Asiasta tuhanteen taas, asiat isäni suhteen selkeni aika pitkälle tänään! Isäni lääkäri soitti mulle ja mun veljelle tänään iltapäivällä. Lääkäri oli kysynyt isältäni lupaa soittaa meille ja isä oli antanut molempien puhelinnumerot ja antanut luvan soittaa. Selvisi että isä on jo käynyt useamman kerran tällä lääkärillä ja eri tutkimuksissa sen "70-vuotis ikäkontrollin" jälkeen, minkä hänelle järjestin hänen tietämättään. Muuten hän on läpäissyt kaikki testit ja lääkäri sanoi että ellei hän tietäisi mun kertomani perusteella miten isän käytös on kesän aikana muuttunut, hän olisi sanonut että isäni on loistokunnossa ikään nähden! MUTTA... aivokuvaus paljastikin karun todellisuuden: isälläni on lähiaikoina ollut USEAMPI aivoinfarkti! Pieniä onneksi eikä lääkäri osannut arvioida aikajanaa niille tai koska ovat alkaneet ja miten vakavasta asiasta on kyse. Seuraavaksi on aika neurologille, joka arvioi tilanteen paremmin. Lääkäri toivoi että joko minä tai veljeni menisimme mukaan neurologille, jotta kuulisimme suoraan neurologilta eikä isän kautta mikä on tilanne. Isä vähättelee ongelmaa, ei vastusta mitään tutkimuksia tms, mutta hän ei kuulemma ole huomannut mitään ongelmia tai ainakin hyvän vähän. Mutta kun lääkäri ilmoitti, että pistää isän nyt ajokieltoon ja antaa taksilippuja niin ei isä ollut protestoinut millään tavalla, eli on kyllä itsekin huomannut ettei ehkä ole viisasta ajaa enää. Kun isä kerran itse oli antanut mun numeron lääkärille ja lääkäri sanoi soittavansa meille niin päätin soittaa isälle ja kertoa lääkärin puhelusta. En ole puhunut isäni kanssa elokuun alun jälkeen kun käytiin siellä viimeks ja hän kielsi miestäni tulemasta sinne enää, eli vähän jännitti kyllä soittaa. Vauvastakin ilmoitin tekstarilla. No, puhelu meni tosi hyvin ja positiivisesti. En ottanut negatiivisimpia asioita (aivoinfarktit ja ajokielto) lainkaan puheeksi ja kerroin et lääkäri oli sitä mieltä et olus hyvä jos minä tai veljeni tultais mukaan sit neurologille ja se sopi hänelle, hän ilmoittaa heti kun saa lähetteen. Ollaan siis puheväleissä taas. :) Nyt odotellaan sit vaan lähetettä, aikaa neurologille ja mitä sieltä selviää - miten vakavasta on kyse ja miten tästä edetään.
Huh, kyllä aikamoinen taakka vierähti harteilta! Oon pari kuukautta miettinyt teinkö oikein kun järjestin hänelle lääkäriajan ja tutkimukset. Miettinyt liioittelinko sittenkin vai oliko aiheellista. Ilman multa saatuja taustatietoja sitä aivokuvaa ei olis otettu eikä mitään olis selvinnyt!
Pieniä vaatteita koko 50 tarvitaan alussa, eikä niitä oikein ole äitiyspakkauksessa. Meillä pienin taisi olla 45/48 koko ja siihenkin poika ihan hukkui. Yksi vaate oli kokoa 43, se oli tosi nafti vastasyntyneelle, sen sain ulkomailta. 
Ilmeisesti äidinmaito suojasi, vaikka sai sitä vain 6viikkoa
