Raskaaksi 2025

Paljon onnea minunkin puolesta vielä @Maii ja @Elmatutu, kaikkea hyvää 🤞🏼🫶🏼❤️

Mä en oo oviksesta havainnut turvotuksia. 🤔

Kierukkapäivitys: langan päät tuntuukin ihan tosi lyhyinä, kuukautisia ei kuulu. Voihan olla että kierukka tekee nyt tehtävänsä ja vuodot on loppumaan päin nyt kun kierukka ollut reilun puoli vuotta. On toisaalta se pienin kierukka ettei sen välttämättä pitäisi kokonaan vuotoja viedä pois. Joillakin vissiin vie. Toisaalta tuttu tuli raskaaksi kierukan läpi, mikä vähän kuumottelee 🫣 kierukan poisto alkuraskaudessa on kuitenkin riskialtista. Täytyy tehdä uusi testi kohta jos ei mitään vuotoa näy.
 
Onko muilla ovispäivänä JÄRKYTTÄVÄ turvotus? Olo on kuin rantapallolla 😆
Mulla on mun mielestä oviksen aikaan just kroppa parhaimmillaan. Olen ajatellut että yrittää houkutella lisääntymään 😅
 
Mulla on mun mielestä oviksen aikaan just kroppa parhaimmillaan. Olen ajatellut että yrittää houkutella lisääntymään 😅
Mulla oli eilen (ja sitä edeltävinä päivinäkin) just sellainen hyvä kroppapäivä, mutta tänään (dpo0) mun maha räjähti rantapalloksi 😂

@Nila mikä kierukka sulla on? Mulla oli mirena; ensimmäinen vei vuodot pois, mutta kun vaihdettiin uuteen, ei vienytkään enää kokonaan
 
Jep. Kirosin miehelle joskus, että onpahan luonto tyhmä, kun tekee naisista rasvaisia punkeroita oviksen aikaan. Että ihan kuin houkuttelisi ketään. Mies totesi etten ymmärrä miehiä ja kävi kiinni turvonneisiin tisseihin. 😆
Joo, siitä se turbo alkaa. Mulla on koko luteliaalivaiheen niin jäätävä turvotus, että pitää olla numeroa isommat housut erikseen.:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Kiva kuulla et muillakin! 😂 mä onneks käytän hameita ja mekkoja paljon ja oon löytänyt sellaisen harvinaisuuden kuin mukavat sukkikset, niin saa vähän tätä turvotusta kadotettua
 
Onnea plussanneille, lähettäkäähän plussatuulia tähän suuntaan! Ja täältä vauvaliimaa oikeen urakalla sinne :red-heart:
Just yhdelle ystävälle puhisin et mikä idea laittaa viiltävät kivut ja turvonnut vatsa niille päiville kun pitäsii jumpata miehen kanssa. Tuntuu ihan hassulta :D ei toki mitään kamalia oloja ikinä ole, mutta semmonen ei niin hehkeä just sillon ku pitäis jumppailla...

Hei kanssasisaret: Mikä on sun luotto raskaustesti? ja onko kokemuksia One stepin liuskoista. (kaikki google keskustelut luettu jo :rolling:) mutta tuoreita kokemuksia kaipailen. Tein onestepin liuskalla (10 herkkyys) aamulla HYVIN HYVIN HAALEAN positiivisen. luulis et näillä päivillä (dpo15) olis jo vahvempi. haluaisin huomenna testata myös jollain muulla... millä?
 
Omaa napaa; mulla oli viime viikolla jo toiveet korkealla, kun tuli vuotoa, joka ois voinut olla kiinnittymisestä johtuvaa. No eipä ollut, vaan kierto jäi lyhyeksi. Nyt on yk 19 kp 6 menossa ja ihan hyvillä fiiliksillä jo.

Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin.
 
Onnea plussanneille, lähettäkäähän plussatuulia tähän suuntaan! Ja täältä vauvaliimaa oikeen urakalla sinne :red-heart:
Just yhdelle ystävälle puhisin et mikä idea laittaa viiltävät kivut ja turvonnut vatsa niille päiville kun pitäsii jumpata miehen kanssa. Tuntuu ihan hassulta :D ei toki mitään kamalia oloja ikinä ole, mutta semmonen ei niin hehkeä just sillon ku pitäis jumppailla...

