Siena hienosti näkyy, onnea!
Mä tuun täältä taustalta huutelemaan, että mulla itellä on nyt kolmesti tullu rfsu:n liuskalla niin vahva viivanpaikka, että haamuks ois voinu kuvitella - yhdessä oli jopa punaista väriä. Mikään niistä kerroista ei kuitenkaan ollu oikeesti positiivinen, en ollut raskaana. Ite luotan niihin vasta sit, kun tulee selvärajainen, selkeästi punasävyinen viiva.

ja nyt bongasin oireitakin vähän eri tavalla kuin aikaisemmin. 

meillä oli kaks koiraa ja kaks kissaa eksän kanssa kun poika syntyi, hyvin ottivat vastaan tulokkaan. Jopa yltiöhulttio berninpaimenkoira rauhottui vauvan lähellä ilman käskyjä
Ja Sienalla kans loistoviivat jo!
Mut loistavaa ovisoireita!
ehkä mä olen jonkinsortin pisteen sitten työurallani saavuttanut 
en vaan oikein osaa päättää. Yksityinen, joten tutkimuksia saadaan jos halutaan mutta... Tiiä nyt sit voiko kemiallisesta päätellä että luomustikin voitais onnistua.
no jos perjantaihin dpo 10 malttais.
vaikka lihasperäistä taitaa ollakin.