Heippa kaikki! Oon tässä ketjussa uusi mutta foorumi on tuttu. Kaksi lasta ennestään, kaksi raskauden menetystä takana ja varovainen toive kolmannesta lapsesta elää yhä. Nyt on vähän hassu tilanne ja kaipaan näkemyksiä.
Ekat kuukautiset geneettisen keskeytyksen jälkeen alkoi 22.3. Sitten 28.3. eli kuukautisten juuri loputtua oli jälkitarkastus, jossa lääkäri ultrasi. Kertoi että kierto on alkuvaiheessa, näki hyvänkokoisia follikkeleita. 1.-2.4. välisenä yönä oli yhdyntä, ja 2.4. selvät ovislimat ja muutkin tutut oireet. Flo:n mukaan oviksen olis kuulunut olla vasta 6.4. eli reilusti oli ajoissa ilmeisesti koska viikonloppuna ei ollut minkäänlaisia oviksen merkkejä.
Nyt sitten tänään, oletettavasti dpo 6 tein hetken mielijohteesta raskaustestin. Siihen tuli heti näkyviin päivänselvä punertava haamuviiva. Miten voi olla näin aikaisin? Ovis ei mitenkään ole voinut olla vielä aiemmin, kun se nytkin oli useita päiviä etuajassa, ja edellinen yhdyntä on tapahtunut ennen kuukautisia, 17.3. Eli myös ennen ultraa, jolloin lääkäri olis kyllä nähnyt jos olisi raskaus alkanut jo aiemmin. Silloin testinkin pitäisi olla nyt vahva.
Ainoa vaihtoehto siis kai on, että todella testi näyttää raskauden jo dpo6? Vai onko? Ennen kuukautisten alkamista sain jo negatiivisen testituloksen eli ei myöskään pitäis olla mitään jäänyt keskeytyksestä kohtuun, lääkärikin tarkisti että tyhjä ja toipunut on. Pregcheckin liuskatesti kyseessä. Edellisessä raskaudessa sain huomattavasti haaleamman haamun dpo 9. Pää on pyörällä