Hei kanssasisaret: Mikä on sun luotto raskaustesti? ja onko kokemuksia One stepin liuskoista. (kaikki google keskustelut luettu jo :rolling:) mutta tuoreita kokemuksia kaipailen. Tein onestepin liuskalla (10 herkkyys) aamulla HYVIN HYVIN HAALEAN positiivisen. luulis et näillä päivillä (dpo15) olis jo vahvempi. haluaisin huomenna testata myös jollain muulla... millä?
Apteekki Raskaustesti ULTRA oli mitä itse käytin ja oli musta käteviä. Tuli selkeitä tuloksia.
 
Mulla oli eilen (ja sitä edeltävinä päivinäkin) just sellainen hyvä kroppapäivä, mutta tänään (dpo0) mun maha räjähti rantapalloksi 😂

@Nila mikä kierukka sulla on? Mulla oli mirena; ensimmäinen vei vuodot pois, mutta kun vaihdettiin uuteen, ei vienytkään enää kokonaan
Mie tunnistan tän! Eilen ja toissapäivänä oli sellainen hyvä kroppapäivä, illalla tuntui et maha turpoaa ja tänään tälläinen rantapallofiilis. Oon saman myös aiemmissa kierroissa huomannut 😄

Tänäänhän miun ovistestit oli aamulla negat, eli vaan se yksi plussa tuli eilen illalla. Jatkan kyllä testaamista ja illalla ultra varmaan valaisee asiaa, mut oireiden perusteella voisin uskoa et tänään ois dpo0. Tai sit noi letrot on laittanu miun kropan ihan sekaisin ja menee oireetkin sit sen piikkiin. 🙈
 
Ihania uutisia, @Maii @Elmatutu , paljon tarraa ja liimaa 🥰 Ja kiitos viestistä @Maii , poimin tuosta itselle tsempit, kun taitaa taas olla kp1 käsillä.

Vähän yllätyksenä tuli itselle helpotuksen tunne negatiivisestä testistä ja tuhruvuodosta 😔 Sen verran haastavaa ollut nyt kipeänä + raskausvaleoireet (etominen, kokoajan pissahätä, kova väsymys) kun olen taaperon kanssa kaksistaan pari viikkoa ja pitäisi saada muuttoa vietyä eteenpäin, mietin etten saa mitään tehtyä jos tällänen olo koko muuttorumban ajan.

Tsemppiä myös @Pilkki24 . Niin toivon että sulla kääntyisi myötätuuli pian ja tulisi yllätys niinkuin monelle täällä🌈 Vähän itseä myös helpottaa seuraavaan kiertoon siirtymistä mahdollisuus päästä samaan lasketun ajan ryhmään 'melkein taruolento' kanssa 😂

Ihana kun täällä on niin monta lueskelijaa taustalla. Itse en voi olla purkamatta kaikkia ajatuksiani ettei niitä tarvitse päässä pyöritellä 🫣

Sitten vielä sanon kun tuli mieleen, @Kali , en tiedä miten kokenut testailija olet, itsehän olen ihan noob. Mutta kun sulla tullut hassuja testituloksia niin oletko lukenut aina ohjeen testistä miten tehdään, katsonut sekuntikellolla uittoajan jne. Mietin jos tarkempi testaus voisi auttaa saamaan selkeämpiä tuloksia 🤔

Mietin myös, mitähän kuuluu @Milsku22 ?
En kyllä hirveän kokenut testaaja ole en voi niin sanoa, mutta mulla kyllä puhelin vieressä josta katson sen ajan jota pitää uittaa testiä. 🤔 Aluksi toki en niin tehnyt mutta viime parina kuukautena olen tehnyt juuri noiden testien tulosten takia. Mutta voisi kai sitä tarkempikin olla vielä. 🫣 Epäilen vain että mulla ollut monta kemiallista tai jotain enemmän kuin se kaksi jotka olen tajunnut josta nuo positiiviset testit johtuvat. Ovulaatiotesteistä en osaa sanoa kun niillä apteekin testeillä sain selkeästi milloin plussa mutta nämä pregcheckin testit antaa vähän mitä sattuu...

