Raskaudesta kertominen
- Ketjun aloittaja Mrs. L
- Aloituspäivämäärä
Niiskûneiti
Satasella mukana keskusteluissa
Aika erikoista tuo sun äitis käytös :/ Jospa hänellä on ollu ongelmia raskaaksi tulemisessa tai muuten raskauksissa ja sen takia asia hälle vaikea? Onhan se tietty vaikeaa mut ehkä kannattais kysyä joskus asiasta. Vois olla terapeuttista molemmille..
Onnellinen <3
Satasella mukana keskusteluissa
Ens viikolla np-ultran jälkeen ajattelin töissä kertoa... Tänään oli kyllä sellainen olo että taitavat jo kaikki kohta tietää... 
Ensimmäinen oli jo käyny kysyy mun läheisimmältä työkaverilta että oonko mä paksuna...? Ei kuulema kehtaa multa suoraan tollasta kysyä.... Sellasta...
Näytänköhän mä jo kovinkin paksulta.....?
Ensimmäinen oli jo käyny kysyy mun läheisimmältä työkaverilta että oonko mä paksuna...? Ei kuulema kehtaa multa suoraan tollasta kysyä.... Sellasta...Näytänköhän mä jo kovinkin paksulta.....?
Ens viikolla on ultra (laskurissa silloin 12+2), jos edelleen on kaikki kunnossa niin sit kerron pomolle ja omalle tiimille. Kavereillekin voi sen jälkeen ihan vapaasti asian paljastaa. En nyt mitään juhlallista ilmoitusta tee, mutta kun tulee luonteva tilanne kertoa niin kerron.
Salailu on kyllä ollu rasittavaa. Toissaviikonloppuna oli yhet kekkerit joiden isäntäväkenä olleelle kaveripariskunnalle kerroin heti ihan suosiolla, kun en viitsinyt stressata alkoholittoimen juomieni jemmailusta ja siitä, miksen koskenut talon puolesta tarjottuihin juomiin. Onneksi pilehet oli sen verran syrjemmällä että tää mun virallinen selitys, kuskin rooli, ei herättäny muissa vieraissa mitään isompaa ihmetystä. Tuo isäntäpariskunta tiesi meidän pitkän yrityshistoriankin joten oli ihan luontevaa kertoa.
Muutama viikko sitten oltiin toisen kaveripariskunnan kanssa ravintolassa ja oli todella vaivaannuttavaa keksiä lennossa tekosyitä miksei skumppa ja viini maistu. Närästystä mukamas. Olivathan ne sitten arvanneetkin mikä on asianlaita.
Salailu on kyllä ollu rasittavaa. Toissaviikonloppuna oli yhet kekkerit joiden isäntäväkenä olleelle kaveripariskunnalle kerroin heti ihan suosiolla, kun en viitsinyt stressata alkoholittoimen juomieni jemmailusta ja siitä, miksen koskenut talon puolesta tarjottuihin juomiin. Onneksi pilehet oli sen verran syrjemmällä että tää mun virallinen selitys, kuskin rooli, ei herättäny muissa vieraissa mitään isompaa ihmetystä. Tuo isäntäpariskunta tiesi meidän pitkän yrityshistoriankin joten oli ihan luontevaa kertoa.
Muutama viikko sitten oltiin toisen kaveripariskunnan kanssa ravintolassa ja oli todella vaivaannuttavaa keksiä lennossa tekosyitä miksei skumppa ja viini maistu. Närästystä mukamas. Olivathan ne sitten arvanneetkin mikä on asianlaita.
kyllä voi olla inhottava tyä itellä, siis ihan näin raskauden alkuvaiheessa kun ei viälä haluaisi kenellekkää töissä kertoa raskaudesta... työskentelen siis alkossa ja meillä on ny tiätenki hirvittävästi koulutuksia sun muita palavereita, missä pitäisi viinejä ja oluita sun muita alkoholijuamia maistella.. parisen viikkoa sitten meillä oli eräs koulutus jossa olisi pitäny reilua pariakymmentä juamaa maistaa, mutta vältyin siltä kun "olen antibioottikuurilla" ja oikee äänekkäästi viälä ryystin räkää nenässä että tajuais mikä antibioottikuuri on :D mutta ny olisi ens viikolla sitte punaviinikoulutus, jossa on yksi henkilö myöskin, jonka kanssa olin tuolla koulutuksessa pari viikkoa sitte niin vaikuttaa hiaman epäilyttävältä jos taas joudun 8h koulutuksesta kiältäytyä kaikista juamista syystä tai toisesta, joten pakko siis hänelle kertoa ja ehkä koko koulutusryhmälle ettei tartte selittää miksi en voi juada yhtään. ja sitte seuraavana päivänä meillä on myymäläpalaveri, jossa pitäisi kans maistella viinejä ja siälläkään ei selitykset kelpaa kun tämä antibioottikuuri on jo kerrottu, eli pitäisi siis tyäkaverille ja myymäläpäällikölle kertoa asian laita vaikka en haluaisi ennen rv 12+, mutta pakko mikä pakko jollen ny keksi jotain superhyvää valhetta miksen voi tosiaankaa maistaa ja sylkeä viinejä piänen hetken ajan...
tällä hetkellä siis äitini, veljeni, appivanhemmat, kälyt pualisoineen ja pari ystävääni tiätävät että olen raskaana, töissä en haluaisi viälä paljastaa, mutta alkoon on vissiin jo pakko vähitellen kertoa, toisessa tyäpaikassa kerron vasta ehkä marraskuussa (rv 16-20) että saan tehdä töitä niinkuin itse parhaimmaksi näen, muuten minulta saatetaan viärä kaikki "hyväpalkkaiset vuarot" ettei vahingossakaan jos saikulle joutuu niin tuu työnantajalle suuria menetyksiä, niin on nimittäin 3 muun edellisen raskaana olleen työntekijän kanssa käynyt että on huamattavasti vähennetty töitä ja lyhyitä vuaroja helppoina päivinä ettei niin haittaa jos sairaslomalle joutuu. kuitenki oon tähän mennessä tässä työpaikassa nro 2 saanut itse päättää mitä vuaroja teen ja palkkaa on tullu hyvin, niin en halua että liian varhaisessa vaiheessa viärään tyävuarot jotka oikiasti pystyn tekemään..
onko muilla samanmoisia ongelmia tyäpaikkojen suhteen? :D
tällä hetkellä siis äitini, veljeni, appivanhemmat, kälyt pualisoineen ja pari ystävääni tiätävät että olen raskaana, töissä en haluaisi viälä paljastaa, mutta alkoon on vissiin jo pakko vähitellen kertoa, toisessa tyäpaikassa kerron vasta ehkä marraskuussa (rv 16-20) että saan tehdä töitä niinkuin itse parhaimmaksi näen, muuten minulta saatetaan viärä kaikki "hyväpalkkaiset vuarot" ettei vahingossakaan jos saikulle joutuu niin tuu työnantajalle suuria menetyksiä, niin on nimittäin 3 muun edellisen raskaana olleen työntekijän kanssa käynyt että on huamattavasti vähennetty töitä ja lyhyitä vuaroja helppoina päivinä ettei niin haittaa jos sairaslomalle joutuu. kuitenki oon tähän mennessä tässä työpaikassa nro 2 saanut itse päättää mitä vuaroja teen ja palkkaa on tullu hyvin, niin en halua että liian varhaisessa vaiheessa viärään tyävuarot jotka oikiasti pystyn tekemään..
onko muilla samanmoisia ongelmia tyäpaikkojen suhteen? :D
Hillaliina
Oman äänensä löytänyt
Minä en myöskään välittäisi kertoa raskaudestani vielä töissä, sillä meillä on nyt haku päällä kahteen vakituiseen toimeen ja olen niitä hakenut. Hakijoita on paljon, mutta koen itselläni olevan aivan järkevät mahdollisuudet saada vakituisen työpaikan. Raskaushan ei saisi vaikuttaa valintoihin, mutta ihmisethän siellä valitsevat, joten ei voi ikinä tietää, mitä raskaudestani ja tulevasta poissaolostani ajateltaisiin.
Muuten ollaan nyt (12+4) kerrottu tuleville mummoille ja papoille sekä mieheni ja minun sisaruksille. Ihanan positiivisen vastaanoton sai uutisemme ja sen puolesta tuntuu kyllä tosi hyvälle. :)
Muuten ollaan nyt (12+4) kerrottu tuleville mummoille ja papoille sekä mieheni ja minun sisaruksille. Ihanan positiivisen vastaanoton sai uutisemme ja sen puolesta tuntuu kyllä tosi hyvälle. :)
Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kavereillekin uskaltaa alkaa kertoa. Torstaina kerroin yhdelle mun parhaista kavereista. Ollaan tunnettu yläasteelta asti ja tiesin, että uutinen tulee herättämään ristiriitaisia reaktioita. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Kaveri: ...että siinä mun työviikko. Eiks kuulostanu tooosi kivalta? No mut hei tää on pientä - muistatko X:n? Se on raskaana ja sillä on ihan kauhee tilanne, se oli ultrassa ja se sikiö saattaa olla vammainen. Sillä oli se niskaturvotus... mitähän se oli, en nyt tarkkaan muista, mut se oli kuitenki liikaa, ja verikoekin hälytti. Mut mitähän se nyt oli se turvotus...
Minä: Alle 2,5, on periaatteessa normaali ja yli 3 on hälyttävä.
K: Mistä sä noi noin hyvin muistat? Siitäkö kun sun miehen sisko oli raskaana?
M: No itse asiassa en, vaan ihan muuten.
K: Ootsä raskaana vai?
M: No... joo, olen.
K: EIKÄ!? Voi s*****! Ei helv****! ETKÄ OO!!! EI! Tekin!? Mä en nyt pysty ajattelemaan enää mitään muuta... Enkä mä pysty enää puhumaan sulle mistään...! Voi s****na... (äänessä oli aitoa shokkia ja itkukaan ei näyttänyt olevan kovin kaukana)
Tuo kiroaminen ja "eikäetkäoleeikäetvoiolla" jatkui hyvän tovin, oltiin ravintolassa ja naapuripöydissäkin tuntui kilinä ja keskustelu vaimenevan - kuului ihan varmasti mistä oli kyse. Koitin hyssytellä ja rauhoitella - reaktio oli suunnilleen se mitä olin odottanutkin. Kaverilla itellään on ikää hiukan enemmän ku mulla, biologinen kello tikittäis jo kovasti, mutta parisuhde on on niin epämääräinen ettei siihen voi lapsia hankkia. En osannut loukkaantua tuosta mitenkään, ymmärrän kyllä ne syyt miksi reaktio oli mikä oli.
Kyllä tää kaveri sitten rauhoittui, ja halusi nähdä ultrakuvatkin, ja kykeni jopa onnittelemaan suht vilpittömästi.
Lisää samankaltaisia reaktioita on odotettavissa - käytännössä koko lähin kaveripiiri muodostuu sinkuista ja vapaaehtoisesti lapsettomista pariskunnista. Oletus siis niillä on varmaan että nyt me linnoittaudutaan kotiin eikä haluta tehdä tai puhua mitään mikä ei liity lapsiin. Kyllä kliseet ja stereotypiat on i-h-a-n-i-a...!!!!
No, onneksi sukulaiset on ainakin iloisia, ja ne hiukan etäisemmät (perheelliset) kaverit joille on jo kerrottu.
Kaveri: ...että siinä mun työviikko. Eiks kuulostanu tooosi kivalta? No mut hei tää on pientä - muistatko X:n? Se on raskaana ja sillä on ihan kauhee tilanne, se oli ultrassa ja se sikiö saattaa olla vammainen. Sillä oli se niskaturvotus... mitähän se oli, en nyt tarkkaan muista, mut se oli kuitenki liikaa, ja verikoekin hälytti. Mut mitähän se nyt oli se turvotus...
Minä: Alle 2,5, on periaatteessa normaali ja yli 3 on hälyttävä.
K: Mistä sä noi noin hyvin muistat? Siitäkö kun sun miehen sisko oli raskaana?
M: No itse asiassa en, vaan ihan muuten.
K: Ootsä raskaana vai?
M: No... joo, olen.
K: EIKÄ!? Voi s*****! Ei helv****! ETKÄ OO!!! EI! Tekin!? Mä en nyt pysty ajattelemaan enää mitään muuta... Enkä mä pysty enää puhumaan sulle mistään...! Voi s****na... (äänessä oli aitoa shokkia ja itkukaan ei näyttänyt olevan kovin kaukana)
Tuo kiroaminen ja "eikäetkäoleeikäetvoiolla" jatkui hyvän tovin, oltiin ravintolassa ja naapuripöydissäkin tuntui kilinä ja keskustelu vaimenevan - kuului ihan varmasti mistä oli kyse. Koitin hyssytellä ja rauhoitella - reaktio oli suunnilleen se mitä olin odottanutkin. Kaverilla itellään on ikää hiukan enemmän ku mulla, biologinen kello tikittäis jo kovasti, mutta parisuhde on on niin epämääräinen ettei siihen voi lapsia hankkia. En osannut loukkaantua tuosta mitenkään, ymmärrän kyllä ne syyt miksi reaktio oli mikä oli.
Kyllä tää kaveri sitten rauhoittui, ja halusi nähdä ultrakuvatkin, ja kykeni jopa onnittelemaan suht vilpittömästi.
Lisää samankaltaisia reaktioita on odotettavissa - käytännössä koko lähin kaveripiiri muodostuu sinkuista ja vapaaehtoisesti lapsettomista pariskunnista. Oletus siis niillä on varmaan että nyt me linnoittaudutaan kotiin eikä haluta tehdä tai puhua mitään mikä ei liity lapsiin. Kyllä kliseet ja stereotypiat on i-h-a-n-i-a...!!!!
No, onneksi sukulaiset on ainakin iloisia, ja ne hiukan etäisemmät (perheelliset) kaverit joille on jo kerrottu.
starflower
Silmät suurina ihmettelijä
Kerroimme raskaudesta ensimmäisenä miehen siskolle jo seuraavana päivänä plussan jälkeen. Hän oli itse tuolloin puolivuotiaan vauvan äiti. Samana viikonloppuna festareilla ”kärähdimme” tuttavallemme, sillä en juonut alkoholia ja tästä hän arvasi tilanteemme. Esimiehelleni kerroin myös ensimmäisten joukossa, sillä en raskauden takia voi työskennellä kaikissa työvuoroissa. Käsittelemme sikiölle vaarallisia aineita, joten raskaana olevat eivät tiettyjä vuoroja tee. Pari työkaveria arvasi raskauden melko pian työvuoromuutosten takia mutta muille työkavereille kerroin varhaisultran jälkeen. Meidän työpaikalla on muutenkin vaikea salata asiaa juuri noiden työvuorojen takia. Myös vanhempamme ja läheinen ystäväni saivat kuulla vauvauutiset varhaisultran jälkeen 8. viikolla. Tuntui että on parempi kertoa tuleville isovanhemmille kun töissäkin jo tiedettiin. Veljelleni ja hänen avovaimolleen kerroimme ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen 9. viikolla. Muille sukulaisille ja kavereille olemme kertoneet pikkuhiljaa sopivan tilanteen tullessa kohdalle.
Eilen kerrottiin miehen vanhemmille. Olivat nyt sitten ensimmäiset, jotka tietävät suvussa. Tuli ihan pakkorako kertoa kun muuten ei saataisi mistään hoitajaa lapsille np-ultran ajaksi ja yksin en halua sinne mennä. No vastaanotto oli sen suuntainen mitä osasi odottaakin eli pientä epäilystä oli jo vaarilla, mutta tieto oli kuitenki semmonen "herrajestas"-lausahdus.. Lujille vielä joudutaan jne.. No se kyllä tiedetään..! Mutta joo, vastaavanlaisia palautteita taitaa tulla joka suunnasta kunhan tieto tulee julki mahan pyöristyessä..
Apua että jännitti!! Kerroin tänään pomolle (60+ vuotias mies) että jään näillä näkymin äitiyslomalle maaliskuussa. Olin ihan paniikissa miten se ottaa uutiset mutta ihan turhaan kun pomo vaan onnitteli kovasti ja totesi että kaikki järjestyy :) Halusin sille kertoa ennen kuin kaikki näkee miten asiat on ja se päivä taitaa olla lähestymässä vauhdilla. En muuten kerro työpaikalla kun asia tulee kohta esille kuitenkin mutta en valehtele jos joky kyselee..
Twin
Näppärä viestien naputtelija
Nyt näitä lukiessa tuli mieleen jo reilun viikon takainen keskustelu miehen kanssa kun kyläiltiin hänen vanhempiensa luona. Meillä oli jo ultra takana ja minä odotin että nyt uutinen kerrotaan mutta isäntä ei koko iltana pukahtanut asiasta sanallakaan. Kotimatkalla ihmettelin hänelle että mikset kertonut.. "No mitäpä sitä nyt vielä kertomaan". Mua alkoi naurattaa että ethän sä ole vielä kertonut edes sitä että me ollaan kihloissa (oltu jo 3v) johon hän että on kai ne nähny sormukset. Niin no - näkeehän ne sen vauvankin sit joskus niin mitäpä siitä ennen puhumaan! :)
Miehet... Ja en tiedä kuvittelinko mutta ihanku mummu ois katellu mun mahaa ja odottanu oikeen uutista. Kyllä vähän hävettää etten sit itsekään asiaa paljastanut!
Miehet... Ja en tiedä kuvittelinko mutta ihanku mummu ois katellu mun mahaa ja odottanu oikeen uutista. Kyllä vähän hävettää etten sit itsekään asiaa paljastanut!
Ei miunkaan mies oo kertonu kenellekään... Miehen vanhemmat lapset kuuli facebookista (miun kavereina), nuorimman äiti kuuli myös facebookin kautta (yks miehen kaveri kävi vakoilemassa miun profiilia ja katsoi asiakseen kertoa), hänen kaverit tai vanhemmat ei tiedä vieläkään. On kanssa samaa mieltä - mitä sitä kertomaan, näkeehän ne sitten :)
Tänään sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja kerrottua sekä varsinaiselle esimiehelle että meidän tiiminvetäjälle. Sain hyvän aasinsillan asiaan kun kahvitauolla oli puhetta firman strategiauudistuksesta jossa menee organisaatiorakenteet ja tiimit ja roolit ynnämuut ihan uusiksi. Heti sen perään marssin vaan pomon huoneeseen ja kerroin - tyyliin "varmaan hyvä tietää tässä vaiheessa, kun kuitenkin olette mun varallekin jotain suunnitelmia tekemässä". Ja kun vauhtiin pääsin, niin kävin kertomassa samaan syssyyn tiiminvetäjällekin. Ihan turhaan olin maalailut kauhukuvia päässäni, molemmat otti asian tosi hyvin. Tiiminvetäjä sanoi että olikin just tänään katsonut sivuprofiilista että voisko olla... No, siinä pisteessä ollaan että eipä tätä enää oikein millään saa piiloteltua. Huojentavaa ettei enää tarviikaan.
Mulla myös huomenna edessä pomolle kertominen. Mitenkähän mahtaa suhtautua, kun mun on tarkoitus mennä sinne juttelemaan mun töihin paluusta maaliskuun alussa ja uus äippäloma alkaa kelan laskurien mukaan 15.3.. Pienesti perhosia vattanpohjalla..
No niin, homma hoidettu. Tooodella monta häkellyttävää ja iloista vastaanottoa uudesta vauvasta sain. :) <3 Oman osaston naiset olivat ihan tohkeissaan uutisesta ja hyvin onnellisia mun/meidän perheen puolesta. Mun hommia töis jatkaa sama sijainen kuin nyt, taitaa tämäkin olla hälle aika onnenpotku kun muuten olis soppari loppunut hällä jos olisin maaliskuus palannut töihin. :) Äippä- ja vanhempainloman jälkeisestä jatkosta ei ollut vielä puhetta, enkä kyllä itekkään tiedä vielä mitä sitten teen. Onneksi on aikaa funtsia. :)
Kuinka monelta henkilöltä ootte saanu negatiivisen ensireaktion raskausuutiseen?
Mulla alkaa huumori jo loppua. Ens kaks shokkireaktiota lähimmässä kaveripiirissä (olkoonkin, että ne oli ohimeneviä). Tän viikon maanantaina tuli kolmas kielteinen reaktio. Yks kollega veti herneet nenään palkoineen päivineen, kun kuuli lounaspöydässä tiimikaveriltani että odotan. Istui hetken järkyttyneen näköisenä ja poistui sanaakaan sanomatta. Ei oo sen jälkeen puhunu mulle eikä katsonu päin, paitsi pari kertaa sellaisella katkeralla silmäyksellä. Normaalisti jutellaan monta kertaa päivässä. Siksi tämä asiantila nyt häiritseekin, pidän häntä joka tapauksessa yhtenä läheisimmistä työkavereistani. Aika painostava fiilis töissä.
En tiedä oliko se itse uutinen mikä tämän sai aikaan, vai loukkaantuiko hän siitä, että kaksi muuta tilanteessa ollutta kollegaa tiesi aiemmin kuin hän. Kyseisellä henkilöllä on itsellään taustalla keskenmeno, tahaton lapsettomuus ja kariutunut parisuhde. Nyt jo ikää sen verran että ei ole todennäköistä enää lasta hankkia, kun sinkkuna vieläpä elelee. Omista vaikeuksistamme lisääntymisen saralla en oo puhunu töissä koskaan kellekään, vaan noudatan mummolta opittua karjalaista lausahdusta "ilo pintaan vaik syvän märkänis".
Arvasin että aihe saattaa olla tälle kollegalle kipeä ja osin siksi en ollut vielä kertonut - mietin miten ja milloin pitäisi kertoa ettei aiheuttaisi mitään tämäntapaista. Osin kertomattomuus johtui siitä, että haluan ylipäätään pitää matalaa profiilia asiasta. Olen kertonut niille joille oli pakko kertoa (esimies ja oma tiimi), en muille. Tiimikaverini ovat kyllä sanaa levittäneet eikä se nyt sinänsä mikään salaisuus ole, en vaan koe tarpeelliseksi kiertää itse kertomalla kertomassa. Pianhan se alkaa joka tapauksessa näkyäkin. Ja suoraan kysymykseen annan kyllä ihan suoran vastauksen.
Omasta mielestäni en oo tehny mitään "väärää", joten siksi tilanne tuntuu todella absurdilta. Lisäksi mä olen jotenkin tosi huono käsittelemään tilanteita joissa mulle ollaan (ilman kunnon syytä) vihaisia. En vaan osaa lähteä purkamaan tilannetta mitenkään rakentavasti, vaan väistän mahdollista konfliktia ja patoan kiukkua sisääni, ja sitten asiaa ei välttämättä koskaan saada selväksi.
Vielä ois naapurin pariskunnalle kerrottava, ovat hyviä kavereitamme ja heilläkin on lapsettomuusongelma, ilmeisesti vakavuustasoa "ei tuu koskaan onnistumaan". En oikeesti uskalla enää kohdata sitä reaktiota mikä sieltä ehkä tulee. Miten tässä pitäis sanansa asetella ja ajoituksensa valita, ettei kellekään tuu paha mieli, prkl...!?!
Mulla alkaa huumori jo loppua. Ens kaks shokkireaktiota lähimmässä kaveripiirissä (olkoonkin, että ne oli ohimeneviä). Tän viikon maanantaina tuli kolmas kielteinen reaktio. Yks kollega veti herneet nenään palkoineen päivineen, kun kuuli lounaspöydässä tiimikaveriltani että odotan. Istui hetken järkyttyneen näköisenä ja poistui sanaakaan sanomatta. Ei oo sen jälkeen puhunu mulle eikä katsonu päin, paitsi pari kertaa sellaisella katkeralla silmäyksellä. Normaalisti jutellaan monta kertaa päivässä. Siksi tämä asiantila nyt häiritseekin, pidän häntä joka tapauksessa yhtenä läheisimmistä työkavereistani. Aika painostava fiilis töissä.
