Raskaana 40v. molemmin puolin

Kiitos Dolcetti tervetulotoivotuksista! :) Klexane on ns. verenohennuslääke. Mun tapauksessa sitä käytetään istukan kiinnittymisen ja toiminnan parantamiseen, koska keskenmenojen arvellaan johtuvan istukkaan liittyvistä ongelmista. Mulla ei ole kuitenkaan mitään nykylääketieteen keinoin todettavissa olevaa häikkää hyytymistekijöissä.

Kiva kuulla, että ruokarajoituksiin saa suhtautua maalaisjärkisemmin! Mulla on ollut vaihtelevia ruokaällötyksiä, mutta rasvainen ruoka on ällöttänyt tasaisesti koko ajan. Olen himoinnut alkuvaiheessa juustoa ja nyttemmin hedelmiä, erityisesti omenaa ja melonia. Jossain vaiheessa teki mieli myös perunamuusia. Sushia tekis mieli ihan älyttömästi, mutta en taida uskaltaa... Olen yrittänyt syödä normaalia terveellisemmin raskausaikana, ja kun pahoinvointi loppuu, tarkoitus olisi vältellä vehnää ja sokeria. Nyt on mennyt vehnän suhteen vähän huonommin, kun hiilarit on uponneet hyvin pahoinvoivanakin ja leipä maistuu...
 
Mulla on ollut lämminsavulohihimo! Onneksi se on hellittämässä, koska mies on allerginen kalalle Ja muistan Satru sut myös, joten yhtäaikaa pallomahoina pyörittiin! Meidän Valtsulle tulee 3.1.17 kaksi vuotta täyteen.
 
Mä myös tääl tehnyt erilaisia versioita savulohesta. Pastaa ja salaattia. Olen yrittänyt löytää kokeilemalla reseptiä kaupassa pakasterasioissa myytävästä saaristolaissalaatista. Tiedän ainakin kaks ainesosaa savulohi ja omena :)

On tääl toinenkin ongelma. Mulla on niin hermostunut olo. Kaikki saa osansa vaik kuinka yritän hillitä. Raskaana stressin sietokykybkyllä ihan hukassa.
 
Mulla ei ole ollut mitään mielitekoja eikä himoja. Kahvi taasen ei ole oikein maistunut, mutta töissä olletikin tuli sitäkin juotua. Nyt, kun äitiysloma alkoi, ei tule kahvia juurikaan juotua.
Pahoinvointia ei ole koko raskauden aikana ollut, huono olo oli kyllä seurana siinä 8-10-viikoilla, ja silloin tuli syötyä ihan jatkuvasti.
 
Adele: millaisesta savulohesta olet salaatteja ym. tehnyt? Minä olen ymmärtänyt ettei savulohta/-kalaa (kylmä- tai kuumasavustettua) suositella syötäväksi, ellei niitä ole kuumennettu ensin. Sillai minä syön kylmäsavulohipastaa ja -munakokkelia, mutta en suoraan paketista. Yritä sinnitellä hermoilun kanssa: lepää, nuku ja hemmottele itseäsi! :)

Verde: Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin hyvin!

Lievä etova olo on läsnä päivittäin ja ruokahalu kateissa. Säännöllisin ja lyhyin aikavälein syöminen näyttää helpottavan oloa. Napostelen kuitenkin lähinnä tomaatteja ja porkkanaita, jotka ovat terveellisiä.
 
Olisko ollut savustettua lohta tai loimulohta.
Mä en osaa olla niin huolissaan noista ruokarajoituksista.
Kysyin esimerkiksi tästä listeriasta terkalta ni sano et yks ollut hänen uran aikana. On kohtapuoliin eläkeiässä.

Mut näät yhtäkkiset himot johonkin ruokaan on hauskoja. Mitkä lienee piuhat menee ristiin välillä jossain aistikeskuksessa ku melkein voit maistaa tai haistaa ykskaks jotain, ihan kuin olisi nenän alla.
 
