Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En ole seurannut nyt hetkeen kunnolla, kun sain muita murheellisia uutisia ja aika on mennyt niiden käsittelyyn. Nyt kuitenkin seuraava ovulaatio alkaisi taas lähestyä, ja tajusin, että ollaan kumppanin kanssa pe-su eri osoitteissa. Lauantaina olisi Cluen ennustama ovulaatio (tämä toki oli hieman väärässä viimeksi), joten kyllä nyt tuntuu, että lyötyä lyödään. Onko tuohon mitään mahiksia? Peitto kerkeäisi heilumaan su iltana ensimmäisen kerran.
 
En pyörinyt näillä sivustoilla lainkaan viimevuosina, joten en tiedä onko tällainen uutinen reilun parin vuoden takaa ollut täällä. Laitanpa tuon uutisen nyt tänne varmuuden vuoksi, jospa se ei ole ainakaan kaikkia tavoittanut. Uutinen koskee siis One Step testien epäluotettavuutta.

Itse olen nimittäin siinä käsityksessä oman ja muiden kokemusten johdosta, ettei noiden testien laatua ole korjattu. Olen aika ihmeissäni, että noita kehdataan täällä vielä myydä! 🤯
 
Muokattu viimeksi:
En ole seurannut nyt hetkeen kunnolla, kun sain muita murheellisia uutisia ja aika on mennyt niiden käsittelyyn. Nyt kuitenkin seuraava ovulaatio alkaisi taas lähestyä, ja tajusin, että ollaan kumppanin kanssa pe-su eri osoitteissa. Lauantaina olisi Cluen ennustama ovulaatio (tämä toki oli hieman väärässä viimeksi), joten kyllä nyt tuntuu, että lyötyä lyödään. Onko tuohon mitään mahiksia? Peitto kerkeäisi heilumaan su iltana ensimmäisen kerran.
Jos ovulaatio osuis sunnuntaille vasta niin onhan siinä sunnuntaissa ja maanantaina vielä jonkunnäköiset mahikset, vaikka se päivä-kaksi ennen ovulaatiota onkin ne parhaat mahdolliset. Ja jos aiemmin viikolla ootte kerinnyt, esim. eilen tai keskiviikkona niin voi hyvin osua vielä viikonlopun ovulaatioon hyödyllisiks talletteluiks 🙏 tsemppiä, on aina inhottavaa jos kierron saa heikosti hyödynnettyä ❤️
 
En ole seurannut nyt hetkeen kunnolla, kun sain muita murheellisia uutisia ja aika on mennyt niiden käsittelyyn. Nyt kuitenkin seuraava ovulaatio alkaisi taas lähestyä, ja tajusin, että ollaan kumppanin kanssa pe-su eri osoitteissa. Lauantaina olisi Cluen ennustama ovulaatio (tämä toki oli hieman väärässä viimeksi), joten kyllä nyt tuntuu, että lyötyä lyödään. Onko tuohon mitään mahiksia? Peitto kerkeäisi heilumaan su iltana ensimmäisen kerran.
Voihan se olla että tuo sunnuntai iltainen talletus riittää. Toivotaan ainakin näin. 🤞 Nuo ovulaatioennusteet ei kuitenkaan aina ole niin tarkkoja.

Meillä tässä tulevassa kierrossa näyttäisi ovisennusteiden mukaan käyvän myös huonosti aikataulujen suhteen. Toinen meistä on silloin illassa ja toinen yövuorossa eli emme ole samaan aikaan kotona/hereillä useampanakaan päivänä. 😬 Pitää vain toivoa että saadaan siitä huolimatta aikataulut jollain ihmeellä natsaamaan.
 
@Pakkanen Jep, selkeesti kierto täälläkin vähän erilainen nyt tän kemiallisen jälkeen. Odotin posia ovisplussaa kp 13-14, mut tuli vasta kp 16. Noh, parempi nyt kuin ei milloinkaan. ❤️ Jeeee, ihan mahtista kuulla, että siellä piirtynyt testiin haamunen/viivanpaikka. 🤞🏻🌈 Kunpa lähtisi tummenemaan.

@Maana Mannila Ja jes, päästiin kuin päästiin tähän odotuspiinaan. 🤣 Katsellaan miten tällä kertaa käy. Tsemppiä sinne koulun loppurutistukseen. Nostan sulle hattua jo nyt. 🤩

Täällä ei oo pääsiäiselle kummallisia suunnitelmia. Tää ja huominen menee töissä. Eilen sekstailtiin 🤣🤣. Haha. No, aika perusarkea oikeastaan. Tänään käydään myöhemmin vähän kyläilemässä ja semmosta. Ei liiemmin ees pääsiäisherkkuja paitsi lapsille. Mies paistoi meille herkulliset pihvit torstaina!

