raskaudesta kertominen

eipä varmaan kovin kauaa pysty olen enään kertomatta, työkaveriki jo oli tänään huomannu, ilmeisesti tää sit näkyy niin hyvin vaikka viikkoja vasta 10+2..
 
mietiin et koskahan mun kannattais kertoa pomolle, mulla on nyt sopimusta heinäkuun loppuun, mutta pomo on sanonu että voi tehdä sopimuksen niin pitkälle ku haluan, jahka oon koulusta selvittäny syksyn kohtalon. mietityttää vaan et jos kerron nyt niin jatkaako pomo sopimusta lokakuun loppuun asti vaikka heillä tarvetta onkin. pomo on kyllä tosi mukava, mutta hoitotyö ei kuitenkaan sieltä kevyimmästä päästä ole..
 
wissen: Mulla on ihan sama tilanne ja en oikein tiedä pitäiskö kertoa, mutta ei varmaan sitte työt jatkuis :/ Täällä myös hoito-alalla työskennellään.
 
Minä kanssa hoitotyötä teen, enkä ole pomolleni vielä uskaltanut kertoa. Minulla on vakituinen työsopimus (onneksi). Toisaalta mietin että meille tulee kesäksi työntekijä joka on pitkällä jo raskaana niin enköhän minä (rv. 13+2) saa olla siihen asti sielä töissä kun pystyn :) Toivottavasti.

Askartelin tänään tuleville anoppi isovanhemille kortin, missä kerromme tämän ihanan "salaisuuden". Saas nähdä millasta hössötystä sieltä suunnalta tulee. Omalle äidille kerron vasta sitten kun näen sille tulleen sopiavan hetken.
 
No meillä taas kerrottiin ihan heti mun pikkusiskolle joka tosin vain vuotta minua nuorempi ja kaksi parasta ystävääni sai tietää heti plussan jälkeen. Sitten pikku hiljaaa äidilleni ja isälleni. Veljieni vaimot arvasivat itse että olen raskaana.
 Miehen perheelle kerroimme vasta 12+4 tai jotain kun niskaturvotus ultra oli tehty ja viikot hieman isommat. Tuo oli ihan miehen toive koska ei tiennyt kuinka sieltä suunnalta reakoidaan.

Nyt on helpompaa kun ei tarvitse enään salailla vaikka olisikin väsynyt ja voi rehellisesti sanoa jos ei jaksa. Loput saavat kuulla sitten mutkan takaa tai huomata itse kunhan masu näkyy niin että tietämättömätkin arvaa...
 
Eilen kerrottiin vihdoin isosiskolle tulevasta uudesta pikkusisaruksesta. Se oli aivan innoissaan ja rupesi jo laulamaan mahalle, jotta hänen äänensä ainakin tunnistetaan sitten myöhemmin. Ja aamulla hän kertoi asiasta meidän yksivuotiaalle, joka ei kyllä vielä mitään tällaisista ymmärrä. Mutta isosisko siis on jo ihan vauvan lumoissa.

Varmisti multa tänään vielä, että "äiti, haluathan sä varmasti kolme lasta." "Tottakai!" Hän oli huolissaan, kun on salaa kysymättä lupaa toivonut toista pikkusisarusta, että onhan se ok mulle. :)
 
Nyt vkl kerrottii omalle isälleni ku hän on menossa ens lauantaina hautajaisiin ja sano että kuinka häntä ottaa päähän mennä sinne ettei ole kivaa, niin löin viikon 8 ultrakuvan nenän etee (halusin siis piristää) Ja isäni tuijotti sitä ja alko hymyilee ja kysy että "ihanko totta?" Eli hyvin otti, ja onnitteli kovasti ja naureskeli sitä kuinka lähellä esikoiseni syntymäaikaa on laskettuaika  ja sitä että mieheni veljen tyttöystävä odottaa toista lasta toisen kerran samaa aikaa ku minä :D Samoin eilen illalla  kerroin siskolleni ja hän naureskeli samoja asioita mutta oli innoissaa. :) Nyt on enää miehen isä ja hänen vaimo, mut he ovat nyt Norjassa joten odotetaa että he tulevat suomeen sieltä ni kerrotaa sitte ku nähää :)
 
Me on kerrottu oikeastaan kaikille kavereille ja lähes kaikille sukulaisillekin, osalle jo tosi aikaisin, 2 km takana joten ajateltiin että jos tulee kolmas niin ei jakseta sitä varmasti enää salailla.. 

Mutta töissä en ole saanut kerrottua. Haluaisin jo saada sen ulos suusta niin se ei stressaisi enää, mutta toisaalta en halua sanoa (pelkään kai että jotain kuitenkin sattuu). Työ on kuitenkin fyysistä, työvuorotoiveilla olen pystynyt välttämään raskaimmat vuorot. Kesäloma alkaa parin viikon päästä ja sitä ennen ajatttelin sen viimeistään saada kerrottua, koska sitten kun tulen takaisin lomalta olen varmaan aika paljon isompi;) Ja kun tämä kuitenkin nytkin jo näkyy niin tuntuu, että kaikki tietävät asiasta ja odottavat vain koska kakistan sen suustani. Ja pomolle olisi kiva kertoa asiasta ennen muita. Sitten aina kun pomo on paikalla on kauheat paineet, että nytkö sanon vai en. Tilanne ahdistaa mua enemmän kuin pitäisi;) Asiahan on iloinen ja minä en ole mitenkään korvaamaton tuolla, kuka tahansa voi tehdä työni. Ja jos siellä suhtaudutaan huonosti niin onpahan sitten ihan kohta loma... Vajaan tunnin päästä pitäisi lähteä töihin ja ei huvita. 
 
Elli K.: Mulla on niin samat filikset. Olin aikonut töissä kertoa nyt np-ultran jälkeen. Olin jo päivänkin päättänyt. Sit ultran myötä jäi kuitenkin niin epävarma olo, etten vaan saa töissä kerrottua. Haluaisin siis kertoa pomolle ensin ja sit muille. Kohta alkaa kesäloma ja yhtäkkiä tuntuukin siltä, että en voi vielä kertoa. Loman jälkeen varmaan jo näkyy. Silloin pomo on vielä lomalla ja voi sit käydä niin, että muut tietää ennen kuin hän. Nyt vaan tuntuu niin epävarmalta, etten ehkä kuitenkaan rohkene kertoa.
 
Kerrottii tänää miehen isälle ja hänen vaimolle. Oli puhetta valokuvista ja mies sitte sano että myöki käytii valokuvia ottamassa ja löi ultrakuvat isäsä kätee. Innoissaa oli ja onnitteli kovasti :) Nyt on kaikille tosi läheisille kerrottu, vielä on jotain ketä ei olla niin usein nähty.
 
Salmiakkikisu: Mäkin meinasin nt-ultran jälkeen kertoa, mutta sitten tulikin epävarmuus ja että mitä se niille vielä kuuluu. Kyllähän se näillä viikoilla on jo todennäköistä, että se lapsi syliin saadaan, mutta silti jännittää.

Mulla on myös sellanen juttu, että itse olen tosi tarkka esim. syömisistäni ja en suostu ryskimään mitään raskaita taakkoja, neuvolassakin sanottiin, että ryskäistäviä ei saisi nostaa. Haluan syödä hyvin ja siksi haluan ehdottomasti pitää kaikki taukoni. (yleensäkin on pöyristyttävää, että ihmisiä suunnitellaan vuoroihin niin vähän ettei taukoja meinaa ehtiä pitää) Pelkään siis että törmään arvosteluun, että "kyllä minä ainakin nostelin istukan repeämisen uhalla voimilleni sopimattomia juttuja kun minä olin raskaana" ja seläntakana puhumiseen että "se on turhan varovainen". Itse ainakin keskenmenojen myötä opin sen, että raskaus voi olla jollekin hyvin arka aihe ja siinä ei ulkopuolisilla ole aihetta arvosteluun, eiväthän he tiedä mitä toinen on voinut käydä läpi. Ja kaikki raskaudet ovat erilaisia. Mielestäni jos joku sanoo, että ei pysty johonkin fyysiseen riehumiseen niin silloin täytyy uskoa että ehkä se tosiaan ei pysty, eikä sitten puhuta selän takana, että hyvin pystyisi kyllä minäkin niin tein. Siinä on kai sellainen juttu, että kun itse on tehnyt jotain ja joku toinen samasta asiasta kieltäytyy niin siinähän loukkaannutaan, että tuo tekemättömyydellään arvostelee minun tekemistäni. Juuri selvisikin, että meillä on yksi toinenkin työntekijä raskaana ja hän ainakin painaa hommia oman hyvinvointinsa uhalla ja ei syö päivän aikana kun ei muka ehdi. Kyllä mun mielestä työntekijöiden työhyvinvointi pitäisi olla ykkösasia, mutta kun pitää olla niin tehokasta että.. Ja sitten minä olen itsekäs, kun pidän ruokikseni ja muut painavat nälkäisenä. Mulla on ainakin koko ajan nälkä, tajuhan siinä menisi jos ei mitään söisi :D Nyt meni vähän sivuraiteille.

Mutta tosiaan, en haluaisi kertoa koska tämä on minulle arka asia, vaikka kaiken pitäisikin olla ihan hyvin. Ja pelkään sitä arvostelua. Ei siitä saisi välittää.. Mutta ehkäpä se on ennen lomaa kuitenkin kakaistava suustaan niin ei sitten tarvitse jännittää lomalta paluuta ja senkin takia tosiaan olisi hyvä kertoa, että tietävät miksi en halua niitä ryskimisvuoroja tehdä. Ja siksi, että varmasti ovat mahastani jo huomanneet, tänäänkin yksi asiakas huomasi (oli itsekin raskaana) ja tajusin, että en siinä telttatyöpaidassakaan kyllä huijaa ketään. Rupesi ihan naurattamaan koko tilanne, että minä se vaan kuvittelen että kukaan ei ole huomannut mitään ja salailen asiaa :) Mutta sekin lisää kertomisen kynnystä, että sitten nolottaa kun kaikki ovatkin jo huomanneet ;)

Neuvola on taas ekana lomapäivänä niin sitten taas viikon verran on varmempi olo ;) 
 
Loma on alkanut ja tavoite piti;) Sain kerrottua pomolle ja ihan hyvinhän se meni, turhaan pelkäsin. Vaikka tuntuu yhä etteivät ne ymmärrä, että ihan kaikkea raskasta ei voi tehdä. Mutta se on loman jälkeinen murhe. Seuraavana päivänä kun olin pomolle kertonut yksi työkaveri kysyikin suoraan, että olenko raskaana. Ja sitä seuraavana toinen. Ja kuulemma olivat sitä siellä keskenään supisseet, että onkohan se:) No on se ja nyt se lomailee. Ja odottelee potkuja, joita siis tuntuu jo, mutta niitähän haluaa koko ajan tuntea lisää kun ovat niin ihania<3
 
Onnea Elli pomolle kertomisesta :)

Itsekin päätin kertoa ennen kesäloman alkua, mutta ultra sai niin epävarmaksi, etten kuitenkaan kertonut. Lomalla olen ja kukaan ei vielä tiedä. Kun menen takaisin töihin, on pomo lomalla. Jos voisin salata elokuun tokalle viikolle ja sit heti rakenneultran jälkeen voisin kertoa. Tuntuu, että on pakko saada varmistus siitä, että mahassa on elämää, ennen kuin toitotan asian kaikille. Voihan se olla, että huomaavat aiemmin, kun viikkoja kuitenkin on sit loman jälkeen jo 18.
 
Aikaisemmin kerroin, kuinka äidille kertominen oli katastrofi. Koko muu maailma on ollut iloinen ja onnitellut meitä, mutta oma äitini on ollut nuiva ja piti puhelakkoa mulle.

Tilanne on aavistuksen parantunut. Olimme juhannuksena äitini luona syömässä kahtena päivänä (äitini itse kutsui) ja hän jopa jo toisena päivänä uskalsi kysyä, että milloin laskettu aika on. Muuten emme raskaudesta sitten puhuneetkaan. Mutta parempia aikoja kohti ollaan jo menossa :)
 
Me ei vielä olla kerrottu onellekaan (kahdelle ystävälleni ja mun vanhemmille). Nyt on vaan se tilanne, että alkaa maha näkyä ja pitäis pikkuhiljaa saada kerrottua. Miehen veli on kylässä ja silmäili muutamaan kertaan siihen malliin mahaa, että ehkä jotain epäilee. Ei kuitenkaan vielä haluta hänelle kertoa, kun ei edes tulevat isovanhemmat tiedä. Ensin on kerrottava heille. Töissä ajattelin kertoa vasta rakenneultran jälkeen, mut en tiedä onko pakko sanoa kuitenkin heti, kun loma loppuu. Tosin työvaatteissa saan ehkä mahan piiloon. Onhan sekin mahdollista, että ihmiset ajattelee minun vain lihoneen, koska lähtöpainoakin on yli normaalin. Edelleen kertominen tuntuu vaikealta. Haluaisin ensin ultran tai sit ihan vahvat liikkeet, vieläkin olo on epävarma.
 
MANSIKKAMAA:

Onko sulla mitään aavistusta, miksi äitillesi raskaudesta iloitseminen on niin vaikeaa? Varmasti hän ajan kanssa tilanteeseen tottuu ja nauttiikin kovasti lapsenlapsestaan. Onneks sitä sopeutumisaikaa on vielä jäljellä.
 
josain vaihees mä aattelin et olisin kertonu porukoille jo maanantain neuvolan jälkeen jos kaikki hyvin, mut en mä vaan oo vieläkään saanu kerrottua niille.. en mä tie edes miten niille kertois, ja pelottaa niiden suhtautuminen, vaikka aikuinen ihminen oonki ja itse päätän elämästäni.. viel toistaseks tän saa jotenki piilotettua väljällä paidalla, mut eipä kyllä varmaan kauaa..
 
Salmiakkisisu:

En osaa äitini päähän mennä. Luin muistaakseni täältä Vau.fi -sivuilta artikkelin, että jos ei arvosta itseään vanhempana tai kokee epäonnistuneensa, niin silloin on vaikea tulla myös isovanhemmaksi. Luulen, että jostain sellaisesta voisi olla kyse. Lisäksi monen lapsen perhe on ollut aina vain mun haave, enkä todellakaan ole kotoa siihen saanut kannustusta. Jo toinen lapsi oli äidilleni vaikea hyväksyä ja kolmas tuli yllätyksenä kaikille heti perään.

Loman aikana ollaan onneksi saatu tilannetta purettua keskustelemalla ja olen lasten kanssa ollut kylässä useaan otteeseen. Huomaan, että kasvava mahani ei saa ihailevia katseita, mutta toisaalta äitini lupautui tulemaan rakenneultraan mukaan, kun mieheni on matkoilla ja mä pelkään noita paikkoja niin paljon. Jos puhun raskausvaivoista tai peloistani, niin vastaukseksi tulee aina tuhahdus, että itsepä halusit tai muuta vastaavaa, joten niistä en ole nyt päässyt puhumaan pitkään aikaan kunnolla (ei tuo 6v ole kovin kiinnostunut.. :) ), mutta muilta osin menee jo parempaan suuntaan. Onhan tässä vielä aikaa sopeutua itse kunkin ajatukseen uudesta vauvasta.
 
Tänään oli rakenneultra ja kaikki hyvin, joten päätettiin heti kertoa vauvasta tuleville isoveljille. Olen aiemmin miettinyt, että pojat eivät varmaankaan tykkää yhtään vauvan tulosta, mutta olinpa väärässä. Molemmat pojat ovat puhuneen "Paavosta" ihan mielettömän nätisti koko illan ja kyselleet paljon erilaisia vauvaan liittyviä juttuja. Lisäks ovat jutelleen vauvalle mahan läpi pitkät tovit. Pienempi sanoi, että hän on niin iloinen kun meille tulee vauva. Samalla hän puhelee, että haluis "Paavon" jo syntyvät. Olenpa mä onnekas. Miten ihania poikia mulla onkaan ja vielä yks tulossa lisää!!!

Huomenna ois sitte kerrottava töissä.

Rv20+6
 
Esimiehelle kerroin viikko sitten töissä, oli yllättynyt ja onnitteli! Joten turhaan jännitin :) Nyt voisi sitten muillekkin työkavereille pikkuhiljaa ruveta kertomaan, kun rakenneultrakin jo takana! Eikä tässä ole enää pitkää aikaa, kun äitiysloma alkaa! Aika menee niin nopeesti :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top