Mä tilasin mieheltä jouluksi savustetun lohen. Meillä on sähkösavustin, ja laitetaan se pihalle pöhisemään jouluaaattona. En meinaa malttaa odottaa! Se on mulle parasta joulupöydässä perunalaatikon lisäksi. Graavikalaa tekisi mieli ihan hulluna, mutta se saa jäädä nyt väliin.

Mulla on ollut vaihteeksi aika huono olo. Toissapäivänä oksensin kahdesti, ja eilen oli koko päivän niin huono olo, että luulin jo saavani mahataudin. Olo vaan aina helpotti syömisellä, mikä ei ehkä ole mahataudille ihan tyypillistä...
 
Heippa!

Ihanaa löytää tää ketju! Olen seuraillut oman LA:n mukaista ketjua mutta tämä monellakin tapaa tuntui heti enemmän mun henkiseltä seuralta . Ehkä se on se elämänkokemus mikä tekee asenteet vähän rennommiksi tjtn?
Olen 38 v. raskaana 8+1 eli la 31.7. sairaalana Tays, eka tulossa.

Kova väsymys on piinannut 5 vkosta asti niin että olen pitänyt lomapäiviä koska täysi 5 pv työvko tuntuisi mahdottomalta. Se yhdistettynä keskittymiskyvyn vievään sudennälkään parin tunnin välein niin painoa jo nyt monta kiloa lisää. Pitäs yrittää vähän nyt säädellä syömistä mutta sitten harmittaa ja itkettää niinkuin eilen illalla kun olisin halunnut sämpylän niin ohhoijjaa olo on ihanan aikuinen ja koostunut
 
Tervetuloa mukaan joukkoon Pyrstötiainen!

Vielä noista ruokarajoituksista, eilen olin joulupöydässä ja sujuvasti meni suuhun pikkumäärä mätiä, silliä ja pari siivua graavilohta. Raakaa lihaa en syönyt, mutta ehkä kertoo suhtautumisestani ruokarajoituksiin, aika rennosti niihin suhtaudun (adele40+ linjoilla mennään). Raakaa kalaa välttelen kyllä muuten, mutta joulun aikaan aion sallia sen itselleni muutamaan otteeseen. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia valintoja, jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.
 
Mulla on helppoa, kun en syö koskaan raakaa kalaa. Se, mitä mun ei paranis syödä, on lanttulaatikko, mutta kun se on mun suurinta jouluherkkua, en voi olla sitä ottamatta...Ja se tietää sitten närästystä, jota on nyt joutunut sietämään monena päivänä peräkkäin...
 
Ja mä tulin kipeeksi. Lakkasin stressaamasta miten ehtii tehdä kaikki valmiiksi jouluksi ni nyt se sitte iski. Koko perhe kuumeessa petin pohjalla. Tätä ei olis tarvinnut.
Ehkä meillä syödään sitten kaupan laatikoita. :-S
 
Pikaista paranemista adele! Meillä on poika sairaana. Kuume noussut pahimmillaan yli 40 asteen ja yskä valvottaa yöt. Toivottavasti tokenee ennen joulua ja vältytään muut saamasta tartuntaa.
 
Käytiin aamulla ultrassa ja kaikki oli hyvin ! Laskettu aika tarkentui vähän myöhäisemmäksi 4.7.->10.7. Seula oli normaali eli ei mitään hälyttävää. Kovasti pikkuinen potki ja pyöri, mutta hyvin näkyi kaikki mitä pitikin. Niskaturvotus oli 1,2mm. Rakenneultra on helmikuun lopussa ja seuraava neuvolakin vasta 16.1. Loma alkoi tänään, että ei kun joulusiivousta tekemään! Toivottavasti ei kaikki lumet kerkeä sulaa ennen aattoa. Joulumieltä kuitenkin riittää, kun päästiin näkemään pikkuinen ensi kertaa! Hyvää joulua muillekin pömppömahoille!
 
