Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ginger
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me ollaan kerrottu molempien vanhemmille ja sisaruksille. Viikkoja 7+3. Käytiin varhaisultrassa ja siellä näkyi kaksi alkiota. Molemmilla näytti olevan kaikki hyvin, sydämet sykki reippaasti. Ollaan kaikille sanottu, että odotus on kovin alussa ja pidetään se oman perheen tiedossa. Ajateltiin, että kohdataan sitten perheen voimin myös mahdolliset menetykset.

Kerrottiin molempien vanhemmille antamalla tutti, jossa oli lappu ”mummolan varatutti”. Laput oli kirjoitettu ennen kuin saatiin tietää kahdesta tulokkaasta. Saatiin tiputtaa kaksi pommia: meille tulee vauva. Tai siis kaksi!

Tiedostetaan kyllä riskit, mutta en halua elää ajatellen vain niitä. Se tulee mikä on tullakseen
 
Meille olis näillä näkymin tulossa neljäs lapsi.. En tiedä kyllä miten meinataan asiasta kertoa, sillä meille ei pitänyt tulla enää lapsia ollenkaan... Miehelle tehtiin vasektomia vuoden alussa ja sattuman kautta gynekologin käynnillä halusi ultrata ja siellä näkyi sikiöpussi. Nyt olis rv 5+2! Miehen sperma testattiin ja siellä näkyy edelleen vähäinen määrä hedelmöityskykyisiä siittiöitä. Tällainen 0,15% mahdollisuus.... Mulla on kuitenkin rauha asian suhteen, miehellä enemmän sulateltavaa :banghead:

Siskolle kerroin, sillä olin alku uutisesta järkyttynyt.. Katsotaan kuinka pitkälle pimitän raskautta :confused005
 
Aikamoinen yllätys! Meillekin tulossa neljäs ja myös ilman suunnittelua sen kummemmin eli ymmärrän sen puolen jännityksen hyvin. Meidän kolmas oli kierukkalapsi. Mutta että vasektomia ei olekaan 100% toimiva on asia mikä täytyy minun ottaa mieheni kanssa puheeksi. Hän kun ehdotti että neljännen jälkeen hän ottaa vasektomian mutta kun meidän tuuria tiedämme... Varmaan sieltä tulisi sitten se viideskin ihan sen takia että olisi pienenpieni mahdollisuus :grin
 
Mies teki sen virheen, ettei käynyt antamassa 3kk toimenpiteen jälkeen näytettä, niin asiaa oltaisi voitu heti alkaa seuraamaan ja korjata asia tarpeen mukaan pienellä toimenpiteellä.
 
Johan on Jenskalla ollut tuuria! Kääk. Nyt voimme onneksi jälkiviisaana osoitella syyttävin sormin sitä hampaankiristelijää siinä vierellä; mitäs ei testeissä käynyt. :excited001

Leikki leikkinä, toivottavasti saatte keskusteltua asiasta ja kaikki menee parhain päin! Tervetuloa joukkoon! :3some
 
Me ollaan kerrottu molempien vanhemmille ja sisaruksille. Viikkoja 7+3. Käytiin varhaisultrassa ja siellä näkyi kaksi alkiota. Molemmilla näytti olevan kaikki hyvin, sydämet sykki reippaasti.
Voi ihanaa, tuplaonnittelut! :love017
Onko teidän suvussa kuinka paljon kaksosia? Kuinka kaukaa on siis periytyny?
 
Tuplaonnea C :) Mitenköhän monet kaksoset tulee tänne toukokuisten ryhmään?
 
Tuplaonnea C :) Mitenköhän monet kaksoset tulee tänne toukokuisten ryhmään?
Hyvä kysymys. Eilen kun ajattelin lasten tähtimerkkejä niin.. Meillä on olemassa jo oinas, härkä ja rapu. Tämä nelonen olisi siis kaksonen. Kaksonen!! :love017 Erittyisen kiva jos tulee tässä ryhmässä kaksosia vielä kaksosten tähtimerkin alle, tuplakaksoset. Toivottavasti meillä kuitenkin olisi vaan yksi tulossa. :grin En tiedä mitä mieheni tekisi jos tulisi tieto että siellä onkin kaksi. Mutta, mutta.. never say never. Varhaisultra vielä edessään.
 
Se olis kyllä ihana yhteensattuma saada kaksoset kaksos horoskooppi merkin alle :love017 Itse olen sormet ja varpaat ja hiukset ja ihan mitkä tahansa ristissä, ettei tule kaksosia :laughing5
 
Tuplaonnea C :) Mitenköhän monet kaksoset tulee tänne toukokuisten ryhmään?

