Raskaana 40v. molemmin puolin

[jensan]

Heippa,

Mäkin ilmoittaudun tälle "hiukan varttuneempien palstalle"
Mä taidan vetää pohjat, sillä olen -75 syntynyt ja tällä hetkellä siis 41. Alla tiedot:
jensan/ 22.1. / 41 / TAYS / 1
Odotan siis esikoistani ja Pioni77:n tapaan jaksan hämmästellä, miten ihmeellistä tämä kaikki on! Ja sitten toisten ihmettelyihin...mä olen juuri sellainen ihminen, joka ei halunnut koskaan lapsia. Olin siitä aivan varma. Sitten koin elämässäni sellaisen kokemuksen, mikä sai minut järkeistämään sen, että sukua pitänee jatkaa. Aluksi se oli siis pelkkää järkeilyä, ei tunnetahtoa. Oli kyseessä eräänlainen vakuutus vanhuuden varalle. Kun sitten tulin raskaaksi ja koin keskeytyneen keskenmenon, järkitahdon lisäksi tuli todellinen tunnetahto! Ja melkein vuosi saatiin laskeskella ja mittailla ovulaatioita ym. jotta viimein tärppäsi. Nyt olen siis raskausviikolla 29+4 ja kaikki on mennyt hyvin. Tosin varhaisraskauden ultrassa näytti siltä, että kyseessä oli vain tuulimunaraskaus. Mutta uusintaultrassa pari viikkoa myöhemmin näkyi jo selvä alkio sekä sydämensyke! Voitte vain kuvitella tuota kokemaani alkuraskauden tunteiden vuoristorataa!

Kuinka raskautenne ovat edenneet?

 

[Pioni77]

Tervetuloa jensan! :) Sun laskettu aika on alkuvuodesta?

Onhan tässä monenlaista vaivaa vaikka olenkin sitä mieltä, että hyvin on mennyt. :) Istuminen tuntuu taas töissä hankalalta. Aiemmin oli samanlainen ongelma joka helpotti muutamaksi viikoksi. Tällä viikolla on taas ollu hankalampaa. Lapsi ja kohtu varmasti kasvaa ja aiheuttaa kipuja. Myös potkut tuntuu kipeiltä istuessa. Onneksi on säädettävä pöytä, pystyn vaihtelemaan asentoa ja tuolia. Toki ollut muutenkin stressaava viikko.

Pitäisi liikuntaan taas panostaa kun alkaa flunssa olla ohi. Olen ollut tosi laiska... Ja se kostautuu jos en ala ryhdistäytyä.

Sokerirasitustesti on reilun viikon päästä, sen tulos jo vähän jännittää. Ilman raskautta verikokeen paastoarvo on ollut 5,5. Pieni pelko on takaraivossa.

Iän puolesta luulisin olevani samalla viivalla nuorempien kanssa. Tarkoitan ettei ikä ole lisännyt vaivoja eikä erikoiskohteluakaan. :)

Rv nyt 24+1 :)

 

[jensan]

En minäkään ole mitenkään vaivaisempi ainakaan ollut kuin nuoremmat odottajat. Ehkäpä jopa päinvastoin. Raskausviikolla 8-10 oli huonovointisuutta (ei varsinaista pahoinvointia) ja silloin piti jatkuvasti syödä jotain, jottei huono olo päässyt ottamaan valtaa. Suonikohjuja on! Ja valitettavasti ihan kaikkialla
Muutoin en voi sanoa kärsineeni juurikaan mistään muusta raskauden vaivoista. Lenkkien jälkeen on tosin usein liitoskipuja, varsinkin kun nousee tuolista/sohvalta ylös ja lähtee liikkeelle. Samoin lenkit ovat nykyisin jo tosi hitaita, kun olen tottunut vetävien koirien kanssa menemään melkoista vauhtia. Nyt jos on hiukankin reippaampi tahti, tulee sellainen harkkasupistus, mikä hidastaa nopeasti tahtia.
Sokerirasitustesti meni tosi hyvin tuloksin ja mielestäni itse testi oli ihan helppo nakki. Toisillahan on hankaluuksia niellä se sokerilitku, mutta mulle se ei tuottanut mitään vaikeuksia. Lähestulkoon yhdellä kallistuksella tyhjensin koko mukillisen makeaa litkua. Sitruunanmaku taittoi kivasti sitä makeutta, mikä varmasti helpotti litkun juomista.