En tiedä oliko se itse uutinen mikä tämän sai aikaan, vai loukkaantuiko hän siitä, että kaksi muuta tilanteessa ollutta kollegaa tiesi aiemmin kuin hän. Kyseisellä henkilöllä on itsellään taustalla keskenmeno, tahaton lapsettomuus ja kariutunut parisuhde. Nyt jo ikää sen verran että ei ole todennäköistä enää lasta hankkia, kun sinkkuna vieläpä elelee. Omista vaikeuksistamme lisääntymisen saralla en oo puhunu töissä koskaan kellekään, vaan noudatan mummolta opittua karjalaista lausahdusta "ilo pintaan vaik syvän märkänis".
Arvasin että aihe saattaa olla tälle kollegalle kipeä ja osin siksi en ollut vielä kertonut - mietin miten ja milloin pitäisi kertoa ettei aiheuttaisi mitään tämäntapaista. Osin kertomattomuus johtui siitä, että haluan ylipäätään pitää matalaa profiilia asiasta. Olen kertonut niille joille oli pakko kertoa (esimies ja oma tiimi), en muille. Tiimikaverini ovat kyllä sanaa levittäneet eikä se nyt sinänsä mikään salaisuus ole, en vaan koe tarpeelliseksi kiertää itse kertomalla kertomassa. Pianhan se alkaa joka tapauksessa näkyäkin. Ja suoraan kysymykseen annan kyllä ihan suoran vastauksen.
Omasta mielestäni en oo tehny mitään "väärää", joten siksi tilanne tuntuu todella absurdilta. Lisäksi mä olen jotenkin tosi huono käsittelemään tilanteita joissa mulle ollaan (ilman kunnon syytä) vihaisia. En vaan osaa lähteä purkamaan tilannetta mitenkään rakentavasti, vaan väistän mahdollista konfliktia ja patoan kiukkua sisääni, ja sitten asiaa ei välttämättä koskaan saada selväksi.
Vielä ois naapurin pariskunnalle kerrottava, ovat hyviä kavereitamme ja heilläkin on lapsettomuusongelma, ilmeisesti vakavuustasoa "ei tuu koskaan onnistumaan". En oikeesti uskalla enää kohdata sitä reaktiota mikä sieltä ehkä tulee. Miten tässä pitäis sanansa asetella ja ajoituksensa valita, ettei kellekään tuu paha mieli, prkl...!?!
Katki voi että, onpa siulla hankala tilanne 
Mie en onneks oo saanut yhtäkään negatiivista reaktiota. Miullakin on pari läheistä kaveria jotka ovat saaneet lapsettomuusdiagnoosin. Molemmille kuitenkin myöhemmin syntyi lapsia, vuosien yrityksen jälkeen. En ainakaan tiedä, että lähipiirissä olis tällä hetkellä ketään, joka asian kanssa kamppailee. Sitä tuli kuitenkin itse yritysaikana aika monelle kerrottua että yritetään ja myös että ei ihan ekasta tai viidennestä kerrasta tärpännyt.
Voihan se toki olla, että on joku sitten, jonka kanssa ei tullut juteltua, mutta ei ainakaan suoraan ole kukaan mieltään pahoittanut tai negatiivisesti suhtautunut. Mitä nyt mummi hämmentyi, kun kerta olin jo naimisissa eikä lapsia kuulunut, niin oli sitten tehnyt johtopäätöksen, et mie en halua lapsia ollenkaan.
Mie en onneks oo saanut yhtäkään negatiivista reaktiota. Miullakin on pari läheistä kaveria jotka ovat saaneet lapsettomuusdiagnoosin. Molemmille kuitenkin myöhemmin syntyi lapsia, vuosien yrityksen jälkeen. En ainakaan tiedä, että lähipiirissä olis tällä hetkellä ketään, joka asian kanssa kamppailee. Sitä tuli kuitenkin itse yritysaikana aika monelle kerrottua että yritetään ja myös että ei ihan ekasta tai viidennestä kerrasta tärpännyt. Voihan se toki olla, että on joku sitten, jonka kanssa ei tullut juteltua, mutta ei ainakaan suoraan ole kukaan mieltään pahoittanut tai negatiivisesti suhtautunut. Mitä nyt mummi hämmentyi, kun kerta olin jo naimisissa eikä lapsia kuulunut, niin oli sitten tehnyt johtopäätöksen, et mie en halua lapsia ollenkaan.