Mä nyt jäin saikulle voimakkaan oksentelun takia ja neuvolaan kun soitin, kyseltiin muista oireista ym, niin aikaistivat ultraa. Täti totesi vaan, että varmistutaan, ettei ole useampia kyydissä, koska oireet voivat viitata siihen :nailbiting: Meillä on kyllä suvussa, isäni on kaksonen, siskon tyttärellä oli kaksonen (menehtyi hieman ennen synnytystä), pappani veljellä on kaksoset... Iiik.

Horoskooppi sentään näyttäisi härkää :p
 
Eilen aamulla 6v poikani tuli kainaloon ja laittoi pään mahan päälle. Oli hetken hiljaa ja lopulta sanoi.
Äiti.. Sulla on mahassa vauva.. Se just puhui mulle pulp polp..
Ja voi miten mun teki mieli sanoa, että niin on <3
Edellisessä raskaudessa samainen poika lauloi mahalle unilauluja ja jutteli pitkät pätkät pikkuveljelleen mahaan <3
 
Eilen aamulla 6v poikani tuli kainaloon ja laittoi pään mahan päälle. Oli hetken hiljaa ja lopulta sanoi.
Äiti.. Sulla on mahassa vauva.. Se just puhui mulle pulp polp..
Ja voi miten mun teki mieli sanoa, että niin on :Heartred
Edellisessä raskaudessa samainen poika lauloi mahalle unilauluja ja jutteli pitkät pätkät pikkuveljelleen mahaan :Heartred
Eeeei, ei saa kertoa näin ihani ja herkkiä juttuja! :stop:
Laitoit mut täällä ainaki itkemään :sad015:laughing021
 
Ompa töykeä kaveri. Täällä tuli isältäni suurinpiirtein sama reaktio, ei tosin kirosanoilla höystettynä mutta kuitenkin, tuntuu tosi pahalta kertoa itselle iloisia uutisia toiselle, joka torppaa heti negatiivisuudellaan eikä edes onnittele.

Tuttu tunne. Kolmannen kanssa samantyyppisen reaktion sain anopilta :sad001 ...
 
Muokattu viimeksi:
Esikoisesta kerrottiin vasta rakenneultran jälkeen. Nyt tekisi mieli kertoa läheisimmille vaikka vasta tänään plussattiin. Asutaan Sydneyssä ja kaikki sukulaiset Suomessa. Täällä parille kaverille pitää kertoa että voivat neuvoa mua miten se vauva Ausseissa hoidetaan
 
Parhaalle ystävälle kerroin heti, on myös ollut mukana läpi lapsettomuushoitojen ja hänelle olen kertonut kaikki. Myös yksi toinen kaveri ja miehen paras kaveri tietävät, muut ei vielä.

Suku ei tiedä lapsettomuushoidoista, vain nuo parhaat kaverit. Äitini on kova kertomaan, miten hänen mielestään minun kuuluisi asiat elämässä tehdä, joten en kerro hänelle koskaan mistään kun vasta jälkeen päin.

Lapsemme intoili vuosi sitten, kun päiväkotikaverit alkoivat saada pikkusisaruksia, että hänkin haluaa ja oli mummille sitten sanonut, että hänellekin tulee. Äitini tuli ilmoittamaan minulle, että nyt ei ole oikea aika hankkia toista lasta (olimme hetki sitten perustaneet uuden yrityksen ja aloittaneet työt siinä) ja oikein tarkaan mittaili, olenko raskaana olevn näköinen.

Siinä kohtaa teki mieli sanoa, että mikä sinä olet sanomaan pari vuotta lapsettomuushoidoissa olleelle, että ei ole lupa _hankkia_ lasta, mutta pidin suuni kiinni...

Sitten, kun huomaavat, niin kerrotaan totuus, mutta ennen sitä ei kenellekään. Tulevalle isosiskolle myös, kun vatsa tulee esiin niin, että lapsikin tajuaa.
 
Sympatiaa Mirumaru, mun äiti osaa kans tuollaisen töksäyttelyn :rolleyes:

Siitä tulikin mieleen ahdistus, joka nousi viikonloppuna, kun tajusin että jos kerrotaan mummille ennen kuin tulevalle isosiskolle, mummi varmasti möläyttää asian :meh: Hänellä kun ei ole tippaakaan sosiaalista pelisilmää. Mietinkin nyt, pitäiskö odottaa koko kertomisasiassa nt-ultran paremmalle puolelle.
 
Ei olla vielä kerrottu kuin kahdelle meiän kaverille. Olisi kiva pystyä pitää tää salassa niin pitkää kuin mahdollista, mutta mä jotenkin oon aina niin selvä tapaus ettei se kauaa piilossa pysy. Veikkaan et omat lapset kohta jo hoksaa. Tytöillä on jo hyvin muistissa mun edelliset pahoinvoinnit yms. Ja on pikkasen vaikea oksentaa niin ettei kuuluisi vessan ulkopuolelle :grin
 
Takaisin
Top