maisa_emilia, voi kun teillä kävi harmillisesti että tuleva täti ehti kuulla ensin huhupuheita :/ Tuttuni anoppi kantoi kymmeniä vuosia katkeraa kaunaa, kun vauvauutisesta oli kerrottu takapihalla ja hän oli ollut keittiössä käymässä, ja kuuli asian muutaman minuutin jälkikäteen :D Onneksi avokkisi sisko varmaan toipuu asiasta nopeammin :)
Mua tavallaan vähän harmittaa, kun en ole kertonut vielä yhdellekään ystävälleni raskaudesta. Haluaisin kertoa ensin parhaalle ystävälleni, mutta pystytään harmillisesti näkemään toisemme vasta syksyllä. En haluaisi kertoa näin isoa asiaa puhelimessa. Toisaalta voi olla hassua kertoa asia vasta syksyllä kasvotusten kun vatsa ehtii jo varmaan puhua puolestani ennenkuin ehtii sanaakaan sanoa. Ja entä jos ystäväni loukkaantuu siitä, etten ole kertonut aiemmin... Mutta tässäpä syy, miksi en ole sitten muillekaan ystävälleni kertonut, pelkään nimittäin että sana kiirii nopeasti ja sitten joku ehtii kuulemaan raskaudesta jotakin toista kautta ja loukkaantuu. Kamalan vaikeaa :D Parin viikon päästä olis hyvä tilaisuus kertoa suurimmalle osalle ystävistä samaan aikaan, mutta pelkään niin kovin että jos sana leviää laajemmalle kun jos ei malta olla kertomatta eteenpäin
Lähisukulaisille kun kerrottiin, niin vannotettiin että eivät saa kertoa kenellekään asiasta ennen syksyä (uuden työni takia tälläinen hienovarainen ja välttämätön juttu pitää asia vain pienen piirin tiedossa).
Mutta ehkä yritän ottaa samanlaisen asenteen kuin Tytti Marjaana, eli että yritän pitää salassa asian ystäviltäni niin kauan kuin mahdollista ja antaa sitten heidän udella kun arvaavat :) Ajattelin olla kaikissa tulevissa kesäjuhlissa autolla liikenteessä, niin ei tarvitse juomattomuuttakaan selitellä.