Väsymyksestä en ole kärsinyt, kuten en hikoilustakaan. Selkä on toistaiseksi ollut vielä ihan särytön, lukuunottamatta oikeaa lapaa, joka aina välillä kipuilee sellaista puutuneen oloista kipua. Samaten supistuksia ei ole juurikaan ollut lenkkejä lukuunottamatta.
Nyt, kun viikkoja on jo 29+6, on niin ihanaa, kun vauvan liikkeet tuntuvat niin jatkuvasti. Vielä potkut eivät tee kipeää, vaikka toisinaan ne hätkähdyttävät, kun potku osuu mukavasti vaikkapa virtsarakkoon. Kun muutamia viikkoja mennään tästä eteenpäin, saattavat potkut tosiaankin alkaa jo sattua. Silloin on varmasti mukava, jos pikkuinen pitää liikkeissään taukoja...

 

[lambi]

Päivää leidit!
Mä mielelläni myöskin osallistun tänne muidenkin elämää jo paljon eläneiden mammojen seuraan! Ikää se 38v ja kuudetta odottellessa alkuvuodelle.

Ei ole kyllä vaivoja itsellekään seuraksi tullut - paitsi nämä myöskin:

Suonikohjuja on! Ja valitettavasti ihan kaikkialla

Yhdistän nämä kyllä ikään, ensimmäiset kolme raskautta alle 30v meni ihan priimoilla säärillä, vaan se on enää kaukainen muisto! Ja nämä on kyllä pahentuneet joka raskauden myötä, onneksi myöskin pääosin häipyneet sitten "normaalitilassa".

Olen nyt hoitovapaalla ja huomaan että jaksaminen on paljon helpompaa kun toimistotöistä käsin, samoja ranne yms vaivoja ei myöskään tälläkertaa ole(ainakaan vielä..).

Kovasti jo alkaa konkretisoitua tämä uusi elämä mahassa, mutta silti hirmu hankala laittaa tyypille kasvot ja luonne-pieleen ne arvuuttelut menee kuitenkin!

Täällä nyt 28+jotain..

 

[Pioni77]

Tervetuloa lambillekin. :)

Minä en ole muistanut edes katsoa onko suonikohjuja tullut lisää. Haaleita suonikohjuja on ollut jo ennen raskautta mutta pitäisi katsoa onko ne pahentuneet tai onko tullut uusia.

Tämä päivä on mennyt kyläreissulla, käytiin isälle viemässä lahja, syötiin ja kahviteltiin siellä. Reilu tunti autossa suuntaansa. Nyt sohvalla tuntuu taas että levottomat jalat vaivaa ja otin jo magnesiumia reilun annoksen. Jospa se ehtii hellittää ennen nukkumaanmenoa. Pitää myös juoda vettä, janottaa kovasti.

Millainen sarja sulla jo on lapsia lambi? :)

 

[L82day <3]

Heipat täältäkin! Jensan - sorry, mutta vedän meistä enkat vanhimpana vm-74. Nyt rv 25+1 menossa ja esikoista odotellan. Minäkin kävin ennen nt ultraa 18+6 Brunolla, mahtawa tyyppi! Ja olen muutaman vkon päästä menossa toistamiseen. Meiltä jäi nipt välistä, kun Bruno sanoi ettei soft markereita ole ja seulat meni hyvin. Nyt kun teistä moni on käynyt, niin alkoi naapurikateus niptiin.

Mulla ei ollut pahoinvointia alkuraskaudessa, mutta jos en syönyt 2-3h välein, sattui mahaan. Ja aivan karmiva väsymys vaivannut. Nyt on oireina radi, selkäkivut, turvotus, väsymys ja erilaiset liitos yms kivut. Mutta ei suomikohjuja.

