Samaa mieltä.Taustalta :bag:...
Jos sinulla on munasoluja ja miehellä siittiöitä niin aika paljon on tehtävissäja vaikkei olisikaan, lahjasoluhoidot ovat mahdollisia.
Mutta ymmärrän kyllä tunteitasi, meillä meni monta vuotta hakeutua hoitoon, kun pelkäsin että sit se hoitokortti olisi käytetty, enkä kuitenkaan raskautuisi.
Meillä tuntui olevan melko epätoivoinen tilanne siittiöiden kanssa.
Silti icsin tuoresiirrosta meidän vauva tarttui mukaan.
Nykyään on tosi paljon tehtävissä lapsettomuuden kanssa!
Tsemppiä tunteiden kanssa, normaaleja nekin on! Mulla meni kauan että hyväksyin sen, ettei näin normaali asia onnostu ilman lääkäreiden apua.
Ja sit toinen näkökulma. Mua pelotti myös aikoinaan mennä tutkimuksiin, mutta onneksi mentiin ex-puolison kanssa heti kun vuosi tuli täyteen. Saatiin kuulla et mies ei voi saada lapsia ollenkaan, eli turhaa oltais tahkottu, jos oltais yritetty pidempään luomuna. Meni niissä tutkimuksissa ja hoidoissakin sit oma aikansa ennen kuin lapsi oli sylissä

Ja vielä pitää sanoa, että tää on kuitenkin sieltä harvinaisimnasta päästä, et tulee tuomio, et toinen ei voi saada lapsia. Yleisimmin vikaa on vähän siellä ja vähän tuolla, mutta ei katastrofaalisen paljon missään yksittäisessä jutussa. Tai sit mitään selvää vikaa ei löydy ja hoidot auttaa


Toivottavasti saataisiin tämä hippiäinen syliin saakka, vielä tiistaina 7+2 toiseen ultraan. Oksennan 5-10 kertaa päivässä ja on aika vetämätön olo, esikoisen aikainen hyperemeesi näköjään tekee nytkin tuloaan
Tuntuu niin pahalta, että taas mennään kohti uutta kiertoa.
Jännä kuitenkin miten testi haamuili dpo 8 kohdalla. Liekkö ollut taas vaan yritys kiinnittyä? Kerran aiemminkin on testi haamuillut,mutta silloinkin tuli kuukautiset ajallaan. Sillä en noihin testeihin halua varhaisessa testausvaiheessa luottaa ja innostua turhaan,koska joka kerta on tultu kovalla ryminällä alas pilvilinnoista.
Mut joo, eihän se niin vaan onnistu.. 
:arghh::angelic:.