@Toiveikas odottelija Uskon, et tommonen aktiivisen yrittämisen lopettaminen vois ainakin laskea stressitasoja. Toivottavasti teillä jossain vaiheessa plussa tulis. 🤩🌈 Tsemppiä kovakipuisten menkkojen kanssa, ei kyllä kivalta kuulosta. 😔

Aika monella alkaa olemaan jännät päivät ja testausta edessä. Toivon valtaisaa plussatuulta tänne kaikille. Jouluvauvoja. ❤️

@Kevätlilja Plussaa toivon sullekin sinne❤️ haluan kuitenkin sanoa, et mullakin oli ennen plussaa osana päiviä selkeä fiilis, et kyl ne menkat sieltä on alkamassa, mut ei sit kuitenkaan. Ja jos ei nyt oo tärpännyt, ni pääset sit ainakin tutkailemaan noita lämpökäyriä ens kierrossa. 🤩 Ihana myös kuulla, et mies on kans alkanut syömään lisäravinteita.

@Vaaveilija Juu totta muuten tuo, ettei sais ton CB:n digitaalisen ovistestin viivoja lukea. Munarikas pääsiäinen on onneksi päässyt hyvin käyntiin. 🤩 Ehkä pikkasen miehellä ollut loppuunpääsemishaasteita, mutta mutta, lopputulos kuitenkin haluttu.

@Kali Kyl se vauva mahtuu sinne kotiin, vaikka tilaa olisi vähemmänkin. 🥰

Kannatti tikuttaa eilen, ni sain elämäni ekan posin myös perustikkutestiin. 🥹 Tota digiä nyt ei tonne sivuille ees salee kuuluisi laittaa, ja onhan nää väärän merkkisiä testejäkin mut itelle sinne talteen nää. Vika testi on Sofin, ku loppu noi Pregcheckit.
1000121352.jpg

Jos nyt ajattelis, et varsinainen ovis ois sen 24h positestistä, ni joka tapauksessa ois nyt tänään lauantaina.

Illalla vielä yks seksikerta luvassa ja sit taas aloitetaan odottaminen. 🥰 Josko tää kolmas kerta nyt toden sanoisi. Jos vaan siis on tästä kemiallisen tyhjennyskierrosta mahdollista ees.
 
dpo10 ekasta letrokierrosta plussa! 🥹

Hemmetti näiden testien kuvaaminen on vaikeaa. Pyysin miestä katsomaan myös onko hänen mielestä viiva harmaa vai punainen. Todettiin että punainen on. Raskaana kunnes toisin toistetaan. Mulla on tähän mennessä plussat olleet pysyviä joten ainakin toistaiseksi luottavin mielin. Kerkesin pissat kaataa pois, oisin varmaan muuten tehnyt toisenkin testin. Mutta jääköön nyt myöhempään ajankohtaan.
 
Liitteet

  • IMG_5111.jpeg
    IMG_5111.jpeg
    1.5 MB · Katsottu: 116
Tänne ei kuulu yhtään mitään hyvää. Kipeeksi taidan olla tullut kun yskittää, päätä särkee ja oksettaa. Ei ainakaan kuumetta ole joten se on hyvä. Kun muutenkin aamulla lämpöjä mittailen. Jonka melkein unohtanut tässä jo monena päivänä tehdä. 😂 Kaipa se tästä kun ovulaatio on tai sitten ei... Jotenkin aivan toivoton olo. 😒 Miksi me nyt yk14 onnistuttaisiin?? Kun ei olla aiempinakaan kertoina onnistuttu muussa kuin täysin nega kiertoihin tai keskenmenoihin tai kemiallisiin päättyneisiin???
 
@Suskikitten @Adela ja kaikki muut, kiitos tsempeistä ❤️ On jo onneksi vähän parempi ja tasapainoisempi fiilis, kun oon vähän sulatellut näitä ystävän uutisia. Kyllä se tästä.

Nallekarkit ei tosiaan mene tasan tässä lisääntymistouhussa, mutta se kuuluu pelin henkeen. Jotenkin läheisen ystävän raskausuutinen kolahtaa paljon syvemmälle kuin esim raskausuutiset täällä foorumilla. Noi ystävän uutiset saivat mut toivomaan entistä hartaammin, että tässä kierrossa tulisi plussa, kun sitten voitaisiin jakaa raskausaika ja meidän vauvoista tulisi melkein samanikäisiä. Toisaalta varmaan tämä aiheuttaa ekstrasurua, jos/kun kuukautiset alkaa.

Ja vielä @Suskikitten ja @Adela Oon pahoillani kuukautisten alkamisesta ja negasta 💔 Tein myös itse äsken PC:n raskaustestin, negatiivinen oli. Haluan kuitenkin uskoa, että vielä on toivoa... Tänään on dpo 11, ja googlettelujen mukaan voisi vielä muuttua positiiviseksi.

@Noora992 vau, varovaiset onnittelut haamusta! 🌈 Ihana juttu, toivottavasti viiva lähtee vahvistumaan!

@Kali Paranemisia! Toivon parasta teille 🙏
 
@Syyskukka komppailen @Adelaa, musta tuntuu et on tosi yksilöllistä et miten aikaisin saa plussan. Monesti tosiaan kiinnittyminenkin on vasta dpo10 paikkeilla.

@Kali vauva tosiaan vie ensimmäisinä vuosina vähän tilaa, varmasti hän mahtuisi teidän uuteen kotiin 💗

@Noora992 varovaiset onnittelut täältäkin!

@Maana Mannila onnittelut opintojen loppusuorasta! 🥳

@Syyskukkalle piti vielä kommentoida tsempit ystävän raskausuutisiin. Toivotaan et voisitte olla samaan aikaan raskaana ja saada vauvat 💗. Meille kävi mun ystävän kanssa niin, ja meidän pojat on kuukauden ikäerolla. Tässä oli taustalla pidempään jatkunut yritys toisella meistä ja lapsettomuuden selvittelyjäkin.

Mulla on menossa dpo6, ja lämmöt tippui pikkaisen (36.8->36.55 ouralla mitattuna). Oon jotenkin ihan jäätävän väsynyt. Nukuin viime yönä melkein 9h, joka on mulle erikoista. Kyllä näköjään taas mieli kuvittelee kaikenlaista, vaikka tuskin tässä vaiheessa vielä mitään oireita edes vielä olisi 🙄
 
Dpo13-14, kp27, menkat ei alkanut vaikka tänään niitä odotin. Yritin ootella huomiseen testin kanssa, mut äsken sit malttamattomana kuitenkin tein apteekin ultran. Ihan puhdas nega. Ei haamun haamua.
Vähän aloin jo uskomaan tänään positiiviseen kun ei vuoto vielä alkanut (miulla alkanut aina aamuyöllä/aamulla sit kun alkaa) ja tosi outoja unia nähnyt pari yötä ja en tiiä. Tuli olo et ehkä kuitenkin. No, ei sit kuitenkaan.
Nyt sit vaan ootan et vuodot alkaa ja pääsis uuten kiertoon 🩷 Jospa se sit ois meidän kierto greipin ja ubiqinonin vauhdittamana. Saa nähdä.
 
dpo10 ekasta letrokierrosta plussa! 🥹

Hemmetti näiden testien kuvaaminen on vaikeaa. Pyysin miestä katsomaan myös onko hänen mielestä viiva harmaa vai punainen. Todettiin että punainen on. Raskaana kunnes toisin toistetaan. Mulla on tähän mennessä plussat olleet pysyviä joten ainakin toistaiseksi luottavin mielin. Kerkesin pissat kaataa pois, oisin varmaan muuten tehnyt toisenkin testin. Mutta jääköön nyt myöhempään ajankohtaan.
Onnea ja tarrasukkia! 😍❤️
 
Onnea ja tarrasukkia täältäkin 😍 En aiemmin tätä viestiä huomannut mut nyt oli oikee hetki. Ihan mahtavaa 🩷
 
@Noora992 tarrasukkia sinne hurjasti! :smiling face with heart-eyes:

Meillä jäi nyt tallettelut kun ovis yllätti päivän etukäteen. Mutta toisaalta eipä se nyt varsinaisesti viralliseen suunnitelmaan kuulunut että joulukuulle koitettais osua😁
 
@Noora992 Onnea! Toivottavasti tämä plussa on yhtä pysyvä kuin aikaisemmat! 🙏💖

@Syyskukka Tsemppiä.. On varmasti vaikea tilanne tunteiden kanssa, kun läheinen ystävä tulee raskaaksi. On niin lähellä. Toivotaan kovasti, että pääsisit mukaan jakamaan odotusaikaa. Ellei nyt, niin pian. Mut vielä on toivoa tähänkin kiertoon. 🙏🌈

@Adela Vielä myös toivoa siellä. 💖
 
Mä taidan kulkea @Kevätlilja n kanssa samoissa päivissä kutakuinkin, eli kp 27 ja dpo 13-14. (Olen mennyt jotenkin sekaisin päivissä, niin en ole täysin varma.) Sain eilen rfsu:n herkästä selvän roskishaamun värillä. Tein tänään cb:n herkän, ja kun siihen ei tullut edes roskishaamua, niin ei voi olla mitään. 😅 Olen ostanut itselleni jo valmiiksi "pettymys pullon", ja sepä ottaa pannuun vielä enemmän, kun en vielä tiedä voinko edes siitä hakea lohtua. 🤣 Tuntemukset on kyllä sellaiset, että kai sitä vähän voisi illallisen kanssa maistella. 👀
 
Takaisin
Top