Kivaa vaihtaa kuulumisia näin varttuneiden kesken:-)

Mitäs olette miettineet synnytyksestä?

 

[lambi]

Millainen sarja sulla jo on lapsia lambi? :)

Meiltä löytyy teinipoika 12v, sitten tyttöjä 10v, 8v ja 4v sekä kuopuksena poika 2v. Kolme siis jo koulussa ja itse kotosalla näiden pienten kanssa. Yksi myöhäinen keskenmeno tuolla välissä, jonka lapset laskevat kuuluvan joukkoonsa.

Itsellä ei kyllä oo tarvinnut katsella noita kohjuja, niiden ilmestymisen tunsi luissaan aikalailla heti kun kohtu alkoi kasvaa. Juoksemisen sai lopettaa aika nopeasti kun tunsi vaan suonten sykkivän reisissä. No, onneksi tätä arjen liikuntaa piisaa kyllä ihan muutenkin.

 

[jensan]

L82day, ei tarvi pahoitella. Erittäin mielelläni annan kunnian "vanhin raskaana" jollekulle toiselle ja oli muuten hienoa huomata, että esikoista sinäkin oottelet
Synnytys pelottaa mua aivan kauheasti! Pelkään kipua, sekä sitä, mitä kaikkea oheista (kuten repeämät) synnytyksessä voi tapahtua. Ja sekin pelottaa, jos synnytys kestää hirmuisen pitkään, miten sitä ollenkaan jaksaa hoitaa sen loppuun asti.
Kaikki, joiden kanssa olen synnytyksistä puhunut, ovat kokeneet ns. helpot synnytykset, joten kukaan ei ole pelotellut mua synnytyksellään, päinvastoin! Jostain olen siihen itse jo hyvinkin nuorena kammon kehittänyt...mistä se on tullut, ei mitään tietoa. Nyt pitäisi osata olla liikoja ajattelematta...ei se etukäteen murehtimalla ole autettu...

 

[Pioni77]

Mulla on vähän sama kuin jensanilla, jostain olen saanut pelon synnytystä kohtaan. Kipuja ja repeämiä minäkin pelkään. Sektio tuntuisi parhaalta ratkaisulta mutta sitten ei saisi toista yrittää vuoteen, nouseeko maito, arpea pitää varoa ja kipuja tulee siitäkin.

Toisaalta mietin, miljoonat naiset ennen minua ovat synnyttäneet joten kai se luonto hoitaa, jotenkin. Ja kätilöt/lääkärit loput. Kovin pitkää synnytystä en halua katsella eli jos yhtään tuntuu pahalta tai on sellainen olo että vauva on pinteessä, pyydän sektion. Etukäteenkin on paha mitään suunnitella, voihan olla että hän syntyy kiireellä omaan vessaan. :)

Lääkärin valmennus on kahden viikon päästä, jospa siellä saisi jotain oikeaa tietoa kuinka omassa sairaalassa sitten toimitaan ja mitä välineitä siellä saa käyttää. :)

 

[lambi]

Synnytys on kyllä naiselämän ihmeellisimpia kokemuksia! Kaikki se ennaltaarvaamattomuus ennen sitä huikeaa lopputulemaa on sanoin kuvaamatonta. Siinä ollaan niin alkukantaisten asoiden äärellä ettei muulla väliä.
Kun siihen on ekaa kertaa menossa niin onhan se selvää että jännittää-ja toiskertalaisia monesti jopa enemmän.
Mutta vakuutan että sitten kun se homma on kunnolla käynnissä, niin ei siinä hirveästi järki juokse, kaikki ne ennakkoon suunnitellut manööveritkin voi jäädä aivan unholaan, joko pakosta tai omasta tunteesta.
Mitään ei tarvitse tietää etukäteen, niinkun esimerkiksi mitään sektioon liittyvää-se on kuitenkin sairaalahenkilökunnan päätettävissä oleva asia. Kivunlievitystä saa onneksi niin kokiessaan ja niitä vaihtoehtoja osaa kätilöt erinomaisen hyvin tarjota. Itsellä ekakerralla oli kätilön suosittelema epiduraali todellinen pelastus kun alkoi voimat hiipua pitkän rupeaman edessä. Sen jälkeen on riittäneet kevyemmät lievitykset.
Mä kannustan kaikille avointa vastaanottavaa mieltä tämän ihmeellisen asian edessä!
Itse haaveilen nopeasta synnytyksestä vaikka sinne oman vessan lattialle, mutta niin tuskin tulee käymään. Lyhin synnytys on mulla ollut aktiiviajaltaan reilu 6h, siinä ajassa kerkeää hyvin sairaalan vaikka edestakas.. ja kyllä nää viimeisimmät ainakin on jo antaneet selkeitä merkkejä homman käynnistymisestä ainakin 12h ennen ponnistamista.

