Meillä tietää jo koko lähipiiri, eli kummankin perhe ja lähimmät ystävät. Moni sen myös on arvannut, eikä ole ollut tarvetta erikseen kertoa; kuulemma hehkun sellaista äitiyden onnea jo ja neuvolalääkäri kehaisi, että on vauhdilla kasvanut pikkuinen! (: Mahakin siis on alkanut paisua ja jo viikolla 7!
Reaktiot oli aivan ihania ja mieleenpainuvia vaikka moni oli arvaillutkin jo asiaa - oli ilonkyyneleitä ja syöksyttiin halaamaan. Kummankin vanhemmille eka lapsenlapsi ja on olleet isovanhemmuudesta ihan hassuina :D
Ainoa harmi oli, että avokin sisko sai tietää ikävästi töiden kautta. Työskennellään kaikki kolme (minä, avokki ja hänen sisko) samassa firmassa mutta eri toimipisteissä, ja on mahdollisuus tehdä työvuoroja kummassakin pisteessä. Ollaan siksi aika tiiviissä yhteydessä keskenään työpisteinä. Meillä oli lähtenyt juorut raskaudestani liikkeelle ja joku tai jotkut ilman 100% varmaa tietoa oli alkaneet puhua asiasta satavarmana, myös toisen työpisteen työntekijän kanssa. Tämä työntekijä oli mennyt reippaasti eräänä työpäivänä juttelemaan avokin siskolle ja kysyi ensitöikseen "onkos kiva kun susta tulee täti?". Sisko siinä mennyt hämilleen, punaiseksi ja kysynyt että mitä ja ilmeisesti oli tajunnut silloin kysyjä että eipä tiennyt tyttö. Heti kun pääsi töistä, laittoi minulle viestiä ja onnitteli ja harmitteli miksei itse oltu kerrottu. Tuli niin paska fiilis, selitettiin tilanne ja avokkini alkoi selvittää asiaa, vieläkin kyllä ollaan ihan ymmällään miten näin pääsi käymään.
Vaikka ollaan vasta rv 10+5, ja yllättävän moni asiasta jo tietää, on silti ollut tosi luottavainen ja rauhallinen fiilis. On varma olo, että kaikki on hyvin. (: