raskaudesta kertominen

S

salmiakkisisu

Satasella mukana keskusteluissa
Hei!

Miten ja milloin aiotte kertoa tästä raskaudesta ja kenelle???

Itseä jotenkin hirvittää raskaudesta kertominen tällä kertaa. Tuleva lapsi on jo kuitenkin kolmas. Luulen, että kukaan ei osaa odottaa tätä. Oma äitini on varmasti pikemminkin järkyttynyt. Hänen mielestä nyt ehkä pitäisi panostaa työntekoon ja "omaan elämään", kun lapset on jo tehty ja hiukan isompia. Töissäkään kukaan ei varmasti osaa asiaa odottaa. Yleisesti luullaan, että meillä on lapset tehty ja nyt keskitytään työntekoon. Kaveripiirikin on varmasti yllättynyt. Yhdelle ystävälle lipsautin asiasta, vaikka olin suunnitellut etten kerro. Tosin häntä näen ehkä puolen vuoden välein, joten seuraavalla tapaamisella olisi jo synnytys lähellä. Itse asiassa koko asia tuntuu vielä niin epätodelta ja unenomaiselta, ettei tee vielä mieli kertoa kenellekään. Jos sit vaikka ultran jälkeen omille vanhemmille ja miehen vanhemmille. 

Mikä olikaan se aikaraja, jolloin työnantajalle on ilmoitettava???
Milloin kerrotte tuleville isosisaruksille ja heidän iät?
 
Meillä tämän kertominen tulee olemaan aika helppoa kun melkein kaikki oikeastaan jo tietää että ollaan yritetty toista lasta ja kaikki tietää että sain tammikuussa keskenmenon niin siitä päätellen uskoisin et ei tuu kellekkää yllätyksenä tämä raskaus.. :) mutta juuri tuon mahdollisen keskenmeno pelon takia en ole kertonut tästä vielä muille ku omille vanhemmilleni, miehen vanhemmille kerrotaan luultavasti vasta ku raskaus alkaa kunnolla näkymään! :D no ehkä vähä aiemmin :) ja jokainenhan tekee omat päätöksensä omasta elämästä, kyllä sen sunki äiti on varmaan innoissaan viimestään siinä vaiheessa ku kolmas lapsen lapsi syntyy! ;) ja meillä on tuo esikoinen vielä niin pieni (kohta 2 v) et eipä sille juuri tarvi mitää selittää, tottukoo sitte siihen kuhan laitokselta vauvan kanssa kotiudun :) ja kyllähän se sitä ennen pääsee silitteleen vauvamahaa ja tutkimaan vauvan tavaroita ja vaatteita :)
 
Itse olen kertonut lähimmille ystävilleni ja perheelleni. Mies ei ole kertonut kenellekkään.
Esikoinen kyseessä joten en  pystynyt olemaan hiljaa. Mies taitaa pelätä keskenmenoa joten kai kertoo sitten kesäkuussa tai heinäkuussa kun ehkä masua näkyy. Olen vanha ensisynnyttäjä joten se taitaa miestä jännittää. Omassa suvussa monia alle just alle nelikymppisi' ensisynnyttäjiä joten en itse osaa sitä niin pelätä. Kyllä kumminkin tuo lista jossa oli meidän joulukuisten iät niin panee vähän hermostuneeksi...
 
Töissä lähimmät työkaverit tietävät, kun olivat tietoisia meidän yrittämisestä ja edellisestä keskenmenostakin. Eikä kyllä pysty salailemaankaan, kun on niin huono olo, väsymystä ja huimausta (en ole kovin työkykyinen, mutta sinnitellä silti yritän), että kyllä tämä on ihan arvattavissa.

Siskolle kerroin, hän kun sattuu olemaan lähes samoilla viikoilla raskaana (vain suunnilleen viikko eroa lasketuissa ajoissa) enkä voinut olla kertomatta, kun häneltä kuulin.. :)

Muutama kaveri myös tietää (tiesivät yrittämisestäkin), eli aika monelle on tässä jo tullut kerrottua. Ekassa raskaudessa en kertonut kenellekään kuin vasta ekan kolmanneksen jälkeen, mutta nyt tuntuu paremmalta kertoa jo heti. Jotenkin tuntuu, että jos sitten tuleekin keskenmeno, niin on ihmisiä joille kertoa siitä (kun ovat tietoisia siitä, kuinka toivottu lapsi tämä olisi eivätkä sitten ehkä laukoisi niitä "no sitä sattuu, ei kun uudestaan yrittämään" kommentteja!) ja joilta saada tukea.

Vanhemmat ei vielä tiedä, mutta eivätköhän hekin arvaa kun seuraavan kerran nähdään, kun olen näin huonovointinen. :)
 
Heti aluksi kerroin siskolle, serkulle ja kaverille. Sitten viikolla 7 molempien vanhemmille. Vanhemmat on varmaan levittäny ilosanomaa kielloista huolimatta eli en tiedä kuinka moni jo tietää

Ulkopuoliset eli työ ja reenikamut ei tiedä ja ainon kertoa vasta tokan ultran jälkeen viikolla 14 jos ei maha kasva sitä ennen niin että huomaisivat.
 
muutamalle ystävälle oli pakko kertoo ku oli pakko saada jakaa tieto jonku kans. miehelle en oo viel uskaltanu kertoo, ku pelkään mitä sanoo, mut ennen ekaa neuvolaa (16.5) olis kyllä tarkotus sille uskaltaa kertoo... omille vanhemmille kerron aikasintaan 12vk:n jälkeen, ku vähän turvallisemmin mielin voi olla, saa nähä kauanko pystyn oleen kertomatta vanhemmalle pikkusiskolle, nuorin varmaan kuulee sit äitiltä..
 
Itse olen kertonut muutamalle kaverille, joiden kanssa olen usein tekemisissä, jolloin salaisuutta on vaikea pitää. :) Mies ei ole kertonut kenellekään. Meidän molempien vanhemmat asuu kaukana, ja halutaan heille kertoa naamatusten. Ja jos sitten olis se varhaisultrakuvakin näytettävänä. ;)
 
Tämä on mun toinen raskaus ja vaikka keskenmenoriski kauhistuttaakin (imetän edelleen, ja asian suhteen tuntuu olevan kahta koulukuntaa, mitä tulee riskeihin) olen uskaltanut iloita asiasta ja kertoakin asiasta joillekin kavereille. Tosin lähinnä niille, jotka tiesi, että olemme halunneet toista lasta ja yrittäneet, ja joilla on myös itsellään lapsia. Luulen, että he tietävät ja ymmärtävät mitä on alkuaikojen ilo ja pelko raskauden jatkumisesta ja osaavat suhtautua paremmin. Äidilleni kerroin jo, kuiskaten, ja varovasti. Appivanhemmat eivät tiedä, ja ensimmäinenkin raskaus oli heille todella rankka paikka, herraties miksi, joten en odota sitä kauhean innolla.
 
Heti plussan jälkeen kerroin tietysti miehelle, joka oli jo valmiiksi varma asiasta :). Sisko tiesi, että yritystä on, joten hänelle kerroin myös heti. Työkaverille kerroin kanssa, koska kahden ihmisen tiimissä on aika mahdotonta pitää asiaa salassa. Miehen muorille olisi tarkoitus kertoa tänään. Mies ei ole vielä kertonut kenellekään, mutta hänellä ei muutenkaan ole tapana jakaa asioitaan. 
Keskiviikkona menen lääkäriin. Jos kaikki on ok, äitienpäivänä ajattelin kertoa äidilleni. Isälle varmaan tässä jossain vaiheessa... Muut saa arvailla ja ihmetellä. Jos joku kysyy suoraan, niin vastaan kyllä rehellisesti :).
 
Itse olen kertonut vasta työkavereille. Vaikka vielä niin alkuvaiheessa ollaan, niin hoitoalalla työskentelevänä työ vaatii paljon ja runsaan pahoinvoinnin takia ei aina tuo työkunto ole paras mahdollinen. Muille kertoillaan tässä pikkuhiljaa kun raskaus etenee.. Tulevat isovanhemmat ainakin odottavat jo uutista innolla.. :)
 
Mä olen kertonut vasta yhdelle ystävälle ja mies meidän naapurille ja pomolleen. Ajateltiin olla tästä raskaudesta hiljaa mahdollisimman kauan kun meidän esikoinen on vasta vuoden ja ollaan vielä osittain muuttamassa ulkomaillekin tähän samaan syssyyn. Vanhemmilla ja sisaruksilla on ollut tarpeeksi sulattelemista meidän muuton kanssa niin annetaan ilman lasehtia hieman ennen kuin kerrotaan. Mies tosin lipsautti tänään vahingossa siskolleen että ollaan neuvolassa...
Mä olen aiemmin ilmoittanut työnantajalle että palaan töihin elokuussa mutta nyt pitää nähtävästi ennen toukokuun loppua sitten kertoa että toinen on tulossa ja jatkan hoitovapaata äitiysloman alkamiseen asti.

 
mä en oo pomolle puhunut mitään, katotaan osaako pari työkaveria olla hiljaa :)
mä oon hoitovapaalla 16.4.2013 saakka, pitää nyt vaan muuttaa se sitten äitiysvapaaksi.
Meillä tietää sisarukset, vanhemmat ja muutama kaveri.
ihmeellisen nyrpeitä ovat olleet kun ollaan uudesta raskaudesta ilmoitettu, osa on kysynyt "joko taas?" ja osa todennut kylmästi vaan "onnea".. en jaksa ressata, ihanaa saada toinen pikkuinen <3
 
Meillä ei ole vielä kerrottu kenellekään mitään. Muutama lähiystävä tietää että yritystä on ollut, mutta siinä se. Ehkä sitten ensimmäisen ultran jälkeen uskaltaa jo kertoa jotakin..
 
Meille on tulossa yllätysvauva, jota kukaan ei odottanut. Edellisen äitiysloman jälkeen (joka loppui vasta tammikuussa) palasin opiskelemaan vanhaa tutkintoani valmiiksi ja valmistumispäivä oli suuniteltu ensi keväälle. Alkujärkytyksen jälkeen olen keskustellut koulussani ja saanut varmistuksen, ettei minun välttämättä tarvitse luopua haaveestani valmistumiisen suhteen, joten vauva saa jäädä. Se ei pilaa elämääni :)

Me olemme kertoneet minun vanhemmilleni ja heille tämä oli järkytys. Äitini katkaisi heti kaiken yhteydenpidon minuun, koska "tarvitsee nyt omaa aikaa ja haluaa antaa meille tilaa elää arkeamme ilman epärealisitisia kuvitelmia". Asumme hyvin lähekkäin (vajaa 6 km) ja äitini on tähän asti auttanut ja osallstunut arkeemme hyvin paljon auttamalla kuskaamaan lapsia, kun meillä on vain yksi auto. Onneksi sää suosii jo pyörällä kulkemista  ja vanhempi tyttö jaksaa itse polkea tuon melkein 5 km:n matkan päiväkodilta kotiin, joten eipä haittaa. Kyllä minulla on ihan realistiset ajatukset elämästä..

Lisäksi olemme kertoneet parhaille kavereillemme, joista tiedämme, että he eivät kerro eteenpäin.

Edellisessä raskaudessa otimme vanhemman tytön mukaan odotukseen jo heti ensimmäisestä neuvolakäynnistä asti, mutta nyt odotamme. Nyt en ole lainkaan pahoinvoiva, minkä vuoksi olisi pakko kertoa. Lisäksi naapurimme oli viimeksi samaan aikaan raskaana kanssani, mutta hänellä meni puolessa välissä kesken. Nyt hän on taas raskaana, enkä halua pilata kaikkea, jos mä saan taas vauvan ja mitä jos hän ei saa. En oikein osaa suhtautua hänen keskenmenoonsa... Vanhimmat lapsemme ovat saman ikäisiä ja leikkivät keskenään joka päivä. Ja jos kerron tytöllemme olevani raskaana, niin hän kertoo varmasti naapuriin ja en halua sitä ennen kuin on pakko eli maha jo näkyy.

Täällä oli myös keskenmenon kokeneita. Haluasin olla mahdollisimman luonteva naapuriamme kohtaan. Kuinka se onnistuu?
 
Moi!

Neljättä lasta odottava äiti - joka on jo _vanha_, ei saa ihastuneita "onnea"-huudahduksia osakseen vaan järkiään kommentit ovat tyyliin: "Taasko?", "Ette kai te nyt enää?". :/

Toisaalta, kun tietää jo ennalta kuka suhtautuu suuriin perheisiin nuivasti, ei heille kerrota kovin aikaisin. :) Olen kertonut kahdelle ystävistäni ja valitettavasti toisen kanssa kävi virhearvio ja hänen kommenttinsa oli juurikin "ai taas?". Se kyllä nosti kertomisen rimaa vielä korkeammalle. Tämän vauvan tulo olkoon minun ja hänen isänsä välinen salaisuus vielä pitkään. Vanhimmalle sisarelle (8v) kertonemme jossain 12 viikon jälkeen. Pienemmät saavat odottaa pitkälle syksyyn.

Aikaraja, milloin työnantajalle on ilmoitettava on 2 kuukautta ennen kuin jää äityislomalle.
 
Oon miettiny omaa tilannettani töissä, kun aloitin hoitovapaan jälkeen uudessa työpaikassa huhtikuun alussa. Noh eihän siinä kauaa mennyt kun selvisi, että oon raskaana. Teen siis äitiysloman sijaisuutta ja kolmen kuukauden koeaika on alkuun. Yritän pitää mun jo kovaa vauhtia paisuvan mahan nyt ainakin sen koeajan piilossa, jos sitten uskaltais kertoo, että itekin jäisin sitten loppuvuodesta äitiyslomalla... Ja nyt tänään vielä selvisi, että odotan kaksosia, mikä tuo omat riskinsä/ haasteensa odotukseen... Pohdittavaa riittää. Iloinen oon raskaudesta, inhottaa ku pitää sit miettiä millon uskaltaa töissä sanoo ym.
 
Aika kurjia kommentteja helinaa, ihmiset ei kyllä yhtään ajattele mitä suustansa päästää. No, siinä pitää jättää vaan kommentit omaan arvoonsa ja olla onnellinen omasta puolestaan.

Minä kerroin viikonloppuna (rv 8+) omille sisaruksilleni ja vanhemmilleni ja sain heidät todella yllätettyä! Olenkin jo toisaalla kertoillut, että meidät on opittu tuntetaan lapsettomana ja naimisiin menemättömänä parina, ja nämä uutiset olivat todella yllättäviä. Onnellisia kaikki olivat. Äitienpäivänä kerromme miehen siskolle ja vanhemmille. Emme näe tarvetta odotella nt-ultraan ja keskenmenon riskin pienenemistä viikolla 12. Kuten isäni sanoi, vaikka raskaus on aika alussa, niin ei se asiaa muuta miksikään: raskaanahan tässä ollaan. Oli kiva päästä siskon kanssa puhumaan yhdistelmävaunuista ja pahoinvoinneista. Tämä kertomisajankohta sopi ainakin minulle. 

Töissä kertomista vielä arvon: joko kesäkuun alkupuolella, tai elokuun alussa. Tuo lähin työkaverini varmaan kyllä jo jotain aavistaa: valittelen koko ajan joko nälkää, tai sitten väsymystä ;) Onneksi ei ole kovin paha olo (kop kop).
 
Mä olen kertonut parhaalle ystävälleni ja avomieheni omalle :) Muuten ollaan oltu hissukseen. Olisi kiva kertoa molempien vanhemmille äitienpäivänä, mutta taidan odottaan (22.5) ultraan!
 
Kuinkas kertoilut etenee?

Ultra on perjantaina ja mietimme, jos sitten sen jälkeen (olettaen että kaikki on kunnossa) otamme vanhimman tytön mukaan odotukseen. Mutta nyt alkoi tänään tulemaan toisia ajatuksia taas sen suhteen. Ei kumminkaan päälle päin vielä näy mitään, mitä tuollainen 6 vuotias voisi huomata ja vaikka olen väsynyt ollut, enkä viitsi hyppiä hyppynarua pihalla, niin muuten ei niin kamalaa oloa ole ollut, etten ole voinut vain sanoa, että "äidillä on nyt töissä kiirettä" tai  "äidillä on nyt koulun takia vähän väsymystä", joten miksi ihan vielä kertoa. Pienelle tämä odotusaika on valtavan pitkä muutenkin.

Mieheni kertoi perheelleen puhelimessa toissapäivänä, vaikka oli suunnitellut, että kertoo vasta kasvotusten heinäkuussa. Siellä alkoi heti juhlat, mistä tuli meille hyvä mieli. Mun perhe kun ei juhli. Eivät olleet edes puhuneet miehelleni kaupassa, kun törmäsivät siellä maanantaina. Törkeää käytöstä aikuisilta ihmisiltä!!

Kaveripiirissäkin odotamme ultraa ja sen jälkeen ehkä kerromme. Haluaisin toisaalta jo niin tulla ulos kaapista, niin rauhoittuisi tämä kirjoittelu tänne palstallekin. Mutta toisaalta on ihana kahden kesken miehen kanssa vain kuiskia ja se on meidän oma pieni juttumme.. :)
 
Minun oma isä eikä sisarukset tiedä eikä mieheni isä vaimoineen. Kerrotaan sitte ku ultra on ohi eli puolentoist viikon päästä. :) Miehen veljen tyttöystävä odottaa nyt samaa aikaa toista kertaa minun kans. Viimeksi hänellä oli laskettu aika ennen minua ja nyt on toisin päin, tosin ei siinäkää ole ku 3 viikkoa eroa :D

Ja sitte on mieheni siskopuoli joka tuskailee sitä kun ei saa lasta vielä kun mies on sitte sitä mieltä että lapset tehää joskus eikä läheskää vielä näin nuorena. Ja nyt kun tämä miehen veljen avovaimo kertoi kaikille heti raskautumisestaan niin kerroin eilen sitte tälle veljen siskopuolelle, itku siin itelleeki tuli ku tiedän tasan tarkkaa mille tuntuu ku haluaa todella kovasti lasta mut mies ei ole samaa mieltä ja sit sitä ei saa. Ja tottakai kaikki muut sillo sikiää. Sitä on onnellinen toisen puolesta mut samalla tosi kateellinen ku ite ei saa lasta.  No mut nyt se on ohi se kertominen ja helpotti itteääki. :)

Molempien äitit tietää ja sitte miehen veli, ja siskopuoli ja minun lähimmät ystävät. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top