Täällä on istukka tosi alhaalla, huomenna tarkistetaan tilanne taas - vähän jänskään josko tämän takia joutuu sektioon.. toivottavasti ei!

 

[Pioni77]

Lisäystä listalle. En jaksa viikoista laskea teidän laskettuja aikoja, jos niitä ilmoittelette niin lisään taas kun on läppäri auki. Useimmiten tulee luettua palstaa kännykästä. :) Ja joku saattaa jopa kokonaan puuttua välistä, hihkaiskaa siinäkin tapauksessa! Väsyny pyytää anteeksi kaikkia virheitä ja puutteita. :)

lambi / tammi ? / 6.
jensan / 22.1 / 41 / TAYS / 1.
L82day / helmi ? / 42
Pioni77 / 2.3 / 39 / OAS / 1.
Mama40/ 5.5 / 40 / KOS / 3.
Sapiisakki /la?/ 3.

 

[Pioni77]

Onko teillä pitkä matka sairaalaan? Meillä on joku 40-50 kilsaa. Ei sinänsä ole paljon, mutta sitäkin jänskään että ehditäänkö sinne varmasti ajoissa. :) Vai käykö niin, että sieltä passitetaan viisi kertaa takaisin kotiin odottamaan kun itse on niin varma, että sairaalaan pitäisi lähteä. Monenlaista ehtii mielessä käydä ennenkuin synnärille asti pääsee.

 

[mama40]

Kiitos Pioni listasta!

Meillä matkaa Kättärille noin 15 km, moottoritietä suurin osa. Lyhyt matka siis mutta pojat ovat syntyneet muutamassa tunnissa niin että eiköhän me kiire tähän hommaan saada tälläkin kertaa [emoji23]

Saatiin muutama viikko sitten nipt-testien tulokset, tytöksi tulokas varmistui ja kaikki kromosomitulokset olivat kunnossa. Stressaaja täällä sitten odottelee sitä rakenneultraa huolissaan [emoji4]
Meillä Dubain reissu ennen joulua just rakenneultran parhaana ajankohtana joten ultra edellisenä päivänä ennen lähtöä. Hui.

 

[Pioni77]

Kiitos Pioni listasta!

Meillä matkaa Kättärille noin 15 km, moottoritietä suurin osa. Lyhyt matka siis mutta pojat ovat syntyneet muutamassa tunnissa niin että eiköhän me kiire tähän hommaan saada tälläkin kertaa [emoji23]

Saatiin muutama viikko sitten nipt-testien tulokset, tytöksi tulokas varmistui ja kaikki kromosomitulokset olivat kunnossa. Stressaaja täällä sitten odottelee sitä rakenneultraa huolissaan [emoji4]
Meillä Dubain reissu ennen joulua just rakenneultran parhaana ajankohtana joten ultra edellisenä päivänä ennen lähtöä. Hui.

Oi, Dubai on ihana. :) Idän ja lännen kohtauspaikka. Toki sielläkin on omat ongelmansa mutta niin kai on joka paikassa. Siistiä, turvallista ja lämmintä ja kohtuullinen lentomatka. Jospa sitä joskus pääsisi niille suunnille uudelleen.

Äkkiä menee aika, kohta olet jo rakenneultrassa. :)

Mua murehduttaa jo tämä työpäivä, eilinen oli niin kummallinen. Henkinen ja fyysinen jaksaminen aika rajoilla ja joku naputti mulle turhasta. Ei ollut itku kaukana. Saa nähdä miten tänään...

 

[jensan]

Meiltä synnärille on matkaa 50+km, joten sekin tosiaan hiukan jännittää, että miten tuon kanssa käy.... juurikin se epävarmuus, milloin olisi se h-hetki, eikä tulisi turhaan mentyä....ja ettei sitten odotan turhan pitkään, kun lopulta olisi oikea aika... ensisynnyttäjien synnytys ei kai kovinkaan usein ole hirmu nopea, joten ehdittänee kuitenkin, vaikka matkaa onkin... kunpa synnytys ei kuitenkaan kauheita aikoja kestäisi...

 

[jensan]

Rakenneultrasta mieleeni tuli...
Kun ikää on näin paljon, kun sitä meillä kullakin jo on, niin nuo seulontaultrat on melkoisia jännityskohtia! Sana jännitys on ainakin mun kohdallani hiukan väärä, pelko olisi huomattavasti oikeampi. Matkalla sekä nt- että rakenneultraan, aloin pelätä pahoja uutisia ihan horkassa. Mun oli vaikea olla paikallaan ja kädet tärisi, kun niin lujaa pelkäsin saavamme huonoja uutisia. Tilannetta pahensi varmasti se, kun ed. raskaudessa nt-ultraan mennessä saimme tietää, että olin saanut keskeytyneen keskenmenon....joten tuo kokemus taustalla on varmasti osasyyllinen kokemaani pelkoon. Mites te muut? Millaisin tuntein olette näihin seulontaultriin osallistuneet tai osallistutte?

 

[mama40]

Oi, Dubai on ihana. :) Idän ja lännen kohtauspaikka. Toki sielläkin on omat ongelmansa mutta niin kai on joka paikassa. Siistiä, turvallista ja lämmintä ja kohtuullinen lentomatka. Jospa sitä joskus pääsisi niille suunnille uudelleen.

Äkkiä menee aika, kohta olet jo rakenneultrassa. :)

Mua murehduttaa jo tämä työpäivä, eilinen oli niin kummallinen. Henkinen ja fyysinen jaksaminen aika rajoilla ja joku naputti mulle turhasta. Ei ollut itku kaukana. Saa nähdä miten tänään...

Tsemppiä kovasti työpäivään! Otat kupin teetä ja päätät sulkea korvasi kaikilta turhilta ikäviltä asioilta!

Mieli on todella mullakin herkässä, töissä pärjään rutiinilla mutta nuoremman pojan kanssa kotona tekisi mieli itkupotkuraivota harva se päivä
Herra on muuten kiltti ja ihana lapsi mutta koulunkäynti ei kiinnosta sitten tippaakaan. Olen istunut viime aikoina illat koulukirjojen ääressä tekemässä matikkaa yms. Sitten kun oppilas itse tuijottaa tyhjyyteen eikä keskity tehtäväviin tippakaan, niin tekisi mieli itkeä. "Normaali"tilassa tähän osaisi kyllä suhtautua mutta nyt tuntuu näiden hormonien kanssa kyllä todella vaikealta. Harmittaa sitten vielä kun masuasukki joutuu osalliseksi näistä tunnetiloista [emoji20]

 

[lambi]

Lisäystä listalle. En jaksa viikoista laskea teidän laskettuja aikoja, jos niitä ilmoittelette niin lisään taas kun on läppäri auki. Useimmiten tulee luettua palstaa kännykästä. :) Ja joku saattaa jopa kokonaan puuttua välistä, hihkaiskaa siinäkin tapauksessa! Väsyny pyytää anteeksi kaikkia virheitä ja puutteita. :)

lambi / tammi ? / 6.
jensan / 22.1 / 41 / TAYS / 1.
L82day / helmi ? / 42
Pioni77 / 2.3 / 39 / OAS / 1.
Mama40/ 5.5 / 40 / KOS / 3.
Sapiisakki /la?/ 3.

Hei sorry huonosti muotoiltu listautuminen itseltä, tässä tarkemmin:

Lambi/1.2/38/VKS/6.

Reipas Pioni77 kun jaksaa listaa päivittää!

 

[lambi]

Mieli on todella mullakin herkässä, töissä pärjään rutiinilla mutta nuoremman pojan kanssa kotona tekisi mieli itkupotkuraivota harva se päivä
Herra on muuten kiltti ja ihana lapsi mutta koulunkäynti ei kiinnosta sitten tippaakaan. Olen istunut viime aikoina illat koulukirjojen ääressä tekemässä matikkaa yms. Sitten kun oppilas itse tuijottaa tyhjyyteen eikä keskity tehtäväviin tippakaan, niin tekisi mieli itkeä. "Normaali"tilassa tähän osaisi kyllä suhtautua mutta nyt tuntuu näiden hormonien kanssa kyllä todella vaikealta. Harmittaa sitten vielä kun masuasukki joutuu osalliseksi näistä tunnetiloista [emoji20]

Mun esikoinen on aivan samaa maata tossa koulunkäyntiasiassa. Oon itkenyt ja turhautunut sen hankaluuden kanssa koko ala-asteen ajan. Välillä sitä jaksoi olla kannustava, mutta jossain kohtaa pettää aina itseltä hermo kun minkäänsortin edistystä ei näkynyt. Poika on supersosiaalinen ja mahtava luonne, mutta keskittymiskyky on hyttysen luokkaa.. no kova koulu tälläiselle itse koulun ylisuorittaneelle äidille-mutta onpahan selvitty! Nyt yläasteella onneksi jonkinsortin kehitystä, mutta yhä vaatii ahkeraa muistuttelua käsillä olevasta asiasta. Vaan eipähän tarvi enää istua läksyjensä kanssa, ne hoitaa tai on hoitamatta nyt omalla vastuulla. Jonkinsortin diagnosoitava keskittymishäiriö varmasti taustalla, mutta mennään nyt niiden tukitoimien kanssa mitä koululla on tarjota. Hiukan kyllä jännittää miten itsenäiseen elämään astuminen tulee aikanaan sujumaan- kaikki ne aikataulujen noudattamiset ilman äidin muistuttelua... no, elämä opettaa?

 

[lambi]

Mites te muut? Millaisin tuntein olette näihin seulontaultriin osallistuneet tai osallistutte?

Me ei olla osallistuttu varsinaisiin seulontoihin, ultraan kyllä menty, mutta usein hieman myöhäisillä viikoilla. Lähinnä istukan sijainnin ja sikiöiden koon/määrän selvittämisen takia. Mutta osa ultraajista on kyllä antanut hyvinkin yksityiskohtaista tietoa sikiöstä siitä huolimatta-mitä siis en ole ollut hakemassa. Mutta osallistumista se ultrakin on että eipä siinä auta valittaa tiedon määrästä..

Itseä vaan korpeaa se ajatus ihmisten seulomisesta kelvollisiin ja epäkelvollisiin jo ennen syntymää. Kaikki rahan tähden? Ja ymmärrän kyllä että on niitä hyviäkin selityksiä taustalla-ja hurjan vaikeita kehityshäiriöitä yms, mutta pääasiassa se on kuitenkin raha joka tätäkin maailmaa pyörittää.
Ihmiselämää kun ei voi ennustaa eteenpäin, ihan hyvin voin itse halvaantua vaikka huomenna tai menettää jo syntyneen lapseni onnettomuudessa tai jollekin vakavalle sairaudelle. En siis osaa ajatella että sillä syntymättömällä lapsella olisi jotenkin erilaiset lähtökohdat tässäkään asiassa, se otetaan vastaan mitä annetaan.
Kaikella kunnioituksella kaikille seulontoihin osallistuneille! Tämä siis puhtaasti omaa napaa!!