Kiitos Sapiisakki ja hyvää joulunaikaa sinullekin!
Tää kokopäiväinen siivoaminen alkoi tänään tuntua tosissaan: on supistellut aika lailla ja hetken aikaa maltoin sitten olla paikoillaan. Mutta kun aika käy vähiin, ei oikein voi vaan olla. Ei joulu tunnu miltään, mikäli huusholli ei ole siisti. Tasan kuukauden päästä on siis laskettu aika...ja näiden siivojen jälkeen saa olla melkoisen rauhallisesti, joten nyt pitää jaksaa puristaa. Tässä kun on kaikki ollut normaalia joulunalusaikaa enempi sekaisin, kun on tehty pikkasen kalustehankintoja kodinhoitohuoneeseen sekä kylpyhuoneeseen, jotta kaikki on pikkuista varten valmiina.
 
Onpas täällä ihanan paljon uusia ja keskustelua muutenkin, tervetuloa kaikille :) On ollut kiireitä töissä ja kotonakin oon koettanut laittaa joulua, on jäänyt palstoilla pyöriminen vähemmälle. :)

Joku kyseli vuodoista, olen nyt viikolla 30+1 ja säännöllisin väliajoin jää paperiin häivähdys punaista. Kohdunkaula oli kuitenkin viimeksikin normaali eikä ole tietoa mistä pieni vuoto tulee. Töitä olisi vielä reilu kolme viikkoa. En tiedä jouluko väsyttää mutta supistelee lisäksi. En tiedä missä välissä tässä ehtii levätä. Neljän jälkeen en ole nukkunut paljoakaan, sitä nukahtaa sitten hieman ennen kuin kello soi. :)

Koettakaa taistella pahoinvoinnin kanssa! Mun oli pakko jättää kahvi pois pari viikkoa sitten, närästys oli jotain ihan järkyttävää.

Hyvää joulua kaikille! :Heartred
 
Eilen sain porkkanalaatikot tehtyä. Tänään jatkettu lanttua ja maksaa. Poika kyl puistellu päätään ja ihmetellyt miksi ne täytyy ite tehdä. Ne on vain niitä traditioita mitkä tekee joulumielen.

Vielä yskittää ja nenä vuotaa, mut vielä tämä tauti selätetään. Jälleen todettakoon, et kyllä se miesflunssa on paljon kovempi juttu :P

Täytyykö rakenneultra aika varata itse vai jäikö se lääkärillä antamatta nt-käynnillä?
Ja nipt tuloksia edelleen odottelen...

Kaikille hyvää joulua :Heartred
 
Mä kävin tänään np-ultrassa. Kaikki oli hyvin, ja laskettu aika vähän aikaistui. Uusi la on 30.6. ja raskausviikkoja tänään 13+0. Löysin myös lääkäriaseman nettipalvelusta jo nipt-testin tulokset, ja kaikki niissäkin kunnossa. Kromosomien mukaan tulossa on tyttö. Aika hyvä joululahja!

Hyvää joulua kaikille!
 
Eilen sain porkkanalaatikot tehtyä. Tänään jatkettu lanttua ja maksaa. Poika kyl puistellu päätään ja ihmetellyt miksi ne täytyy ite tehdä. Ne on vain niitä traditioita mitkä tekee joulumielen.

Vielä yskittää ja nenä vuotaa, mut vielä tämä tauti selätetään. Jälleen todettakoon, et kyllä se miesflunssa on paljon kovempi juttu :P

Täytyykö rakenneultra aika varata itse vai jäikö se lääkärillä antamatta nt-käynnillä?
Ja nipt tuloksia edelleen odottelen...

Kaikille hyvää joulua :Heartred

Meillä piti rakenneultran aika varata itse. Kyllä minäkin vielä opettelen noiden laatikoiden teon... :)
 
Takaisin
Top