Kerroin heti plussan jälkeen eräälle hyvälle ystävälle. Olin kertonut hänelle meidän kokeilevan jos tärppäisi ja suuriksi yllätykseksi tärppäsikin ensimmäisellä yrittämällä. Omille vanhemmille kerroin ostamalla heille isoäiti- ja isoisä-mukit. Ojensin sitten ne virnuillen ja kyllä he nopeasti älysivät mistä oli kyse:) Itkuhan siinä tuli onnesta!
Pomolle piti heti alussa kertoa, kun myöhästelin töistä oksentelun takia ja oksentelin myös töissä... Soitin itkien ja yökkäillen pomolle että nyt en vain kykene lähteä ja myöhästyn reippaasti. Onneksi ymmärsi hyvin ja lohdutteli töissäkin ettei mitään hätää. Työkavereille kerroin vasta maagisen 12 viikon rajan jälkeen. Toisille hieman aijemmin oksentelun takia.
Muille sukulaisille oikeastaan en ole kertonut vaan luotin, että äitini alkaa heti levittämään innosta puhkuen ilosanomaa. Sanoin, että jos ensimmäiseen ultraan (joka oli viikolla 12) jaksaisi odottaa. Kerron kyllä asiasta kun kasvotusten nään, mutta ei tule kovin usein sukulaisten luona kyläiltyä ja ''tiedotus'' hoitui näinkin. Ystävilleni olen kertonut, kun olemme nähneet tai jutelleet. Erikseen en ole ketään tavannut tai soittanut kenellekkään kertoakseni uutiset.
Tuo miespuoliso on taas odottanut pidempään kertomisen kanssa ja halunnut kertoa kasvotusten itse kaikille. Vieläkään kaikki hänen kaverinsa eivät tiedä asiasta. Ei hän raskauttani piilottele tai mitään sellaista. Haluaa vain tehdä kertomisen omalla tavallaan. Vahingossa tuossa viime viikolla kyllä möläytteli yhdelle ystävälleen että ''tavataan neuvolan jälkeen'' ja ystävä vastasi hämmentyneenä ''mikä neuvola?'' :D Ei taida mies pysyä ihan mukana ketkä tietää ja ketkä ei! Oli myös hauskaa mennä selkeästi pyöristyneen vatsan kanssa hänen ystävänsä synttärijuhliin, joissa kukaan ei vielä tiennyt asiasta...
'' Tuntui hieman tunkeilevalta toisen juhlapäivänä kertoa uutiset!
Yhteenvetona: meillä melkein kaikki tietävät ja ovat kaikki onneissaan meidän puolestamme!:)