahjastaan” - LA on hänen syntymäpäivänään :):grin Jännittää miten sekä lapset että tuleva mummi reagoi.
 
Meillä myös la on äitini syntymäpäivänä! :)
 
Meillä isän äiti arvas kun oli kylässä enkä juonu kahvia. No eka kysymys oli et oliko vahinko!!! :angry4 Ai että ärsytti!
 
Meillä isän äiti arvas kun oli kylässä enkä juonu kahvia. No eka kysymys oli et oliko vahinko!!! :angry4 Ai että ärsytti!

Käsittämätöntä käytöstä [emoji35][emoji35][emoji35][emoji35]
 
Meillä isän äiti arvas kun oli kylässä enkä juonu kahvia. No eka kysymys oli et oliko vahinko!!! :angry4 Ai että ärsytti!

Toisilla ei suodatin ja tilannetaju toimi sitten ollenkaan! :wtf

Me kerrottiin lapsille pienellä arvausleikillä ja voi mitkä reaktiot rakkailta peniltä tulikaan! :hilarious::Heartred
 
Minuu on ruvennut pelottaa omille vanhemmille kertominen. Viime vuodet on ollut niin rankkoja, että pelottaa kommentit jaksamisesta ym.
Ja kaiken huipuksi mulla jäi edellisestä raskaudesta mahaa, joka siis pysynyt samana siitä saakka. Miun isä kehtas nyt heinäkuussa oikein ottaa asiakseen ja tulla meille kotiin ihan vaan siksi että pääsee kysymään että oonko raskaana, kun oli katellut juhannuksena mun mahaa ja olin kuulemma "kasvanut".
Töissä en haluaisi vielä kertoa, mutta meillä alkaa yt-neuvottelut ja niillä saattaa olla myös henkilöstöön vaikutuksia. Olis ainakin oma paikka turvattu jos kertoisin pomolle jo nyt, mutta pelkään et jutut lähtee liikkeelle koko työyhteisöön, enkä halua kertoa vielä kaikille.
 
Meillä isän äiti arvas kun oli kylässä enkä juonu kahvia. No eka kysymys oli et oliko vahinko!!! :angry4 Ai että ärsytti!

En voi ymmärtää, että miten jollain ihmisillä ei ole mitään tilannetajua. Hirveästi vauhkotaan, että nuoret ei osaa käyttäytyä, mutta kyllä niitä käyttäytymisongelmia tuntuu olevan noissa vanhemissa ikäpolvissa vähintään yhtä paljon. :mad:

Minuu on ruvennut pelottaa omille vanhemmille kertominen. Viime vuodet on ollut niin rankkoja, että pelottaa kommentit jaksamisesta ym.
Ja kaiken huipuksi mulla jäi edellisestä raskaudesta mahaa, joka siis pysynyt samana siitä saakka. Miun isä kehtas nyt heinäkuussa oikein ottaa asiakseen ja tulla meille kotiin ihan vaan siksi että pääsee kysymään että oonko raskaana, kun oli katellut juhannuksena mun mahaa ja olin kuulemma "kasvanut".
Töissä en haluaisi vielä kertoa, mutta meillä alkaa yt-neuvottelut ja niillä saattaa olla myös henkilöstöön vaikutuksia. Olis ainakin oma paikka turvattu jos kertoisin pomolle jo nyt, mutta pelkään et jutut lähtee liikkeelle koko työyhteisöön, enkä halua kertoa vielä kaikille.