Kuten tänäänkin tein ja oli nyt sitten taas vahvempi kuin eilen. Meinasin hakea nyt sen paketin niitä apteekin ovistestejä ja vaikka jää mahdolliseen seuraavaan kertaan jos jää yli. Toki toivon että ei tule ensi kiertoa. 🤣
 
Onnea kaikille plussanneille! ❤️

En saanut tikutettua ovista tässä kierrossa, joten oireiden perusteella oman arvion mukaan ollaan jossain dpo9-11 menossa. Menkkojen pitäisi alkaa torstaina, mutta tein vikan OS rtestin aamulla ja puhdas negahan se oli. Ei ole kyllä mitään muita oireitakaan kuin rintojen kipeytymistä ja mahan juilintaa, jotka povaa menkkoja.
 
Hei kanssasisaret: Mikä on sun luotto raskaustesti? ja onko kokemuksia One stepin liuskoista. (kaikki google keskustelut luettu jo :rolling:) mutta tuoreita kokemuksia kaipailen. Tein onestepin liuskalla (10 herkkyys) aamulla HYVIN HYVIN HAALEAN positiivisen. luulis et näillä päivillä (dpo15) olis jo vahvempi. haluaisin huomenna testata myös jollain muulla... millä?
Noista onestepin liuskoista on täällä keskusteluissa todettu monta kertaa, että näyttävät haaleampaa viivaa muihin testeihin verrattuna, vaikka ovatkin mukamas herkkiä. Itsellä on pregcheckin testit toimineet hyvin ja sain niillä esikoisesta näkyvän plussan dpo10 ja nyt toisesta dpo11, vaikka eivät ole herkkiä. Kannattaa siis ehkä testata vielä jollain muulla merkillä! 😊
 
kääks no nyt heräs pieni optimismin häivähdys. eihän se testaaminen ja viivojen vahvuus tieten ikinä kaikkea kerro, mutta vaihdan siis suosiolla vaikka pc, jos semmosia tästä kylästä löytyy. Tuli sitten ostettua onesteppejä kunnon läjä :tears:
 
Parin päivän päästä ainakin sitten selviää, onko viiva vahvistunut 😊
 
Onnea taas kaikille plussanneille! 😍

Alkaa nyt itselläkin testit kuumotella kaapissa kun enää pari päivää pitäisi kärvistellä.🤪 Tänään dpo 12. Ja ihan kuin olisi pientä paineen tunnetta alavatsalla. Heti alkaa tulla oireita kun asiaa rupeaa miettimään🙈🙃
 
Onnea plussanneille, lähettäkäähän plussatuulia tähän suuntaan! Ja täältä vauvaliimaa oikeen urakalla sinne :red-heart:
Just yhdelle ystävälle puhisin et mikä idea laittaa viiltävät kivut ja turvonnut vatsa niille päiville kun pitäsii jumpata miehen kanssa. Tuntuu ihan hassulta :D ei toki mitään kamalia oloja ikinä ole, mutta semmonen ei niin hehkeä just sillon ku pitäis jumppailla...

Hei kanssasisaret: Mikä on sun luotto raskaustesti? ja onko kokemuksia One stepin liuskoista. (kaikki google keskustelut luettu jo :rolling:) mutta tuoreita kokemuksia kaipailen. Tein onestepin liuskalla (10 herkkyys) aamulla HYVIN HYVIN HAALEAN positiivisen. luulis et näillä päivillä (dpo15) olis jo vahvempi. haluaisin huomenna testata myös jollain muulla... millä?
Marketin Pregcheck on ollu luottotesti. Jotkut tällä saa turhaa viivanpaikkaa, mutta mulla ei oo tullut kertaakaan mitään näkyviin, jos testi nega. Tämä on musta mielenkiintonen juttu miks toisilla joku testi tekee viivanpaikkaa ja toisilla ei.
 
Takaisin
Top