Niin ja toivottavasti sulla vanhemmat suhtautuisivat kuitenkin hyvin. Tuo työyhteisössä kertominen on kyllä aina vähän hankala paikka, että koska kertoa. Mutta ei sun pomo saisi kertoa eteenpäin, ennenkuin itse annat luvan. Eli pitäisi kyllä pysyä muilta salassa. :)
 
Nyt miehenkin puolelta tulevat isovanhemmat tietävät kun tänään kerrottiin, 9+4 mittarissa. Vauva tulee olemaan heidän ensimmäinen lapsenlapsensa, olivat kyllä onnellisia :love7

Mun oma äiti sai tietää vähän aiemmin koska olin niin pahoinvoiva että vaikeaa piilotella sellaista häneltä. Hänelle vauva on kolmas lapsenlapsi ja on onnellinen myös siitä että mekin saadaan vauva, siskoni on jo aloittanut aiemmin nämä jutut.
Ainoa suru mulla on vähän siitä että isäni ei koskaan näe lastamme, hän kuoli 3,5v sitten. Se on toki tätä elämää :sad010
 
Meillä isän äiti arvas kun oli kylässä enkä juonu kahvia. No eka kysymys oli et oliko vahinko!!! :angry4 Ai että ärsytti!

Reilua :meh: Kaverilta oli ekan lapsen kohdalla 25-vuotiaana peräti terkkari kysynyt että aiotko pitää sen. Sanoi että siinä oli tilanne missä meinasi tintata vierasta ihmistä.
 
Ei olla vielä kerrottu kenellekään. Viikonloppuna on miehen suvun puolella sukujuhlat joissa mieheni haluaisi juhlan lopussa kertoa uutisen isälleen, sillä näemme heitä välimatkan takia harvoin. Sen jälkeen uutinen leviää helposti, eli pakko kertoa varmaan muillekin.
Omassa ystäväpiirissä on lapsettomuutta, joten jotenkin vaikea kertoa. Itse olen jo 39 vuotias ja tulin samantien raskaaksi. Meillä on osa ystävistä nuorempia ja tunnen jotenkin syyllisyyttä, että raskauduin heti, vaikkei se meidän onnea vähennä.
Juhlien alussa ei haluta kertoa, ettei viedä huomiota. Loppupuolella lienee jo soveliasta?
Vielä pitäisi keksiä miten.
 
Nyt mun vanhemmat sekä sisko tietävät :). Pidetään vielä salassa meidän pojilta - voi olla, että he hoksaavat itsekin, mutta katsotaan.
 
Oma päivitys vielä, eli mies ei malttanut odottaa vaan kertoi vanhemmilleen ja sisaruksilleen jo viikkoja sitten, vedin siihen rajan, ettei omat vanhempani ole viimeisiä jotka saa tietää. Itse vein isänpäivänä kortin että onnea papalle ja ultrakuva väliin. Ehkä pikku hiljaa tästä voisi kertoa nyt muillekin kun sopiva sauma tulee.
 
Mä kerroin äidille ultran jälkeen ja hän on levittänyt ilosanomaa eteenpäin . Mies kertoi omille sukulaisilleen isänpäivänä kun olivat kaikki koolla. Töissä kerroin ensin pomolle ultran jälkeen ja sen jälkeen ovat muut huomanneet kun en enää tupakalla ole käynyt. Muutama kaveri ja tuttu tietää myös. Muuten olisin voinutkin pitää pidempään salaisuutena mutta alkottomuus ja tupakoimattomuus paljasti etuajassa.
 
kerroin vanhemmilleni, siskolle ja tädille isänpäivän aikoihin ja töissä jo vähän aiemmin kun nt-ultrassa kävin kesken päivän enkä enää keksinyt valkoista valhetta siitä missä kävin kesken työpäivän :joyful: vanhemmat ovat levittäneet tätä ilosanomaa ja nyt tietääkin serkut ym :D harmittaa kun mies ei ole kertonut kellekään läheiselleen, ei töissä, ei veljelleen eikä edes äidilleen :sorry: mimäkin häthätää otin ultrakuvan jääkaapin ovesta pois kun miehen äiti yllättäen tuli kyläilemään, oisikin vain pitänyt jättää kuva oveen niin oisi saanut viimein tietää :joyful:
 
Takaisin
Top